Istanbulin uudet ja vanhat moskeijat

Turkin nykyinen johtaja haluaisi olla muslimimaailman ykkösmies. Presidentin puheet ja välillä teotkin ovat puhuttaneet maailmalla presidentin pitkän valtakauden aikana.

Oikeus- ja Kehityspuolueen kohta parikymmentä vuotta kestäneen valtakauden aikana Turkki on lähestynyt arabimaailmaa ja liukunut kauemmaksi Eurooppa- ja Nato- yhteyksistään. Sotilasliitto Natoon jo vuodesta 1952 kuulunut maa on muuttunut konservatiivisemmaksi ja nyky-Turkin perustajan Kemal Ataturkin aikaisen perustuslain määräämä uskonnon ja valtion eriyttäminen on pahasti rapautunut. 

Uskonnollisia asioita Turkissa hoitaa Presidency of Religious Affairs, jonka vastuulla on uskonnollinen koulutus ja esimerkiksi Turkissa olevien 82.693 moskeijan ylläpito. Turkin hallituksen tarkassa kontrollissa oleva ”Diyanet” lähettää myös perjantaisin moskeijoihin imaamien pidettäväksi valmiin puheen.

Useimmat Turkin vanhimmista moskeijoista ovat entisiä kirkkoja. Hagia Sofia on ollut 1500 vuoden aikana katolinen ja ortodoksinen kirkko, moskeija ja museo.

Turkin kuuluisin moskeija on vuonna 537 Bysantin keisari Konstantinoksen rakennuttama Pyhän Viisauden kirkko Konstantinopolissa. Hagia Sofiana paremmin tunnettu valtava kupolirakennus toimi Bysantissa katolisena ja myöhemmin ortodoksisena kirkkona yli 900 vuotta.

Muslimit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453 ja Fatih Sultan Mehmet karautti kirkkoon hevosellaan ja määräsi kristikunnan suurimman rakennuksen muutoksen moskeijaksi. Seinämaalaukset peitettiin laastilla ja tilalle tuotiin suuret puutaulut, joissa oli koraanin lauseita.

Maailman suurin rakennus toimi moskeijana seuraavat 481 vuotta. Osmannivaltion kaatuessa ja Turkin tasavallan synnyttyä Hagia Sofia muutettiin lailla museoksi.  Museona Hagia Sofia ehti toimia 86 vuotta, kunnes Turkin presidentti Erdoganin määräys muutti rakennuksen jälleen moskeijaksi vuonna 2020. Seinämaalaukset saivat jäädä ihailtavaksi, vaikka islamin usko kieltääkin henkilökuvien maalaamisen moskeijoihin. Hagia Sofian seinämaalaukset peitetään verhoilla rukousaikojen ajaksi.

Turkin kansallismoskeija on Sultan Ahmetin vuonna 1609–1616 rakennuttama, sisältä kallisarvoisilla sinisillä kaakeleilla verhottu moskeija sijaitsee nykyisen Sultanahmetin kaupunginosassa Istanbulin vanhassa keskustassa. Sulttaani Ahmetia syytettiin korskeaksi, koska ”Siniseen moskeijaan” rakennettiin kuusi minareettia. Aikaisemmin kuusi minareettia oli ollut vain Mekassa olevassa ”ensimmäisessä moskeijassa” ja tavallisissa moskeijoissa kaksi tai neljä. Arvosteluun kiukustuneena Ahmet rakennutti silloin Osamannivaltioon kuuluvaan Kaaban moskeijaan Mekassa vielä seitsemännen minareetin.

Turkkiin on viimeisen vuosikymmenen aikana rakennettu lähes 8.000 uutta moskeijaa, vanhoja on korjattu ja monen moskeijan uusittu kupari- tai sinkkikatto erottuu jo kaukaa kiiltävänä maisemassa. Viidesti vuorokaudessa pidettäviin rukoushetkiin kutsuvat kehotukset minareeteista kaikuvat vitivarmasti maan syrjäisempiinkin kolkkiin. Pieniä ”mecid”-rukoushuoneita on lisäksi huoltoasemilla, lentokentillä, museoissa ja jopa Bosborin salmen ylittävissä lautoissa. Mecid-rukoushuone on kuin moskeija ilman imaamia ja minareettiaa.

