Maailman suurin lentokenttä on nyt koettu – koneenvaihtoa Istanbulissa suunnittelevien kannattaa varata runsaasti aikaa

20190416_055945

Maailman suurimmaksi ja vilkkaimmaksi pyrkivä Istanbulin ”Yeni Havalimani”, ”Uusi Lentokenttä” on avattu liikenteelle

Turkin Istanbulin uusi lentokenttä noin 40 kilometriä miljoonakaupungin keskustasta, Mustanmeren läheisyydessä, Turkin Euroopan-puoleisessa osassa. Nimeltään yksinkertaisesti ”Uusi Lentokenttä” , ”Yeni Havalimani” avattiin vähän toista viikkoa sitten monen kuukauden viivytysten jälkeen. Uuden lentokentän epäiltiin olevan rakennusteknisesti ja sijainniltaan epäonnistuneen, myös tieyhteyden arveltiin tukkeutuvan liikenteen suuntautuessa uudelle kentälle. Epäilykset olivat sankkoja myös toiminnan siirtämisestä uudelle kentälle vain 36 tunnin siirtymisaikana.

 

Epäilijät taisivat saada pahasti nenälleen.

Uusi lentokenttä, kenttäkoodinsa sulkeutuvalta Ataturkin kentältä perimänsä IST-tunnuksella toimiva  on kaikilta mittasuhteiltaan valtava.  Kenttä avautuu nyt kahdella samansuuntaisella kiitoradalla, kenttää tullaan laajentamaan kaikkiaan kuutta kiitorataa käyttäväksi muutamassa vuodessa.  Matkustajia uudella, vain kaksi terminaalirakennusta käsittävällä kentällä lasketaan käyvän jopa 150 miljoonaa vuodessa. Vanhan, käytöstä poistettavan Ataturkin lentokentän  (uusi kenttäkoodi on ISL) jo kovin ruuhkautuneen ja tilanahtaudesta kärsineen lentoterminaalin kaikki matkustajat olivat kovin vähälukuisen näköisiä uutuuttaan kiiltelevällä ja avaralla lentoasemalla. Tosin pääsimme kokeilemaan vain maahantuloa, lähtöpuolen kokemukset odottavat vasta parin viikon kuluttua.

 

20190416_060042_HDR

Välimatka lähtöporttien välillä lasketaan kilometreissä

Istanbul on ollut suosittu lentojen vaihtopaikka ennenkin, kentältä kun pääsee kaikkiaan 120 maahan kolmen tunnin tai lyhyemmällä lennolla. Lentoaan odottaville istumapaikkoja on varattu enemmän kuin pienelle stadionille, yhteensä 20.000, autojen parkkitilojakin on varattu 40.000 autolle.  Lähtöportteja on kaikkiaan 114, joten omaa lähtöporttia on parasta on alkaa haeskelemaan jo hyvissä ajoin.

 

Istanbuliin suunnannut lentomme oli Turkin kansallisen lentoyhtiön, Turkish Airlinesin pitkän matkan lento Kaukoidästä. Isosta koneesta ja maan oman yhtiön pitkästä lennosta huolimatta kone sai laskeuduttuaan haeskella melko pitkään omaa parkkipaikkaansa. Kone jopa pysähtyi toviksi rullaustielle paikkaansa hakiessaan, olisiko kapteenilta ollut kentän kartta hukassa. Lopulta kone pääsi kuitenkin parkkeeraamaan syöttöputkensa päähän ja matkustajat pääsivät poistumaan koneesta terminaaliin.

 

Terminaaliin päästessä kentän valtavuus paljastuu. Edessä on kilometrien pituiselta vaikuttava käytävä, liukuvat kuljettimet käytävillä tosin helpottavat hieman pitkästä lennosta vielä kankeita matkustajia. Käytävä tuntuu loputtomalta, askelmittarin perusteella matkaa passintarkastukseen kertyi toista kilometriä.

 

Passintarkastuspisteitä kentällä on kaikkiaan 228. Nopeasti toimineiden maahantulomuodollisuuksien jälkeen pitää jälleen lähteä taivaltamaan kohti matkatavaroiden luovutusta. Matkaa tuntuu olevan jälleen tuhottomasti, päästyämme lopulta uupuneina monitoreiden osoittamalle hihnalle, matkatavaramme tulivat suurin piirtein samaan aikaan. Matkatavarakärryjä on tarjolla, kärryistä pitää maksaa automaattiin viiden liiran tai yhden euron talletus, jonka tosin saa takaisin kärryjä palautettaessa.

20190416_060718Jos rahaa matkalta on vielä jäänyt, voi Istanbuliin saapuva matkustaja vielä täydentää kantamuksiaan vierailemalla tulohallin lukuisissa verovapaissa myymälöissä. Hinnat kaupoissa on ilmoitettu Euroina, laskutuksen voi pyytää myös Turkin liiroina, niin halutessaan. Ostoksia maksaessa pitää esittää vain passi, tulotietoja tai lipun kantoja ei sen kummemmin kysellä.

 

Ostosreissun jälkeen on vielä edessä jälleen pitkältä tuntuva kävelymatka tullin läpi. Melko monet kanssamatkustajista ohjattiin reitille, jossa he joutuivat nostamaan matkatavaransa vielä kerran läpivalaistavaksi. Sitten vielä viimeinen spurtti ja päästään lopulta useammankin urheiluhallin kokoiseen vastaantuloaulaan.

 

Kentältä kaupunkiin

havaist

Lentokenttäbusseissa on televisiot ja matkapuhelimien latausmahdollisuus jokaiselle istuimelle

Matka uudelta lentokentältä Istanbulin keskustaan kestää noin 40 minuuttia. Jos matkatavaroita ei ole aivan liiaksi asti, kätevin ja edullisin kulkuneuvo on lentokentän oma ”shuttle bus”. Bussit liikennöivät useaa eri reittiä 17 miljoonaiseen kaupunkiin eri suuntiin. Keskustaan pääsee ainakin Taksim-aukiolle, Besiktasin kautta, Yenikapiin ja turistien suosimaan Sultanahmetin alueelle matkaavat bussit pysähtyvät myös muutamilla pysähdyspaikoilla. Bussit lentoasemalta ja lähtöpaikoista kaupungissa kulkevat puolen tunnin välein.

 

HAVAIST bussien lähtöpaikkaan pääsee laskeutumalla liukutietä vielä parin kerroksen verran vastaantulokerroksesta. Maanalaisessa bussien lähtöpaikassa avuliaat bussikuskit merkitsevät jälleen kerran matkalaukut omilla merkeillään ja pakkaavat tavarat bussin pohjatilaan.

 

istanbul-kartBussimatka suuntaansa maksaa varsin kohtuulliset 18 liiraa, noin kolmen Euron verran. Maksun voi maksaa kertamaksuna luottokortilla tai ostamalla myöhemminkin metroissa, Bosporinsalmen ylittävillä lautoilla ja busseissa toimivan varsin kätevän ja automaateissa uudelleenladattavan Istanbul-kortin.

 

Ainakin käyttämämme Besiktasiin matkaava bussi oli upea, bussissa oli kaikille tv-ruudut ja Internet-yhteydet. Jos tietää tarkemmin määränpäänsä voi kyydistä päästä myös kesken matkaa, bussilla on pari pysäkkiä matkalla. Uutta, lähes tyhjää moottoritietä matka Metrokeskukseen Zincirlikuyuun ei kestänyt juuri puolta tuntia pidempään. Metrokeskuksesta sitten alkaakin keskustaan päin yleensä erittäin vilkas liikenne ja matka hidastuu merkittävästi, perille päästessä aikaa on saattanut vierähtää vielä tunnin enemmän. Aikanaan lentokentän tulee yhdistämään myös metrorata, lentokenttämetron pääteasema on jo Aasian puolella.

Taksillakin tietenkin kaupunkiin pääsee, vastaantuloaulan edustalta taksimatkan hinta määräytyy taksamittarin mukaan, hieman keskustan ruuhka-ajasta riippuen noin 120 Turkin liiraa, parinkymmenen Euron verran, ja ehkä 40 Liiraa enemmän kuin vanhalta liikenteensä nyt jo lopettaneelta Ataturkin kentältä keskustaan.

Timo Vainionpää

Mainokset

Alku 1 and 2, Finnish Coops in Brooklyn New York, are Historic Sites

The New York State Office of Parks, Recreation and Historic Preservation is a state agency within the New York State Executive Department charged with the operation of state parks and historic sites within the United States and New York State. As of 2014, the agency manages 335,000 acres of public lands and facilities and 35 historic sites. There are now additional historic sites.

Title picture: Tree guard was made by Tom Mazzone of City Tree Guards.

Alku Toinen Door

Alku 2 building entrance

On March 21, 2019, on Peebles Island in Waterford, upstate New York, the Review Board of the New York State Office of Parks, Recreation & Historic Preservation, voted unanimously to recommend Alku & Alku Toinen for nomination to the State and National Registers of Historic Places. Both Alku 1 and Alku 2, 816 and 826 43rd Street, Brooklyn, New York, will be formally listed on the State Register. The application has been mailed to the National Park Service. It is anticipated that in the summer of 2019 the National Register of Historic Places with also approve the listing of the first two Finnish coop buildings in the USA to be included on the National Registry of Historic Places.

