Saaliiksi saatiin puolikas kala…

Etätoimittaja pääsi suureksi  ilokseen Floridassa merelle kalaan. Kalaretket laivaa pienemmällä veneellä ovat aina upeita, tuli saalista sitten tai ei. Mutta kun matkassa on kalamestari Jorma Huttunen, niin aina sitä jotakin saaliiksi saadaan.

Tällä kerralla muutaman ihan kokonaisen kalan lisäksi tuli yksi puolikaskin.
puolikas

Kalamestarin onkeen tuli nykäisy mukavan tuntuisesti .  Pienen kelaamisen jälkeen kuitenkin  siima alkoi kuitenkin juoksemaan takaisin mereen kelan vain huutaessa vastalausettaan.

 

Hetken kesyttelyn jälkeen, siima kuitenkin löystyi ja kalamestari veti saaliin veneeseen. Epäuskoa oli ainakin etätoimittajan silmissä, kun veneeseen vedettiin mukavan kokoinen punainen grouper, josta puuttui puolet. Kalassa oli myös selvät merkin hain hampaista, jotka olivat leikanneet kalan lähes poikki kirurgin veitsen tarkkuudella.

Tyyntyvällä merella pimeän jo tullessa yritimme vielä kartuttaa saalista pohjaongilla, mutta melko kehnolla menestyksellä. Parempi oli pakata onget ja jäljelle jääneet syötit ja suunnata rantaan.

Pimeältä mereltä paluu Boyntonin kanavan kautta välivedelle ja sitä pitkin palaaminen Bryant-puiston vesillelaskupaikalle oli kyllä asiaa tuntemattoman mielestä varsinainen suunnistussuoritus, kun apuna ei ole tienviittoja eikä GPS-karttakaan kuuluta  kääntymisohjeita. Kultasepän tarkkuudella kalamestari kuitenkin piti veneen oikeassa kurssissa ja kotisatama löytyi hapuilematta.

 

Vene pimeässä trailerille ja kotia kohden. Puolikas kalakin varmaan pääsi pannuun paistumaan.

Timo V.

A kuin Argentiina, B kuin Brasilia

20161212_062452

Matkailuaddikti etätoimittaja päätti, että juuri ennen Joulua sopii siivouksen asemesta lähteä matkoille. Kun sopivaa matkakohdetta ei oikein heti meinannut löytyä, oli pakko ottaa aakkoset avuksi. Sieltähän se löytyi ”A kuin Argentiina”, pampaksen, punaviinin ja paksujen pihvien maa.

Suunnitellulle Argentiinan matkalle tarkempi kohde löytyi enemmälti hakematta. Argentinan pohjoisosassa, Argentiinan, Brasilian ja Paraguain kulmauksessa leveä Iguasu-joki putoaa äkkijyrkästi tasangolta alemmaksi lähes 100 metriä ja muodostaa yli 300 putousta. Vesiseinämää putoukset muodostavat yli puolitoista kilometriä. Ei ihme, että Eleanor Roosevelt totesi Iguasun putokset nähtyään ”Niagara-raukka”.

IMG_3041

Iguasun putoukset ovat yksi maailman perintökohteista, eikä suotta. Putousten ihailijat pääsevät kävelemään putousten niskalle Argentiinan puolelta, pieni lenkki taksilla Brasilian puolelle ja kävelyretki putouksen reunoja pitkin on vielä vaikuttavampi kierrettäessä putousten alapuolella. Jatkuvasti ilmassa sumuna leijaileva vesi kastelee matkailijat hetkessä, suositeltavia varusteita onkin ilman muuta kertakayttöiset sadetakit, kamerakin pääsi kosteutta pakoon muovipussiin. Jos mukana on lompakko ja vaikka passit, on ne parasta suojata tiiviisti suljettuun muovipussiin.

IMG_3085

Putoukset ovat molemmissa maissa ympäröity luonnonpuistolla. Argentiinan puolella putouksille päästään puistossa kulkevalla pienoisjunalla, Brasilian puolella astutaan pariksikymmeneksi minuutiksi bussiin. Kummassakaan tapauksissa erillisiä lippuja ei tarvita, kuljetukset sisältyvät puiston sisäänpääsymaksuun.

IMG_3096

Kiertokäynti putouksille tehdään ohjattua puusta rakennettua kävelysiltaa pitkin. Joulukuun puolessa välissä ei puistoissa ollut suurta ruuhkaa, tavalliset ihmiset ilmeisesti olivat jo jouluostoksilla. Haittana olikin lähinnä joka paikkaan arvaamattomasti pysähtelevät selfie-keppejään holtittomasti  huiskivat turistit tukkimassa tietä.

Putousten puistoissa, molemmilla puolin, on varsin laadukkaita ravintoloita, joissa kurnivaa nälkää voi hieman lieventää, varsin hyvää oluttakin löytyy janojuomaksi isoissa kolmen vartin pulloissa.

Argentiinassa kun kuitenkin ollaan, paksut pihvit ja Malbec-punaviini kuuluu ikääkuin jo kulttuuriin.

Argentiinalaiset itse kuvaavat itseään maana, jossa puhutaan espanjaa, syödään kuin italialaiset, pukeudutaan kuin englantilaiset ja ollaan olevinaan  ranskalaisia.

Paksuihin pihveihin tarkempi tutustuminen tapahtui kuitenkin Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa. Lentoyhteyksien peruuntuminen lakkojen takia toi matkalaisille parikin ylimääräistä matkapäivää, toinen Iguasun putouksilla ja toisen Buenos Airesiin. Buenos Airesissa ylimääräinen hotelliyö löytyi hyvältä alueelta, naapurustossa kun kuulemma oli yksi kaupungin parhaimmista pihvipaikoista.

Pihvejä siellä olikin. Ainoa ruokalistan tuntema vihannes oli peruna, mutta erilaisia liharuokia kyllä oli monta sivua. Tilaaminen oli kuitenkin helppoa. Sormella piti vain osoittaa riviä  ”T-luu pihvi” ja tilaus tuli noteerattua.

Kohteliaasti runsaasti espanjaa puhuva, vanhempi pitkään esiliinaan sonnustautunut herrasmiestarjoilija tiedusteli tuttuun tapaan valmistettavien pihvien kypsyysastetta. Suomalaissyntyiseltä matkailijalta saatu ”medium rare l. puolikypsä” tuntui olevan oikea vastaus, mutta hieman etelämpää Euroopasta kotoisin olevan naismatkailijalle tyypillinen ”well-done l. kypsä” oli ehdottomasti väärä vastaus.

Pitkänhuiskea, viiksekäs ja jo harmaantunut herrasmiestarjoilija löi kädellään teatraalisesti otsaansa ja sanoi jokseenkin selvästi ”Dios Mio, herra armahda” lauseelta kuulostavaa, pyörähti kannoillaan ja pakeni paikalta selvästi järkyttyneenä.

Toivuttuaan onnettomasta vastauksesta saadusta järkytyksestä herrasmiestarjoilija palasi kuitenkin tehtäviinsä, mutta jo huomattavasti varautuneenpana. Tarjoilijana toimivan herrsmiehen pitkähköstä selityksestä matkailijat kuitenkin ymmärsivät ongelman laadun ja syvyyden. ”Pihvi on noin viiden sentin paksuinen, siis kaksi tuumaa, eikä sitä voi millään ilveellä paistaa tasaisen kypsäksi” oli lähinnä sanatulvasta ymmärretty lyhennelmä. Niinpä tilaus muutettiin osapuolien lähes hyväksyttäväksi kompromissiksi,  ”medium”.

Kun pihvit sitten20161220_215841 saapuivat pöytään matkalaisten silmät levisivät ammolleen. Pihveillä ei ollut pelkästään paksuutta, vaan myös leveyttä. Noin kilon painoiset pihvit täyttivät tavallista suuremmat lautaset lähes reunasta reunaan, vähänen viilto terävällä veitsellä paljasti pihvin täyteläisen ja täydellisen taiteellisuuden. Jo ensimmäinen suupala oli makunystyröitä hivelevä, Malbecin punaviini täydensi oivallisesti elämyksen. Noin kilo liharuokaa myöhemmin kylläiset ja tyytyväiset asiakkaat laskivat aseet lautaselle  urakan jälkeen, perunat, ne ainoat vihanneksi oli kohteliaasti nostettu viereiselle apulautaselle.

P1010158Buenos Airesin nähtävyyksiin kuuluu ilman muuta myös Argentiinan aikaisemman presidentin puoliso Eva Peronin elämä ja tietysti traaginen kuolema. Evitan elämäntarina tanssitytöstä presidentin puolisoksi ja miehensä viralliseksi  varapresidentiksi, vaikutus presidenttiin parempien elinolosuhteiden järjestämisestä huonompiosaisille ja lopulta kuolema syöpäsairaana vain hieman yli kolmekymppisenä on taannut Evitalle pyhimyksen aseman ja kansan jatkuvan kunnioituksen.

 

La Recoletan hautausmaalla sijaitseva Peronin suvun hautakappeli ei kuitenkaan ole suinkaan hautausmaan komeimpia. Melko vaatimattoman hautamausoleumin takorautaiseen porttiin tuodaan edelleen tuoreita kukkia päivittäin,  vielä 67 vuotta Evitan kuoleman jälkeen.

 

Buenos Airesin yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on edelleen hallinnollisessa keskustassa oleva ”Ruusunpunainen Palatsi”, jonka parvekkeelta Juan ja Eva  Peron esiintyivät kansalle.

20161220_092631Oman lukunsa muodostaakin sekä Argentiinassa että Brasiliassa juotava Mate-tee. Mateeta juodaan joka paikassa, kahvilassa, kotona, jonossa, bussissa ja kadulla kävellessä. Sitä juodaan lämpimänä, yleensä vaikka kalebassista tehdystä astiasta, metallisella, traditionaalisesti hopeasta valmistetulla ja suodattimella varustetulla pillillä.

Mate-tee valmistetaan kaatamalla kuumaa vettä yerba-mate kasvin osaksi murskattujen lehtien päälle ja antamalla niiden hautua kuumassa vedessä jonkun aikaa. Yerban lehdet sisältävät runsaasti  antioksidantteja ja B ja C vitamiineja. Joissakin tutkimuksissa mate-teellä on todettu olevan myös syöpää ehkäiseviä ominaisuuksia.

