Paketti on perillä!

Vihdoinkin se tapahtui. Jo pari vuotta sitten Floridassa 40 vuotta toimineen urheiluseura North Starin toimihenkilöt olivat lajitelleet ja pakanneet toimintansa päättäneen seuran pöytäkirjat ja muun tärkeän materiaalin Siirtolaisuusinstituuttiin toimitettavaksi.

Ray Heinonen lähetti postipaketin Lake Worthista matkaan kohti Suomen Turussa sijaitsevaa Siirtolaisuusinstituuttia. Paketti kävi Turussa, mutta jatkoi sitten matkaansa maailman ympäri ja jopa Tokiossa vierailtuaan päätyi takaisin Ray Heinoselle Lake Worthiin.

Pitäisikö yrittääkö samaa uudelleen? Ei missään tapauksessa.

Ray Heinonen ei todellakaan halunnut yrittää postipaketin lähettämistä uudelleen vaan paketti sai hyvän turvapaikan Suomi Talon suojissa.

Heinäkuun alussa 2022 Sirpa ja Ari Aho lähtivät Suomeen kesälomamatkalle ja North Starin paketti pääsi mukaan matkalaukkuun. Matka meni loistavasti ja matkalaukutkin seurasivat mukana koneen vaihdoissa Atlantassa ja Pariisissa. Ahoilta pääsi suuri helpotuksen huokaus, kun paketin sisältävä laukku ilmestyi matkatavarahihnalle Helsingin lentoasemalla.

Heinäkuu on loma-aikaa Suomessa ja Siirtolaisuusinstituuttikin oli suljettu heinäkuun.

Lopulta paketin suuri päivä koitti, elokuun 3 päivä Sirpa ja Ari Aho suuntasivat kohti Turkua. Kaivattua ja paljon nähnyttä pakettia vastaanottamassa olivat arkistonhoitaja Jarno Heinilä ja tutkimusjohtaja Marja Tiilikainen. Juhlan kunniaksi järjestettyyn kahvitilaisuuteen osallistui myös Siirtolaisuusinstituutin aiempi johtaja Ismo Söderling.

Keskustelu kävi vilkkaana, käsitellen varsinkin Floridan osavaltion suomalaisten siirtolaisten ja turistienkin tarinoita. Jarno Heinilä lähettää suuret kiitokset North Starin materiaalista kaikille kautta vuosikymmenien seuran riveissä toimineille ja urheilleille suomalaisille ja heidän ystävilleen!

Kuvat ja teksti Sirpa Aho elokuussa 2022




Northstarin postipaketin vaiherikas matka maailma ympäri

Julkaistu USAsuomeksi.com sivulla toukokuussa 2021

Ray H. halusi lähettää paketissa urheiluseura Northstarin jäämistöstä materiaalia Turun Siirtolaisinstituuttiin lupauksensa mukaisesti. Huolellisesti pakattu kartonkilaatikko vietiin Lake Worth Beachin postitoimistoon Floridassa kesäkuun 11 päivä, 2021.

Paketista täytettiin tarpeelliset lomakkeet sisällöstä ja arvosta, postitoimisto tulosti tositteet ja peri 10 kilon paketin kuljettamisesta 126 dollaria. Paketti oli valmiina lähtöön. Paketin matkan seurantaa varten annettiin vielä seurantanumero, jolla paketin matkaa voisi mukavasti netin kautta seurata.

Seurantaa olikin ensin hauska seurata, paketti siirtyi muutamassa päivässä Miamiin ja sieltä New Yorkiin Suomeen pyrkiessään. Hauskuus kuitenkin muuttui jo kulmien rypistelyksi jo viikon kuluttua, sillä paketti oli New Yorkista ohjautumassa Tokioon!

Paketin Tokion matka kuitenkin ilmeisesti peruuntui, koska jo samana päivänä paketti olikin uuden ilmoituksen mukaan matkalla Helsinkiin.

Matkaa Helsinkiin sitten tehtiinkin pitkään, varmaan postilaivalla, koska postin seurannan mukaan paketti oli Helsingissä tullattavana heinäkuun 7 päivä. Matkaan oli nyt mennyt 26 päivää.

Elokuun 13 päivä, 38 päivää Helsinkiin saapumisesta Posti ilmoitti tullauksen tultua tehdyksi. Matkaan Floridasta oli tähän mennessä kulunut 64 päivää.

Odoteltuaan noin kuukauden Suomen Tullipostissa, paketti päätettiin lähettää takaisin lähettäjälle Floridaan. Matka alkoi jostain syystä Floridan sijaan Los Angelesiin syyskuun 13 päivä. Matka Los Angelesiin meni hurjaa vauhtia, sillä paketti saapui LA jakelukeskukseen Postin ilmoituksen mukaan jo lähtöpäivänä!

Paketti ilmeisesti tosiaan meni Enkelten kaupunkiin, paketin kylkeen ilmestyneen tarran mukaan matkaan oli päästy Lufthansan lennolle, lyhyt välilasku tehtiin Frankfurtissa.

Itsepäinen paketti ilmestyi kuitenkin New Yorkin lajittelukeskukseen 11 päivää myöhemmin, josta se ripeästi olikin siirtymässä West Palm Beachiin jo seuraavana päivänä.

Lähelle lähtöpaikkaansa päästyään maailmanmatkaajapaketti päätti kuitenkin tehdä vielä kierroksen Miamissa, tähän lenkkiin aikaa meni vain kolme lisäpäivää, ja paketti oli jälleen West Palm Beachin lajittelukeskuksessa syyskuun 29 päivä.

Jakeluauton kyytiin ja takaisin lähtöpaikkaansa paketti lopulta pääsi lokakuun 2 päivä, reissattuaan maailmalla mukavat 114 päivää.

Takaisin kotiin päästyään paketti tosin oli reissussa rähjääntynyt, pari kulmaa avattuna ja syvä viilto kyljessä.

Paketin palautuksen syytä ei paljastu mistään merkinnästä.

Ray etsiikin nyt jotakuta Suomeen menijää, joka voisi toimittaa paketin Suomeen omissa matkatavaroissaan. Urheiluseura Pohjantähti lupaa maksaa lisämatkatavaroiden kulut ja postituksen Suomessa.

Postiin ei matkustushalukasta pakettia enää päästetä.

Timo Vainionpää toukokuussa 2021

Luusaarilta kuiville kilpikonnille?

Floridan Key West ja Dry Tortugas

Meriseikkailija Juan Ponce de Leon tunnetaan Floridasta hänen jatkuvasta ”Nuoruuden lähteen” etsimisestään. Lähdettä ei ilmeisesti löytynyt sillä Ponce de Leon kuoli vain 46-vuotiaana.

Juan etsi lähdettä merimatkoillaan, Karibian saarilla ja Meksikonlahdella. Juan Ponce de Leonin kunniaksi on annettu myös koko Floridan löytäminen, tosin toisten mielestä Florida ei tosin koskaan kadoksissa ole ollutkaan.

Juan Ponce de Leon

Juan Ponce de Leon 1474 – 1521

Juan Ponce oli kuninkaallista verta, Espanjan aikaisemman kuninkaan äpärätyttären kautta. Vaikka virallista sukulaisuutta ei ollut, ei se ollut haitannut Juanin isän liittämästä nimeensä de Leonia ilmaisemaan sukulaisuutta aikaisempaan kuninkaaseen. Ponce de Leonin perhe oli kuitenkin arvostettu ja ilmeisesti myös vaikutusvaltainen, koska Juan Ponce de Leon pääsi vain 19-vuotiaana Kolumbuksen 1200 miehen vahvuisen joukon toiselle retkelle Amerikkaan. Juan Ponce de Leon oli yksi 200 mukaan kelpuutetusta ”herrasmiessotilaasta”.

Kukistettuaan Hispaniolan saarella tapahtuneen alkuasukkaiden kapinan verisesti, Juan Ponce de Leon nimitettiin alueen kuvernööriksi ja rikastui käyttämällä jäljelle jääneittä alkuasukkaita orjatyövoimana maatilallaan. Orjuutta vastustaneen Espanjan kuningattaren Isabellan kuoltua Ponce de Leon lähetti orjat omistamilleen kultakaivoksille. Sieltä keräämillään varoilla tämä ”herrasmiespurjehtija”, joka todellisuudessa orjuutti ja tappoi alkuasukkaita mielin määrin omaksi edukseen, ulotti tutkimusmatkansa ympäri La Floridaksi, täynnä kukkia olevaksi maaksi kastettua niemimaata.