Istanbulin Aasian-puoleiselle Camlican kukkulalle rakennettu, 110 miljoonaa dollaria maksanut, valkoisella marmorilla päällystetty moskeija on yksi Turkin megalomaanisista rakennusprojekteista. Muita megaluokan rakennuskohteita moskeijan lisäksi ovat olleet Istanbuliin rakennettu yksi maailman suurimmista lentokentistä ja vielä suunnitteluvaiheessa oleva Bosborin salmen ohittava kanava Mustaltamereltä Marmaramerelle. Lentokenttä ja Camlican moskeija avautuivat vuonna 2019, mutta uusi Istanbul-kanavan rakentaminen toistaiseksi odottaa rahoitusta.

Uskudarin kaupunginosassa 282 metriä Bosborin salmen pinnasta kohoavalla Camlican kukkulalla sijaitseva valkoinen moskeija näkyy selvästi ympäri kaupunkia. Moskeijan arkkitehteina toimi kaksi turkkilaista naisarkkitehtiä, rakennuksen muoto noudattelee perinteistä ottomaaniajan kuuluisimman arkkitehdin Mimar Sinanin mallia.

Camlican 2019 valmistunut uusi moskeija on valtava, maailman 14. suurin moskeija.

Moskeijaan mahtuu 63.000 ihmistä rukoilemaan samanaikaisesti, maanjäristyksen sattuessa alueelle voidaan sijoittaa yli 100.000 henkilöä. Moskeijan kuusi minareettia kohoavat 107 metrin korkeuteen ja pääkupoli on 72 metrin korkeudessa. Kaikkiaan kupoleita on yli 70, pienemmän pääkupolin ympärysmitta on 34 metriä.

Pääsalia peittää sininen 17.000 neliömetrin, 2.5 kertaa Washingtonin Valkoisen talon kokoinen käsinkudottu matto. Valtava sali on jaettu kahtia, etuosa on varattu vain miehille. Rukoushetken alkaessa naiset hätistellään omaan toisen kerroksen rukoustilaansa ja turistien pyydetään siirtymään ulkopuolelle odottamaan.

Moskeijan alakerrassa on myös tilat kirjastolle ja museolle, mutta nämä tilat vaikuttivat vielä 2021 elokuussa tyhjiltä ja suljetuilta. Koko valtavassa kokonaisuudessa vaikutti olevan varsin vähän kävijöitä, johtuisiko mahdollisesti kukkulan melko hankalasta kulkuyhteydestä.

Camlican moskeija on nyt eittämättä yksi Istanbulin nähtävyyksistä, mutta sen todellinen merkitys määritellään ehkä vasta seuraavan parin sadan vuoden aikana.

Timo Vainionpää – USAsuomeksi.com

Orient Expressin viimeinen asema

Pitkän junamatkan teko on ollut jo pitkään haaveena. Päiviä kestävä junamatka, valkoisten lakanoiden makuuvaunuosasto ja valkoisia käsineitä käyttävien, ranskaa puhuvien tarjoilijoiden kanssa käytävä vaimea keskustelu päivän ruokalajia täydentävän viinin valinnasta.

Orient Express olisi ollut juuri se oikea ympäristö pitkälle junamatkalle.  Orient Expressin matka Pariisista Istanbuliin kesti välipysähdyksineen kuusi päivää.  Pariisista lähdettyä pysähdyttiin, Munchenissä, Wienissä, Budapestissä ja vielä Bucarestissä ennen Istanbulin Sirkecin asemalle saapumista.

Eurooppaa halkovasta 2000 kilometrin junamatkasta matkasta tuli vähitellen ylellisen, mutta hieman vaikean ja vaarallisen matkan synonyymi.

Orient Express aloitti vuonna 1883 ja ansaitsi ylellisten matkojen maineensa maailmansotien välisinä vuosikymmeninä.  Compagnie Internationale des Wagons-Lits –yhtiön suunnittelemissa   makuuvaunuissa oli vuodeosastoista huolehtimassa oma henkilökuntansa, joka  täytti matkustajien pienemmätkin toiveet.  Ravintolavaunun tarjoamat ateriat olivat kuuluisia laadustaan ja viinivalikoima verraton.

Mainetta Orient Expressille ovat myöhemmin tuoneet junaan tapahtumapaikkana sijoitetut kirjat ja elokuvat, tunnetuimpina ehkä Agatha Christien ”Idän pikajunan arvoitus” ja James Bond elokuvassa  ”From Russia with Love”.  Molemmissa elokuvissa on varsin tarkka kuvaus tästä kuuluisasta junasta.

Orient Express – junien verkosto laajentui suosion kasvaessa, junilla pääsi myös Calaisista, Genovaan, Triesteen ja vaikka Ateenaan, mutta alkuperäisen matkan tenhoa Pariisista Konstantinopoliin ei vienyt mikään.