Mate-teetä valmistivat jo alueen alkuperäiskansat, quarani- ja tupi-intiaanit. Espanjalaisten tulon jälkeen jesuiitat onnistuivat ”kesyttämään” kasvin puutarhaviljelyyn sopivaksi, mutta lajike hävisi inkvisioistuimen häviämisen myötä jo 1700-luvulla. Kasvi saatiin viljeltäväksi uudelleen vasta 1900-luvulla. Mate on Etelä-Amerikassa seurustelujuoma, ystävien tavatessa on kohteliasta tarjota toisille omasta mate-kupista siemaisuja vuoron perään ystävyyden osoituksena. Näin äkkinäiselle turistille mate-oli kuitenkin jonkinlainen kauhistus, maku toi mieleen lähinnä kaukaa kotimaasta koiranputken maantien varresta.

Paljon muutakin tuli matkalla nähtyä, ratsastusretki ihan oikean karjapaimenen, gauchon kanssa lehmilaitumille ja visiitti jalokivikaivokselle olivat todella mukavia. Niistä kuitenkin sitten joskus toisen kerran lisää.

Argentiina taitaa olla maa, jossa pitäisi varmaan käydä vielä toisenkin kerran.

Timo Vainionpaa

Risteilymatkalla Buenos Airesista Fort Lauderdaleen

maanantai, 20. maaliskuu 2017, Helena Lankinen

Risteilymatkalla Buenos Airesista Fort Lauderdaleen

Sunnuntai-iltana 26.2. alkoi kolmen viikon risteilymatkamme Floridasta Etelä-Amerikkaan ja Karibian meren saarille. Matkaseurueeseemme kuului matkanjohtajamme Sepon lisäksi 27 henkeä. Meillä oli yölento Miamista  Argentiinaan Buenos Airesiin. Lentoaika oli yhdeksän tuntia ja maanantaina, toisena matkapäivänä aamuseitsemältä saavuimme lentokoneessa vietetyn, pääosin unettoman yön jälkeen perille. Lentoasemalla meitä oli vastassa bussi ja oppaamme, jonka johdolla veimme matkatavarat majapaikkaamme Hotel Amerianiin.

Matkalla lentokentältä hotelliin oppaamme kertoi, että rikollisuus on vakava ongelma Buenos Airesissa, samoin huumeiden käyttö. Hän kehottikin meitä pitämään hyvää huolta laukuista ja kameroista eikä jättämään niitä hetkeksikään  vartioimatta. Hän kertoi myös miten rikolliset tavallisimmin toimivat ryöstäessään turisteja: joku heittää vettä tai maalia turistin vaatteille ja heti paikalle ryntää muutama henkilö ”auttamaan” ja pyyhkimään sotkeutuneita vaatteita. Samalla he tyhjentävät turistin taskut. Koska hotellihuoneet eivät olleet vielä valmiina, meillä oli ensimmäisenä ohjelmassa puolen päivän kiertoajelu ja tutustuminen Buenos Airesiin.

Buenos Aires on Etelä-Amerikan toiseksi suurin kaupunki Brasilian Sao Paulon jälkeen. Kaupungin keskusta-alueella asuu kolme miljoonaa ihmistä ja koko kaupungin alueella kaikkiaan 12 miljoonaa ihmistä. Buenos Aires on espanjalaisten valloittajien perustama ja Argentiinan virallinen kieli on espanja.

Kiertoajelun alkajaisiksi päästiin kahville ja croissanteille, ja pikaisesti juotujen kahvien jälkeen lähdettiin matkaan. Ensivaikutelma Buenos Airesista oli, että kaupungissa on paljon puistoja ja viheralueita. Oppaamme kertoikin, että puistot ovat tärkeitä buenosairesilaisille, koska ihmiset asuvat kerrostaloissa. Opas kertoi myös, että kaupunkilaiset ovat hyvin eläinrakkaita ja että 75 prosentilla kaupungin asukkaista on koira.

tangoArgentiinalaiset rakastavat legendaksi noussutta Argentiinan entisen presidentin Juan Peronin toista vaimoa, 33-vuotiaana syöpään kuollutta Eva Duartea eli Evitaa, jalkapalloa ja tangoa. Tämä tuli hyvin selväksi kiertoajelun aikana.

Kiertoajelun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Plaza de Mayo, Argentiinan poliittisen elämän keskus, aukio, jolla on useita hallintorakennuksia sekä myös vaaleanpunainen talo, presidentin palatsi, jonka parvekkeelta Evita aikanaan tervehti ihailijoitaan ja piti yhden kuuluisista puheistaan. Aukiolla on myös valkoisia ristejä ja Argentiinan lippuja muistuttamassa Falklandin sodasta, jossa Argentiina ja Englanti taistelivat Falklandin saarten omistuksesta.

Kiertoajelu jatkui Bocan värikkääseen kaupunginosaan, jossa on myös Bocan jalkapallostadion, kirkkaanvärisiä taloja ja tangokahviloita ja myymälöitä. Aurinko paistoi kuumasti ja lämpötila lähenteli neljääkymmentä astetta. Joimme kokikset tangokahvilassa ja katselimme ja kuuntelimme tangoa tanssivaa pariskuntaa ja tangolaulajaa.

Kiertoajelun aikana näimme Evitan patsaan sekä suuren Evitan kuvan erään korkean rakennuksen seinässä. Ajelun päätteeksi menimme Recoletan hautausmaalle, joka ei ole tavallinen hautausmaa, vaan virtuaalinen kaupunki, jonne on rakennettu 6400 erilaisia rakennustyylejä edustavaa kaunista hautamuistomerkkiä. Recoletassa on monien Argentiinan merkittävien henkilöiden hautamuistomerkit ja myös Duarten perheen mustasta marmorista tehty hautamuistomerkki, johon vuonna 1952 kuollut Evitakin on haudattu.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun pääsimme hotelliin. Sen verran edellisen yön valvominen väsytti, että kävimme syömässä sämpylät hotellin kahvilassa emmekä lähteneet syömään illallista, vaikka osa ryhmästämme niin tekikin.

Tiistaina, kolmantena matkapäivänä, toisena päivänämme Buenos Airesissa, ajoimme kaupungin läpi Tigreen, josta lähdettiin jokilaivalla risteilylle. Joen rannalla oli loma-asuntoja, ja koska Argentiinassa oli pyhäpäivä, ihmiset viettivät pidennettyä viikonloppua loma-asunnoillaan, ottivat aurinkoa ja uivat melkoisen likaisen näköisessä jokivedessä, jossa näkyi lilluvan roskia ja kaikenlaista roinaa, ja eräänkin kahvilan terassilta lakaistiin kaikki roskat ja muovipullot suoraan jokeen. Kuitenkin joki on erittäin tärkeä rentoutumispaikka Buenos Airesin asukkaille. Värikkäiden puusta rakennettujen loma-asuntojen lisäksi joen rannalla oli englantilaistyylisiä purjehdusseurojen rakennuksia ja kauniin vihreitä metsäisiä alueita. Laivan henkilökunta tarjosi meille kahvia ja paikallisia leivonnaisia.

Jokiristeilyn jälkeen oli aikaa huilata ennen huippukiinnostavaa iltaa Carlos Gardel -tangoteatterissa, jossa syötiin ensin pihvi-illallinen (pihvi oli valitettavasti sitkeää) ja sen jälkeen saatiin seurata tangoesitystä, johon kuului soittoa, tanssia ja laulua. Tango on niin merkittävä asia Argentiinalle, että se on valittu UNESCON maailmanperintölistalle. Tangohan syntyi 1800-luvun puolivälissä Argentiinassa ja levisi sieltä 1900-luvun alussa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Kahdeksanhenkinen orkesteri oli erittäin tasokas ja laulajat olivat hyviä, mutta tanssijat olivat henkeäsalpaavan taitavia. Tanssijoiden asut olivat kauniita ja heidän tanssissaan oli intohimoa, akrobatiaa, loistokkuutta ja huumoria. Kerrassaan upea tangoilta!

Hyvin merkittävä rooli tangon suosion kasvattamisessa maailmanlaajuisesti on ollut ranskalaissyntyisellä Carlos Gardellilla, joka nousi huippusuosituksi Argentiinassa tangolaulajana ja filmitähtenä 1920-luvulla. Gardel toi tangon syntymämaahansa Ranskaan ja Eurooppaan. Kesäkuussa 1935 Gardel, jota kutsuttiin tangon kuninkaaksi ja Buenos Airesin laululinnuksi, kuoli lento-onnettomuudessa hieman yli 40-vuotiaana, ja edelleenkin monet tangon ystävät palvovat hänen muistoaan Argentiinassa.

DSCN1809Keskiviikkona, neljäntenä matkapäivänä meillä oli kuljetus hotellista Crown Princess -laivalle, vaikka laiva ei vielä lähtenytkään liikkeelle. Söimme laivalla myöhäisen lounaan, tutustuimme laivaan ja sen systeemeihin ja söimme illallista laivan Botticelli-ravintolassa. Illallisen jälkeen ehdimme katsomaan laivan Princess-teatteriin mielenkiintoisen folkloristisen shown, jossa esiteltiin argentiinalaista cowboy- ja tangokulttuuria. Sen jälkeen ilta oli jo sen verran pitkällä, että illan muut huvitukset eivät enää kiinnostaneet.

Torstaina, viidentenä matkapäivänä laiva oli vielä iltaviiteen asti Buenos Airesin satamassa, joten lähdimme yli puoli tuntia taksia jonotettuamme kaupungille. Kävimme ostoskeskuksessa, jossa ainoa ostos oli Antin ostama lompakko ja Starbucksilla juodut kahvit. Jatkoimme matkaa taksilla erääseen Buenos Airesin suosittuun turistikohteeseen Latinalais-amerikkalaisen taiteen museoon MALBAan. Valitettavasti museossa oli näyttelyn vaihto menossa ja siitä syystä vain ensimmäinen kerros oli avoinna yleisölle. Katsoimme näyttelyn, jonka tunnetuin teos oli Frida Kahlon maalaus ”Omakuva apinan ja papukaijan kanssa” (1942), jonka hankintahinta oli ollut 3,2 miljoonaa dollaria. Antti huomasi, että vapaa wi-fi toimi taidemuseossa erinomaisesti, niinpä sitten istuimme siellä jonkin aikaa; Antti luki Iltasanomia ja minä lähettelin viestejä Suomeen.