Löytämäänsä niemimaata kartoittaessaan Juan sattui myös Floridan kärkeen, silloin saariketjun viimeiselle saarelle ja purjehti siitä vielä 110 kilometriä lännemmäksi, pienelle kilpikonnia vilisevälle saarelle.  Kilpikonnasaarelta ei kuitenkaan löytynyt vettä, jolloin saarten kilpikonnia espanjaksi tarkoittavaan Tortugas -nimeen lisättiin myöhemmin englanninkielinen määritys kuiva. Saariryhmästä tunnetaankin nyt sekakielisellä nimellä Dry Tortugas.

Luusaari?

Nykyisen Key Westin saaren nimeksi tuli Cayo Hueso, Luusaari, saarelta löytyneiden lukuisten Calusa-intiaanien luiden mukaan. Englantilaisten tultua alueelle he kuulivat espanjankielisen ”Cayo Hueso”  -nimen väärin ja Luusaaresta tuli Key West. Pari sataa vuotta myöhemmin Yhdysvaltojen sisällissodan aikana Florida liittyi kapinallisiin konfederaatteihin, mutta Key West pysyi pohjoisen jenkkien hallussa saaren suuren laivastotukikohdan vuoksi.

90 mailia Kuubasta, entäs sitten?

Nykyinen Luusaari ei paljoa historiaansa esittele. Key West paremminkin tunnetaan kadut täyttävistä juhlijoista, Hemingwayn näköisistä miehistä ja monista käsi kädessä kävelevistä poikapareistaan. Key Westissä käyneet tietävät Duval-kadun ja Malloryn aukion, jolle sadat, joskus tuhannet ihmiset kokoontuvat ihailemaan upeita auringonlaskuja. Kaupungin tunnetuin ja kuvatuin muistomerkki on varmasti The Southernmost Point of the Continental U.S.A. -meripoiju, joka julistaa olevansa vain 90 mailin päässä Kuubasta. Tämän raidalliseksi maalatun betonijärkäleen yrittivät jotkut liikaa juhlineet nuoret miehet polttaa muutama vuosi sitten.

Suosikkipiirakkaa

Key Westin nykyinen kulttuuri, jos sitä markkinahumun takaa löytyy, on kotoisin Kuubasta. Kohta kaksisataa vuotta sitten kuubalaiset muuttivat Key Westiin sankoin joukoin, joka kolmas asukas oli silloin kotoisin Kuubasta. Nykyisin kuubalaisia vaikutteita löytyy parhaiten ravintoloiden ruokalistoista. Saarten kuuluisin ruoka on Key lime pie – limettimehusta, makeutetusta tiivistetystä maidosta ja munankeltuaisista tehty piirakka. Piirakka saattaa olla aivan muualla kehitelty, mutta oman erityisen makunsa piirakkaan tuo kuitenkin erityisesti Keys- saarilla kasvavat sitruunan sukuiset limetit, jotka eroavat edukseen muualla kasvaneista lajitovereistaan.

Nykyisin Key Westin turisteille pistää parhaiten silmää, tai mahdollisesti korvaan, kaduilla tepastelevat ylväät moniväriset kukot, jotka tarpeen tullen kiekaisevat kovalla äänellä mielipiteensä. Kukkojen, ja tietysti myös kanojen esi-isät tuotiin Kuubasta osallistumaan maksullisiin kukkotappeluihin. Kukkotappelussa etua oli kukon suuresta koosta, upeasta värityksestä ja terävistä kannuskynsistä. Kukkotappelut kuitenkin kiellettiin 1970-luvun lopulla ja kukot ja kanat päästettiin vapaaksi. Nyt kukot astelevat arvokkaasti turistien joukossa, niitä eivät edes kuuluisat Hemingwayn talon kuuluisat kuusivarpaiset kissat uskalla ahdistaa.

”Minähän sanoin, että olen sairas”

Mielenkiintoinen ja rauhallisempi paikka on Key Westin korkeimmalle paikalle rakennettu kaupungin hautausmaa. Hautoja ei ole kaivettu maahan, vaan ne ovat maan päälle rakennettuja, joskus varsin komeitakin valkoiseksi auringon paisteessa huuhtoutuneita muistomerkkejä. Maan päälle rakentaminen on aiheellista, aikaisemmin maahan kaivetuista haudoista huuhtoutuneita luita oli jouduttu keräämään uudelleen talteen hirmumyrskyjen jälkeen.

Latinalaiseen tapaan haudoilla käydään istuskelemassa varsinkin kuolleiden yönä lokakuun lopulla. Silloin haudoille viedään yöksi ruokaa ja juomaa ja edesmenneitä muistellaan iloisissa tunnelmissa.

Hautausmaan kuuluisimpia hautakirjoituksia ovat ehkä 1979 kuolleen Pearl Robertsin hautaan kaiverrettu ”Minähän sanoin, että olen sairas” ja Gloria Russelin huomautus vuodelta 2000, ”Lepuutan vain silmiäni”.

Vanhan kaupungin hautausmaa on tiiviisti suljettu rauta-aidalla. Hautausmaalle pääsee maksetuilla kummituskierroksilla, mutta myös päiväsaikaan määrätunneilla vartioidusta portista.

”Been there – done that”

Dry Tortugasin kansallispuisto on 100 neliökilometrin kokoinen, mutta 98% siitä on veden alla. Dry Tortugasin seitsemän pientä saarta muodostavat vain 0,4 neliökilometriä kuivaa maata.

Dry Tortugasin saariryhmä on yksi Yhdysvaltojen vähiten käytetyistä kansallispuistoista, sen ainoa rakennus on Fort Jefferson, läntisen pallonpuoliskon suurin tiilirakennus. Fort Jeffersonin rakentaminen aloitettiin vuonna 1846 ja jatkui yli 30 vuotta. Linnoitus sisältää yli 16 miljoonaa tiiliä ja kattaa lähes koko saaren. Vaikka valtavaa rakennusta rakennettiin vuosikausia, linnoitusta ei saatu koskaan valmiiksi.

Sisällissodan aikana linnoitusta käytettiin vangittujen karkureiden sotilasvankilana. Siellä pidettiin myös neljää miestä, jotka tuomittiin osallisuudesta presidentti Abraham Lincolnin salamurhaan vuonna 1865. Tunnetuin vangeista oli tohtori Samuel Mudd.

Fort Jeffersonissa oli huippunsa aikana yli 1 700 miestä, mutta sitä vaivasivat rakennusongelmat ja keltakuume-epidemiat. Linnoituksen sadevesisäiliöt murtuivat oman painonsa alla päästäen suolaisen veden tunkeutumaan arvokkaaseen juomavesivarastoon.

Tykkien käyttöönotto teki lopulta linnoituksesta vanhanaikaisen, paksut seinät voitiin tykillä läpäistä. Lopulta armeija hylkäsi Fort Jeffersonin vuonna 1874.

Saaressa ylläpidetään kahdeksan puistovahdin henkilökuntaa. Puiston syrjäisen sijainnin vuoksi vartijoiden tuotettava oma sähkönsä generaattorilla ja makea vesi suolanpoistolaitoksella. Vartijat saavat päivittäistavaransa ja tarvikkeensa kerran viikossa National Park Servicen huoltoveneellä. Saarella ei edes kuulu kännykkäpuhelimet, saari kun on noin 110 kilometriä lähimmästä vahvistinantennista.

Key Westistä Dry Tortugasin kansallispuistoon saarelle pääsee katamaraanilautalla ja vesitasolentokoneella. Liput molempiin kulkuneuvoihin pitää varata mieluummin kuukausia etukäteen. Lautalle otetaan vajaa parisataa matkustajaa runsaan kahden tunnin matkalle, vesitaso sujahtaa Key Westin lentokentältä noin 40 minuutissa Dry Tortugasin rantaan.

Vesitasoon otetaan kerrallaan 10 matkustajaa, vain polvihousuisen kapteenin paikka tarvitaan lentokoneen ohjaajalle. Seaplane Adventures -yhtiö lentää kahdella melko vanhalla DHC-3 DeHavilland Turbine Otter Amphibians -koneella viidesti päivässä Dry Tortugasin saarelle. Yhtiö kehuu mainoksessaan lentäneensä jo yli 15.000 lentoa saarelle, joten kyyti on ilmeisen turvallista vanhan koneen lievästä räminästä huolimatta. Lento lähtee Key Westin lentokentältä pyöriltään, laskeutuminen tapahtuu saaren rantaveteen. Rantaan ei suinkaan tarvitse kahlata, vaan lentäjä taitavasti peruuttaa koneen ponttoonit rantahietikolle. Lentoja joudutaan valitettavasti varsin usein peruuttamaan liian korkean merenkäynnin vuoksi.