Robert Alan Saasto

Robert A. Saasto

Robert Alan Saasto, Esq., born in Finntown in the Sunset Park section of Brooklyn, NY, was very active in the process of securing the historical documentation for the Board of Alku 1 and 2 to submit in the request for historical designation. In addition to furnishing extensive historical references himself, he was able to direct the Board to other sources in the USA and Finland to secure additional historical proof to establish that in fact, (1) Alku 1 and Alku 2 were the first Finnish coop buildings in Brooklyn NY and in the USA; and (2) that the Finnish immigrants brought the concept of cooperative ownership to the United States.

 

“The Finns should be recognized not just for saunas, but also for bringing to the USA the concept of cooperative ownership, whether it be buildings, food markets, banks, credit unions, etc. This is a first step towards that recognition!”

 

Letters of support from the Finnish American community were submitted with the application. They included the following: Finnish American Lawyers Association by Robert Alan Saasto, Esq., President; Amerikan Uutiset by Mikko Koskinen, Editor; The Finlandia Foundation New York Chapter by Eero Kilpi, President; Finland Center Foundation by Jaana Rehnstrom, President; and Finnish Sibelius Masonic Lodge by Robert Alan Saasto, Trustee.

 

The Board of Alku 1 and Alku 2 worked very hard to get the historical designation. Valerie Landriscina, a licensed architect, was very active in securing the hard data necessary for the application for historical designation. Robert Alan Saasto proposed to her the following questions via e mail and received the following answers:

1) What inspired you to take on this great project? Was it to preserve the architectural status or to memorialize the Finnish connection or both or some other reason?

For me, I was inspired by architecture. When I moved into the building, I was told that it was the first Finnish co-op but didn’t fully understand what that meant. At the time, I appreciated the spatial layout of the apartment which we later learned was heavily influenced by Finnish design.

 

It was during my involvement in an exterior facade restoration project in 2013 and 2014 that I came to further appreciate the art that Eric O. Holmgren, Alku Toinen’s architect, designed into the apartment building. This is an art that is lost today — that even working class people deserve beautiful homes. We replaced Alku Toinen’s decorative parapet wall and I was tasked with not only making sure waterproofing was done correctly, but that the contractor salvaged and reinstalled decorative limestone elements and that Holmgren’s playful brick patterns were duplicated. Holmgren’s brick patterns at Alku Toinen’s parapet wall were like his maker’s mark. I can clearly identify his other buildings in the neighborhood.

 

2) I know there are no longer any Finns in Alku 1 but does that apply to Alku 2 as well

Unfortunately, our last Finnish member this passed away summer. Her name was Greta Tolamaa. Greta was a great resource to the current board. She and her husband volunteered as board members during their membership. (Greta was also the neighbor who told me, ”You have to contact Saasto” for more Finnish history.)

 

3) Who are the Board members involved in this project other than yourself

Cecilia Feilla and John Amman are fellow board members. John is our board president. The three of us were the most heavily involved in the research project.

 

4) Are you planning some event perhaps in the courtyard to celebrate this? maybe have local press? maybe even the Consul General of Finland to NY ??

I think this is a great idea but we will need to speak as a board first.

 

The Board is also considering putting a plaque in the wall to recognize the historical designation. You can be sure that Robert Saasto will encourage them to recognize the Finnish immigrants who made it all happen. There is presently a fence around the tree outside the building which spells out Alku 1 in the gridwork.

 

 

Robert Alan Saasto

Lappalaisessa infrapunasaunassa Tampereen kattojen yllä

P1020521 (2)Satunnainen matkailija joutui vuodenvaihteessa pikaisesti käymään alkuperäisessä kotimaassaan ja synnyinkaupungissaan Tampereella. Kuten arvata saattoi, Hämeen vuodenvaihteen ilmassa oli vuorotellen vettä ja räntää, auringonkin joku on käynyt ilmeisesti kääntänyt säästöliekille. Jalkakäytäviä kattoi mukavasti lumisohjon alla jäätikkö vaanimassa varomattomia jalankulkijoita.

Jotenkin tilapäinen kotimaantoimittaja oli päätynyt varaamaan pariksi yöksi majoituksen Lapland-hotellissa Tampereen rautatieaseman liepeiltä. Ulospäin rakennus oli normaali  harmaanvalkoinen kaupunkitalo, vastaanottotilatkaan eivät vielä ensisilmäyksellä kovasti eronneet normaalista.

Vastaanottotilan yhteydessä olevassa ravintolassa olikin jo sitten hieman enemmän ihmettelemistä, savua imitoivia porisevia kattiloita ja uskottavan näköisiä leiritulia oli aseteltu ihmisten iloksi. Talon omat Lappi-oluet maistuivat, pulloihin oli liimattu myös lyhyitä tarinoita luettavaksi

P1020514

Kero-saunatupa/neuvotteluhuone

Hotellin kerrokset on sisustettu kukin oman Lappi-teemansa mukaisesti. Omaan  huoneeseen päästessä ensimmäiseksi huomio kiintyi sängyn päälle ripustettuihin poronsarviin ja pienoiskeittiössä oleviin   Pentikin suunnittelemiin varsin tutunnäköisiin astioihin. Poronsarvien jauhamista omaan käyttöön ei kuitenkaan varmaan katsottaisi kovin ystävällisesti, sanoi Juha Watt Vainio sitten mitä tahansa.

Satunnainen kotimaanmatkailija päätti myös vierailla vastaanoton suosittelemassa, kattokerroksessa sijaitsevassa saunaosastossa. Tilapäinen kotimaantoimittaja hieman hämmästyi saunaosaston nähdessään. Tavallisen saunan lisäksi saunaosasto kun oli varustettu myös infrapunasaunalla.

Infrapunasauna tuntui tavalliselta huoneelta, kunnes taikanapista painaen infrapunalamput ja paneleihin piiloitetut lämmittimet pääsivat toimintaan. Pienen kohinan kuuluessa tilapäinen kotimaantoimittaja venytteli itsensä laverille ja tunsi itsensä jättikokoiseksi kanapojaksi isossa mikroaaltouunissa.

P1020517

Mikroaaltogrilli l. infrapunasauna

Mikroaaltouunilöylyt ei jaksaneet kauaa kuitenkaan kiinnostaa saunan televisiosta tulevista joga-ohjeista huolimatta, kyseessähän oli sekasauna. Vaikka tilapäinen toimittaja kuinka toivorikkaasti odotteli, ei saunaan kuitenkaan ollut muita tulijoita niinpä tilapäinen siirtyikin hyvässä järjestyksessä takaisin traditionaaliseen, savusaunalta tuntuvaan miestensaunaan, jonka ikkunasta aukesi upea hämäränhyssy,  sinisenharmaa näköala Tampereen keskustan lumisten kattojen yli. Saunan rauha laskeutui vähitellen myös tilapäisen kotimaantoimittajan kiirettä pitäneeseen, pahasti aikaerosta kärsivään sieluun.

Seuraavan aamun aamiainen Lappi-aiheisessa aamiaisravintolassa oli varsin mainio. Lautaselle piti kerätä kuitenkin hieman tavallista enemmän, tunnustettakoon jopa  ahnehtien leipäjuustokuutioita lakkahillolla, särkikaloja katajanmarjojen kanssa, hieman poronsavusivua ja sitten lopuksi tietysti tamperelaisittain mustaa makkaraa ja puolukkahilloa, kun Tampereella oltiin, nääs.

 

Tilapäinen toimittaja ei ole aikaisemmin juurikaan välittänyt Lapin pois omalta paikaltaan  siirrettyyn yleensä kovin muovinmakuiseen eksotiikkaan. Nyt kuitenkin taitaa olla parasta ottaa uusi asento ja korjata luutunutta asennevammaa. Kun Lapin eksotiikkaa käytetään taitavasti sisustuksessa, ruokalistassa ja yleisen ilmeen luonnissa, tulos onkin melko mukava.

Mikroaaltouunisaunan olisi kuitenkin ehkä voinut jättää pois.

 

Lapland Hotels Oy on Suomen suurin yksityinen hotelliketju, johon kuuluu 16 hotellia ja 1700 huonetta sekä 8 000 ravintolapaikkaa Lapin suurimmissa matkailukohteissa sekä Oulussa ja Tampereella. Lisäksi hotelliketjulla on hiihtokeskustoimintaa Ylläksellä Äkäslompolon kylässä sekä Luostolla, Oloksella ja Pallaksella. Lapland Hotels omistaa myös osan Lapin Safarit -ohjelmapalveluyrityksestä.

 

Timo Vainionpää

Suomi 100 maailmalla – vuorossa Istanbul

 

 

P1020223

Suurlähettiläs Päivi Kairamo, Ankara

Suomen Turkin suurlähetiläs Päivi Kairamo Ankarasta ja  turkkilaisen maailmanlaajuisen Vakko muoti-imperiumin  johtaja  Jeff Hakko, joka on Suomen kunniapääkonsuli Istanbulissa, järjestivät hienon Suomi 100 tapahtuman Istanbulissa  Sabanci-museossa. Museosta aukeaa upeat maisemat vilkaalle Euroopan ja Aasian erottavalle  Bosborinsalmelle.

 

Suomi 100 tilaisuuteen olin kutsuttu jopa noin 600 vierasta ympäri Turkkia, pääosa paikalle saapuneista noin 150 vieraasta oli kuitenkin 20-miljoonaisesta Istanbulista ja sen ympäristöstä. Puheensorinasta päätellen enemmistö vieraista oli turkinkielisiä, mutta mukavasti joukossa soljui Timo Santalan DJ-shown mukana myös suomenkieltä.