Häivähdyksen menneestä maailmasta voi vielä aistia Istanbulin Sirkecin asemalla.

Orient Expressin kuuluisa ravintola on edelleen toiminnassa, asiakaskato vaikuttaa sitäkin vaivaavan. Pitkää ruokalistaa voi lukea jo ravintolan ulkopuolella, ravintolan sisustus noudattelee edelleen loistoaikojen tyyliä. Jos ravintolan seinät pystyisivät puhumaan, voisi kuulla mielenkiintoisia tarinoita ja vaimeata keskustelua juuri päättyneestä tai juuri alkavasta matkasta. Nyt voi vain kokea selittämätöntä mielihyvää pelkästään paikalla olosta.

Orient Expressin pitkä asemalaituri huokuu nyt hiljaisuutta, mutta kuuluisa asemabaari on edelleen toiminnassa. Baarin viiksekkäät tarjoilijat puhuvat edelleen sekä ranskaa että englantia, joten Gilbey’s gin and tonicin tilaaminen sujuu kansainväliseen tyyliin. Tarjoilijoiden sekoittama tonic-vettä varsin säästeliäästi käyttävä juoma tuodaan ripeästi  asemalaiturille sijoitettuun pöytään. 

Pöydässä hiljalleen juomaa nautiskellessa voi  tarkastella viereisen asemalaiturin vilkkautta. Vaikka Orient Expressin laituri kumisee tyhjyyttään satunnaisesti saattaa edelleen erottaa idän eksotiikkaa raiteiden toisella puolella olevan Aasian puolelle johtavan metroradan sisäänkäynnissä. Silmiin osuu useita mustiin kaapuihin pukeutuneita naisia, joita johtaa valkoiseen djellabaan pukeutunut mies.

Hitaiden iltapäivän tuntien aikana menneiden aikojen haaveisiin uppoutumisen katkaisee vain läheiseltä Ankara-kadulta kaikuva ambulanssien ulina.

Miamista maailmalle vaikka pandemia piinaa

Miamista matkaan kolmanteen kotimaahan Euroopan reunalle päästiin mukavasti. Lentoyhtiö oli kertonut jo hyvissä ajoin etukäteen matkalle mukaanoton vaatimuksensa.  Matkaan mielivien olisi esitettävä jo lähtötiskillä korkeintaan 72 tuntia vanha negatiivinen Covid-19 testi ja Turkin valtion vaatima HES-koodi, jolla voidaan seurata matkustajien liikkeitä myös Turkissa. HES-koodi vaaditaan kaikilta, myös ulkomaalaisilta.  Lentoyhtiön sivulta onneksi löytyi linkki englanninkieliselle Turkin terveysministeriön sivulle mokoman koodin hakuun.

Kenttä on jo lähellä – ajoissa ollaan

Ulkomaille lähtiessä lentoyhtiöt kehottavat saapumaan vähintään kolme tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Miamin isolla lentokentällä palvelut ovat edelleen vähissä, vain muutamia kioskeja on auki. Kiitokseksi monista aikaisemmista matkoista olimme kuitenkin saaneet oikeuden käyttää lentoyhtiön omaa odotustilaa, VIP loungea. Turkish Airlines on vihdoin saanut oman loungensa myös Miamiin, avajaisia kuulemma oli pidetty jo joulukuussa. Muutto omaan tilaan on suuri parannus aikaisempaan, yhteiseen lentoyhtiö Latamin kanssa jaettuun Star Alliance loungeen, johon ei edes tiettyihin kellonaikoihin ollut mitään asiaa.

Ehdottomasti yksi parhaista

Aivan parhaimmillaan edes uusi lounge pandemian rajoittamana ollut. Alkoholijuomia oli baarista tarjolla, keittoa kattilasta ja pienen pieniä yksittäispakattuja juustopalasia tai minikokoisia folioon käärittyjä täytettyjä voisarvia.

Turkish Airlinesin laajarunkoiseen, uudenkarheaan Boeing 787 koneeseen päästiin hyvässä järjestyksessä, istuimet täytettiin koneen perältä alkaen, business-luokka tosin aivan ensimmäiseksi. Lentoa varatessa olimme olevinamme viisaita ja varasimme silloin vielä varsin tyhjästä koneen takaosasta keskiriviltä molemmat käytävän puoleiset paikat toivoen keski-istuimen silloin jäävän tyhjäksi. Pelonsekaisin tuntein seurasimme istuimien nopeata täyttymistä, mutta lopulta uhkapelimme osoittautui onnistuneen. Lievästi itseemme tyytyväisinä katselimme kaikkien kolmen istuimen pääosin täyttyvän lähes joka rivillä, yhdessä matkustavien varattua viereiset paikat.