Vesitaso lentää hitaasti ja matalalla esitellen matkan varrella olevan edelleen aktiivisen aarteenetsintäalueen, josta kalastaja löysi espanjalaisten galleonien ”Atochan” ja ”Margaritan” aarteet. Yli puolen miljardin dollarin arvosta kultaa ja hopeaa on hajallaan kahdeksan mailin alueella. Nykyäänkin alueelta löytyy valtavia espanjalaisia smaragdeja. Matkalla näkyy myös muutama laivanhylky, jotka Yhdysvaltain laivasto upotti pommitusharjoituksia varten.

Katamaraanirunkoisella lautalla matka sujuu hitaammin. Viikkoja etukäteen lippunsa varanneet ehtivät saarelle hieman aamukymmenen jälkeen ja paluumatkalle lautta lähtee jo hieman ennen neljää iltapäivällä. Lautalla saa ostettua vettä ja pientä purtavaa.

Saarelle on järjestetty muutama alkeellinen telttapaikka retkeilijöille, nämäkin paikat halukkaiden on syytä varata etukäteen. Koko saarella ei ole mitään palveluita, kaikki tarvittava on tuotava mukana ja vietävä roskat takaisin mantereelle palatessa. Edes vessaa ei kävijöille tarjota, laivan ollessa satamassa, kaikkia kehotetaan käyttämään laivan mukavuuslaitoksia.

Kuivien kilpikonnien mukaan nimetty Dry Tortugasin kansallispuisto on mielenkiintoinen nähtävyys ja käymisen arvoinen paikka elämyksiä etsiville. Saaren mainostetut uimarannat ovat kyllä kehnompia kuin Floridan suomalaisalueen rannat, eikä koralleista tai merenelävien tarkkailusta voi juurikaan puhua.

Kuivien kilpikonnien puistosta Key Westiin palattua voikin sitten suolat iholta pyyhkivän suihkun jälkeen pistää kesäsandaalit jalkaan ja tropiikkikuvioinen paita päälle ja suunnistaa vaikka Hemingwayn suosimaan Sloppy Joen baarin ainaiseen meteliin.

Kumpir – Välipala Välikylässä

Satunnainen Matkailija sai vaimon lisäksi seurakseen yliopiston opettajina toimivan professoripariskunnan. Tapaamisen lisäksi tarkoitus tehdä ”miniristeily”, tunnin ajelu Bosporin salmessa Euroopan ja Aasian välissä ja nauttia Ortaköyn (Välikylän) kuuluisia ”kumpireita”, täytettyjä perunoita.

Professorit Murat ja Oya Demirel

Huikaisevan kirkkaana sunnuntaina otimme bussin Leventin kaupunginosasta Örtaköyn kaupunginosaan, josta ”risteilylaivoja” lähti puolen tunnin välein. Vaikka hyvin koulutetut ystävämme asuvat alueella, kaupunkibussilla kulkeminen Bosporin rantaan oli heille yllättäen uusi asia.  Normaali työmatka yliopistolle kun kulkee eri suuntaan tässä virallisesti 16 miljoonan asukkaan kaupungissa.

Kaupunkibussilla kulkeminen on ainakin näin eläköityneelle matkailijalle varsin edullista. Istanbulin kaupunki myöntää kaikille yli 65-vuotiaille kaupungissa asuville kansalaisille matkakortin, joka oikeuttaa vapaaseen matkustamiseen suurkaupungin busseissa, ratikoissa, metrossa ja ”vapureissa”, Bosporin salmen yli sukkuloivissa lautoissa. Tavallinen työssäkäyvä kaupunkilainen joutuu matkastaan maksamaan noin 46 dollarin senttiä. Hinta on nykyisen turkkilaisen talouskaaoksen aikana noussut vuodessa ainakin kaksinkertaiseksi aikaisemmasta.

Bosporin vanhin silta

Laivan ensimmäinen lähtö tapahtui ennen puoltapäivää. Laivan moottorit jyrähtivät käyntiin ja ehkä satakunta matkustajaa vetävä laiva peruutti hiljalleen Bosporin salmen vilkkaaseen liikenteeseen. Vaikka Bosporin salmi alueena kuuluu Turkin Tasavallalle, on reitti Välimereltä Marmarameren kautta Bosporin salmea pitkin Mustallemerelle kaikille kauppalaivoille avoin kansainvälinen vesireitti.  Vain Mustanmeren maiden sota-alukset voivat palata kotimaahansa Bosporin salmea pitkin ilmoitettuaan aikeistaan jo kaksi viikkoa aikaisemmin. Muiden maiden sota-aluksilla ei ole asiaa Bosporin salmen liikenteeseen.

Salmessa kulki ainakin ennen sotaa vuodessa noin 41.000 erikokoista alusta, näistä laivoista noin 8.000 tankkereita. Ukrainan sodan aikana salmessa voi nähdä jatkuvasti tyhjinä pohjoiseen Mustallemerelle kulkeneiden tankkereiden palaavan takaisin raskaassa lastissa. Konttilaivoja näkyy nyt aikaisempaa merkittävästi vähemmän.

Salmessa on vilkas liikenne. Istanbuliin matkustavat risteilylaivat ankkuroivat lähemmäksi SultanAhmetin historiallista aluetta

Satunnaiselle matkustajalle kerrottiin myös Bosporin salmen omituisesta ilmiöstä. Paikoitellen yli 110 metriä syvässä salmessa kulkee virta lähes metrin sekunnissa Mustaltamereltä etelään. Uoman pohjassa kulkee kuitenkin vastavirta etelästä pohjoiseen tasoittamaan veden suolapitoisuutta. Pohjavirtauksen vesi on kädenlämpöistä talvella ja kylmää kesällä.

Laivamme suuntasi hiljalleen rannan tuntumassa pohjoiseen, matkalle näkyi hienosti Istanbulin Euroopan puoleisen rannan palatseja ja asuntoja. Hiljalleen ohitettiin myös hieno “Rooman linna”, jonka ennätysajassa rakennutti ottomaanisulttaani Mehmed II vuonna 1452. Linnoituksessa on useita torneja ja paikoitellen kuusi metriä paksut muurit. Muurin ensimmäistä kerrosta muurattaessa laastiin sekoitettiin kabbalistisen mallin mukaan sotaonnea tumaan vuohen verta.

Rumeli Hisari. Linnoitus oli osmannien ensimmäinen Euroopan puolelle rakentama linnoitus

Salmen toisella puolella on edelleen jäänteet Anatolian linnasta, joka oli rakennettu jo kuutisenkymmentä vuotta aikaisemmin ottomaanien valmistellessa Konstantinopolin valloitusta. Sijoittamalla suuret tykit molempiin linnoituksiin ottomaanit pystyivät kontrolloimaan koko salmen liikennettä ja suojaamaan salmea genovalaisten suurilta tukikohdilta Mustallamerellä.  Mehmed nousi ehdottomaksi itsevaltiaaksi ensimmäisen kerran vain 12-vuotiaana, mutta joutui pian luopumaan vallasta ajettuaan maansa sekasortoon. Mehmedin tultua uudelleen ottomaanien hallitsijaksi 19-vuotiaana vuonna 1451 pystyi nuori sulttaani valloittamaan Konstantinopolin vain pari vuotta myöhemmin.

Laiva ohitti hiljalleen myös Euroopan puolella sijaitsevan osmannien armenialaisten hoviarkkitehtien suunnitteleman Dolmabachen palatsin.

Dolabachse saray. Palatsi rakennettiin Besikasin lahden täyttömaalle.

Dolmabahçen palatsi toimi Osmannien valtakunnan hallinnollisena keskuksena 1850 -luvun jälkeen. Palatsi on eri tyylien sekoitus, siinä yhdistyy barokin-, rokokoon- sekä empiretyylin keskeisimmät osat sävytettynä osmannien rakennustaiteen perinteillä.

Sulttaani muutti Dolmabahçeen Topkapin palatsista, kun vanhassa palatsissa ei ollut nykyajan mukavuuksia, kuten juoksevaa vettä. Palatsin pinta-ala on 45 000 m² ja siinä on 285 huonetta, 46 hallia, kuusi turkkilaista kylpylää (hamam) ja 68 wc:tä. Kuuluisa kristalliportaikko on rakennettu kaksoishevosenkengän muotoon kristallista, messingistä ja mahongista. Rakennuksen hinnaksi tuli 35 kultatonnia, esimerkiksi sisäkattojen kultaukseen tarvittiin 100 kiloa kultaa. Palatsia ehti isännöidä kuusi sulttaania osmannivaltion vähitellen rapautuessa.