Paikalle oli saapunut myös Turkissa toimivien suomensukuisten yritysten edustajia ainakin Nokialta, Finnairilta, Stockmannilta ja ABBlta.

 

Juhlien arvokkain vieras kuitenkin oli Barholomew I, ortodoksisen kirkon pää ja 270  Rooman kirkon itäisen haaran johtaja, Istanbulin patriarkka, vastaavaa tehtävää roomalaiskatolisessa kirkossa hoitaa Rooman paavi.

 

 

P1020249

Kuvassa vasemmalta kirjoja suomesta turkiksi kääntänyt Tunay Antayaja arkkitehtuurin professori Albayet ja virtuaalikoulujen toimintaa tutkiva professori Gursoy.

Juhlassa palkittiin kolme Turkin kansalaista presidentti Niinistön myötämillä suomalaisten ritarikuntien kunniamerkeillä heidän tekemästään työstä arkkitehtuurissa, virtuaalikoulujen tutkimuksessa ja kääntämällä suomalaista kirjallisuutta turkinkielelle.

 

Avauspuheessaan suurlähettiläs Kairamo toi esille Suomen ja Turkin väliset pitkät perinteet, erityisesti mainiten Mika Waltarin merkityksen. Waltarin Turkkiin sijoitetut teokset ovat edelleeen lähes parhaita matkaoppaita historiasta kiinnostuneille turkinkävijöille, puhumattakaan Waltari-seuran järjestämistä Waltarin jalanjälkiä seuraavista muistomatkoista.

 

Mielenkiintoisena yksityskohtana suurlähettiläs Kairamon puheessa tuli myös esille yleensä yöllä punaisena hohtavan Bosborin ylittävän, huikaisevan korkean FSM-sillan valaiseminen tämänvuotisen  joulukuun 5 päivän yöksi varsin poikkeuksellisesti sinivalkoisin värein Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi.

 

Kutsuilla oli mahdollisuus tavata erilaisissa yhteyksissä toimiviin ihmisiin. Mielenkiintoinen keskustelu syntyi  esimerkiksi Suomen sotilasattachean kanssa, joka toimii Ankarassa Merivoimien Tiedustelupalvelun edustajana ja seuraa Balkanin alueen sotilaspoliittista kehitystä. Mieleenjäävä keskustelu syntyi myös Istanbulissa toimivan ruotsalaisen poliisijohtajan kanssa, joka koordinoi  Pohjoismaiden ja Turkin poliisin välistä yhteistyötä ja terrorismin vastaisia toimenpiteitä. Poliisin edustaja totesi tehtävän oleva varsinkin nyt varsin haastellisen.  Turkissa on erilaisilla leireillä arviolta neljä miljoonaa pakolaista  mm. Syyriasta, Afganistanista ja Pakistanista. Maassa on edelleen voimassa jo toista vuotta poikkeustila, joka antaa poliisille merkittävän laajat valtaoikeudet ihmisten pidättämiseen ja kuulusteluun.

 

P1020222

Kunniapääkonsuli Jeff Hakko, Istanbul

Suomen kunniapääkonsuli Istanbulissa on Vakkon muoti-imperiumin johtaja Jeff Hakko. Suomi 100-tilaisuudessa pitämässään puheessa Hakko kertoi olleensa nuorena turkkilaisen ryhmän kanssa  opiskelijavaihdossa Englannissa 60-luvulla. Joukon keskustellessa vapaa-aikanaan turkinkielellä, muutamat sivulliset tulivat kysymään, puhuiko ryhmä mahdollisesti suomea,  kuuntelijoiden mielestä kun turkinkieli kuullosti aivan suomelta. Myöhemmin Jeff kertoi ottaneensa kartat esille ja tutkineen missä kummassa kaytetään ulkopuolisten mielestä niin samanlaiselta kuullostavaa kieltä.

 

Nyt noin 50 vuotta myöhemmin Jeff Hakko on Suomen kunniapääkonsuli Istanbulissa, jolla töitä riittää Suomen kansalaisten auttamisessa. Matkailijoilta katoaa passeja ja jotkut haluavat heti naimisiin suomalaisen tai turkkilaisen partnerinsa kanssa. Kunniapääkonsulaatti myös haastattelee Suomeen viisumia havittelevat hakijat vaikka viisumihakemukset lopullisesti myönnetäänkin pääkaupungissa Ankaran  suurlähetystössä.

 

P1020273

DJ Timo Santala ja Nezihe Vainionpää

Suomi 100 juhlien musiikista vastasi Timo Santala, helsinkiläinen DJ, joka on koostanut koko illan pyörivän kuvashown ”Suomalaista musiikkia 100 vuotta” ja valinnut siihen sopivan musiikin. Videolla pyörii pätkiä suomalaiskansallista ilmiöistä, elokuvista ja luonnosta. Santala kertoi kulkevansa Suomi 100 juhlatilaisuuksien mukana kaikkiaan 13 maassa, Vietnamista Espanjaan.

 

Illan jo pimentyessä ja hyvin viihtyneiden vieraiden poistuessa tuntui mukavalta olla suomalainen.

 

Timo Vainionpaa

 

Saaliiksi saatiin puolikas kala…

Etätoimittaja pääsi suureksi  ilokseen Floridassa merelle kalaan. Kalaretket laivaa pienemmällä veneellä ovat aina upeita, tuli saalista sitten tai ei. Mutta kun matkassa on kalamestari Jorma Huttunen, niin aina sitä jotakin saaliiksi saadaan.

Tällä kerralla muutaman ihan kokonaisen kalan lisäksi tuli yksi puolikaskin.
puolikas

Kalamestarin onkeen tuli nykäisy mukavan tuntuisesti .  Pienen kelaamisen jälkeen kuitenkin  siima alkoi kuitenkin juoksemaan takaisin mereen kelan vain huutaessa vastalausettaan.

 

Hetken kesyttelyn jälkeen, siima kuitenkin löystyi ja kalamestari veti saaliin veneeseen. Epäuskoa oli ainakin etätoimittajan silmissä, kun veneeseen vedettiin mukavan kokoinen punainen grouper, josta puuttui puolet. Kalassa oli myös selvät merkin hain hampaista, jotka olivat leikanneet kalan lähes poikki kirurgin veitsen tarkkuudella.

Tyyntyvällä merella pimeän jo tullessa yritimme vielä kartuttaa saalista pohjaongilla, mutta melko kehnolla menestyksellä. Parempi oli pakata onget ja jäljelle jääneet syötit ja suunnata rantaan.

Pimeältä mereltä paluu Boyntonin kanavan kautta välivedelle ja sitä pitkin palaaminen Bryant-puiston vesillelaskupaikalle oli kyllä asiaa tuntemattoman mielestä varsinainen suunnistussuoritus, kun apuna ei ole tienviittoja eikä GPS-karttakaan kuuluta  kääntymisohjeita. Kultasepän tarkkuudella kalamestari kuitenkin piti veneen oikeassa kurssissa ja kotisatama löytyi hapuilematta.

 

Vene pimeässä trailerille ja kotia kohden. Puolikas kalakin varmaan pääsi pannuun paistumaan.

Timo V.

A kuin Argentiina, B kuin Brasilia

20161212_062452

Matkailuaddikti etätoimittaja päätti, että juuri ennen Joulua sopii siivouksen asemesta lähteä matkoille. Kun sopivaa matkakohdetta ei oikein heti meinannut löytyä, oli pakko ottaa aakkoset avuksi. Sieltähän se löytyi ”A kuin Argentiina”, pampaksen, punaviinin ja paksujen pihvien maa.

Suunnitellulle Argentiinan matkalle tarkempi kohde löytyi enemmälti hakematta. Argentinan pohjoisosassa, Argentiinan, Brasilian ja Paraguain kulmauksessa leveä Iguasu-joki putoaa äkkijyrkästi tasangolta alemmaksi lähes 100 metriä ja muodostaa yli 300 putousta. Vesiseinämää putoukset muodostavat yli puolitoista kilometriä. Ei ihme, että Eleanor Roosevelt totesi Iguasun putokset nähtyään ”Niagara-raukka”.

IMG_3041

Iguasun putoukset ovat yksi maailman perintökohteista, eikä suotta. Putousten ihailijat pääsevät kävelemään putousten niskalle Argentiinan puolelta, pieni lenkki taksilla Brasilian puolelle ja kävelyretki putouksen reunoja pitkin on vielä vaikuttavampi kierrettäessä putousten alapuolella. Jatkuvasti ilmassa sumuna leijaileva vesi kastelee matkailijat hetkessä, suositeltavia varusteita onkin ilman muuta kertakayttöiset sadetakit, kamerakin pääsi kosteutta pakoon muovipussiin. Jos mukana on lompakko ja vaikka passit, on ne parasta suojata tiiviisti suljettuun muovipussiin.

IMG_3085

Putoukset ovat molemmissa maissa ympäröity luonnonpuistolla. Argentiinan puolella putouksille päästään puistossa kulkevalla pienoisjunalla, Brasilian puolella astutaan pariksikymmeneksi minuutiksi bussiin. Kummassakaan tapauksissa erillisiä lippuja ei tarvita, kuljetukset sisältyvät puiston sisäänpääsymaksuun.