Lopulta kone oli varustettu lähtökuntoon ja moottorit käynnistettiin. Pitkä rullaus kiitotiellä ja lopulta lähes täynnä oleva kone pääsi ilmaan taittamaan 6000 mailin, lähes 10.000 kilometrin taivalta. Istuimen edessä olevasta ruutua seuraamalla aina elokuvien välillä voi vain ihmetellä matkan pituutta. Arvioitu lentoaika on lähes 12 tuntia, mutta tällä kerralla perätuuli siivitti Boeingin uuden 787 koneen yli 1000 kilometrin tuntivauhtiin ja lyhensi myös matka-aikaa noin tunnilla.

Lentomatkailun kohokohtia, jostain omituisesta eikä takuulla kulinaristisista syistä on ollut lentokoneruokailu.  Lentokoneruoka on kuulemma tavallista suolaisempaa ja enemmän maustettua, makuhermotkin kärsivät yli kymmenen kilometrin korkeudessa ilmanpaineen laskusta. Turkish Airlines oli myyntivalttinaan ennen pandemiaa pukenut yhden matkustamohenkilökunnastaan kansainväliseen kokin asuun, tötteröhattuun, mustavalkoisiin ruutuhousuihin ja keittiömestarin takkiin tarjoten varsin säällisen, useita vaihtoehtoja ja ruokalajeja käsittävän aterian pitkän matkan lyhentämiseksi.

Kokki kadoksissa – palautettava löydettäessä

Pandemian pahiten raivotessa kokki oli ilmeisesti pistetty kilometritehtaalle tai ehkä tavalliseen univormuunsa, koska ateriana tarjottiin vain valmiiksi pahvilaatikkoon pakattu folioon piilotettu sämpylä, jälkiruokakakunpala ja purkillinen vettä. Nytkään kokkia ei vielä näkynyt, mutta tarjoilussa on kuitenkin sentään siirrytty taas lämpimän aterian tarjoiluun. Viiniä tai väkevämpiäkään juomia ei vielä lennolla tarjota vaan palan painikkeeksi pitää tyytyä veteen tai tuoremehuun. Lennon lopulla aamu-ateriana tarjotun munakokkelin valmistus oli mahdollisesti ulkoistettu jo ennen pandemian alkua jollekin uudelle muuhun tarkoitukseen tehdylle laitteelle, rutikuivaksi polttouunissa kärvennetty munakas jäi koskematta.

Aterian jälkeen vain penkki mahdollisimman suoraksi (joka tosin ei turistiluokassa ole kovin paljon) ja tutkimaan elokuvavalikoimaa. Ruudulta löytyi premier-, uutuus- ja blockbusters-nimikkeistä huolimatta lähes samat elokuvat, jotka Netflix oli jo tarjonnut kotona pitkien korona-kuukausien aikana. Onneksi muutama uusi ja ennen näkemätönkin oli päässyt joukkoon, niiden avulla saatiin sentään muutama tunti matkaa lyhennettyä.

Nukkumistakin piti kokeilla, mutta edes kolmen penkin valtaamisesta kahdelle hengelle ei oikein ollut apua, tilaa vaan ei ole tarpeeksi. Ikääntyessä unen saaminen koneessa on entistä vaikeampaa eikä jäykistynyt vartalokaan enää valitettavasti taivu kaikille tarpeellisille mutkille.

Matka kuitenkin edistyi puolihorroksessa. Lopulta määränpäähän ei ollut enää kuin kaksi tuntia kun matkustamoon palautettiin valot ja ikkunat kirkastuivat taas läpinäkyviksi. Ulkona oli tässä vaiheessa jo iltapäivä, olimme lentäneet koko yön läpi ja päässet ehtineet pitkälle iltapäivään. Koneen laskeuduttua koleaan ja sateiseen Istanbuliin alkoi jälkeen matkustajien joukossa tuttu kuhina, laukkuja nosteltiin valmiiksi käytävälle ja oltiin valmiina ryntäämään varsalauman tavoin passintarkastukseen ja sieltä karuselleille haalimaan matkatavarat mukaan.

Istanbulin uusi lentoasema on mahtavan kokoinen, sen on suunniteltu muodostuvan jopa maailman vilkkaimmaksi lentokentäksi. Yhteen tasoon rakennetulla lentoasemalla on kilometreittäin käytäviä ja liukuportaita. Tuloportilta onkin melkoinen matka passintarkastukseen. Passintarkastus käy suhteellisen sähäkästi, Suomen passilla ei edes viisumia tarvita. Yhdysvaltojen passilla matkustavilta vaaditaan etukäteen netin kautta hankittava viisumi, viisumilla voi sitten maassa oleskella 90 päivää.