Taidemuseosta otimme taksin ja ajoimme satamaan, josta laiva lähtikin aika pian kohti Brasiliaa. Ennen laivan lähtöä pidettiin kuitenkin pakollinen pelastautumisharjoitus, ja sitten laiva lähti. Illallisen jälkeen Princess-teatterissa esiintyivät koomikko Brad Tassell sekä Crown Princess -laivan laulajat, tanssijat ja orkesteri.

Perjantaina, kuudentena matkapäivänä heräsimme ensimmäisen laivayön jälkeen hyvin nukkuneina. Päivä sujui rauhallisesti lukien, syöden (aamiainen, lounas, päivällinen) ja ostimme myös Internet-aikaa, jotta voimme lukea ja lähettää sähköposteja ja lukea myös Suomen uutisia. Olimme saaneet iltapäiväksi kutsun osallistua kapteenin tarjoamaan show-esitykseen niille risteilyasiakkaille, jotka ovat joko kulta- tai rubiinikerhossa eli ovat tehneet tietyn määrän risteilymatkoja Princess-yhtiön laivoilla. Illallinen oli niin sanottu ”formal” eli siihen pukeuduttiin normaalia juhlallisemmin. Tällaisina iltoina laivan valokuvaajat kuvaavat asiakkaita juhlatamineissaan ja mekin kävimme valokuvattavina.

Illallisen jälkeen Princess-teatterissa esiintyi viulisti-laulaja Sarah Carter, jonka esitys oli monipuolinen, vauhdikas ja hauska. Sarah Carter soitti viulua sekä normaalisti jaloillaan seisten että seisten päällään avustajakseen houkuttelemansa 84-vuotiaan Henryn pidellessä häntä jaloista kiinni. Carterin lisäksi esityksessä soitti Crown Princess -orkesteri.

Lauantai, seitsemäs matkapäivä oli meripäivä. Aurinko nousi hieman ennen seitsemää ja kuvasin sitä hyttimme parvekkeelta. Aamupäivällä kävimme kuuntelemassa laivan Princess-teatterissa Crown Princess -laivan asiantuntija-luennoitsijan Julio Delgradon pitämän tunnin mittaisen esityksen ”Kaikki Riosta”. Delgrado kertoi Rio historiasta ja nykypäivästä sekä merkittävimmistä turistinähtävyyksistä, joita ovat muun muassa Kristus-patsas, sokeritoppavuori, Copacabanan ja Ipaneman uimarannat sekä pyramidinmuotoinen katedraali, johon mahtuu kaksikymmentätuhatta henkeä. Delgrad kertoi Rion suuresta rikollisuudesta ja alueista, joihin ei ole turvallista mennä sekä varoitti meitä taskuvarkaista, jotka ovat ongelma Rio de Janeirossa.

Rio de Janeiro on Brasilian toiseksi suurin kaupunki, 6,5 miljoonaa asukasta, Sao Paulo, moin 11 miljoonaa asukasta, on asukasluvultaan suurin. Guanabaran lahden alue, jolla Rio sijaitsee, löydettiin tammikuun ensimmäisenä päivänä 1502. Lahden oletettiin olevan joki, mistä syystä portugalilaisten paikalle perustama kaupunki sai nimen Rio de Janeiro, tammikuun joki. Brasilian ensimmäinen pääkaupunki oli Salvador, toinen oli Rio de Janeiro, ja nykyinen pääkaupunki on Brasilia. Rio de Janeirossa puhutaan portugalia ja espanjaa ja myös englantia melko laajasti.

Lauantaina kävimme lounaalla Botticelli-ravintolassa, jossa on illallisen lisäksi tarjolla kolmen ruokalajin lounas. Sieltä saa myös aamiaista sekä iltapäiväteetä. Aamiaisella olemme kuitenkin tähän asti aina käyneet laivan Horizon Court Buffet -ravintolassa, mutta täytynee käydä jossain vaiheessa katsomassa myös, millainen on Botticellin aamiainen.

Illan esityksenä Princess-teatterissa oli Magic to do -musikaali, jossa nähtiin Crown Princess -laivan orkesterin, laulajien ja tanssijoiden esittämien musikaalisävelten tahdissa erilaisia maagisia temppuja.

Sunnuntaina, kahdeksantena matkapäivänä Crown Princess saapui aamukahdeksalta Rio de Janeiroon. Vasta yhdentoista aikaan viranomaiset päästivät matkustajat maihin. Joidenkin laivayhtiön järjestämien Rio de Janeiron kiertoajelujen lähtö viivästyi yli kahdella tunnilla.

Me emme olleet lähdössä heti aamulla maihin, vaan lähdimme vasta iltapäivällä kaupungille. Otimme kahden tunnin taksiajelun, jonka aikana näimme kaupunkia ja pysähdyimme Copacabana Beachilla. Rannalla oli melkoinen kuhina; väkeä oli runsaasti, kun sää oli aurinkoinen. Joimme cocikset rannan baarissa ja palasimme hotellille. Olimme pyytäneet englanninkielisen taksinkuljettajan, mutta vaikka kuljettajamme osasi jonkin verran englantia, hän ei juurikaan kertonut meille kaupungin nähtävyyksistä.

Viime keskiviikkona päättyneistä Rion sambakarnevaaleista taksikuskimme kuitenkin kertoi ja näytti paikan, jossa sijaitsevat Rion sambakouluiksi (Samba Schools)  kutsuttujen sambakerhojen tilat ja jonka läheltä sambakarnevaalien tuhansien tanssijoiden kulkue lähtee liikkeelle. Sambakarnevaalit on maailmanlaajuisesti tunnettu jokavuotinen helmikuussa järjestettävä usean päivän juhla-aika Rio de Janeirossa. Silloin ihmisillä on vapaata työstä, ja he tanssivat ja juhlivat kaduilla.

Illalla laivan Princess-teatterissa oli folkloristinen Brasileirissimo!-esitys, jossa päästiin Rion sambakarnevaalien tunnelmaan. Värikkäisiin, mielikuvituksellisiin ja hyvin niukkoihin asuihin pukeutunut naisjoukko tanssi näyttämöllä ja kävi houkuttelemassa katsomosta yleisöäkin lavalle tanssimaan. Jotkut suostuivatkin osallistumaan tanssiesitykseen, jotkut eivät. Lavalla oli myös miehiä, jotka esittivät muun muassa capoeiraa ja muita miehisiä tansseja. Laivan orkesteri soitti brasilislaista musiikkia. Esitys oli värikäs ja vauhdikas.

Maanantaiksi, yhdeksänneksi matkapäiväksi olimme varanneet laivayhtiön puolen päivän bussimatkan Rio de Janeirossa. Matka alkoi aamukahdeksalta ja ensimmäiseksi ajoimme sokeritoppavuorelle (Sugar Loaf), jonka huipulle mentiin kaksivaiheisesti. Ensin noustiin yhdellä kabiinihissillä puoliväliin vuorta, josta katseltiin alapuolella näkyvää Rion kaupunkia. Sitten jatkettiin matkaa vuoren huipuolle, josta näkymät Rioon ja ympäristöön olivat upeat. Koska olimme liikkeellä varhain aamulla, emme joutuneet yhtään jonottamaan kabiiniin pääsyä. Jonot saattavat esitteiden mukaan olla jopa 90 minuutin pituisia.

Sokeritoppavuoren huipulla katselimme ja valokuvasimme maisemia, minkä jälkeen palasimme alas ja bussimatka jatkui Ipaneman ja Copacabanan hiekkarannoille. Niitä kateltiin kuitenkin vain bussin ikkunoista ja lyhyeksi ajaksi pysähdyttiin valokuvaamaan rantaa. Matkan aikana erinomainen oppaamme kertoi kaupungin historiasta ja nykyisyydestä sekä matkan varrella nähdyistä rakennuksista. Matkan päätteeksi pysähdyimme Rion katedraalilla ja kävimme katedraalin sisällä ihastelemassa värikkäitä lasimaalauksia sen ikkunoissa.

Rio de Janeiron merkittävimmän nähtävyyden, vuonna 1931 valmistuneen Kristus-patsaan näimme laivasta saapuessamme Rio de Janeiroon ja hyttimme parvekkeelta, kun laiva oli satamassa. Näimme sen myös kiertoajeluilla, mutta emme menneet katsomaan sitä aivan läheltä.

Buenos Airesissa vietettyjen päivien ajaksi meidän ryhmällemme oli järjestetty yhteinen ohjelma. Matkaseurueeseemme kuuluvia tapasimme Buenos Airesista lähdön jälkeen lähinnä vain illallisilla ja matkanjohtajamme Sepon järjestämissä tilaisuuksissa.

Tiistai, kymmenes matkapäivä oli taas meripäivä. Aamupäivällä kävimme Princess-teatterissa kuuntelemassa asiantuntija Julio Delgradon ”Kaikki Salvador da Bahiasta” -luennon, jossa hän taas hauskaan tyyliinsä esitteli meille laivan seuraavan pysähdyssatamakaupungin, Salvador da Bahian, josta tuli 1500-luvulla Brasilain ensimmäinen pääkaupunki. Delgrado varoitteli meitä taas taskuvarkaista, ja hän suositteli, että turvallisuussyistä käytämme vain kaupungin virallisia takseja.

Söimme lounaan Botticelli-ravintolassa, jossa kävimme myös iltapäiväteellä. Teen kanssa oli tarjolla pieniä voileipiä, sconeseja hillon kanssa sekä monenlaisia pieniä makeita leivonnaisia. Illalliseksi söimme hampurilaiset, koska emme halunneet syödä Botticellissa tarjottavaa kolmen ruokalajin illallista.

Alkuillasta kuuntelimme laivan Piazzalla Bujacich Tango Quintetin upeasti esittämiä argentiinalaisia tangoja. Kvintetin soittimia olivat piano, kitara, viulu, bassoviulu sekä bandoneon. Kvintetin esittämä ”Tulisuudelma”-tango oli huikean hieno. Illan  esitys Princess-teatterissa oli ”Motor City”, jonka esittivät laivan oma orkesteri, laulajat ja tanssijat. Esitys kesti vain runsaat puoli tuntia.