IMG_3096

Kiertokäynti putouksille tehdään ohjattua puusta rakennettua kävelysiltaa pitkin. Joulukuun puolessa välissä ei puistoissa ollut suurta ruuhkaa, tavalliset ihmiset ilmeisesti olivat jo jouluostoksilla. Haittana olikin lähinnä joka paikkaan arvaamattomasti pysähtelevät selfie-keppejään holtittomasti  huiskivat turistit tukkimassa tietä.

Putousten puistoissa, molemmilla puolin, on varsin laadukkaita ravintoloita, joissa kurnivaa nälkää voi hieman lieventää, varsin hyvää oluttakin löytyy janojuomaksi isoissa kolmen vartin pulloissa.

Argentiinassa kun kuitenkin ollaan, paksut pihvit ja Malbec-punaviini kuuluu ikääkuin jo kulttuuriin.

Argentiinalaiset itse kuvaavat itseään maana, jossa puhutaan espanjaa, syödään kuin italialaiset, pukeudutaan kuin englantilaiset ja ollaan olevinaan  ranskalaisia.

Paksuihin pihveihin tarkempi tutustuminen tapahtui kuitenkin Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa. Lentoyhteyksien peruuntuminen lakkojen takia toi matkalaisille parikin ylimääräistä matkapäivää, toinen Iguasun putouksilla ja toisen Buenos Airesiin. Buenos Airesissa ylimääräinen hotelliyö löytyi hyvältä alueelta, naapurustossa kun kuulemma oli yksi kaupungin parhaimmista pihvipaikoista.

Pihvejä siellä olikin. Ainoa ruokalistan tuntema vihannes oli peruna, mutta erilaisia liharuokia kyllä oli monta sivua. Tilaaminen oli kuitenkin helppoa. Sormella piti vain osoittaa riviä  ”T-luu pihvi” ja tilaus tuli noteerattua.

Kohteliaasti runsaasti espanjaa puhuva, vanhempi pitkään esiliinaan sonnustautunut herrasmiestarjoilija tiedusteli tuttuun tapaan valmistettavien pihvien kypsyysastetta. Suomalaissyntyiseltä matkailijalta saatu ”medium rare l. puolikypsä” tuntui olevan oikea vastaus, mutta hieman etelämpää Euroopasta kotoisin olevan naismatkailijalle tyypillinen ”well-done l. kypsä” oli ehdottomasti väärä vastaus.

Pitkänhuiskea, viiksekäs ja jo harmaantunut herrasmiestarjoilija löi kädellään teatraalisesti otsaansa ja sanoi jokseenkin selvästi ”Dios Mio, herra armahda” lauseelta kuulostavaa, pyörähti kannoillaan ja pakeni paikalta selvästi järkyttyneenä.

Toivuttuaan onnettomasta vastauksesta saadusta järkytyksestä herrasmiestarjoilija palasi kuitenkin tehtäviinsä, mutta jo huomattavasti varautuneenpana. Tarjoilijana toimivan herrsmiehen pitkähköstä selityksestä matkailijat kuitenkin ymmärsivät ongelman laadun ja syvyyden. ”Pihvi on noin viiden sentin paksuinen, siis kaksi tuumaa, eikä sitä voi millään ilveellä paistaa tasaisen kypsäksi” oli lähinnä sanatulvasta ymmärretty lyhennelmä. Niinpä tilaus muutettiin osapuolien lähes hyväksyttäväksi kompromissiksi,  ”medium”.

Kun pihvit sitten20161220_215841 saapuivat pöytään matkalaisten silmät levisivät ammolleen. Pihveillä ei ollut pelkästään paksuutta, vaan myös leveyttä. Noin kilon painoiset pihvit täyttivät tavallista suuremmat lautaset lähes reunasta reunaan, vähänen viilto terävällä veitsellä paljasti pihvin täyteläisen ja täydellisen taiteellisuuden. Jo ensimmäinen suupala oli makunystyröitä hivelevä, Malbecin punaviini täydensi oivallisesti elämyksen. Noin kilo liharuokaa myöhemmin kylläiset ja tyytyväiset asiakkaat laskivat aseet lautaselle  urakan jälkeen, perunat, ne ainoat vihanneksi oli kohteliaasti nostettu viereiselle apulautaselle.

P1010158Buenos Airesin nähtävyyksiin kuuluu ilman muuta myös Argentiinan aikaisemman presidentin puoliso Eva Peronin elämä ja tietysti traaginen kuolema. Evitan elämäntarina tanssitytöstä presidentin puolisoksi ja miehensä viralliseksi  varapresidentiksi, vaikutus presidenttiin parempien elinolosuhteiden järjestämisestä huonompiosaisille ja lopulta kuolema syöpäsairaana vain hieman yli kolmekymppisenä on taannut Evitalle pyhimyksen aseman ja kansan jatkuvan kunnioituksen.

 

La Recoletan hautausmaalla sijaitseva Peronin suvun hautakappeli ei kuitenkaan ole suinkaan hautausmaan komeimpia. Melko vaatimattoman hautamausoleumin takorautaiseen porttiin tuodaan edelleen tuoreita kukkia päivittäin,  vielä 67 vuotta Evitan kuoleman jälkeen.

 

Buenos Airesin yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on edelleen hallinnollisessa keskustassa oleva ”Ruusunpunainen Palatsi”, jonka parvekkeelta Juan ja Eva  Peron esiintyivät kansalle.

20161220_092631Oman lukunsa muodostaakin sekä Argentiinassa että Brasiliassa juotava Mate-tee. Mateeta juodaan joka paikassa, kahvilassa, kotona, jonossa, bussissa ja kadulla kävellessä. Sitä juodaan lämpimänä, yleensä vaikka kalebassista tehdystä astiasta, metallisella, traditionaalisesti hopeasta valmistetulla ja suodattimella varustetulla pillillä.

Mate-tee valmistetaan kaatamalla kuumaa vettä yerba-mate kasvin osaksi murskattujen lehtien päälle ja antamalla niiden hautua kuumassa vedessä jonkun aikaa. Yerban lehdet sisältävät runsaasti  antioksidantteja ja B ja C vitamiineja. Joissakin tutkimuksissa mate-teellä on todettu olevan myös syöpää ehkäiseviä ominaisuuksia.

Mate-teetä valmistivat jo alueen alkuperäiskansat, quarani- ja tupi-intiaanit. Espanjalaisten tulon jälkeen jesuiitat onnistuivat ”kesyttämään” kasvin puutarhaviljelyyn sopivaksi, mutta lajike hävisi inkvisioistuimen häviämisen myötä jo 1700-luvulla. Kasvi saatiin viljeltäväksi uudelleen vasta 1900-luvulla. Mate on Etelä-Amerikassa seurustelujuoma, ystävien tavatessa on kohteliasta tarjota toisille omasta mate-kupista siemaisuja vuoron perään ystävyyden osoituksena. Näin äkkinäiselle turistille mate-oli kuitenkin jonkinlainen kauhistus, maku toi mieleen lähinnä kaukaa kotimaasta koiranputken maantien varresta.

Paljon muutakin tuli matkalla nähtyä, ratsastusretki ihan oikean karjapaimenen, gauchon kanssa lehmilaitumille ja visiitti jalokivikaivokselle olivat todella mukavia. Niistä kuitenkin sitten joskus toisen kerran lisää.

Argentiina taitaa olla maa, jossa pitäisi varmaan käydä vielä toisenkin kerran.

Timo Vainionpaa

Risteilymatkalla Buenos Airesista Fort Lauderdaleen

maanantai, 20. maaliskuu 2017, Helena Lankinen

Risteilymatkalla Buenos Airesista Fort Lauderdaleen

Sunnuntai-iltana 26.2. alkoi kolmen viikon risteilymatkamme Floridasta Etelä-Amerikkaan ja Karibian meren saarille. Matkaseurueeseemme kuului matkanjohtajamme Sepon lisäksi 27 henkeä. Meillä oli yölento Miamista  Argentiinaan Buenos Airesiin. Lentoaika oli yhdeksän tuntia ja maanantaina, toisena matkapäivänä aamuseitsemältä saavuimme lentokoneessa vietetyn, pääosin unettoman yön jälkeen perille. Lentoasemalla meitä oli vastassa bussi ja oppaamme, jonka johdolla veimme matkatavarat majapaikkaamme Hotel Amerianiin.

Matkalla lentokentältä hotelliin oppaamme kertoi, että rikollisuus on vakava ongelma Buenos Airesissa, samoin huumeiden käyttö. Hän kehottikin meitä pitämään hyvää huolta laukuista ja kameroista eikä jättämään niitä hetkeksikään  vartioimatta. Hän kertoi myös miten rikolliset tavallisimmin toimivat ryöstäessään turisteja: joku heittää vettä tai maalia turistin vaatteille ja heti paikalle ryntää muutama henkilö ”auttamaan” ja pyyhkimään sotkeutuneita vaatteita. Samalla he tyhjentävät turistin taskut. Koska hotellihuoneet eivät olleet vielä valmiina, meillä oli ensimmäisenä ohjelmassa puolen päivän kiertoajelu ja tutustuminen Buenos Airesiin.

Buenos Aires on Etelä-Amerikan toiseksi suurin kaupunki Brasilian Sao Paulon jälkeen. Kaupungin keskusta-alueella asuu kolme miljoonaa ihmistä ja koko kaupungin alueella kaikkiaan 12 miljoonaa ihmistä. Buenos Aires on espanjalaisten valloittajien perustama ja Argentiinan virallinen kieli on espanja.