Ottomaanivaltakunnan luhistuttua lopullisesti uuden Turkin Tasavallan ensimmäinen presidentti  Mustafa Kemal Atatürk käytti palatsia virka-asuntonaan. Ataturk kuoli Dolmabachessa marraskuun 10 päivä vuonna 1938 kello 09:05. Kaikki palatsin kellot näyttävät edelleen modernin Turkin perustajan kuolinaikaa.

Laiva alitti myös Bosporin ylittävän Istanbulin vanhimman sillan. Sillan rakentamista ehdittiin suunnitella jo 3000 vuotta, mutta lopulta ”Ensimmäinen silta” valmistui 1973. Bosporin silta oli valmistuttuaan 4. pisin riippusilta koko maailmassa ja pisin Yhdysvaltojen ulkopuolella.  Vielä nytkin, 50 vuotta myöhemmin Bosporin ensimmäinen silta on 25. pisin riippusilta koko maailmassa.

Sillan alle on helppo joutua

Sillan kahdeksaa kaistaa kulkee noin 180.000 ajoneuvoa päivässä. Sillan ylittäminen Euroopasta Aasiaan on maksuton, mutta päinvastaiseen suuntaan siltatullin hinta on inflaation vahvasti nakertaman Turkin valuuttaa muutettaessa noin 50 amerikansenttiä kesäkuussa vuonna 2022. Vielä viimevuotisilla valuuttojen vaihtokursseilla sillan ylitys tuli henkilöautolta maksamaan noin 2 dollaria.

Nopeasti mennyt ”risteily” palasi takaisin Ortaköyhin. Välikylän rannassa vastassa oli upea uuden barokin tyylisuuntaa edustava vuonna 1854 valmistunut Ortaköyn moskeija.  Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush piti puheensa Ortaköyssä vuoden 2004 NATO huippukokouksen aikana.

Ortaköy eli Välikylä.

Risteily raikkaassa meri-ilmassa toi mukavasti ruokahalua, joten parasta oli suunnistaa hakemaan kumpirit, täytetyt uuniperunat. Kumpireitä olikin tarjolla kaikkialla, kioskeissa, kärryissä ja ravintoloissa. Päädyimme lopulta kaupungin omistamaan kahvilaan, jossa kumpirit piti ensin käydä tilaamassa ulkopuolella olevasta kioskista, teen ja muut jälkiruoat voi kuitenkin tilata normaalisti ruokalistan mukaan.

Täytettyjen perunoiden myynti on nykyään organisoitu ja lisensioitu.

Valtavan kokoisten, kaikilla mahdollisilla täytteillä tilattujen uuniperunoiden saapuessa pöytään keskustelukin taukosi kaikkien keskittyessä lapioimaan herkkuja suuhunsa. Hiljaisuuden katkaisi vain viereisen moskeijan minareetista kaikunut kutsu keskipäivän rukoukseen. Kumpirit olivat herkullisia ja edullisiakin, iso uuniperuna ja siihen toistakymmentä lisuketta maksoi hieman vajaat 4 US dollaria.

Kumpir!

Ortaköy on aikaisemmin ollut varsin kosmopoliittinen alue Bosporin rannassa Istanbulin sydämessä. Ortaköyssä on ollut vahvat turkkilaiset, kreikkalaiset, armenialaiset ja juutalaisten siirtokunnat, joista edelleen merkkinä on useat moskeijat, synagogat ja ortodoksi- ja armenialaiskristittyjen kirkot. Alueesta on muodostunut yksi Istanbulin huvittelukeskuksista, jossa on ravintoloita, kahviloita, gallerioita, yökerhoja ja muita huvittelumahdollisuuksia kaikkien makuun. Vaikka sitten lähtisi lyhyelle Bosporin risteilylle kahden mantereen välille.

Rannassa olevalta torilla löytyneestä vanhojen kirjojen kaupasta löytyi jopa turkinkielinen Kalevala, pehmeäkantisena siitä pyydettiin kohtuulliset 3 dollaria. Kirja kuulemma käy varsin hyvin kaupaksi!

Timo Vainionpää/USAsuomeksi.com
Kesäkuu 2022

Uskomaton aarreaitta Lempäälän Koipiniemessä

Tampereen liepeillä Lempäälässä, kapean yksityistien päässä on teräsverkosta rakennettu aita, jonka takaa avautuu näkymä uskomattoman hyvin hoidetun näköiseen puistoon. Kontrasti on vahva tien vieren pirkkalaishämäläiseen mäntymetsään.  Olemme selvästi saapuneet Jouko Ritan taidepuistoon.

Galleriaan ohjaus näyttää vastakkaiseen suuntaan…

Portti on meille auki, olemmehan sopineet tapaamisen itse isännän, Jouko Ritan kanssa etukäteen. Alueella on Taide Ritan galleria, päärakennus, huoltorakennus, kesätapahtumiin sopiva aittarakennus, pari rantasaunaa ja tietysti erilaisia valaistuja taideteoksia. Saapuessamme alueelle huoltorakennuksesta meille heilauttaa kättään aluetta jo 8 vuotta kunnossa pitänyt Jappe ohjaten meidät oikeaan suuntaan.

Taidegalleriassa vierailusta puhelimessa sovittaessa Joukon ensimmäinen kysymys oli ”kalaa vai kinkkukiusausta?” Molemmat tarjoukset houkuttelivat, isännän itse oikea-aikaisesti savustumaan pistämät lohifileet tai Joukon avustajan, Mian kuuluisuutta saavuttanut ilman kinkkua valmistettu kinkkukiusaus. Voiton vei kuitenkin (tällä kerralla, huom.) isännän savustama lohi, lisukkeena kuulemma aina kuorineen minuuttikellon kanssa keitetyt perunat, vihreätä salaattia ja kastikkeeksi kermaista sienisalaattia.

Lounasseuraksi galleriaan saimme myös Joukon pari viikkoa aikaisemmin Floridasta saapuneen vaimon Sirpan, joka valitteli Suomen viileäksi äitynyttä kesää. Sirpa kertoo olleensa kolme viimeisintä vuotta koronaloukussa Floridassa, kuumaan tottuneena Sirpa joutuukin tosissaan totuttelemaan parikymmentä celsius-astetta viileämpään ilmastoon.

Jouko Rita perheineen on ollut Floridan suomalainen jo vuodesta 1982. Floridaan Jouko tuli kuuluisan hevosmiehen Heikki Korven kanssa ja siitä Joukolle jäi kipinä osa-aikaisesta asumisesta Yhdysvalloissa.

Ensiaskeleista alkaen käynti Taide Ritan galleriaan on hämmentävä. Heti ovensuussa silmä tapaa Salvador Dalin litografioita, seinällisen Juhani Palmua ja hyväntuulisia Kaj Stenvallin Aku Ankka maalauksia. Seinät ovat maalauksia on täynnä, maalauksia on myös seinän vierillä pinoissa. Pinoista löytyy Wrightin lintumaalauksia ja Helene Schjerfbeckiä, Hugo Simbergin ja Eero Nelimarkan kaltaisten vanhojen mestareiden töistä Miina Äkkijyrkkään ja Soile Yli-Mäyryyn. 

Galleriassa kävijän silmät leviävät teevadin kokoisiksi

Uteluun maalausten määrästä saa vastaukseksi ”vain minä tiedän montako niitä on”. Jatkokyselyyn luettelosta tai myynnissä olevien taulujen katalogeista, Jouko kertoo luetteloiden olevan vain hän korviensa välissä. Myös galleriasta eri näyttelyissä lainassa olevat taulut Jouko pystyy luettelemaan ulkomuistista. Taulujen hinnat Jouko on päättänyt jo taulun ostaessaan. Kaikissa tauluissa on pieni hintalappu, jota ei kuulemma inflaatio tai indeksikorotukset enää myöhemmin muuta.

Taulut Jouko Rita hankkii suoraa taiteilijoilta, joskus myös kuolinpesistä. Taide-Ritan maine taiteen tuntijana ja hyvänä, luotettavana maksajana on muodostanut erityissuhteita myös taiteilijoihin. Joskus taide keräilijöiden kysyessä Joukolta tietyn taiteilijan maalausta, Jouko pystyy valokuvan tarkasta muististaan kaivamaan kysytyn taulun sijainnin, jos vain hän on sen jossain nähnyt. Valokuvamuistin avulla Jouko on onnistunut myös paljastamaan yritystenkin seinille päässeitä kopioita.