Keskiviikkona, yhdentenätoista matkapäivänä laiva saapui yhdeksän aikaan aamulla kolmen miljoonan asukkaan Salvador da Bahiaan. Söimme aamiaisen kaikessa rauhassa ja vasta myöhemmin, kun pahin ruuhka oli ohi, lähdimme laivasta. Laivaterminaalin ulkopuolella oli rivissä suuri määrä taksinkuljettajia, jotka kilpaa tarjosivat erilaisia kierroksia kaupunkiin ja sen lähistölle. Löysimme tästä joukosta englantia puhuvan nuoren miehen, jonka kanssa saimma sovituksi, että hän vie meidät haluamiimme paikkoihin viidelläkymmenellä dollarilla.

Ajoimme satamasta Barran majakalle, jonka yhteydessä on myös merimuseo. Minä kiipesin majakan huipulle, josta otin kuvia näkymistä alhaalla rannalla ja kaupungissa. Jatkoimme matkaa Salvadorin historialliseen keskustaan Pelourinhoon, joka on UNESCOn maailmanperintökohde ja muistutus Salvadorin portugalilaisesta siirtomaahistoriasta. Pysähdyimme Pelourinhossa ja katselimme kaupungin keskustorin tuntumassa olevia nähtävyyksiä sekä ihmisiä.

Taksinkuljettajamme kertoi, että juuri päättyneisiin sambakarnevaaleihin osallistui Salvadorissa kaksi miljoonaa ihmistä. Hän kertoi myös, että Salvadon sambakarnevaali on suositumpi kuin Rio de Janeiron, koska Salvadorissa ihmiset saavat itsekin osallistua kaduilla tanssimiseen, kun sitä vastoin Riossa seurataan pääasiassa vain sambakulkueen etenemistä ja tanssimista. Brasilialaiset haluavat kuulemma itse laulaa ja tanssia.

Kuljettajamme kertoi myös, että Salvadorissa on peräti 365 kirkkoa. Saman asian oli kertonut Julio Delgrado edellispäivän esityksessään, ja hän oli lisännyt myös, että ”Salvador on näiden satojen kirkkojen ansiosta ainoa kaupunki, josta kukaan ei joudu helvettiin”.

Illalla laiva jatkoi matkaa kohti Barbadosta, jonne on viiden meripäivän matka. Söimme illallista matkaseurueemme kanssa Botticelli-ravintolassa. Antti tilasi pääruoaksi kampasimpukoita, ja kun hän kuuli, että niitä kuuluu annokseen kuusi kappaletta, hän totesi tarjoilijalle, että josko niitä saisi kahdeksan. Kun annos saapui, lautasella oli 16 kampasimpukkaa, ja niistä riitti minullekin muutama.

Torstai, kahdestoista matkapäivä oli ensimmäinen viidestä peräkkäisestä meripäivästä. Meripäivien aikana laivalla oli paljon erilaista ohjelmaa. Kävimme kuuntelemassa Julio Delgadon esitykset neljästä Karibian meren saaresta, joille menemme meripäivien jälkeisinä neljänä päivänä. Ensimmäisenä Delgado esitteli Barbadoksen, sen jälkeen Martiniquen, Antiguan ja St. Kittsin.

Osallistuimme taideseminaariin, jossa laivan taideasiantuntija ja taidehuutokauppojen johtaja Ty Braga kertoi erilaisista taiteen tekemisen tekniikoista; etsauksesta, litografioista ja serigrafioista. Esimerkkinä etsauksesta Braga esitteli Rembrantin omakuvan, litografiasta Marc Chagallin teoksen ja serigrafiasta Andy Warholin teoksen. Osallistuimme myös taidehuutokauppaan ja ostimme Venetsia-aiheisen Rialton siltaa kuvaavan maalauksen. Toinen taideluento, jonka kuuntelimme, ”Made in America”, käsitteli amerikkalaisia taiteentekijöitä.

Meripäivien aikana söimme aamiaista ja lounasta  vaihtelevasti laivan Horizon-buffetravintolassa ja Botticelli-ravintolassa, jossa ruoka tarjoiltiin pöytiin. Illallisen söimme useimmiten Botticelli-ravintolassa matkaseurueemme kanssa. Iltapäiväteelläkin kävimme silloin tällöin Botticelliissa.

Laivan viihdeohjelmia katselimme lähes päivittäin. Ohjelmistossa oli muun muassa laivan risteilyjohtajan ja hänen tiiminsä esittämä pubi-show, jossa tanssittiin, laulettiin ja kilpailutettiin yleisöä. Princess-teatterissa esiintyi koomikkoja, laulajia ja tanssijoita. Taikuri Michael Miskon esitys oli tosi hauska ja hieno.

Elokuviakin laivalla esitettiin. Tähtitaivaan alla katsoimme La La Land -elokuvan, jonka olemme nähneet aikaisemmin elokuvateatterissa. Hyvin se kesti toisenkin katsomisen.

 

Lauantaina 11.3. laiva ylitti päiväntasaajan ja sen kunniaksi laivan uima-altaalla järjestettiin seremonia, jonka aikana satoi ja tuuli melko reippaasti. Me seurasimme seremoniaa katoksen alla, mutta monet katsojat kastuivat. Lauantaina myös matkanjohtajamme Seppo järjesti matkaseurueellemme cocktail-tilaisuuden ennen järjestyksessä toista risteilymatkan kolmesta virallisemmasta illallisesta. Joimme shampanjaa ja kohotimme maljan 100-vuotiaalle Suomelle. Meille matkan aikana syntymäpäiviään ja muita merkkipäiviään juhliville laulettiin onnittelulaulu. Lisäksi me kymmenen ryhmästämme, jotka olimme osallistuneet Sepon pari päivää aikaisemmin järjestämään lauluharjoitukseen, esitimme muille ryhmäläisille. Kotkan ruusu -laulun latinan kielellä.

Kelloja käännettiin tunnilla taaksepäin maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun aikavyöhyke vaihtui. Laivan aika oli tällöin tunnin edellä Floridan aikaa ja kuusi tuntia perässä Suomen aikaa.

Tiistaina, seitsemäntenätoista matkapäivänä, viiden meripäivän jälkeen laiva saapui aamuyhdeksältä Barbadokselle. Barbados on vuonna 1966 itsenäistynyt saarivaltio, joka kuului vuodesta 1627 itsenäistymiseensä asti Britannian alaisuuteen. Saarella on vajaat 300 000 asukasta ja sen pääkaupunki on Bridgetown. Saaren virallinen kieli on englanti. Barbadoksen pääelinkeinoja turismin lisäksi ovat sokeriruo’on viljely ja rommin valmistus. Saarella on vasemmanpuoleinen liikenne.

Otimme satamasta taksin, joka vei meidät saarikierrokselle. Kävimme Mount Gay Rum -rommitehtaassa, joka on jo yli 300 vuoden ajan tuottanut ”yhtä maailman hienoimmista ja palkituimmista rommeista”. Rommitehtaalla oli juuri alkamassa opastuskierros, kun tulimme sinne, joten liityimme ryhmään mukaan. Meidät vietiin katsomaan rommin pullottamoa, mutta ei itse rommin valmistusta, jota esiteltiin ainoastaan vajaan kymmenen minuutin videoesityksessä. Saimme myös maistaa useita eri rommilaatuja. Antti osti kotiinviemisiksi pullon talon kalleinta rommia, joka oli hänen mielestään aivan erinomaisen pehmeää maultaan.

Rommitehtaan jälkeen jatkoimme Gun Hill Signal -vartioasemalle, joka oli kukkulan päälle rakennettu vartiopaikaksi, josta voitiin nähdä kaikilta suunnilta saarta lähestyvät laivat. Kierroksen lopuksi ajoimme vielä Garrisonin historialliselle alueelle, joka on UNESCOn maailmanperintökohde ja joka on rakennettu vuonna 1780 brittiläisen armeijan päämajaksi. Alueen rakennukset ovat siirtomaatyylisiä ja alueella on myös kymmeniä tykkejä.

Taksinkuljettajamme ajoi vielä kierroksen Bridgetownissa ja näimme muun muassa Barbadoksen hallintorakennuksen, jossa saaren pääministeri työskentelee. Pääkaupungissa on myös Lordi Nelsonin patsas.

Kierroksen jälkeen palasimme laivaan ja söimme lounaan. Illallisen aikaan, noin kuuden maissa laiva lähti matkaan kohti Martiniquen saarta.

Keskiviikkona, kahdeksantenatoista matkapäivänä saavuimme aamukahdeksalta Martiniquelle. Kolumbus saapui saarelle vuonna 1493 ja Ranska otti saaren haltuunsa  vuonna 1635. Nykyään Martiniquen saari kuuluu edelleen Ranskalle, sen lippu on Ranskan lippu ja saaren valuutta on euro. Martiniquella puhutaan pääasiassa ranskaa. Saaren asukasluku on noin 400 000. Saaren pääkaupunki on Fort-de-France.

Lähdimme laivasta puoli kymmenen maissa, ja satama-alueella rupesimme etsimään taksia. Niitä oli paikalla kuitenkin vain yksi, joka sekin oli jo varattu. Kun seuraava taksi tuli, päätimme myös taksia odottavan saksalaispariskunnan kanssa jakaa taksin, koska heille sopi meidän suunnittelemamme reitti Balata-kirkolle ja  Balatan kasvitieteelliseen puutarhaan. Aamu oli pilvinen ja matkalla Balataan alkoi sataa. Kun lähdimme kirkolta kasvitieteelliseen puutarhaan, sade yltyi, ja kun saavuimme perille, satoi. Ostimme kuitenkin liput puutarhaan ja niiden lisäksi myös sadetakit. Kun saimme sadetakit päälle, sade lakkasi eikä seuraavan tunnin aikana satanut juuri yhtään. Puutarha oli suorastaan upea, kasvit olivat hyvinvoivia ja puutarha hyvin hoidettu. Siellä oli palmuja, muita puita ja pensaita sekä värikkäitä kasveja. Näin siellä myös suurimman hämähäkin, mitä koskaan olen nähnyt. Se oli lähes minun kämmenen kokoinen ja se oli kiinnittynyt suuren vihreän kasvin lehden alapinnalle. Puutarhassa oli myös paljon kolibrilintuja.