Kiertoajelun alkajaisiksi päästiin kahville ja croissanteille, ja pikaisesti juotujen kahvien jälkeen lähdettiin matkaan. Ensivaikutelma Buenos Airesista oli, että kaupungissa on paljon puistoja ja viheralueita. Oppaamme kertoikin, että puistot ovat tärkeitä buenosairesilaisille, koska ihmiset asuvat kerrostaloissa. Opas kertoi myös, että kaupunkilaiset ovat hyvin eläinrakkaita ja että 75 prosentilla kaupungin asukkaista on koira.

tangoArgentiinalaiset rakastavat legendaksi noussutta Argentiinan entisen presidentin Juan Peronin toista vaimoa, 33-vuotiaana syöpään kuollutta Eva Duartea eli Evitaa, jalkapalloa ja tangoa. Tämä tuli hyvin selväksi kiertoajelun aikana.

Kiertoajelun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Plaza de Mayo, Argentiinan poliittisen elämän keskus, aukio, jolla on useita hallintorakennuksia sekä myös vaaleanpunainen talo, presidentin palatsi, jonka parvekkeelta Evita aikanaan tervehti ihailijoitaan ja piti yhden kuuluisista puheistaan. Aukiolla on myös valkoisia ristejä ja Argentiinan lippuja muistuttamassa Falklandin sodasta, jossa Argentiina ja Englanti taistelivat Falklandin saarten omistuksesta.

Kiertoajelu jatkui Bocan värikkääseen kaupunginosaan, jossa on myös Bocan jalkapallostadion, kirkkaanvärisiä taloja ja tangokahviloita ja myymälöitä. Aurinko paistoi kuumasti ja lämpötila lähenteli neljääkymmentä astetta. Joimme kokikset tangokahvilassa ja katselimme ja kuuntelimme tangoa tanssivaa pariskuntaa ja tangolaulajaa.

Kiertoajelun aikana näimme Evitan patsaan sekä suuren Evitan kuvan erään korkean rakennuksen seinässä. Ajelun päätteeksi menimme Recoletan hautausmaalle, joka ei ole tavallinen hautausmaa, vaan virtuaalinen kaupunki, jonne on rakennettu 6400 erilaisia rakennustyylejä edustavaa kaunista hautamuistomerkkiä. Recoletassa on monien Argentiinan merkittävien henkilöiden hautamuistomerkit ja myös Duarten perheen mustasta marmorista tehty hautamuistomerkki, johon vuonna 1952 kuollut Evitakin on haudattu.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun pääsimme hotelliin. Sen verran edellisen yön valvominen väsytti, että kävimme syömässä sämpylät hotellin kahvilassa emmekä lähteneet syömään illallista, vaikka osa ryhmästämme niin tekikin.

Tiistaina, kolmantena matkapäivänä, toisena päivänämme Buenos Airesissa, ajoimme kaupungin läpi Tigreen, josta lähdettiin jokilaivalla risteilylle. Joen rannalla oli loma-asuntoja, ja koska Argentiinassa oli pyhäpäivä, ihmiset viettivät pidennettyä viikonloppua loma-asunnoillaan, ottivat aurinkoa ja uivat melkoisen likaisen näköisessä jokivedessä, jossa näkyi lilluvan roskia ja kaikenlaista roinaa, ja eräänkin kahvilan terassilta lakaistiin kaikki roskat ja muovipullot suoraan jokeen. Kuitenkin joki on erittäin tärkeä rentoutumispaikka Buenos Airesin asukkaille. Värikkäiden puusta rakennettujen loma-asuntojen lisäksi joen rannalla oli englantilaistyylisiä purjehdusseurojen rakennuksia ja kauniin vihreitä metsäisiä alueita. Laivan henkilökunta tarjosi meille kahvia ja paikallisia leivonnaisia.

Jokiristeilyn jälkeen oli aikaa huilata ennen huippukiinnostavaa iltaa Carlos Gardel -tangoteatterissa, jossa syötiin ensin pihvi-illallinen (pihvi oli valitettavasti sitkeää) ja sen jälkeen saatiin seurata tangoesitystä, johon kuului soittoa, tanssia ja laulua. Tango on niin merkittävä asia Argentiinalle, että se on valittu UNESCON maailmanperintölistalle. Tangohan syntyi 1800-luvun puolivälissä Argentiinassa ja levisi sieltä 1900-luvun alussa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Kahdeksanhenkinen orkesteri oli erittäin tasokas ja laulajat olivat hyviä, mutta tanssijat olivat henkeäsalpaavan taitavia. Tanssijoiden asut olivat kauniita ja heidän tanssissaan oli intohimoa, akrobatiaa, loistokkuutta ja huumoria. Kerrassaan upea tangoilta!

Hyvin merkittävä rooli tangon suosion kasvattamisessa maailmanlaajuisesti on ollut ranskalaissyntyisellä Carlos Gardellilla, joka nousi huippusuosituksi Argentiinassa tangolaulajana ja filmitähtenä 1920-luvulla. Gardel toi tangon syntymämaahansa Ranskaan ja Eurooppaan. Kesäkuussa 1935 Gardel, jota kutsuttiin tangon kuninkaaksi ja Buenos Airesin laululinnuksi, kuoli lento-onnettomuudessa hieman yli 40-vuotiaana, ja edelleenkin monet tangon ystävät palvovat hänen muistoaan Argentiinassa.

DSCN1809Keskiviikkona, neljäntenä matkapäivänä meillä oli kuljetus hotellista Crown Princess -laivalle, vaikka laiva ei vielä lähtenytkään liikkeelle. Söimme laivalla myöhäisen lounaan, tutustuimme laivaan ja sen systeemeihin ja söimme illallista laivan Botticelli-ravintolassa. Illallisen jälkeen ehdimme katsomaan laivan Princess-teatteriin mielenkiintoisen folkloristisen shown, jossa esiteltiin argentiinalaista cowboy- ja tangokulttuuria. Sen jälkeen ilta oli jo sen verran pitkällä, että illan muut huvitukset eivät enää kiinnostaneet.

Torstaina, viidentenä matkapäivänä laiva oli vielä iltaviiteen asti Buenos Airesin satamassa, joten lähdimme yli puoli tuntia taksia jonotettuamme kaupungille. Kävimme ostoskeskuksessa, jossa ainoa ostos oli Antin ostama lompakko ja Starbucksilla juodut kahvit. Jatkoimme matkaa taksilla erääseen Buenos Airesin suosittuun turistikohteeseen Latinalais-amerikkalaisen taiteen museoon MALBAan. Valitettavasti museossa oli näyttelyn vaihto menossa ja siitä syystä vain ensimmäinen kerros oli avoinna yleisölle. Katsoimme näyttelyn, jonka tunnetuin teos oli Frida Kahlon maalaus ”Omakuva apinan ja papukaijan kanssa” (1942), jonka hankintahinta oli ollut 3,2 miljoonaa dollaria. Antti huomasi, että vapaa wi-fi toimi taidemuseossa erinomaisesti, niinpä sitten istuimme siellä jonkin aikaa; Antti luki Iltasanomia ja minä lähettelin viestejä Suomeen.

Taidemuseosta otimme taksin ja ajoimme satamaan, josta laiva lähtikin aika pian kohti Brasiliaa. Ennen laivan lähtöä pidettiin kuitenkin pakollinen pelastautumisharjoitus, ja sitten laiva lähti. Illallisen jälkeen Princess-teatterissa esiintyivät koomikko Brad Tassell sekä Crown Princess -laivan laulajat, tanssijat ja orkesteri.

Perjantaina, kuudentena matkapäivänä heräsimme ensimmäisen laivayön jälkeen hyvin nukkuneina. Päivä sujui rauhallisesti lukien, syöden (aamiainen, lounas, päivällinen) ja ostimme myös Internet-aikaa, jotta voimme lukea ja lähettää sähköposteja ja lukea myös Suomen uutisia. Olimme saaneet iltapäiväksi kutsun osallistua kapteenin tarjoamaan show-esitykseen niille risteilyasiakkaille, jotka ovat joko kulta- tai rubiinikerhossa eli ovat tehneet tietyn määrän risteilymatkoja Princess-yhtiön laivoilla. Illallinen oli niin sanottu ”formal” eli siihen pukeuduttiin normaalia juhlallisemmin. Tällaisina iltoina laivan valokuvaajat kuvaavat asiakkaita juhlatamineissaan ja mekin kävimme valokuvattavina.

Illallisen jälkeen Princess-teatterissa esiintyi viulisti-laulaja Sarah Carter, jonka esitys oli monipuolinen, vauhdikas ja hauska. Sarah Carter soitti viulua sekä normaalisti jaloillaan seisten että seisten päällään avustajakseen houkuttelemansa 84-vuotiaan Henryn pidellessä häntä jaloista kiinni. Carterin lisäksi esityksessä soitti Crown Princess -orkesteri.

Lauantai, seitsemäs matkapäivä oli meripäivä. Aurinko nousi hieman ennen seitsemää ja kuvasin sitä hyttimme parvekkeelta. Aamupäivällä kävimme kuuntelemassa laivan Princess-teatterissa Crown Princess -laivan asiantuntija-luennoitsijan Julio Delgradon pitämän tunnin mittaisen esityksen ”Kaikki Riosta”. Delgrado kertoi Rio historiasta ja nykypäivästä sekä merkittävimmistä turistinähtävyyksistä, joita ovat muun muassa Kristus-patsas, sokeritoppavuori, Copacabanan ja Ipaneman uimarannat sekä pyramidinmuotoinen katedraali, johon mahtuu kaksikymmentätuhatta henkeä. Delgrad kertoi Rion suuresta rikollisuudesta ja alueista, joihin ei ole turvallista mennä sekä varoitti meitä taskuvarkaista, jotka ovat ongelma Rio de Janeirossa.