Taide-Ritalla oli aikaisemmin useampiakin gallerioita, mutta hankittuaan Koipiniemen toiminta keskitettiin uuteen galleriaa varten rakennettuun tilaan. Jouko on harkinnut jo jonkin aikaa taulujen määrän vähentämistä, mutta Sirpan mielestä nykyisellä tavalla taulujen määrä ei kyllä tule pienenemään. Joukon myydessä yhden taulun, varsin usein tulee kaksi uutta tilalle.


Käynti galleriassa oli todella mykistävä. Vierailun superbonuksena pääsimme tutustumaan myös Sirpan luvalla yhtä häkellyttävään rinteeseen rakennettuun kolmikerroksiseen päärakennukseen. Sisääntulokerroksen ”tonnin painoisen” kristallikruunun jälkeen salista avautuu kahden seinän kokoinen näköala Koipijärvelle. Välikerroksen uima-allas on nyt katettu kannella ja muutettu avaraksi kokoontumistilaksi. Uima-allas on käynyt tarpeettomaksi Joukon käydessä aamuisin uimassa Koipijärvessä, jossa talviuintiavantoa pidetään auki pulputtimella. Alakerran huoneista löytyy tietysti lisää tauluja ja lähdeteoksia.

Talokierrokselta pääsee hirsiselle rantasaunalle, jonka hyvin varustellussa saunakamarissa voisi mukavasti asustella pidempäänkin. Saunarannasta alkaa myös Viulusoittaja Katolla laulua mukaillen pitkä valkoinen terässilta, joka ei oikeastaan vie minnekään. Tai onhan siellä sillan päässä muutama metri läpimitaltaan oleva saari, jolle edes ikiliikkuja Jouko ole vielä keksinyt enempää käyttöä. Silta on kuulemma alueen aikaisemmin omistaneen styroksitehtailijan peruja kuten alueen turvajärjestelyt, kauko-ohjatut portit ja koko aluetta kiertävä videovalvottu korkea metalliaita.

Oikeastaan silta, joka ei vie juuri minnekään sopii Jouko Ritalle hyvin, saihan Viulunsoittaja Katolla musikaalikin nimensä Marc Chagallin maalauksesta, jossa esiintyy viulunsoittaja.

Uskon Ritalla olevan galleriassaan useammankin silta-aiheisen taulun.

Timo Vainionpää
Kesäkuu 2022



Lue myös toinen juttu Jouko Ritasta USAsuomeksi blogeista:  

Matkailua: Viikonloppumatka meedioitten maailmaan

New Yorkin alueella oli noin 150 vuotta sitten spiritualistien joukko, joilla oli tapana kokoontua kesäisin leirille tapaamaan ystäviään ja hengenheimolaisiaan. Kesäleireillä syntyi lopulta ajatus perustaa pysyvä leiripaikka Floridaan.

Spiritualismin opetusten mukaan se on ”tiede, filosofia ja uskonto, joka perustuu jatkuvan elämän periaatteeseen”. Spiritualistit uskovat, että kuolleiden henget ovat olemassa ja heillä on kyky ja tarvittavat keinot kommunikoida elävien kanssa ja henget pystyvät tarjoamaan hyödyllistä tietoa moraalisista ja eettisistä asioista.

Newyorkkilainen meedio George P. Colby sai transsissa ollessaan vuonna 1875 henkineuvonantajaltaan Senecalta ohjeen ostaa Volusian piirikunnasta 14 hehtaaria maata. Spiritualistit muuttivat alueelle ja pystyttivät pysyvät pienet puiset kotinsa. Ajan saatossa alue kaksinkertaistui kooltaan ja käsittää nykyään varsinaisen kylän lisäksi muutaman pienen järven ja kävelypolkuja risteilevän luonnonpuiston.

Spiritualistien uudeksi kotipaikaksi valikoitunut paikka nimettiin Cassadagaksi irokeesi-intiaanien kielen mukaan.”paikaksi, jossa vettä on kallion alla”. Cassadega tunnetaan edelleen lukuisista selvännäkijöistään ja meedioistaan. Pieni noin 50 talon muodostama kylä on nimetty ilmeisesti markkinointimielessä ”Maailman Meedioitten Pääkaupungiksi” ja lisätty Yhdysvaltojen historiallisten paikkojen rekisteriin.

Ann Stevens house

Hieman varsinaisen kylän ulkopuolella on myös Ann Stevensin vuonna 1895 rakentama puutalo, joka toimii nykyään Bed and Breakfast -hotellina. Talon takana alkavassa puistossa on monia Thomas Edisonin maahan tuomia vieraslajeja. Tiettävästi Edison myös rakensi ystävälleen Ann Stevensille taloon sähkövalot.

Kylän keskustassa on Cassadaga-hotelli. Hotellissa on useita ravintoloita ja baareja, perjantai-illan iloksi on myös karaoke.  Ainakin viikonloppuisin vilkkaassa ja meluisassa anniskeluravintolassa tarjotaan selvänäkijöiden pikapalvelua jopa baaritiskin äärellä. Varttitunti tulevaisuuden tutkintaa maksaa 25 dollaria, pidemmät meedioitten tarjoamat istunnot kestävät vaikka koko iltapäivän.

Kylän keskustassa on Colby Memorial Temple. Temppelissä pidetään lähes päivittäin spiritualistien kokouksia, joihin myös ulkopuoliset voivat osallistua. Temppeli rakennettiin ensin puiseksi auditorioksi, joka myöhemmin muutettiin hiekkakivestä auditorion malliseksi rakennukseksi. Temppeliä koristaa uskonnollisten symbolien asemesta kuvat auringonkukista.

Seremonian aluksi yleisöstä pyydettiin henkilö sytyttämään kolme kynttilää puhujan lavan eteen symboloimaan spiritualistien sanoman kolmiyhteyttä, tiedettä, filosofiaa ja uskoa.

Yhteislaulun jälkeen luettiin yhteisesti ääneen spiritualistien yhdeksän periaatetta, joissa korostetaan uskomista korkeimpaan voimaan ja sen ilmentymistä luonnossa, sielun kuolemattomuutta ja jatkuvaa yhteyttä henkimaailmaan. Spiritualistien periaatteiden mukaan meidän pitää kohdella muita itsemme tavoin ja saavuttaa onnellisuus elämässä tottelemalla elämän lakeja. Periaatteiden mukaan jokainen päivä on uusia alku, jossa ennustukset ja parannusteot ovat korkeimman voiman ilmentymisiä.


Seremonian jatkuessa kivuista kärsiviä ja parannusta haluavia pyydettiin siirtymään auditorion perälle tuoleille, joista neljä henkeä kerrallaan pääsi tuoleille parantajien eteen.

Parantajat (kaikki muuten olivat naisia) pitivät käsiään parannettavien pään ja olkapäiden päällä kevyesti koskettaen muutaman minuutin.  Pian parannetut palasivat istuimilleen kiitettyään parantajia intialaisella tervehdyksellä liittäen kädet kämmenet vastakkain kasvojen edessä yhteen.

Koko parannushetken ajan kaiuttimista tuli hiljaista rauhoittavaa musiikkia ja lukija kehottaa kaikkia rauhallisella äänellä sulkemaan silmät ja siirtymään ajatuksissa miellyttävään ja kauniiseen, rauhalliseen paikkaan. Tekniikka on sama kuin meditaatiossa tai vaivuttaessa koehenkilöitä hypnoosiin.

Seremoniassa myös lauletaan yhdessä hymnejä. Nuotitetussa The Spiritualist Hymn Book -kirjassa laulut on jaoteltu vuodenaikojen mukaan. Kirjan loppuosassa on vielä osa isänmaallisia yhteislauluja, sieltä löytyi kansallislaulun lisäksi tietysti ”America the Beautiful” ja useita sisällissodan ajan lauluja.

Yhdysvalloissa yläluokan parissa alkaneella spiritualismilla oli Yhdysvalloissa ehkä jopa 6-8 miljoonaa seuraajaa, mutta liikkeen kannatus on nykyaikana heikentynyt. Kuuluisimpia spiritualisteja ovat  olleet Nobelilla palkittu Pierre Curie ja Sherlock Holmes-kirjojen kirjoittaja Arthur Conan Doyle. Doylen kanssa samassa ”Kummituskerhossa” Lontoossa oli myös Charles Dickens.