Kilometreittäin käytäviä. Onneksi ikäihmisille on maksuton ”buggy” kuljetus.

Matkalaukkujen palautuskaruselleille päästäkseen on pakko vielä kulkea tax-free myymälän kautta. Heräteostoksia voisi vielä tehdä esittämällä vain passi, lippukantaa ei turhaa kyselty. Hinnat esitetään aina euroina ja tavarat tuntuvat melko hinnakkailta.

Oma matkatavarakaruselli on tietysti aina se kaukaisin, tulipa sitten mistä suunnasta tahansa. Ulospääsy on vastaavasti tietenkin aina hehtaarihallin toisesta päästä, joten hurttia urheiluhenkeä ja hyvää kuntoa tarvitaan edelleen.

Taksi jonossa tai liikenteessä

Lopulta päästään taksien jonotukseen. Takseja on runsaasti, tavallisten taksien väliin on sujuttautunut myös muutama sininen. Siniset taksit ovat ”parempia” tai ainakin tavallisia takseja kalliimpia. Varsin monet takseista on muutettu kaasukäyttöisiksi, matkatavaratilassa oleva suuri kaasusäiliö voi haukata aimo osan tilasta. Keltaisissa takseissa on tavallinen taksamittari, jonka mukaan maksu määräytyy. Varsin harvoin sovitaan matkan hinta etukäteen. Nyt maaliskuussa 2021 taksien minimisumma on 14.50 liiraa, noin 2 dollaria, vaikka ei autoa ajattaisi kuin muutaman sata metriä. Kaikkiaan taksilla ajo Istanbulissa on varsin edullista. Joskus ruuhkapäivinä Istanbulin liikenne keskustassa onkin kovin keltaisen väristä. Takseihin on pandemian seurauksena ilmestynyt muoviseinä kuljettajien ja matkustajien väliin. Mittarin osoittaman maksun voi suorittaa paikallisella rahalla ja varsin monessa taksissa nykyisin myös luottokortilla. Luottokorttia käytettäessä summaan lisätään kuitenkin erillinen palvelumaksu. Lisämaksu tulee myös Bosborin sillan ylittämisestä, pidemmästä sillasta tulee aina suurempi maksu.

Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen edessä on vain viimeinen ponnistus rahdata kaikki mukana kuljetettu kotiin.

Sitten vihdoin vain pää tyynyyn ja odotetaan sielunkin saapumista perille.

USAsuomeksi.com/Timo Vainionpää 8.4.2021

Kotimatka vaihtui karanteeniksi

Timo ja Nezihe Vainionpää ovat olleet tyytyväisiä päästyään käymään syksyisellä, mutta tarpeellisella matkallaan Turkkiin, pariskunnan kolmanteen kotimaahan. Monta asiaa oli ollut hoidettava, omenoista anoppiin.  

Turkish Airlinesin lento TH077 Istanbulista Miamiin kestää tavallisesti noin 12 tuntia

Matkalla on ollut mukavaa, mutta ”oma koti kullan kallis”, eikä nyt puhuta pelkästään kiinteistöverosta. Mukavaa olisi taas päästä takaisin Floridaan, vaikka elämänmeno siellä vaikuttaa myös laantuneen varsin hiljaiseksi. Liput Istanbulista Miamiin oli kuitenkin varattu hyvissä ajoin, Turkish Airlines on kesästä lähtien lentänyt jo päivittäin Atlantin yli säännöllisesti.

Hieman huolissamme seurasimme kuitenkin Eta-myrskyn liikkeitä. Hurrikaaniksi äitynyt myrsky keräsi voimiaan nopeasti Karibialla, mutta suuntasi kulkunsa länteen Jukatanin niemimaalle, jossa sen voima katosi Maya-kansan maalle päästyään. Kuitenkin hieman kauhutarinoiden tapaan Eta kuitenkin nousi uudelleen  ”zombie-myrskynä” ja suuntasi reittinsä Kuuban yli Etelä-Floridaan.

Miamiin lentävät lentoyhtiöt eivät myrskyistä pidä, joten lentojen peruutuksia olisi odotettavissa. Turkish Airlines oli kuitenkin ottamassa riskin ja lento olisi kaikesta huolimatta lähdössä sunnuntaina iltapäivällä aivan aikataulun mukaan. Miamissa olisi tosin odotettavissa kovin kuoppaista keliä ja vettä taivaan täydeltä. Koko Etelä-Floridaan oli jo annettu lentopäiväksi myrskyvaroitus.