Saksalaispariskunta, jonka kanssa teimme matkaa, kertoi käyneensä useita kertoja Suomessa, samoin kuin me kerroimme käyneemme monta kertaa Saksassa. Kerroimme heille upeista vanhoista saksalaisista kaupungeista, kuten Cellestä ja Alsfeldtista joissa he eivät vielä ole käyneet. Toisaalta he ovat käyneet esimerkiksi Kemissa, jossa me emme taas ole käyneet.

Saarikierroksen jälkeen palasimme taas laivalle, jossa söimme myöhäisen lounaan. Viiden maissa iltapäivällä laiva lähti Antiguan saarta kohti.

Torstain, yhdeksännentoista matkapäivän aamuna laiva saapui Antigualle, joka on Antigua & Barbudan itsenäisen valtion toinen saari. Saaret ovat aikanaan syntyneet tulivuorten purkauksien seurauksena ja saarilla on ollut asutusta jo 2400 ennen ajanlaskun alkua. Kolumbus saapui Antigualle vuonna 1493 ja hän nimesi saaren Antiguaksi Sevillassa olevan kirkon Santa Maria de la Antigua mukaan. Britannia valloitti saaren vuonna 1632, ja siellä käynnistettiin suurimittainen sokeriruo’on viljely, jota harjoitetaan saarella edelleenkin. Antigua itsenäistyi vuonna 1981.

Turismi on Antiguassa tärkeä elinkeino. Saarella on 365 valkohiekkaista uimarantaa eli uimaranta jokaiselle vuoden päivälle. Saaren pääkaupunki on St. John’s. Saaren kieli on englanti ja valuutta Itäisen Karibian dollari, mutta USA:n dollari hyväksytään joka paikassa.

Satamassa oli tarjolla vain suuria takseja, joten mekin liityimme ryhmään, jossa oli kaksitoista henkeä. Taksinkuljettajamme vei meidät saaren ympäri ja ensimmäinen pysähdyspaikka matkalla oli Shirley Heights, historiallinen vartioasemaksi alunperin rakennettu alue, josta vartioitiin läheisiä vesiä ja saarta ja pystyttiin havaitsemaan saarta lähestyvät laivat. Paikalta oli komeat näkymät Atlantin valtamerelle. Sieltä jatkettiin Nelson’s Dockyardiin, brittiläisen laivaston entiseen tukikohtaan, joka oli brittien suurin tukikohta Karibialla. Alueella oli museo, myymälöitä ja ravintola.

Takaisin laivalle ajettiin sademetsän reunustamaa tietä pitkin. Metsässä kasvoi muun muassa mangoja ja ananaksia ja banaaneja. Matkan varrella nähtiin myös sokeritehtaita ja suuri määrä kirkkoja. Loppumatkasta nähtiin myös useita uimarantoja.

Saarikierroksen jälkeen kävelimme jonkin aikaa kaupungilla, ennen kuin palasimme laivaan, jossa syötiin lounas ja levättiin ennen illan ohjelmaa. Puoli viiden maissa laiva lähti matkaan. Illallisen jälkeen kuuntelimme taas, niin kuin monena iltana aikaisemminkin, Bujacich Tango Quintetin iltakonserttia. Tangomusiikki tuntuu miellyttävän meitä suomalaisia, koska useita meidän suomalaisryhmämme jäseniä istui iltaisin kuuntelemassa tangokvintettiä.

Perjantai, kahdeskymmenes matkapäivä oli tämän matkan viimeinen saaripäivä. Aamuseitsemältä saavuttiin St. Kittsille, joka on toinen St. Kitts & Nevisin saarista. Saarilla on ollut asutusta jo yli 5000 vuotta ja se on ensimmäiseksi asutettu saari koko Karibian meren alueella. Kun Kolumbus saapui St. Kittsille vuonna 1493, saarella asui rauhaa rakastavia heimoja.

St. Kittsin oikea nimi on St. Christopher, mutta siitä käytetään yleisesti lyhyempää versiota. St. Kitts & Nevis itsenäistyi Britannian hallinnasta vuonna 1983. Saaren asukasluku on hieman yli 50 000, kieli on englanti ja valuutta Itäisen Karibian dollari.

Sokeriruo’on viljely, sokerin valmistus sekä rommin valmistus olivat St. Kittsin pääelinkeino. Afrikasta tuotiin tuhansia orjia töihin saarelle. Sokerin maailmanmarkkinahinnat ovat olleet pitkään erittäin alhaiset, ja St. Kittsin pienet sokeriruokoviljelmät eivät olleet kannattavia. Vuonna 2005 tehtiin radikaali ratkaisu ja sokeriruo’on viljelyksen tukeminen päätettiin lopettaa ja siihen sen viljely loppui. Raaka-aineen valmistuksen loppuessa loppui myös rommin valmistus St. Kittsillä. Oli hämmästyttävää, että entisille sokeriruokoviljelyksille ei ollut löydetty mitään uutta kasvia, vaan ne oli jätetty kesannolle. Nykyään St. Kitts elää pääosin turismista. Saaren elintaso on säilynyt hyvänä entisen pääelinkeinon lopettamisesta huolimatta.

Laivalaituri oli aivan St. Kittsin pääkaupungin Basseterren vieressä. Kävelymatkaa kaupungille oli vain muutama minuutti. Laiturin läheisyydessä oli taksikuljettajia tarjoamassa kiertoajeluita saaren ympäri. Koska kiertoajelut olivat lähdössä vasta vajaan parin tunnin kuluttua, päätimme ottaa yksityisen taksin, jolla pääsimme lähtemään saarikierrokselle saman tien.

Taksinkuljettajamme vei meidät ensimmäiseksi vanhan rommitislaamon raunioille, josta jatkoimme Caribelle Batik -nimiselle batiikkikankaiden valmistustehtaalle Romney Manoriin. Siellä näimme, miten batiikkia tehdään. Batiikki on antiikin ajan indonesialainen kankaan värjäystekniikka, jossa kankaalle maalataan haluttuja erivärisiä kuvioita. Tehtaan myymälässä oli myynnissä batiikkikangasta ja siitä valmistettuja vaatteita ja kodin tekstiilejä. Ostin itselleni sieltä pitkän kotiasun.

Kiertoajelun aikana näimme useita sokeritehtaiden raunioita, usein pystyssä oli vain tehtaan piippu. Myös alueella vajaat parikymmentä vuotta sitten riehuneen hurrikaanin jälkeen jättämiä raunioita oli tien varressa. Useimmat niistä olivat valtion hallinnollisia rakennuksia, joita ei ole haluttu kunnostaa.

Taksinkuljettajaltamme saimme paljon tietoa St. Kittsin historiasta ja nykypäivästä ja elämästä saarella. Runsaan kolmen tunnin kiertoajelun jälkeen palattiin Basseterreen, jossa joimme St. Patrickin päivän kunniaksi vihreät oluet, minkä jälkeen palasimme laivaan. Viiden maissa laiva lähti matkaan kohti Floridan Fort Lauderdalea.

Lauantai, kahdeskymmenesensimmäinen matkapäivä oli meripäivä. Aamiaisen jälkeen kirjoittelin matkapäiväkirjaa hyttimme parvekkeella, ja yhdeksitoista meidät oli kutsuttu laivan taidemyyntiryhmän VIP-tilaisuuteen, jonne saimme kutsun ostettuamme laivan taidehuutokaupasta taulun. Tilaisuudessa tarjottiin shampanjat ja esiteltiin myöhemmin päivällä huutokaupattavia taideteoksia. Päätimme osallistua taidehuutokauppaan ja kävikin niin onnekkaasti, että voitin huutokaupan aikana suoritetussa arvonnassa taulun.

Taidehuutokauppa kesti niin kauan, että myöhästyimme hieman viininmaistajaistilaisuudesta, jonne matkanjohtajamme Seppo oli kutsunut meidät edustamansa yhtiön nimissä. Tilaisuudessa maisteltiin yhtä shampanjaa, kahta valkoviiniä ja kahta punaviiniä.

Tämän illan päivälliselle pukeuduttiin taas parhaimpiin. Tämä oli risteilyn kolmas juhlava illallinen. Ruokakin oli tavallista juhlavampaa, muun muassa etanoita alkuruoaksi ja hummerinpyrstöä ja Beef Wellington pääruoaksi sekä jälkiruoaksi suklainen unelma. Päivällisen jälkeen kävimme valitsemassa arpajaispalkintoni kahdesta vaihtoehtoisesta taideteoksesta. Valinta oli helppo. Kuvassa on kaksi punaista puutarhatuolia, pöytä ja sillä viinilasi. Taulu on Marko Mavrovichin ”It Gets Better!”.

Sunnuntai, kahdeskymmenestoinen matkapäivä oli meripäivä ja matkan viimeinen päivä. Kävimme katsomassa laivan teatterissa pääkokin ja päähovimestarin humoristisen keskustelu- ja ruoanlaitto-ohjelman. Kävimme myös taidehuutokaupassa ja varasimme yhden taulun, jonka illalla kävimme sitten asiaa tarkkaan harkittuamme ostamassa. Kuuntelimme tangokvintettiä ja illastimme matkaseurueemme kanssa.

Crown Princess -laivan matkustajia, joita laivaan mahtuu enimmillään 3599, palveli reilusti yli tuhannen hengen henkilökunta. Suurin osa heistä oli keittiö- ja tarjoiluväkeä, joita oli kaikkiaan yli 500. Nämä edustivat kolmeakymmentäviittä eri kansallisuutta. Laivan henkilökunta oli mukavaa, ystävällista ja hyvin palveluhenkistä.

DSCN1805 copyEniten matkailleet vieraat risteilyllä olivat pariskunta Ju ja Fred New Jerseystä Yhdysvalloista. He olivat tehneet Princess-laivoilla 131 risteilyä ja viettäneet niissä kaikkiaan 1 806 päivää, siis viitisen vuotta.