Thomas Alva Edison oli myös kiinnostunut spiritualismista ja yritti vakavissaan kehittää ”henkitallentimen”, jolla kuolleiden eteeriset äänet saataisiin tallennettua myöhemmin kuunneltaviksi.

Viikonloppu vallan vieraassa ympäristössä oli virkistävä mutta väsyttävä. Puolen tunnin ajomatkan päässä Cassadegasta sijaitseva, maanläheisempi, vilkkaampi ja uudenaikaisempi Sanford saattoi kuitenkin olla meille mukavampi tuttavuus.

Sandordista löydetystä perin saksalaisesta ”Bierstubesta” mukaan saadun ”doggie bagin” makkarat ja jättimäisen kokoinen suolarinkeli maistuivat vielä maanantaiaamun aamiaisellakin varsin hyviltä.

Timo Vainionpää/Usasuomeksi 4/2022

ANJA LAURILA: SUOMALAISRYHMÄ KARIBIALLA

Meitä suomalaisia oli 27 henkeä, jotka lähtivät ”haukkaamaan” vähän Karibean meren raikasta ilmaa näin joulun edellä. 

Vasta viisi kuukautta vanha, uutuuttaan hohtava MSC (Mediterranian Shipping Co.) laivayhtiön risteilyalus Seashore vei meidät Miamista kolmelle saarelle Karibianmerellä. Pysähdyimme lähes päivittäin Jamaikalla, Meksikon Cozumel saarelle ja laivayhtiön omalle Bahaman saaristossa sijaitsevalle Ocean Cay’lle, joka on hiljattain kokonaan rakennettu uudeksi. Ilma oli koko viikon paras mahdollinen, ja aurinkoa, vettä ja meri ilmaa riitti.

Korona viruksen takia laivan 5000 hengen kapasiteetista mukana oli n. 1800 matkustajaa. Kaikki mahdolliset viruksen suojatoimet olivat käytännössä, ja hyvin meni, maskit päällä yleisillä paikoilla ja rokotevaatimukset takasivat kaikille turvallisen matkan ja niin tulimme kaikki terveinä takaisin.

Matkustajakato olikin meille vain hyväksi, sillä laivan henkilökunnalla oli näin ollen mahdollisuus meidän mukana olleiden täydelliseen huolenpitoon ja palveluun. Parasta laivalla olikin palvelut ja loistava sisustus. Ylintä henkilökuntaa oli ainakin 14:sta maasta. Italialaisen kapteenin titteli oli muutettu nimeksi ”Master of the Vessel”, lieneekö sekin iiruksen syytä! Ruoka oli monen mielestä keskitasoa, mutta teatterit ja teknologia huippuluokkaa.

Pieni esimerkki laivapoikien huomaavaisuudesta: Olimme juuri tulleet laivaan myöhässä, laukut olivat jo hytissä ja tavattu hyttipoikakin. Erittäin ystävällisenä, filippiiniläisenä kaverina hän heti tervehti meitä, esitteli itsensä ja kysyi nimemme ja osasikin lausua ne ihmeen hyvin. Seuraavana aamuna hän näki meistä toisen olevan lähdössä aamiaiselle ruokasaliin, niin hän sanoi Marialle kuuluvalla äänellä, (jonkinlaisella englannin kielellä), että ystäväsi Anja meni jo! Muisti pojalla kyllä tässä tilanteessa oli ihmeen terävä.

Me suomalaiset matkustajat tapailimme päivittäin joko aamiaisilla tai tietysti illallispöydässä. Monenlaista viihdettä oli lähes kaikilla 20:llä kannella ja sitä oli joka makuun.

Koronavirus myös saneli sen, että maailman terveysjärjestö oli pakotettu vaatimaan laivan asiakkailta itseltään enemmän paperityötä ennen lähtöä, jonka työn laivayhtiöt tekivät ennen koronaa, ja se teetti enemmän työtä myös Sepolle. Tuli vain mieleen vanha sanonta, vähän liioiteltuna, että mikään ei ole kuin ennen.

MSC – laivayhtiöllä on muuten oma säätiö, jossa on mm. paljon nuoria jäseniä ympäri maailmaa. He kokoontuvat yhteen ja puhdistavat maailman rantoja ja meriä, joihin ihmiset heittävät kaikenlaista roskaa. Meren eläimet tarttuvat niihin ja usein menehtyvät tähän roskaan, monesti kalaverkkoihin yms. Nämä nuoret todella ansaitsevat ihmisten huomion ja tuen.

 Kaiken kaikkiaan jälleen hieno kokemus koko matka, josta jälleen kiitokset matkanjohtajallemme Seppo Palokkaalle, joka niin kärsivällisesti huolehti kaikkien mukavuudesta.

Teksti: Anja Laurila, Kuvat Anja Laurila ja Maria Laari

Finnairin neitsytlento Tukholmasta Miamiin – mukana Mäkilät

Suomen kunniakonsuli Floridassa Peter Mäkilä oli suunnitellut palaavansa Arjan kanssa Suomesta Floridaan jo lokakuun alkupuolella. Finnairin muutettua aikataulujaan ylimääräinen yöpyminen New Yorkissa alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoajan supistuttua liian lyhyeksi.

Peter ja Arja Louhisaaren nurmikolla Askaisissa

Peterin hyvät tuttavuussuhteen olivat avuksi, kun korvaavaksi reitiksi löytyikin yllättävä vaihtoehto. Finnair kertoi aloittavansa suorat lentonsa Tukholmasta Miamiin lokakuun 23 päivä ja lippuja olisi neitsytlennolle saatavissa.

Uudeksi reitiksi Floridaan tulikin ensin lyhyt aamulento Helsingistä Tukholmaan ja sieltä Finnairin suora noin 10 tunnin lento Miamiin. Varhaisen aamulennon vuoksi tosin olisi yövyttävä lentokenttähotellissa. Mäkilöiden hotelliksi valikoitui Mäkilöiden ennenkin käyttämä hotelli GLO, jonka erikoisuutena on ikkunattomat huoneet.

Uudella Finnair reitityksellä oli parempien yhteyksien lisäksi muitakin etuja tarjottavanaan. Finnairin koronatestipiste oli melko mukavasti lentokentän kupeessa, ajanvarauksella saatava koronatestin hinta on edullinen 65 Euroa verrattuna muihin, jopa 300 Euron arvoisiin testeihin. Testeihin Mäkilät pääsivätkin jopa etuajassa. Testitulosten vastaanottaminen sähköpostiin osoittautui hankalaksi, sähköpostin toimittaminen amerikkalaiseen bellsouth-osoitteeseen on osoittautunut muuallakin ongelmalliseksi.

Finnair tarjoaa myös mahdollisuuden jättää matkatavarat kuljetettavaksi jo lentoa edellisenä iltana. Monen matkalaukun kanssa hotelliin olisikin ollut kovin vaivalloista, nyt lennolle bookkaus voitiin tehdä jo matkaa edeltävänä iltana, jolloin aamulla voi mennä suoraa käsimatkatavaroiden kanssa lähtöportille.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on terminaalijärjestelyt edelleen menossa, jolloin matkatavaroiden kanssa olisikin ollut varsin hankalaa päästä oikealle portille. Terminaali oli todella täynnä jo viideltä aamulla. Suuri osa matkustajista vaikutti olevan lomalennoille lähdössä, lomalle lähtöä oli ilmeisesti juhlistettu jo perinteisin menoin, joten terminaalin anniskelupisteissä vaikutti olevan jo täysi meno päällä varhaisesta aamusta huolimatta.

Finnair Arlanda

Lento Tukholmaan tehtiin Finnairin uudenkarhealla isolla Airbus 350-koneella, jonka business-luokkaan mahtuu 46 matkustajaa ja koneen loppuosassa on istuimet noin 250 economy-luokan matkustajalle. Lentoaika oli vain vajaa tunti ja kone pääsi jäänpoiston jälkeen ajallaan matkaan. Matkustajia tuntui olevan kovin vähän.

Matkustamohenkilökuntaa edustavan ammattiyhdistyksen ja Finnairin riitojen vuoksi koneen miehistö piti Tukholmassa vaihtaa eri yhtiön kautta palkatuiksi henkilökunnaksi, sama kone olisi kuitenkin lähdössä muutamaa tuntia myöhemmin Atlantin ylitykseen. Atlantin ylityksellä henkilökunta oli huomattavasti kansainvälisempi, mutta mukana miehistössä oli kuitenkin suomea puhuvia lentoemäntiä.