Matkalaukkuja pakkaavan Nezihen olo ei kuitenkaan ollut kehuttava perjantaina. Iltapäivällä kuume nousi 38 asteeseen, joten jotain oli selvästi vialla. Istanbulin suurella lentokentällä matkustajien ruumiinlämpö testattaisiin jo lentoaseman ulko-ovella, joten tavallisenkaan vilustumisen aikana lennolle pääsystä ei tulisi mitään. Muutamalla flunssapillerillä kuume talttui ja olo palautui jokseenkin normaaliksi, eikä muitakaan oireita ilmennyt. Parin päivän päässä olevasta pitkästä matkasta hieman huolestuneena, päätimme kuitenkin lähteä vielä illalla Istanbulin kansainväliseen Florence Nightingale -sairaalaan ottamaan koronatesti, aivan varmuuden vuoksi.

Saavuttuamme taksilla sairaalaan, pääovella meidät ohjattiin sairaalan ensiapu-osastolle, jossa PCR-testit suoritetaan. Sairaalan pääovella ollut automaattinen lämpökamera oli jo todennut meidät vaarattomaksi, ruumiinlämpö oli sallituissa rajoissa. Ensiapuaseman puolella kirjauduimme testiin ja maksoimme noin 35 dollarin testimaksut. Testin tulokset luvattiin 12 tunnin kuluessa tekstiviestinä puhelimeen. Jonoa ei ollut, meitä ennen testattavana oli vain selvästi hädissään oleva, ilmeisen kielitaidoton kiinalaismies, joka yritti saada Dubaihin lentäessä pakollisen testin tehdyksi.  

Florence Nightingale Hastanesi, Istanbul, Sisli

Testiä varten jouduimme vuorollamme plexilasilla eritettyyn koppiin, kopin suojalasiin oli tehty näytteenottajalle vain käsien mentävät reiät, kuten ainakin vaarallisten aineiden käsittelyssä. Pitkä näytteenottotikku työnnettiin ensin kurkkuun ja sitten syvälle molempiin sieraimiin. Epämiellyttävää, mutta ei kuitenkaan tuskallista.

Hyvillä mielin, kuin kansalaisvelvollisuuden suorittaneena palasimme ilmeisen oireettomina takaisin Istanbulin kotiimme. Matka ilman mutkia olisi varmistettu, kun testitulos tulisi.

Favicovir

Lauantai-aamuna puhelin kilahtikin lupaavasti ja tekstiviestillä kerrottiin Timon näytteen olleen negatiivinen. Nezihen tulos kuitenkin tuntui viipyvän, luvattu 12 tunnin testiaikakin oli jo umpeutunut. Soitto sairaalaan selvitti surkean tilanteen. Nezihen koronatesti oli todettu positiiviseksi, testin aiheuttamia jatkotoimia juuri lopeteltiin. Hetken odottelun jälkeen tulos varmistettiin, Nezihe oli varotoimista huolimatta saanut koronavirustartunnan!


Yksityisestä Florence Nightingale -sairaalasta tieto positiivisesta testituloksesta oli jo välitetty valtion terveysviranomaisille. Valtion tartuntatautilääkäri ja sairaanhoitaja tulisivat jo samana iltapäivänä testaamaan kaikki samassa asunnossa olevat henkilöt ja tuomaan Nezihelle automaattisesti määrätyt, Turkissa koronan hoitoon kehitetyt Favikovir-pillerit. Sairastuneille annetaan 40 pilleriä viidelle päivälle, ensimmäisen päivän annos olisi heti niistä 16.

Halloweenista hurahtaneilta näyttävät kuupukuiset henkilöt ilmestyivät ovelle jo iltapäivällä, vain muutaman tunnin kuluttua testitiedon tulosta. Nopeasti selvitettiin kaikki sairastuneen kanssa samassa asunnossa asuvat ja kaikilta otettiin sama kurkku- ja nenätesti kuin sairaalassakin. Tulokset luvattiin vuorokauden kuluessa. Kaikille asunnossa oleville määrättiin myös 14 päivän karanteeni, ulos asioille ei rangaistuksen uhalla edes oireettomilla olisi asiaa.