Maanantaiaamuna aikaisin Crown Princess saapui Fort Lauderdalen satamaan, josta oli vajaan tunnin bussimatka kotiin. Hyvin järjestetyn ja onnistuneen kolmen viikon matkan jälkeen oli kiva palata taas normaaliin arkeen.
https://helenainkeri.vuodatus.net/lue/2017/03/risteilymatkalla-buenos-airesista-fort-lauderdaleen

Yleisessä saunassa – Turkissa

egirdir-private-guided-tours-turkey-1Satunnainen matkailija on vieraillut kolmannessa kotimaassaan inhimillisesti katsoen varsin usein. Yksi kokemus on kuitenkin jäänyt uupumaan, matkailija ei koskaan ennen ole sattunut käymään turkkilaisessa saunassa – hamamissa.

5957

Nyt kuitenkin satunnaisen matkailijan kesäkauden kotikaupunki kaivoi jokunen vuosi sitten esiin pikkukaupungin keskustassa olleen
antiikkisen kylpylaitoksen ja ryhtyi rakentamaan samalle paikalle uutta hamamia. Paikallinen museovirasto todella vihastui projektista ja pistikin rakennustyöt poikki useaksi vuodeksi.

 

Arkeologisten kaivauksien lopulta päätyttyä kaupunki jatkoi uuden saunan rakentamista ja se saatiinkin valmiiksi vuodeksi 2015. Historiaa pikkukaupungissa ja sen ympäristössä kyllä riittääkin arkeologeille tutkittavaksi, kaupungin keskustaa vartioi edelleen 1000-luvulla rakennettu linnoitus ja vuonna 1206 rakennettu moskeija.
dsc_0061Moskeijan jykevä puuovi on alkuperäinen, ovi on koottu mosaiikkina pienistä paloista kokonaan ilman nauloja. Kaupungin historiaan liittyvät lyykialaiset, Timur Lenkin mongolit ja ja antiikin Kreikan Persialaissodat. Kovin kaukana eivät myöskään ole ”Kordionin solmun” ratkaisupaikka ja kuningas Kroisoksen pääkaupunki. Troijaan ja Kleopatran kylpypaikkaan sentään on muutaman tunnin ajomatka.
Historiallisesta paikastaan johtuen hamam onkin nyt lähes maan alla,  saunarakennukselle tyypillet pyöreät kupolit ovat kuitenkin juuri maanpinnan tason yläpuolella.  Hamamiin laskeuduttaessa kalkkikivestä tehtyjä portaita päästään vastaanottotilaan. Huoneessa on tilat omien tavaroiden säilytykseen ja ovet yksityisiin pukuhuoneisiin. Paikka vaikuttaa samanlaiselta kuin vaikka Helsingin Itäkeskusksien Uimahalli, tosin vain pienemmältä.

 

Pukuhuoneeseen jätetään omat vaatteet ja kääriydytään vain hamamin puudulliseen pyyhkeeseen, johon verhoutuneena sitten siirrytään itse hamamin puolelle. Nyt eroja alkaakin olla enemmän.

 

228457tarihi_elmali_bey_hamami_31Kupolin kattamassa laajassa tilassa istuudutaan kiertävän veden lämmittämille marmoripenkeille, istumapaikan voi valita kirjaimellisesti takapuolituntumalla, toiset penkit ovat toisia lämpimämpiä, jotkut jopa kuumia. Huoneen keskustassa on kahdeksakulmainen marmorinen tasanne, jolle voi vaikka heittäytyä selälleen siltä tuntuessa, ilma on hieman höyryinen. Saunan yhdellä sivustalla on marmorinen tasanne, jossa pesijä odottaa saavansa sinut käsittelyynsä.

 

Ennen pesuun pääsyä pitää kuitenkin poiketa myös kuumemmassa huoneessa, joka todella muistuttaa suomalaista saunaa Finn-Hamamia, kuten paikalliset sanovat. Paikalliset eivät kuitenkaan kuumassa huoneessa kauaa viihdy, mutta suomalaiselle puiset lauteet, seinät ja katto tuntuvat varsin kotoiselta. Nurkassa  on jopa aivan selvä kiuas, joka kuitenkaan ei ollut kuumana, tilan lämmitys hoidetaan lattian raoista tulevalla vesihöyryllä.
Hien jo virratessa valtoimenaan satunnainen matkailijakin siirtyykin takaisin marmorihuoneeseen. Siellä vain lanteille kääräistyyn liinaan pukeutunut jokseenkin karvainen pesijä-hieroja tiedustelee matkailijan hallitsemalla sekakielellä matkailijan haluamaa käsittelyä. Tarjolla on vain 20 minuutin pesu, parinmymmenen minuutin ihon kuorinta ja samanmittainen hieronta.

 

Hieman uhkarohkea satunnainen matkailija päättää ottaa koko käsittelyn kun kerran oli paikkaan päässyt. Hintakaan ei päätä huimaa, kaikkiaan tunnin käsittely maksaa hieman yli 10 US dollaria.

hamam31Satunnainen matkailija asettuu, avustettuna, marmoriselle liukkaalle ”leivinalustalle”. Pesijä-hieroja saippuoi kohteliaasti koko matkailijan ja aloittaa ihonkuorinnalla. Kuorinta tapahtuu k
arkealla sienellä ja tuntuu niin hyvältä! Erikseen käsitellään selän puolelta koko hoito ja ja sitten pitäisi kääntyä selälleen. Kääntyminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa, ehkä metriseltä marmoriselta liukkaalta tasolta pyrkii tottumaton matkailija putoamaan ympäri kierähtäessään ja suistumaan välittömästi lattialle. Tasapainon palautuessa peitellään kuitenkin intiimialueet uudelleen huolellisesti ja jynssäys jatkuu. Lopulta iho punoittaa ja lattia on mustanaan ”hierikkeitä”.

 

hamam12Viileällä vedellä välillä huuhdeltuna alkaa seuraava vaihe, jota matkailija on hieman arvellut saatuaan  käsittelyn rajuudesta lukuisia varoituksia. Viestit pesijä-hierojalle olivat kuitenkin menneet perille ja niinpä hieronta olikin varsin mieto. Pesijä-hieroja ruhjoi nautinnollisesti matkailijan kipeytyneitä jäseniä, mutta jätti enemmät väkivaltaiset ”niksautukset” tekemättä.

 

 

Pesuvaiheen alkaessa pesijä-hieroja itsekin jo hieman huohottaen kaappasi altaasta ison möykyn hyvänhajuista saippuavaahtoa, johon matkailija peittyi kokonaan. Pehmeällä pesuhanskalla käytiin läpi kaikki paikat, paitsi intiimialueet, lopulta pestiin erityisesti jopa matkailijan kietämättä likaiset korvat ja korvantaustat. Huuhtelu hoidettiin huiskimalla jääkylmää vettä koko matkailijan jo  hieman punoittavalle iholle.

____________6

Lopulta siirryttiin takaisin pukeutumistilaan, matkailijalle tarjottiin teetä ja pikkuruinen kuppi kahvia ja vähitellen matkailija keräili omat vaatteet päällensä. Saunasta poistuessa oli olo todella keveä ja mielikin oli korkealla.

 

Jotenkin mieleen tuli maalla pienenä tehdyt saunamatkat. Hamamiin pitää kyllä päästä seuraavankin kerran.

Timo Vainionpaa

Matkalla Marsiin – Arizonan Biosphere 2 kokeilu

Photograph by John de Dios

Arizonan kuivaan autiomaahan Tucsonin liepeille 1980-luvun lopulla syntyi $150 miljoonan dollarin lahjoituksella tutkimuskeskus, jonka tarkoituksena oli tutkia ihmisten sopeutumista elämään vieraalla planeetalla. Hanke sai nimen Bioshpere 2. Itseriitoisen siirtokunnan perustamisen aloittaessaan sen sanottiin olevan rohkein tiedealoite sitten presidentti Kennedyn käynnistämän kuuprojektin.

Tutkimuskeskus rakennettiin metallilaatalle, joka eristi maaperän ulkopuolisen vaikutuksen, mahtavat teräsristikkorakennelmat päällystettiin lähes ilmatiiviisti lasi-ikkunoilla. Mahdollisesti maailman suurinpaan kasvihuoneeseen luotiin neljä erilaista biovyöhykettä, sademetsä, suolainen meri koralliriuttoineen, kuiva savanni ja kosteikko. Eri alueiden kasvit valittiin ympäri maailmaa luomaan oikeat olosuhteet. Luonnonmukaisiin olosuhteisiin tuotiin hyönteisiä ja lintuja, mereen istutettiin ravintorikkaita kaloja. Paikalle siirrettiin myös hyönteisiä, joiden odotetiin hoitavan kasvien tarvitseman pölyttämisen. Rakennusmateriaalien mukana paikalle livahtaneet muurahaiset olivat ainoat tutkimuskeskukseen kutsumatta livahtaneet eliöt.

biosphere2rainforestTutkimiskeskuksen rakennelmaan liittyi myös maan alle sijoitetut mahtavat ilmastointilaitteet luomaan oikeat ilmasto-olosuhteet erilaisille biovyöhykkeille, isot kaarihallit maaperätutkimukselle ja asuintilat koehenkilöitä seuraaville tutkijoille suurten hallien ulkopuolelle. Sähkönsaantiin rakennetiin suuret omat generaatorit, aurinkoenergiaa pystyttiin tuottamaan vain 2 prosenttia mahtavien ilmastointilaitteiden vaatimasta tehosta.

Bioshere 2 tarkoituksena oli sulkea kahdeksan ihmistä kahdeksi vuodeksi täysin eristettyyn ympäristöön, jossa heidän piti tuottaa oma ilmakehänsä, ruokansa ja elää eristettynä ulkomaailmasta suljetussa kierrossa. Koe sai paljon julkisuutta ja ankaraakin arvostelua tiedemiehiltä kokeen tieteellisestä järjestelystä. Kokeeseen valmistautuessa ei kuitenkaan osattu ottaa huomioon pienessä eristetyssä yhteisössä syntyviä jännitteitä.

Lopulta vuonna 1991 suljettiin neljä miestä ja neljä naista rakennukseen. Mukaansa he saivat jo toimivaan elinympäristöön pienoisvuohia, porsaan ja kanoja sekä siemenviljaa.