Arlandassa neitsytlennolle lähdössä

Helsingistä liityntälennolla neitsytlennolle lähteviä ei juuri mitenkään opastettu jatkolennolle, vaan samalle koneelle pääsyä piti jopa kysellä harvoilta paikalla olevilta toimihenkilöiltä. Lopulta oikea portti kuitenkin löytyi lähtevien kerroksesta, ilmapallojen koristama lähtöportti oli vain kovin kaukana.

Yhdysvaltoihin lähtevät tarkastetaan vielä uudelleen portilla, Mäkilöiden tarkastaja oli kovin kiinnostunut Mäkilöiden viisi kuukautta kestäneestä Suomessa oleskelusta. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja vielä oli aikaa lyhyeen keskusteluun paikalleen saapuneiden Finnairin paikallisjohtajien kanssa. Johtajat saivat kiitoksia lentojen järjestymisestä mutta risuja jaettiin puuttuvasta opastuksesta ja vajavaisesta lentojen mainonnasta.

Arvaa ketkä näistä ovat ruotsalaisia! – Company policy rules!

Matka Atlantin yli oli tasainen, tarjoilu toimi mainiosti ja ruoka oli hyvää. Perille Miamiin päästiin ajallaan. Finnairin lento parkkeerasi aikansa rullausteillä pyörittyään todella kauaksi, josta pääterninaaliin kuljetaan junalla, kävelymatkaakin tulee vielä reippaan iltalenkin verran.

Yhdysvaltojen rajamuodollisuudet on nykyään karsittu minimiin ainakin Yhdysvaltojen passinhaltijoilta. Passin tarkastus tapahtuu nopeasti, eikä tullitarkastajia nykyään näy mailla halmeilla. Edessä oli enää matkatavaroiden poimiminen hihnalta ja kävely aulaan vastaanottajia tervehtimään.

Puhelinkeskustelusta muistiin merkinnyt Timo Vainionpää.

President Sauli Niinistö Visits Finntown, Sunset Park, Brooklyn New York

The Consul General of Finland to New York, Mika Koskinen, requested that I accompany the President of Finland, Sauli Niinistö, on a tour of Finntown Sunset Park Brooklyn NY, on Monday, Sept. 21, 2021. The President requested the tour to take place when he would have an opportunity to make time for it, while he was in New York for the United Nations General Assembly meeting. Because of his brief visit and very busy schedule, the actual tour had to be limited to 30 minutes. Plans were made and coordinated for a driving tour with brief stops at the following: Alku 1, the first not-for-profit coop in the USA which received historic designation; Finlandia Street sign, memorializing the street where the Finn Halls used to be; the former Imatra Hall; and the courtyard at 673-683 41st Street, Sun Garden Homes, one of the many Finn coops surrounding Sunset Park. Unfortunately, due to the strict time constraints, this stop had to be aborted, although the drive by presented a view of the two Finnish flags at the two building entrances, and the courtyard. There was an additional Finnish flag at the Finn coop, Riverview Homes, at the corner of 41st Street and 7th Avenue, clearly visible for the President to see as the motorcade proceeded to go around the park.

It is quite significant that there are 21 plaques scheduled to be installed in October 2021 on the walls at the entrances of the former Finn coops, as well as at the former Imatra Hall and the Finnish newspaper.  The wording for each plaque varies to suit each building. However, each  one sets forth that over 30 coop buildings were built or converted into coops by the Finns in the early 1900s, and that the Finns brought the concept of cooperative ownership to the United States. That fact was the reason why the plaque at Alku 1 was chosen as the first stop for the President to see. All of these plaques will exist for future generations to see.

The two separate buildings, Alku 1 and 2, were placed on the National Register of Historic Places by the United States Department of The Interior on May 20, 2019. That designation resulted only after extensive documentary proof was submitted to confirm the significant contribution to American society made by the Finnish immigrants. It is indeed a source of pride for all Americans of Finnish descent, and for Finns visiting from abroad. Actual plans are being made by Finlandia Foundation National, a supporter of this project, to enable visitors to Finntown to have an audio tour via an application to be downloaded into their smart phones. The concept of Finntown as a tourist stop is no longer a fantasy! 

The President read the plaque at Alku 1. He took particular interest in the photos presented of the original building, when Alku 1 and Alku Toinen were the only buildings on the block in 1917. Valerie Landriscina, the architect who is to be credited for her tremendous work on the application for historical designation, and John Amman, the Board President, were present and answered questions that the President posed about the buildings.

I had the opportunity to ride with the President and present background information about Finntown as it was, while pointing out the numerous Finn coop buildings surrounding Sunset Park. A brief stop was made at 40th Street and 7th Avenue to see the Finlandia Street sign, which I had secured in 1992 when Imatra Hall celebrated its 100th year of existence. At the dedication ceremony, I had noted then, in a speech before numerous dignitaries including the then Ambassador of Finland to the United States, that one day the Finns would be gone, but the sign would remain. The thought never entered my mind then that almost 30 years later, I would be showing that sign to the President of Finland!

It was indeed a pleasure to tour the former Imatra Hall, where my grandmother was the cook and my grandfather the bartender when I was a child. The building is the same except for the façade with the wording Resurrection Church, which bought the building in 1994. The dance floor, kitchen, and back offices are still the same as years ago on the main floor; however, the bar no longer exists. The basement area, where there was a hall that was rented for events in the last years of Imatra, was converted to classroom cubicles. From the main floor, I accompanied the President up the stairs to the second floor main hall with the stage, all of which remained the same! I advised the President that in addition to plays and beauty contests (many of which I was the Master of Ceremonies), that President Kekkonen had given a speech at this hall before an overcrowded audience,

The President commented on several occasions throughout the tour that the buildings, including the Imatra Hall, being over 100 years old, were good examples of the skills and good workmanship of the Finns, a trait that we know extends to the present day.

It was indeed an honor not only for me to conduct this tour, but an honor that the President of Finland visited Finntown and recognized the achievements of the Finnish immigrants, who left a legacy worthy to be proud of.

Robert Alan Saasto, Esq.

Istanbulin uudet ja vanhat moskeijat

Turkin nykyinen johtaja haluaisi olla muslimimaailman ykkösmies. Presidentin puheet ja välillä teotkin ovat puhuttaneet maailmalla presidentin pitkän valtakauden aikana.

Oikeus- ja Kehityspuolueen kohta parikymmentä vuotta kestäneen valtakauden aikana Turkki on lähestynyt arabimaailmaa ja liukunut kauemmaksi Eurooppa- ja Nato- yhteyksistään. Sotilasliitto Natoon jo vuodesta 1952 kuulunut maa on muuttunut konservatiivisemmaksi ja nyky-Turkin perustajan Kemal Ataturkin aikaisen perustuslain määräämä uskonnon ja valtion eriyttäminen on pahasti rapautunut. 

Uskonnollisia asioita Turkissa hoitaa Presidency of Religious Affairs, jonka vastuulla on uskonnollinen koulutus ja esimerkiksi Turkissa olevien 82.693 moskeijan ylläpito. Turkin hallituksen tarkassa kontrollissa oleva ”Diyanet” lähettää myös perjantaisin moskeijoihin imaamien pidettäväksi valmiin puheen.

Useimmat Turkin vanhimmista moskeijoista ovat entisiä kirkkoja. Hagia Sofia on ollut 1500 vuoden aikana katolinen ja ortodoksinen kirkko, moskeija ja museo.

Turkin kuuluisin moskeija on vuonna 537 Bysantin keisari Konstantinoksen rakennuttama Pyhän Viisauden kirkko Konstantinopolissa. Hagia Sofiana paremmin tunnettu valtava kupolirakennus toimi Bysantissa katolisena ja myöhemmin ortodoksisena kirkkona yli 900 vuotta.

Muslimit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453 ja Fatih Sultan Mehmet karautti kirkkoon hevosellaan ja määräsi kristikunnan suurimman rakennuksen muutoksen moskeijaksi. Seinämaalaukset peitettiin laastilla ja tilalle tuotiin suuret puutaulut, joissa oli koraanin lauseita.

Maailman suurin rakennus toimi moskeijana seuraavat 481 vuotta. Osmannivaltion kaatuessa ja Turkin tasavallan synnyttyä Hagia Sofia muutettiin lailla museoksi.  Museona Hagia Sofia ehti toimia 86 vuotta, kunnes Turkin presidentti Erdoganin määräys muutti rakennuksen jälleen moskeijaksi vuonna 2020. Seinämaalaukset saivat jäädä ihailtavaksi, vaikka islamin usko kieltääkin henkilökuvien maalaamisen moskeijoihin. Hagia Sofian seinämaalaukset peitetään verhoilla rukousaikojen ajaksi.