Sunnuntaina seurasi lisää yllätyksiä. Piirikunnan pormestarin (kaimakan) toimistosta tulleessa soitossa tiedusteltiin sairastuneelta lämpimän aterian tarvetta. Tarjolla sairastuneelle olisi lämpimänä kotiin kuljetettu kokonainen ateria – veloituksetta. Myös kaupunginosan oma ”kyläpäällikkö”, muhtar tiedusteli sairastuneen vointia ja tarjosi tarvittaessa apuaan.


Koronatartunnan paljastuminen tiesi tietysti myös kotimatkan siirtymistä ainakin kahdella viikolla. Turkish Airlines lupasi muuttaa lippumme veloituksetta avoimiksi, ilman määräpäivää oleviksi, kunhan toimittaisimme sairaalasta saadun testituloksen lentoyhtiölle sähköpostilla. Lippujen vaihtomaksua ei tarvitsisi maksaa, mutta lentoja uudelleen varatessa saattaa tulla lisämaksu lippuluokan mahdollisesti muuttuessa. Olimme onnistuneet saamaan mielestämme varsin edulliset liput Atlantin ylitykselle, joten lentoja uudelleen varatessa lisämaksu on varsin todennäköinen. Onneksi jatkuvasti voimassa olevan matkavakuutuksen pitäisi hoitaa tämä ylimääräiset kulut. Vakuutus oletettavasti hoitaa myös koronatesteistä ja matkan viivästymisestä aiheutuvia kuluja.

Kotikatu Istanbulissa, naapurissa Suomen konsulaatti ja Microsoftin EMEA-pääkonttori

Määrättyä karanteenia tosiaan myös valvotaan. Paikallinen, virallinen vaaleilla valittu virkamies muhtar, joka hoitaa esimerkiksi kaupunginosan henkikirjat, ilmaantui kadulle asuntomme eteen maanantaina puolelta päivin. Muhtar halusi itse näkemällä varmistaa, että karanteenimääräyksiä ei ole rikottu ja kaikki asuntoon kirjatut ovat kotona.

Rikkomuksen seuraukset ovat ankarat, jos karanteenimääräyksiä rikkova tavataan ulkona, matka jatkuu suoraa vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Muhtar kertoi tulevansa tekemään tarkastuksensa joka päivä koko karanteenin ajan.

Onneksi Nezihen kunto ei ole huonontunut, eikä muutkaan negatiivisen testituloksen saaneet ei ole saaneet mitään oireita, joten elämä jatkuu vielä tavallistakin hiljaisemmissa merkeissä.

Olisiko tällä kerralla onni onnettomuudessa.

Timo Vainionpaa

Matkailua ja maaseudun rauhaa

Lähdimme Floridasta pakoon kesän hellettä ja kosteutta syyskuun alkupuolella kolmanteen kotimaahamme. Pandemian pelottelu ja matkustusrajoitukset hieman askarruttivat, mutta Istanbulissa asuvan Nezihen jo iäkkään ja entistä huonokuntoisemman äidin vuoksi päätimme kuitenkin lähteä matkaan. Lentoyhtiöiden mahdollisesti puolueellinen tutkimus vakuutti koronatartunnan saamisen riskin varsin vähäiseksi lentomatkan aikana, lopusta matkaa olisi selvittävä turvaetäisyyksien, käsidesin ja maskien avulla.

Istanbuliin päästyämme pystyimme järjestämään varsin tiukkojen koronamääräysten aikana tarpeelliset terveystarkastukset, stressitestit ja hammashuollot. Ulkona julkisilla paikoilla liikuttaessa ja kulkuneuvoihin turvautuessa on edelleen voimassa ankara, sakolla vahvistettu maskipakko. Ravintolat ovat rajoitetusti avautuneet, asiakaspaikkoja tosin on vähemmän, mutta tilaa asiakaskadon vuoksi on runsaasti.

Mielessä siinteli kuitenkin kesäkotimme, Istanbulista 650 kilometriä kaakkoon sijaitseva Egirdirin historiallinen kaupunki. Anatoliassa sijaitseva, suuren järven rannalla oleva pikkukaupunki on koko Turkin tuntema hedelmäkeidas. Sinne siis olisi päästävä, hedelmien satokausi syyskuun puolessa välissä olisi juuri parhaimmillaan. Tarjolla olisi ainakin persikoita, luumuja, omenoita ja päärynöitä ja hieman myöhemmin viinirypäleitä, kvitteneitä ja punamarjakanukka- ja jujubamarjoja. Ainoastaan punaiset ja valkoiset kirsikat sekä aprikoosit olivat jo satokautensa päättäneet.