Rio de Janeiro on Brasilian toiseksi suurin kaupunki, 6,5 miljoonaa asukasta, Sao Paulo, moin 11 miljoonaa asukasta, on asukasluvultaan suurin. Guanabaran lahden alue, jolla Rio sijaitsee, löydettiin tammikuun ensimmäisenä päivänä 1502. Lahden oletettiin olevan joki, mistä syystä portugalilaisten paikalle perustama kaupunki sai nimen Rio de Janeiro, tammikuun joki. Brasilian ensimmäinen pääkaupunki oli Salvador, toinen oli Rio de Janeiro, ja nykyinen pääkaupunki on Brasilia. Rio de Janeirossa puhutaan portugalia ja espanjaa ja myös englantia melko laajasti.

Lauantaina kävimme lounaalla Botticelli-ravintolassa, jossa on illallisen lisäksi tarjolla kolmen ruokalajin lounas. Sieltä saa myös aamiaista sekä iltapäiväteetä. Aamiaisella olemme kuitenkin tähän asti aina käyneet laivan Horizon Court Buffet -ravintolassa, mutta täytynee käydä jossain vaiheessa katsomassa myös, millainen on Botticellin aamiainen.

Illan esityksenä Princess-teatterissa oli Magic to do -musikaali, jossa nähtiin Crown Princess -laivan orkesterin, laulajien ja tanssijoiden esittämien musikaalisävelten tahdissa erilaisia maagisia temppuja.

Sunnuntaina, kahdeksantena matkapäivänä Crown Princess saapui aamukahdeksalta Rio de Janeiroon. Vasta yhdentoista aikaan viranomaiset päästivät matkustajat maihin. Joidenkin laivayhtiön järjestämien Rio de Janeiron kiertoajelujen lähtö viivästyi yli kahdella tunnilla.

Me emme olleet lähdössä heti aamulla maihin, vaan lähdimme vasta iltapäivällä kaupungille. Otimme kahden tunnin taksiajelun, jonka aikana näimme kaupunkia ja pysähdyimme Copacabana Beachilla. Rannalla oli melkoinen kuhina; väkeä oli runsaasti, kun sää oli aurinkoinen. Joimme cocikset rannan baarissa ja palasimme hotellille. Olimme pyytäneet englanninkielisen taksinkuljettajan, mutta vaikka kuljettajamme osasi jonkin verran englantia, hän ei juurikaan kertonut meille kaupungin nähtävyyksistä.

Viime keskiviikkona päättyneistä Rion sambakarnevaaleista taksikuskimme kuitenkin kertoi ja näytti paikan, jossa sijaitsevat Rion sambakouluiksi (Samba Schools)  kutsuttujen sambakerhojen tilat ja jonka läheltä sambakarnevaalien tuhansien tanssijoiden kulkue lähtee liikkeelle. Sambakarnevaalit on maailmanlaajuisesti tunnettu jokavuotinen helmikuussa järjestettävä usean päivän juhla-aika Rio de Janeirossa. Silloin ihmisillä on vapaata työstä, ja he tanssivat ja juhlivat kaduilla.

Illalla laivan Princess-teatterissa oli folkloristinen Brasileirissimo!-esitys, jossa päästiin Rion sambakarnevaalien tunnelmaan. Värikkäisiin, mielikuvituksellisiin ja hyvin niukkoihin asuihin pukeutunut naisjoukko tanssi näyttämöllä ja kävi houkuttelemassa katsomosta yleisöäkin lavalle tanssimaan. Jotkut suostuivatkin osallistumaan tanssiesitykseen, jotkut eivät. Lavalla oli myös miehiä, jotka esittivät muun muassa capoeiraa ja muita miehisiä tansseja. Laivan orkesteri soitti brasilislaista musiikkia. Esitys oli värikäs ja vauhdikas.

Maanantaiksi, yhdeksänneksi matkapäiväksi olimme varanneet laivayhtiön puolen päivän bussimatkan Rio de Janeirossa. Matka alkoi aamukahdeksalta ja ensimmäiseksi ajoimme sokeritoppavuorelle (Sugar Loaf), jonka huipulle mentiin kaksivaiheisesti. Ensin noustiin yhdellä kabiinihissillä puoliväliin vuorta, josta katseltiin alapuolella näkyvää Rion kaupunkia. Sitten jatkettiin matkaa vuoren huipuolle, josta näkymät Rioon ja ympäristöön olivat upeat. Koska olimme liikkeellä varhain aamulla, emme joutuneet yhtään jonottamaan kabiiniin pääsyä. Jonot saattavat esitteiden mukaan olla jopa 90 minuutin pituisia.

Sokeritoppavuoren huipulla katselimme ja valokuvasimme maisemia, minkä jälkeen palasimme alas ja bussimatka jatkui Ipaneman ja Copacabanan hiekkarannoille. Niitä kateltiin kuitenkin vain bussin ikkunoista ja lyhyeksi ajaksi pysähdyttiin valokuvaamaan rantaa. Matkan aikana erinomainen oppaamme kertoi kaupungin historiasta ja nykyisyydestä sekä matkan varrella nähdyistä rakennuksista. Matkan päätteeksi pysähdyimme Rion katedraalilla ja kävimme katedraalin sisällä ihastelemassa värikkäitä lasimaalauksia sen ikkunoissa.

Rio de Janeiron merkittävimmän nähtävyyden, vuonna 1931 valmistuneen Kristus-patsaan näimme laivasta saapuessamme Rio de Janeiroon ja hyttimme parvekkeelta, kun laiva oli satamassa. Näimme sen myös kiertoajeluilla, mutta emme menneet katsomaan sitä aivan läheltä.

Buenos Airesissa vietettyjen päivien ajaksi meidän ryhmällemme oli järjestetty yhteinen ohjelma. Matkaseurueeseemme kuuluvia tapasimme Buenos Airesista lähdön jälkeen lähinnä vain illallisilla ja matkanjohtajamme Sepon järjestämissä tilaisuuksissa.

Tiistai, kymmenes matkapäivä oli taas meripäivä. Aamupäivällä kävimme Princess-teatterissa kuuntelemassa asiantuntija Julio Delgradon ”Kaikki Salvador da Bahiasta” -luennon, jossa hän taas hauskaan tyyliinsä esitteli meille laivan seuraavan pysähdyssatamakaupungin, Salvador da Bahian, josta tuli 1500-luvulla Brasilain ensimmäinen pääkaupunki. Delgrado varoitteli meitä taas taskuvarkaista, ja hän suositteli, että turvallisuussyistä käytämme vain kaupungin virallisia takseja.

Söimme lounaan Botticelli-ravintolassa, jossa kävimme myös iltapäiväteellä. Teen kanssa oli tarjolla pieniä voileipiä, sconeseja hillon kanssa sekä monenlaisia pieniä makeita leivonnaisia. Illalliseksi söimme hampurilaiset, koska emme halunneet syödä Botticellissa tarjottavaa kolmen ruokalajin illallista.

Alkuillasta kuuntelimme laivan Piazzalla Bujacich Tango Quintetin upeasti esittämiä argentiinalaisia tangoja. Kvintetin soittimia olivat piano, kitara, viulu, bassoviulu sekä bandoneon. Kvintetin esittämä ”Tulisuudelma”-tango oli huikean hieno. Illan  esitys Princess-teatterissa oli ”Motor City”, jonka esittivät laivan oma orkesteri, laulajat ja tanssijat. Esitys kesti vain runsaat puoli tuntia.

Keskiviikkona, yhdentenätoista matkapäivänä laiva saapui yhdeksän aikaan aamulla kolmen miljoonan asukkaan Salvador da Bahiaan. Söimme aamiaisen kaikessa rauhassa ja vasta myöhemmin, kun pahin ruuhka oli ohi, lähdimme laivasta. Laivaterminaalin ulkopuolella oli rivissä suuri määrä taksinkuljettajia, jotka kilpaa tarjosivat erilaisia kierroksia kaupunkiin ja sen lähistölle. Löysimme tästä joukosta englantia puhuvan nuoren miehen, jonka kanssa saimma sovituksi, että hän vie meidät haluamiimme paikkoihin viidelläkymmenellä dollarilla.

Ajoimme satamasta Barran majakalle, jonka yhteydessä on myös merimuseo. Minä kiipesin majakan huipulle, josta otin kuvia näkymistä alhaalla rannalla ja kaupungissa. Jatkoimme matkaa Salvadorin historialliseen keskustaan Pelourinhoon, joka on UNESCOn maailmanperintökohde ja muistutus Salvadorin portugalilaisesta siirtomaahistoriasta. Pysähdyimme Pelourinhossa ja katselimme kaupungin keskustorin tuntumassa olevia nähtävyyksiä sekä ihmisiä.

Taksinkuljettajamme kertoi, että juuri päättyneisiin sambakarnevaaleihin osallistui Salvadorissa kaksi miljoonaa ihmistä. Hän kertoi myös, että Salvadon sambakarnevaali on suositumpi kuin Rio de Janeiron, koska Salvadorissa ihmiset saavat itsekin osallistua kaduilla tanssimiseen, kun sitä vastoin Riossa seurataan pääasiassa vain sambakulkueen etenemistä ja tanssimista. Brasilialaiset haluavat kuulemma itse laulaa ja tanssia.