Turkin kansallismoskeija on Sultan Ahmetin vuonna 1609–1616 rakennuttama, sisältä kallisarvoisilla sinisillä kaakeleilla verhottu moskeija sijaitsee nykyisen Sultanahmetin kaupunginosassa Istanbulin vanhassa keskustassa. Sulttaani Ahmetia syytettiin korskeaksi, koska ”Siniseen moskeijaan” rakennettiin kuusi minareettia. Aikaisemmin kuusi minareettia oli ollut vain Mekassa olevassa ”ensimmäisessä moskeijassa” ja tavallisissa moskeijoissa kaksi tai neljä. Arvosteluun kiukustuneena Ahmet rakennutti silloin Osamannivaltioon kuuluvaan Kaaban moskeijaan Mekassa vielä seitsemännen minareetin.

Turkkiin on viimeisen vuosikymmenen aikana rakennettu lähes 8.000 uutta moskeijaa, vanhoja on korjattu ja monen moskeijan uusittu kupari- tai sinkkikatto erottuu jo kaukaa kiiltävänä maisemassa. Viidesti vuorokaudessa pidettäviin rukoushetkiin kutsuvat kehotukset minareeteista kaikuvat vitivarmasti maan syrjäisempiinkin kolkkiin. Pieniä ”mecid”-rukoushuoneita on lisäksi huoltoasemilla, lentokentillä, museoissa ja jopa Bosborin salmen ylittävissä lautoissa. Mecid-rukoushuone on kuin moskeija ilman imaamia ja minareettiaa.

Istanbulin Aasian-puoleiselle Camlican kukkulalle rakennettu, 110 miljoonaa dollaria maksanut, valkoisella marmorilla päällystetty moskeija on yksi Turkin megalomaanisista rakennusprojekteista. Muita megaluokan rakennuskohteita moskeijan lisäksi ovat olleet Istanbuliin rakennettu yksi maailman suurimmista lentokentistä ja vielä suunnitteluvaiheessa oleva Bosborin salmen ohittava kanava Mustaltamereltä Marmaramerelle. Lentokenttä ja Camlican moskeija avautuivat vuonna 2019, mutta uusi Istanbul-kanavan rakentaminen toistaiseksi odottaa rahoitusta.

Uskudarin kaupunginosassa 282 metriä Bosborin salmen pinnasta kohoavalla Camlican kukkulalla sijaitseva valkoinen moskeija näkyy selvästi ympäri kaupunkia. Moskeijan arkkitehteina toimi kaksi turkkilaista naisarkkitehtiä, rakennuksen muoto noudattelee perinteistä ottomaaniajan kuuluisimman arkkitehdin Mimar Sinanin mallia.

Camlican 2019 valmistunut uusi moskeija on valtava, maailman 14. suurin moskeija.

Moskeijaan mahtuu 63.000 ihmistä rukoilemaan samanaikaisesti, maanjäristyksen sattuessa alueelle voidaan sijoittaa yli 100.000 henkilöä. Moskeijan kuusi minareettia kohoavat 107 metrin korkeuteen ja pääkupoli on 72 metrin korkeudessa. Kaikkiaan kupoleita on yli 70, pienemmän pääkupolin ympärysmitta on 34 metriä.

Pääsalia peittää sininen 17.000 neliömetrin, 2.5 kertaa Washingtonin Valkoisen talon kokoinen käsinkudottu matto. Valtava sali on jaettu kahtia, etuosa on varattu vain miehille. Rukoushetken alkaessa naiset hätistellään omaan toisen kerroksen rukoustilaansa ja turistien pyydetään siirtymään ulkopuolelle odottamaan.

Moskeijan alakerrassa on myös tilat kirjastolle ja museolle, mutta nämä tilat vaikuttivat vielä 2021 elokuussa tyhjiltä ja suljetuilta. Koko valtavassa kokonaisuudessa vaikutti olevan varsin vähän kävijöitä, johtuisiko mahdollisesti kukkulan melko hankalasta kulkuyhteydestä.

Camlican moskeija on nyt eittämättä yksi Istanbulin nähtävyyksistä, mutta sen todellinen merkitys määritellään ehkä vasta seuraavan parin sadan vuoden aikana.

Timo Vainionpää – USAsuomeksi.com

Orient Expressin viimeinen asema

Pitkän junamatkan teko on ollut jo pitkään haaveena. Päiviä kestävä junamatka, valkoisten lakanoiden makuuvaunuosasto ja valkoisia käsineitä käyttävien, ranskaa puhuvien tarjoilijoiden kanssa käytävä vaimea keskustelu päivän ruokalajia täydentävän viinin valinnasta.

Orient Express olisi ollut juuri se oikea ympäristö pitkälle junamatkalle.  Orient Expressin matka Pariisista Istanbuliin kesti välipysähdyksineen kuusi päivää.  Pariisista lähdettyä pysähdyttiin, Munchenissä, Wienissä, Budapestissä ja vielä Bucarestissä ennen Istanbulin Sirkecin asemalle saapumista.

Eurooppaa halkovasta 2000 kilometrin junamatkasta matkasta tuli vähitellen ylellisen, mutta hieman vaikean ja vaarallisen matkan synonyymi.

Orient Express aloitti vuonna 1883 ja ansaitsi ylellisten matkojen maineensa maailmansotien välisinä vuosikymmeninä.  Compagnie Internationale des Wagons-Lits –yhtiön suunnittelemissa   makuuvaunuissa oli vuodeosastoista huolehtimassa oma henkilökuntansa, joka  täytti matkustajien pienemmätkin toiveet.  Ravintolavaunun tarjoamat ateriat olivat kuuluisia laadustaan ja viinivalikoima verraton.

Mainetta Orient Expressille ovat myöhemmin tuoneet junaan tapahtumapaikkana sijoitetut kirjat ja elokuvat, tunnetuimpina ehkä Agatha Christien ”Idän pikajunan arvoitus” ja James Bond elokuvassa  ”From Russia with Love”.  Molemmissa elokuvissa on varsin tarkka kuvaus tästä kuuluisasta junasta.

Orient Express – junien verkosto laajentui suosion kasvaessa, junilla pääsi myös Calaisista, Genovaan, Triesteen ja vaikka Ateenaan, mutta alkuperäisen matkan tenhoa Pariisista Konstantinopoliin ei vienyt mikään.

Häivähdyksen menneestä maailmasta voi vielä aistia Istanbulin Sirkecin asemalla.

Orient Expressin kuuluisa ravintola on edelleen toiminnassa, asiakaskato vaikuttaa sitäkin vaivaavan. Pitkää ruokalistaa voi lukea jo ravintolan ulkopuolella, ravintolan sisustus noudattelee edelleen loistoaikojen tyyliä. Jos ravintolan seinät pystyisivät puhumaan, voisi kuulla mielenkiintoisia tarinoita ja vaimeata keskustelua juuri päättyneestä tai juuri alkavasta matkasta. Nyt voi vain kokea selittämätöntä mielihyvää pelkästään paikalla olosta.

Orient Expressin pitkä asemalaituri huokuu nyt hiljaisuutta, mutta kuuluisa asemabaari on edelleen toiminnassa. Baarin viiksekkäät tarjoilijat puhuvat edelleen sekä ranskaa että englantia, joten Gilbey’s gin and tonicin tilaaminen sujuu kansainväliseen tyyliin. Tarjoilijoiden sekoittama tonic-vettä varsin säästeliäästi käyttävä juoma tuodaan ripeästi  asemalaiturille sijoitettuun pöytään. 

Pöydässä hiljalleen juomaa nautiskellessa voi  tarkastella viereisen asemalaiturin vilkkautta. Vaikka Orient Expressin laituri kumisee tyhjyyttään satunnaisesti saattaa edelleen erottaa idän eksotiikkaa raiteiden toisella puolella olevan Aasian puolelle johtavan metroradan sisäänkäynnissä. Silmiin osuu useita mustiin kaapuihin pukeutuneita naisia, joita johtaa valkoiseen djellabaan pukeutunut mies.

Hitaiden iltapäivän tuntien aikana menneiden aikojen haaveisiin uppoutumisen katkaisee vain läheiseltä Ankara-kadulta kaikuva ambulanssien ulina.