Ensimmäisen vuoden aikana kokeeseen osallistujat laihtuivat ja valittivat jatkuvaa nälkää. Ruoantuotanto oli liian pientä, syynä oli mm. El Nino ilmiön tuottama ennätyksellinen pilvipeitto tavallisesti kirkkaalla Arizonan autiomaan taivaalla. Kasvit eivät yhteyttäneet tarpeeksi ja paikalle tuotetut mehiläiset kuolivat. Pilvinen sää vähensi puiden hapen tuotantoa ja ilman happipitoisuus putosikin normaalista 21 prosentista 14 prosentiin, joka edustaa olosuhteita 4000 metrin korkeudessa. Kokeen keskeyttämisen asemesta ikkunoita avatiin happipitoisuuden nostamiseksi, toimenpidettä arvosteltiin jyrkästi muiden tiedemiesten toimesta. Kuplaan suljettuja tutkijoita syytettiin myös yöaikaan ulos ruoanhakuun livahtamisesta.

Alkuperäinen, intiimistikin sitoutunut ryhmä hajosi nopeasti ja erimielisyydet asioiden hoitaisesta pyrkivät pintaan. Entisistä ystävistä tuli vihamiehiä, parit vaihtuivat ja kaikki eivät enää olleet puheväleissä toistensa kanssa.

biosphere2-4Tutkimusryhmän mukanaan tuomien sikojen huomattiin syövän enemmän kuin tuottavan, kanatkaan eivät tuottaneet tarpeeksi munia ryhmän tarpeiksi. Ryhmä päätyi syömään mukanaan tuomansa eläimet. Jotkut ryhmän jäsenistä myös söivät mukana tuotua siemenviljaa. Ensimmäisen vuoden nälän ja laihtumisen jälkeen ryhmä alkoi toisena koevuotenaan jälleen saamaan painoaan takaisin.

Vaikka Biosphere 2:ssa tehtiinkin paljon oletettua vähemmän tieteellistä tutkimusta, oli kokeilu mielenkiintoinen. Pienen ryhmän elinkelpoisuutta vieraalla planeetalla ei pystytty kokeilussa todistamaan, mutta monta muuta asiaa opittiin. Erityisen mielenkiintoista olikin ryhmän sisäinen toiminta ja sen muuttuminen.

Kokeen jälkeen tutkimuskeskukseen tehtiin muutoksia ennen uuden kokeen alkamista 1994. Uusi koe kuitenkin keskeytettiin tutkimuksen johdossa tapahtuneiden riitojen vuoksi jo kuuden kuukauden kuluttua, eikä kokeita enään koskaan jatkettu.

biosphere2-3Kirjavien omistusoikeuksien puimisen jälkeen on koekeskus nyt siirtynyt kokonaan Arizonan Yliopiston hallintaan. Keskuksessa keskitytään maan evoluution kehityksen tutkimukseen LEO-projektissa.

Yliopisto on avannut ennen hyvin suljetun keskuksen myös tavallisten vierailijoiden ihmeteltäväksi.

Timo Vainionpaa, 2013

Satunnainen matkailija: Paastonajan alkaessa

Satunnainen matkailija pääsi jälleen kolmanteen kotimaahansa Turkkiin juuri 30 päiväisen paastokauden alkaessa.
istanbulramazan.jpg

Islaminuskoisten paastokausi määräytyy kuun kiertoon perustuvan islamilaisen kalenterin mukaan vuoden yhdeksänneksi kuukaudeksi, tänä vuonna paastokuukausi alkoi kesäkuun 6 päivä. Paaston aikana muslimit eivät saa syödä eikä juoda auringon nousun ja laskun välisenä aikana,  samoin tupakointi ja intiimi yhdessäolo vaimon kanssa on kiellettyä. Paaston aikana ei myöskään saa kiroilla, puhua pahasti, tapella eikä valehdella.

 

Erään selityksen mukaan paastokauden, ramadanin tarkoituksena on opettaa nöyryyttä ja  vastustamaan kiusauksia. Tämä hyvää tarkoittava tapa on kuitenkin nykyisellään hieman kyseenalainen. Paastokauden illalliset ovat suorastaan yltäkylläiset, ihmiset syövät ”varastoon” enemmän kuin tarpeeksi ja useat itse asiassa keräävät lisää elopainoa paastokauden aikana.

 

Pääosin islamilaisessa Turkissa pääväestönä olevat sunni-muslimit noudattavat paastoa varsin lukuisasti, jopa 80% sunneista noudattaa paastomääräyksiä, Turkin muslimeista kuitenkin noin 25% on Aleevi-muslimeita, jotka eivät noudata paastoa lainkaan. Tutkimuksen mukaan naiset noudattavat paastomääräyksiä miehiä tarkemmin. Paastosta on vapautettu alle teini-ikäiset lapset, vanhat ja sairaat, myöskään matkoilla olevia ei paastomääräykset koske.

 

Hyvien tapojen mukaan kuitenkin paastoamattomien pitää korvata rahalahjoituksella syömisensä. ”Ruokaraha” annetaan lahjoituksena esimerkiksi vähäosaisille ennen paaston päättävää kolmipäiväistä Bayram-juhlaa.
istanbuliftar2-bPäivittäinen paasto päättyy auringon laskiessa kullakin paikkakunnalla, televisio ja radio ilmoittavat aina minuutilleen paaston päättymisen. Pienemmillä paikkakunnilla paaston päättymisestä kerrotaan myös tykinlaukauksella.

Aamulla ennen auringonnousua syödään tietysti aamiainen, aamiaiselle herätyksen hoitaa kiertävä rumpali, joka takoo hillittömästi rumpuaan jo tuntia ennen auringonnousua. Rumpalit ovat nokkelia, mutta eivat yleensä niin musikaallisia yksityisyrittäjiä, paastokauden päättyessä he tulevat muistuttamaan ja keräämään kolehtia palveluistaan.

 

Monin paikoin –  ainakin Turkissa  saattaa kunta tai kaupunki järjestää kerran paastokauden aikana  illallisen asukkailleen. Myös Istanbulin 12 miljoonaisessa kaupungissa pöytiä katetaan illallista varten valtavien telttakatosten alle puistoihin, liikeyritykset ja varakkaammat yksityiset henkilöt voivat halutessaan maksaa nämä kaikille avoimet ja maksuttomat ruokailut,  vastineeksi maksajat saavat nimensä seniltaiseksi hyväntekijäksi.
iftar2Paastonajan illallisruoka noudattelee melko tarkasti perinteistä kaavaa. Tavanomaisen illallisen aluksi tarjotaan makeita taateleita joilla saadaan häiriintynyt sokeritasapaino kuntoon. Juomaksi varsin yleisesti tarjotaan veden asemesta makeaa kolajuomaa.  Sitten pöytään tuodaan keitto ja leipää, viininlehtikääryleitä, suolakurkkuja ja oliiveja ja papusalaattia. Pääruokana saadaan liha- tai kanaruokaa riisin kanssa, jälkiruokana tarjotaan vain paastonaikana saatavaa valkoista, makeaa granaattiomenan siemenillä koristeltua tärkkelyspitoista vanukasta gullachia.

 

Illallinen syödään todella nopeasti, aloitusmerkin tullessa puhe vaimenee ja kuuluu vain astioiden kilinää. Koko ruokalista selvitetään parissakymmenessä minuutissa, jonka jälkeen lähdetään iltakävelylle pimeään viilentyneeseen iltaan.

 

Juomattomuusmääräys kuumassa kesäässä on sitten huomattavasti hankalampi juttu. Paastokauden aikana Turkissa työskennellään normaalisti, mutta esimerkiksi Arabiemiraateissa työpäivä on virallisesti lyhennetty 6 tuntiin.

 

Yöttömän yön alueella, kuten Suomessa muslimit seuraavat Mekan auringonnousun ja laskun aikoja, muutoinhan vaikka Suomen Lapissa oltaisiin syömättä lähes koko kesä.

Turkissa satunnainen matkustaja joutuu autoilemaan jokseenkin pitkiä matkoja kerrallaan. Iltapäivän aikana varsinkin isot rekkaautot, joita paikalliset kutsuvat TIReiksi  ajelevat jo melko holtittomasti janon sumentaessa silmiä. Tieliikenneonnettomuudet lisääntyvät paastokauden aikana. Auringon laskiessa liikenne lähes pysähtyy ja kaikki tienvarsiravintolat ovat tupaten täynnä.

 

Satunnainen Matkailija

Satunnainen matkailija: Teksas, Alamo ja Rio Granden tasavalta

Satunnainen matkailija on pitkään miettinyt, miltä eteläinen Teksas mahtaisi näyttää.

P1000043Olisko siellä komeita lännenfilmeistä tuttuja hiekkaerämaita, joissa olisi mukava stetson päässä ratsastaa iltaruskoon ja mahtaisiko komealta kuulostava rajajoki Rio Grande soljua rauhallisena virtana vai olisko siinä valkopäisiä kuohuja, joiden tyrskyjen läpi urheat meksikolaiset yrittäisivät päästä rajavartijoita vältellen  Amerikan  puolelle. Pakkohan sitä oli lähteä katsomaan.

Suunniteltu matka suuntautui ensin Teksasin San Antonioon, sieltä kiertomatkana Meksikon rajalle Laredoon jatkaen Corpus Christin edustalla Meksikonlahdessa olevien Padre-saarten kautta takaisin San Antonioon.

Kartan mukaan noin 700 mailin kiertomatkalla ei juuri olisi kummallisempia nähtävyyksiä San Antoniossa olevien vanhojen lähetysasemien lisäksi.  Paatuneen satunnaisen matkailijan lieväksi harmiksi kartta oli tällä kerralla aivan oikeassa.

Satunnainen matkailija yritti kuitenkin parhaansa, matkalta löytyi kyllä teksas-kokoisia paksuja pihvejä ja painikkeeksi erittäin hyvää paikallista tummahkoa Shiner Bock olutta.

P1000020P1000102San Antonio on vierailun arvoinen, onhan siellä kansallinen muistomerkki Alamo ja Riverwalk, Paseo del Río. San Antonion kaupunki kärsi aikaisemmin kovista tulvista, kaupunkin läpi kulkevan joen pinta saattoi nousta pahimmillaan 10 metriä, jolloin kaupungin ensimmästen kerroksien asunnot jäivät tulvan alle. 1920-luvulla kovien tulvien jälkeen kaupunkiin kuitenkin päätettiin rakennettiin kanava- ja patojärjestelmä, joilla tulvat saatiin kuriin. Kanavien varrelle jätettiin kaupungin katuja alempana olevat, kanavia reunustavat kävelykadut, jotka lukemattomat ravintolat ja baarit nykyisin täyttävät. Kanavien varrelle on myös rakennettu kymmeniä hotelleja, kanavissa pääsee myös veneellä kiertoajelulle.