Kuljettajamme kertoi myös, että Salvadorissa on peräti 365 kirkkoa. Saman asian oli kertonut Julio Delgrado edellispäivän esityksessään, ja hän oli lisännyt myös, että ”Salvador on näiden satojen kirkkojen ansiosta ainoa kaupunki, josta kukaan ei joudu helvettiin”.

Illalla laiva jatkoi matkaa kohti Barbadosta, jonne on viiden meripäivän matka. Söimme illallista matkaseurueemme kanssa Botticelli-ravintolassa. Antti tilasi pääruoaksi kampasimpukoita, ja kun hän kuuli, että niitä kuuluu annokseen kuusi kappaletta, hän totesi tarjoilijalle, että josko niitä saisi kahdeksan. Kun annos saapui, lautasella oli 16 kampasimpukkaa, ja niistä riitti minullekin muutama.

Torstai, kahdestoista matkapäivä oli ensimmäinen viidestä peräkkäisestä meripäivästä. Meripäivien aikana laivalla oli paljon erilaista ohjelmaa. Kävimme kuuntelemassa Julio Delgadon esitykset neljästä Karibian meren saaresta, joille menemme meripäivien jälkeisinä neljänä päivänä. Ensimmäisenä Delgado esitteli Barbadoksen, sen jälkeen Martiniquen, Antiguan ja St. Kittsin.

Osallistuimme taideseminaariin, jossa laivan taideasiantuntija ja taidehuutokauppojen johtaja Ty Braga kertoi erilaisista taiteen tekemisen tekniikoista; etsauksesta, litografioista ja serigrafioista. Esimerkkinä etsauksesta Braga esitteli Rembrantin omakuvan, litografiasta Marc Chagallin teoksen ja serigrafiasta Andy Warholin teoksen. Osallistuimme myös taidehuutokauppaan ja ostimme Venetsia-aiheisen Rialton siltaa kuvaavan maalauksen. Toinen taideluento, jonka kuuntelimme, ”Made in America”, käsitteli amerikkalaisia taiteentekijöitä.

Meripäivien aikana söimme aamiaista ja lounasta  vaihtelevasti laivan Horizon-buffetravintolassa ja Botticelli-ravintolassa, jossa ruoka tarjoiltiin pöytiin. Illallisen söimme useimmiten Botticelli-ravintolassa matkaseurueemme kanssa. Iltapäiväteelläkin kävimme silloin tällöin Botticelliissa.

Laivan viihdeohjelmia katselimme lähes päivittäin. Ohjelmistossa oli muun muassa laivan risteilyjohtajan ja hänen tiiminsä esittämä pubi-show, jossa tanssittiin, laulettiin ja kilpailutettiin yleisöä. Princess-teatterissa esiintyi koomikkoja, laulajia ja tanssijoita. Taikuri Michael Miskon esitys oli tosi hauska ja hieno.

Elokuviakin laivalla esitettiin. Tähtitaivaan alla katsoimme La La Land -elokuvan, jonka olemme nähneet aikaisemmin elokuvateatterissa. Hyvin se kesti toisenkin katsomisen.

 

Lauantaina 11.3. laiva ylitti päiväntasaajan ja sen kunniaksi laivan uima-altaalla järjestettiin seremonia, jonka aikana satoi ja tuuli melko reippaasti. Me seurasimme seremoniaa katoksen alla, mutta monet katsojat kastuivat. Lauantaina myös matkanjohtajamme Seppo järjesti matkaseurueellemme cocktail-tilaisuuden ennen järjestyksessä toista risteilymatkan kolmesta virallisemmasta illallisesta. Joimme shampanjaa ja kohotimme maljan 100-vuotiaalle Suomelle. Meille matkan aikana syntymäpäiviään ja muita merkkipäiviään juhliville laulettiin onnittelulaulu. Lisäksi me kymmenen ryhmästämme, jotka olimme osallistuneet Sepon pari päivää aikaisemmin järjestämään lauluharjoitukseen, esitimme muille ryhmäläisille. Kotkan ruusu -laulun latinan kielellä.

Kelloja käännettiin tunnilla taaksepäin maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun aikavyöhyke vaihtui. Laivan aika oli tällöin tunnin edellä Floridan aikaa ja kuusi tuntia perässä Suomen aikaa.

Tiistaina, seitsemäntenätoista matkapäivänä, viiden meripäivän jälkeen laiva saapui aamuyhdeksältä Barbadokselle. Barbados on vuonna 1966 itsenäistynyt saarivaltio, joka kuului vuodesta 1627 itsenäistymiseensä asti Britannian alaisuuteen. Saarella on vajaat 300 000 asukasta ja sen pääkaupunki on Bridgetown. Saaren virallinen kieli on englanti. Barbadoksen pääelinkeinoja turismin lisäksi ovat sokeriruo’on viljely ja rommin valmistus. Saarella on vasemmanpuoleinen liikenne.

Otimme satamasta taksin, joka vei meidät saarikierrokselle. Kävimme Mount Gay Rum -rommitehtaassa, joka on jo yli 300 vuoden ajan tuottanut ”yhtä maailman hienoimmista ja palkituimmista rommeista”. Rommitehtaalla oli juuri alkamassa opastuskierros, kun tulimme sinne, joten liityimme ryhmään mukaan. Meidät vietiin katsomaan rommin pullottamoa, mutta ei itse rommin valmistusta, jota esiteltiin ainoastaan vajaan kymmenen minuutin videoesityksessä. Saimme myös maistaa useita eri rommilaatuja. Antti osti kotiinviemisiksi pullon talon kalleinta rommia, joka oli hänen mielestään aivan erinomaisen pehmeää maultaan.

Rommitehtaan jälkeen jatkoimme Gun Hill Signal -vartioasemalle, joka oli kukkulan päälle rakennettu vartiopaikaksi, josta voitiin nähdä kaikilta suunnilta saarta lähestyvät laivat. Kierroksen lopuksi ajoimme vielä Garrisonin historialliselle alueelle, joka on UNESCOn maailmanperintökohde ja joka on rakennettu vuonna 1780 brittiläisen armeijan päämajaksi. Alueen rakennukset ovat siirtomaatyylisiä ja alueella on myös kymmeniä tykkejä.

Taksinkuljettajamme ajoi vielä kierroksen Bridgetownissa ja näimme muun muassa Barbadoksen hallintorakennuksen, jossa saaren pääministeri työskentelee. Pääkaupungissa on myös Lordi Nelsonin patsas.

Kierroksen jälkeen palasimme laivaan ja söimme lounaan. Illallisen aikaan, noin kuuden maissa laiva lähti matkaan kohti Martiniquen saarta.

Keskiviikkona, kahdeksantenatoista matkapäivänä saavuimme aamukahdeksalta Martiniquelle. Kolumbus saapui saarelle vuonna 1493 ja Ranska otti saaren haltuunsa  vuonna 1635. Nykyään Martiniquen saari kuuluu edelleen Ranskalle, sen lippu on Ranskan lippu ja saaren valuutta on euro. Martiniquella puhutaan pääasiassa ranskaa. Saaren asukasluku on noin 400 000. Saaren pääkaupunki on Fort-de-France.

Lähdimme laivasta puoli kymmenen maissa, ja satama-alueella rupesimme etsimään taksia. Niitä oli paikalla kuitenkin vain yksi, joka sekin oli jo varattu. Kun seuraava taksi tuli, päätimme myös taksia odottavan saksalaispariskunnan kanssa jakaa taksin, koska heille sopi meidän suunnittelemamme reitti Balata-kirkolle ja  Balatan kasvitieteelliseen puutarhaan. Aamu oli pilvinen ja matkalla Balataan alkoi sataa. Kun lähdimme kirkolta kasvitieteelliseen puutarhaan, sade yltyi, ja kun saavuimme perille, satoi. Ostimme kuitenkin liput puutarhaan ja niiden lisäksi myös sadetakit. Kun saimme sadetakit päälle, sade lakkasi eikä seuraavan tunnin aikana satanut juuri yhtään. Puutarha oli suorastaan upea, kasvit olivat hyvinvoivia ja puutarha hyvin hoidettu. Siellä oli palmuja, muita puita ja pensaita sekä värikkäitä kasveja. Näin siellä myös suurimman hämähäkin, mitä koskaan olen nähnyt. Se oli lähes minun kämmenen kokoinen ja se oli kiinnittynyt suuren vihreän kasvin lehden alapinnalle. Puutarhassa oli myös paljon kolibrilintuja.

Saksalaispariskunta, jonka kanssa teimme matkaa, kertoi käyneensä useita kertoja Suomessa, samoin kuin me kerroimme käyneemme monta kertaa Saksassa. Kerroimme heille upeista vanhoista saksalaisista kaupungeista, kuten Cellestä ja Alsfeldtista joissa he eivät vielä ole käyneet. Toisaalta he ovat käyneet esimerkiksi Kemissa, jossa me emme taas ole käyneet.

Saarikierroksen jälkeen palasimme taas laivalle, jossa söimme myöhäisen lounaan. Viiden maissa iltapäivällä laiva lähti Antiguan saarta kohti.

Torstain, yhdeksännentoista matkapäivän aamuna laiva saapui Antigualle, joka on Antigua & Barbudan itsenäisen valtion toinen saari. Saaret ovat aikanaan syntyneet tulivuorten purkauksien seurauksena ja saarilla on ollut asutusta jo 2400 ennen ajanlaskun alkua. Kolumbus saapui Antigualle vuonna 1493 ja hän nimesi saaren Antiguaksi Sevillassa olevan kirkon Santa Maria de la Antigua mukaan. Britannia valloitti saaren vuonna 1632, ja siellä käynnistettiin suurimittainen sokeriruo’on viljely, jota harjoitetaan saarella edelleenkin. Antigua itsenäistyi vuonna 1981.

Turismi on Antiguassa tärkeä elinkeino. Saarella on 365 valkohiekkaista uimarantaa eli uimaranta jokaiselle vuoden päivälle. Saaren pääkaupunki on St. John’s. Saaren kieli on englanti ja valuutta Itäisen Karibian dollari, mutta USA:n dollari hyväksytään joka paikassa.

Satamassa oli tarjolla vain suuria takseja, joten mekin liityimme ryhmään, jossa oli kaksitoista henkeä. Taksinkuljettajamme vei meidät saaren ympäri ja ensimmäinen pysähdyspaikka matkalla oli Shirley Heights, historiallinen vartioasemaksi alunperin rakennettu alue, josta vartioitiin läheisiä vesiä ja saarta ja pystyttiin havaitsemaan saarta lähestyvät laivat. Paikalta oli komeat näkymät Atlantin valtamerelle. Sieltä jatkettiin Nelson’s Dockyardiin, brittiläisen laivaston entiseen tukikohtaan, joka oli brittien suurin tukikohta Karibialla. Alueella oli museo, myymälöitä ja ravintola.

Takaisin laivalle ajettiin sademetsän reunustamaa tietä pitkin. Metsässä kasvoi muun muassa mangoja ja ananaksia ja banaaneja. Matkan varrella nähtiin myös sokeritehtaita ja suuri määrä kirkkoja. Loppumatkasta nähtiin myös useita uimarantoja.

Saarikierroksen jälkeen kävelimme jonkin aikaa kaupungilla, ennen kuin palasimme laivaan, jossa syötiin lounas ja levättiin ennen illan ohjelmaa. Puoli viiden maissa laiva lähti matkaan. Illallisen jälkeen kuuntelimme taas, niin kuin monena iltana aikaisemminkin, Bujacich Tango Quintetin iltakonserttia. Tangomusiikki tuntuu miellyttävän meitä suomalaisia, koska useita meidän suomalaisryhmämme jäseniä istui iltaisin kuuntelemassa tangokvintettiä.

Perjantai, kahdeskymmenes matkapäivä oli tämän matkan viimeinen saaripäivä. Aamuseitsemältä saavuttiin St. Kittsille, joka on toinen St. Kitts & Nevisin saarista. Saarilla on ollut asutusta jo yli 5000 vuotta ja se on ensimmäiseksi asutettu saari koko Karibian meren alueella. Kun Kolumbus saapui St. Kittsille vuonna 1493, saarella asui rauhaa rakastavia heimoja.

St. Kittsin oikea nimi on St. Christopher, mutta siitä käytetään yleisesti lyhyempää versiota. St. Kitts & Nevis itsenäistyi Britannian hallinnasta vuonna 1983. Saaren asukasluku on hieman yli 50 000, kieli on englanti ja valuutta Itäisen Karibian dollari.

Sokeriruo’on viljely, sokerin valmistus sekä rommin valmistus olivat St. Kittsin pääelinkeino. Afrikasta tuotiin tuhansia orjia töihin saarelle. Sokerin maailmanmarkkinahinnat ovat olleet pitkään erittäin alhaiset, ja St. Kittsin pienet sokeriruokoviljelmät eivät olleet kannattavia. Vuonna 2005 tehtiin radikaali ratkaisu ja sokeriruo’on viljelyksen tukeminen päätettiin lopettaa ja siihen sen viljely loppui. Raaka-aineen valmistuksen loppuessa loppui myös rommin valmistus St. Kittsillä. Oli hämmästyttävää, että entisille sokeriruokoviljelyksille ei ollut löydetty mitään uutta kasvia, vaan ne oli jätetty kesannolle. Nykyään St. Kitts elää pääosin turismista. Saaren elintaso on säilynyt hyvänä entisen pääelinkeinon lopettamisesta huolimatta.

Laivalaituri oli aivan St. Kittsin pääkaupungin Basseterren vieressä. Kävelymatkaa kaupungille oli vain muutama minuutti. Laiturin läheisyydessä oli taksikuljettajia tarjoamassa kiertoajeluita saaren ympäri. Koska kiertoajelut olivat lähdössä vasta vajaan parin tunnin kuluttua, päätimme ottaa yksityisen taksin, jolla pääsimme lähtemään saarikierrokselle saman tien.

Taksinkuljettajamme vei meidät ensimmäiseksi vanhan rommitislaamon raunioille, josta jatkoimme Caribelle Batik -nimiselle batiikkikankaiden valmistustehtaalle Romney Manoriin. Siellä näimme, miten batiikkia tehdään. Batiikki on antiikin ajan indonesialainen kankaan värjäystekniikka, jossa kankaalle maalataan haluttuja erivärisiä kuvioita. Tehtaan myymälässä oli myynnissä batiikkikangasta ja siitä valmistettuja vaatteita ja kodin tekstiilejä. Ostin itselleni sieltä pitkän kotiasun.

Kiertoajelun aikana näimme useita sokeritehtaiden raunioita, usein pystyssä oli vain tehtaan piippu. Myös alueella vajaat parikymmentä vuotta sitten riehuneen hurrikaanin jälkeen jättämiä raunioita oli tien varressa. Useimmat niistä olivat valtion hallinnollisia rakennuksia, joita ei ole haluttu kunnostaa.

Taksinkuljettajaltamme saimme paljon tietoa St. Kittsin historiasta ja nykypäivästä ja elämästä saarella. Runsaan kolmen tunnin kiertoajelun jälkeen palattiin Basseterreen, jossa joimme St. Patrickin päivän kunniaksi vihreät oluet, minkä jälkeen palasimme laivaan. Viiden maissa laiva lähti matkaan kohti Floridan Fort Lauderdalea.

Lauantai, kahdeskymmenesensimmäinen matkapäivä oli meripäivä. Aamiaisen jälkeen kirjoittelin matkapäiväkirjaa hyttimme parvekkeella, ja yhdeksitoista meidät oli kutsuttu laivan taidemyyntiryhmän VIP-tilaisuuteen, jonne saimme kutsun ostettuamme laivan taidehuutokaupasta taulun. Tilaisuudessa tarjottiin shampanjat ja esiteltiin myöhemmin päivällä huutokaupattavia taideteoksia. Päätimme osallistua taidehuutokauppaan ja kävikin niin onnekkaasti, että voitin huutokaupan aikana suoritetussa arvonnassa taulun.

Taidehuutokauppa kesti niin kauan, että myöhästyimme hieman viininmaistajaistilaisuudesta, jonne matkanjohtajamme Seppo oli kutsunut meidät edustamansa yhtiön nimissä. Tilaisuudessa maisteltiin yhtä shampanjaa, kahta valkoviiniä ja kahta punaviiniä.

Tämän illan päivälliselle pukeuduttiin taas parhaimpiin. Tämä oli risteilyn kolmas juhlava illallinen. Ruokakin oli tavallista juhlavampaa, muun muassa etanoita alkuruoaksi ja hummerinpyrstöä ja Beef Wellington pääruoaksi sekä jälkiruoaksi suklainen unelma. Päivällisen jälkeen kävimme valitsemassa arpajaispalkintoni kahdesta vaihtoehtoisesta taideteoksesta. Valinta oli helppo. Kuvassa on kaksi punaista puutarhatuolia, pöytä ja sillä viinilasi. Taulu on Marko Mavrovichin ”It Gets Better!”.

Sunnuntai, kahdeskymmenestoinen matkapäivä oli meripäivä ja matkan viimeinen päivä. Kävimme katsomassa laivan teatterissa pääkokin ja päähovimestarin humoristisen keskustelu- ja ruoanlaitto-ohjelman. Kävimme myös taidehuutokaupassa ja varasimme yhden taulun, jonka illalla kävimme sitten asiaa tarkkaan harkittuamme ostamassa. Kuuntelimme tangokvintettiä ja illastimme matkaseurueemme kanssa.

Crown Princess -laivan matkustajia, joita laivaan mahtuu enimmillään 3599, palveli reilusti yli tuhannen hengen henkilökunta. Suurin osa heistä oli keittiö- ja tarjoiluväkeä, joita oli kaikkiaan yli 500. Nämä edustivat kolmeakymmentäviittä eri kansallisuutta. Laivan henkilökunta oli mukavaa, ystävällista ja hyvin palveluhenkistä.

DSCN1805 copyEniten matkailleet vieraat risteilyllä olivat pariskunta Ju ja Fred New Jerseystä Yhdysvalloista. He olivat tehneet Princess-laivoilla 131 risteilyä ja viettäneet niissä kaikkiaan 1 806 päivää, siis viitisen vuotta.

Maanantaiaamuna aikaisin Crown Princess saapui Fort Lauderdalen satamaan, josta oli vajaan tunnin bussimatka kotiin. Hyvin järjestetyn ja onnistuneen kolmen viikon matkan jälkeen oli kiva palata taas normaaliin arkeen.
https://helenainkeri.vuodatus.net/lue/2017/03/risteilymatkalla-buenos-airesista-fort-lauderdaleen