Monesta yhteydestä on tuttu lause ”Remember the Alamo, muistakaa Alamo”.

P1000030Alamo oli 1836 kapinaan nousseiden, Teksasin itsenäisyyttä Meksikon vallasta haluavien teksasilaisten linnake, jossa noin 100 puolustajaa taisteli noin 1500 Meksikon armeijan sotilasta vastaan pitääkseen linnakkeen hallussaan. 13 päivää kestäneen piirityksen jälkeen Meksikon armeija hyökkäsi linnakkeeseen ja surmasi kaikki linnakkeen puolustajat. Tunnetuimmat surmansa saaneet olivat Davy Crocett, joka on ainakin sarjakuvissa tunnettu pesukarhuhatustaan ja Bowie-puukon kehittäjä James Bowie.
Alamo on espanjalaisen San Francisco de Solanon vuonna 1700 perustama lähetysasema. Alamon lähetysaseman johtajana toimi Antonio de San Buenaventura, joka kastoi paikallisia Coahuiltecan-intiaaneja katolilaisuuteen. Metsästys- ja keräilyasteella olevia Coahuiltecan-intiaaneja houkuteltiin myös lähetysasemalle asumaan, suojaan hyökkäävämmiltä intiaaniheimoilta. Alamon lähetysasema muuttui kuitenkin vähitellen sotilastukikohdaksi Espanjan kuninkaan lähettämien sotilaiden määrän kasvaessa Espanjan pelätessä ranskalaisten ja amerikkalaisten valtapyrkimyksiä myös Teksasissa.

Meksiko julistautui itsenäiseksi Espanjan vallasta 1821 ja Alamosta tuli sotilastukikohta ja siellä olevat sotilaat nyt vannoivat uskollisuutta uudelle itsenäiselle Meksikolle. Alamo ja sen ympärille kasvanut San Antonio de Bexar oli vähitellen kasvanut tärkeäksi kauppapaikaksi Teksasissa.

Kun Teksasin itsenäisyyskapina puhkesi 1835, tuli San Antoniosta itsenäisen Teksasin pääkaupunki ja Alamosta sen tärkein sotilastukikohta. Meksikon diktaattori, kenraali Santa Anna määräsi  hyökkäyksen kapinallista linnoitusta vastaan maaliskuun 6, 1836 ja surmattuaan kaikki linnakkeen puolustajat sai linnakkeen haltuunsa.

Seuraavana vuonna 1986, teksasilaiset kuitenkin voittivat meksikolaiset San Jacinton taistelussa huhtikuussa ja Teksas itsenäistyi omaksi tasavallakseen. Meksiko ei kuitenkaan hyväksynyt Teksasin itsenäisyyttä ja vihollisuuksia jatkui aina vuoteen 1845.

Teksas liittyi Yhdysvaltoihin joulukuussa 1845 ja Alamo vähitellen menetti merkitystään sotilaallisena kohteena. Seuraavina vuosina Alamon linnake osittain purettiin ja sitä käytettiin lopulta jopa varastoaalueena. Linnaketta purettin osittain ja jäljelle jäänyt osa myytiin 1880-luvulla Teksasin valtiolle ja linnakkeen kunnosta alettiin pitää parempaa huolta.

Nykyisin Alamo on aivan keskellä nykyaikaista San Antonion keskustaa ja siitä on tehty kansallinen muistomerkki.

P1000052San Antonion esikaupunkialueella on myös muita,  Alamoa paremmin säilyneitä ja kiinnostavampia lähetysasemia. Parhaiten on säilynyt Mission Concepcion, huonommin säilyneitä ovat Mission San Jose ja Mission San Juan ja Mission Espada, jotka yhdessä muodostavat kansallishistoriallisen, UNESCON suojeleman puiston.

P1000082Vuonna 1716 fransiskaanimunkkien perustamassa Mission Concepcionissa on nähtävissä lähetysaseman alkuperäinen rakenne intiaaneille varattuine asumuksineen, puolustusmuurit ja tietysti hienosti säilynyt ja entisöity kirkko.

Matka moottoritietä San Antoniosta Laredoon on helposti kuvattuna tylsä. Matkalla ei ole juuri muuta kuin maissipeltoja, joita harvakseltaan nyökkivät öljypumput pilkuttavat. Satunnainen matkailija odottikin jo mielenkiinnolla pääsevänsä Laredoon, olihan se jo lännenseikkailuista tuttu karjanajopaikka aivan Meksikon rajalla.

P1000121Hieman kyllä matkailija pettyi päästessään perille. Viitat ohjasivat kaupungin ”historialliseen” osaan, mutta nähtävissä oli vain muutamia ränsistyneitä rakennuksia. Uudenaikaisemmalta näytti vain autoliikenteelle suunniteltu rajanylityspaikka ”International Bridge”, jossa jatkuva virta isompia ja pienempiä ajoneuvoja sujahteli Amerikan puolelta yli Rio Granden. Jalankulkijoille on varattu kokonaan oma siltansa muutaman mailin päästä autosillasta. Rio Grande ylittyy kävellen aurinkokatoksen alla molempiin suuntiin, rajan ylittämiseen kerrottiin tarvittavan vain henkilöllisyystodistus. Satunnainen matkailija ei kuitenkaan ollut altis tekemään noin tunnin kävelymatkaa rajan toiselle puolelle ja takaisin nähtyään paluuliikenteen jonon pituuden Yhdysvaltojen puolella.

P1000118Mielenkiintoisin tapahtuma raukeassa sunnuntai-iltapäivässä oli, kun silmiin sattui vaatimaton kyltti, jossa kerrottiin tällä paikalla perustetun  Rio Granden tasavallan. Mitä ihmettä!

Rio Granden tasavalta perustettiin Etelä-Teksasiin ja Pohjois-Meksikoon 1840 tammikuussa ja tasavalta kohtasi loppunsa saman vuoden marraskuussa. Mikään valtio ei edes ehtinyt tunnustaa uutta tasavaltaa ennen sen kaatumista.

Meksiko saavutti itsenäisyytensä Espanjan vallasta 1821. Meksikon epäonnistuttua perustamaan kuningas- tai keisarikuntaa, Meksikosta lopulta muodostettiin Meksikon liittovaltio.  Liittovaltion presidentiksi valittiin kenraali Antonio Lopez de Santa Anna. Kenraali Santa Anna kuitenkin pian valtaannousunsa jälkeen lakkautti Liittovaltion Kongressin ja kaikki valta keskittyi Santa Annalle.

Kaikki meksikolaiset liittovaltion kannattajat eivät kuitenkaan hyväksyneet Santa Annan toimeenpanemaa vallananastusta ja perustivat useita itsenäisiä tasavaltoja, joista menestyksellisin oli Teksasin tasavalta. Vähemmän onnistuneita tasavaltoja syntyi etelämmäksi Meksikoon Zacatecasin Tasavalta ja Yucatanin niemimaalle samanniminen tasavalta. Nämä yritykset kuitenkin kaatuivat varsin nopeasti.

Meksikon pohjoisosaan ja osaan eteläistä Teksasia , Laredo pääkaupunkinaan perustettiin Rio Granden tasavalta tammikuussa 1840, joka sentään kesti noin 280 päivää.  Tasavallalla oli presidentti, armeijan komentaja ja neuvosto, joka toimi tasavallan hallituksena.

Tasavallalle koottiin pääasiassa intiaaneista ja seikkailijoista koostunut parin sadan miehen armeija, joka kuitenkin kärsi tappion Meksikon armeijan joukoille maaliskuussa 1840. Meksikolaisten taistelussa vangiksi saamat 23 miestä, johtajanaan eversti Zapata teloitettiin ja hallitus pakeni Laredosta lopulta Teksasin puolelle San Antonioon.  Teksasissa Rio Granden Tasavaltaa kannatettiin, mutta virallista tunnustusta ei tasavallalle saatu, syynä oli Teksasin samanaikaiset  omat itsenäistymispyrkimykset.

Teksasissa Rio Granden kenraali Rosille kiersi ympäri Teksasin maaseutua  ja sai kerättyä Rio Granden Tasavallalle uuden pienen noin 90 miehen sotajoukon.  Muutaman onnistuneen kahakan jälkeen Rio Granden joukot kuitenkiin lyötiin lokakuussa 1840, loput joukot karkasivat  ja lopullisen niitin  Rio Granden Tasavalta sai marraskuussa, kun tasavallan joukkoja komentanut eversti Canales nimitettiin Meksikon armeijaan prikaatinkenraaliksi vastineena antautumisestaan.

P1000134Matkalla Laredosta Corpus Christin kaupunkiin Meksikonlahden rannalle  oli yllättäen lisää maissipeltoja ja edelleen nyökytteleviä öljypumppuja.

Corpus Christi (suom. Jeesuksen Ruumis) on saanut nimensä espanjalaiselta tutkimusmatkailijalta Alonso Alvarez de Pinedalta 1519, joka saapui alueelle pääsiäisenä.  Pääsiäisehtoollista muistaen de Pineda nimitti alueen Corpus Christiksi. Kaupungin nykyisin  lähes puolimiljoonainen väestö saa elantonsa lähinnä Meksikonlahdella tehtävästä öljynporauksesta ja alueella olevista lukemattomista öljynjalostamoista.

P1000152Padre-saaret on matala saariketju aivan Teksasin rannikolla Meksikonlahdella. Saaret ovat lähinnä luonnonpuistoa, turismista on vasta tulossa merkittävä tekijä tällä alueella. Toistaiseksi saarilla on kuitenkin varsin rajoitetusti matkailupalveluita, parhaiten saaret sopinevat RV-autoille ja telttailijoille, jotka nauttivat meren äänestä ja lintujen bongaamisesta. Näkymät ovat kuitenkin varsin hulppeita.
P1000131

Matka takaisin Padre-saarilta San Antonioon kului jälleen katsellessa maissin kasvamista loputtomilla pelloilla öljypumppujen nyökkiessä edelleen myötätunnosta.

 

Satunnainen Matkailija