Turkissa on kuitenkin edelleen voimassa tiukat matkustusrajoitukset. Matkaan voi lähteä, mutta lupa provinssin rajat ylittäville matkoille on haettava etukäteen kuvernöörin toimistosta. Kuvernöörin lupa toimitettiin tekstiviestinä puhelimeen ja niin saimme pakata vanhan automme lähtökuntoon.

Vielä Istanbulissa sisäisellä moottoritiellä ollessa selvästi anniskeluiän sivuuttaneen Opelimme nopeusmittari lopetti toimintansa ja saman tien mittaristoon syttyi keltainen moottorin varoitusvalo. Hämmästyneenä alamäessä kaasua hellitettäessä tapahtui se kaikkein kauhein, mittaristoon syttyi myös punainen öljynpaineen merkkivalo, joka tietää matkan päättymistä siihen. Onneksi aivan kohdalla oli huoltoasema, jonne sain kurvattua. 

Istanbulin sisäisetkin moottoritiet ”saattavat” ruuhkautua

Huoltoasemalla työskentelevä nuorimies epäili moottoriöljyn olleen vähissä ja päätti korjata asian lisäämällä öljyä moottoriin lähes gallonan verran. Lisäyksen jälkeen moottorissa olikin sitten todella paljon liikaa öljyä. Auto käynnistyi uudelleen hienosti, mutta kohta pakoputkesta levisi koko lähitienoon peittävä sankka savupilvi. Jos mitään vaurioita ei ollut tullut, ylimääräinen öljy kyllä palaisi ajaessa pois, joten matkaa voitaisiin ilmeisesti jatkaa. Hiljalleen moottoritietä ajettaessa mustan savupilven seuraamana ohiajajat katselivat säälivän näköisinä ja heiluttelivat ikkunasta sormimerkkejään. Onneksi poliisia ei sattunut paikalle, sillä silloin olisi matkateko päättynyt siihen.

Savutus väheni hiljalleen seuraavan 100 kilometrin aikana ja lopulta päästiin, vain hieman aikataulusta myöhässä Egirdirin kesäkotiin.

Kesäkodissa kaikki oli hyvin, portti ja sisääntulo tosin oli kasvanut köynnöksiä umpeen, aivan kuin prinsessa Ruusunen olisi majaillut talossa talven aikana. Kaksi komeaa maakilpikonnaa tarkkaili tulijoita matalasti sähisten, mutta lyhyen raivausurakan jälkeen pääsimme sisälle, vedet päälle ja sähköt kytkettyä. Yllättäen kaikki toimi aivan normaalisti. Tavallisesti ainakin joku pakkasen runtelema hana tai vesiputki vuotaa ja pitää talven jälkeen vaihtaa.

Egirdirissä oli jo menossa hedelmien korjuusaika. Innoissamme ja hedelmännälkäisinä keräsimme parista puusta juuri putoamaisillaan olleita persikoista hyvän saaliin. Mielestämme kaikkia ei kannattanut kuitenkaan kerralla kerätä, kypsät persikat säilyisivät paremmin puussa vielä muutaman lisäpäivän. Seuraavana päivänä persikkapuut olivat yllätykseksemme kuitenkin aivan tyhjiä, isoja hampaanjälkiä oli ilmestynyt puiden alaoksiin. Ihmistä ovelammat villisiat olivat tulleet yöllä varkaisiin ja ravistelleet puista kaikki hedelmät. Isot, kohdatessa jopa vaaralliset ryökäleet olivat syöneet myös kaikki pudotetut ja jo maassa olleet ja käymisen aloittaneet hedelmät. Lopulta kylläiset siat olivat hoipertelleet takaisin metsikköönsä pienessä hutikassa. Villisiat on rauhoitettuja, ne kun kuulemma vievät suolessaan sulamattomat siemenet pitkin vuoria ja uudet puut saavat alkunsa.

Villisikojen ryöstöretkestä pahastuneena keräsimme varastoon sankokaupalla luumuja, ämpärillisen viinirypäleitä ja tietysti omenia. Myöhemmin sitten ihmettelemme mitä niille kaikille voisi tehdä, kun ei enää jaksa alkuinnostuksen jälkeen kaikkia enää syödäkään. Ratkaisuna keitimme litratolkulla persikka- ja luumuhilloa vastaisen varalle.  

Viinirypäleitäkin oli tullut kerättyä selvästi yli oman tarpeen, joten niille piti keksiä käyttöä. Google antoi ohjeeksi jalkojen pesun viininteon alkaessa. Jatko-ohjeet tuntuivat kuitenkin sen verran hankalilta ja rypäleiden määrä oli selvästi vähäinen laajempaan tuotantoon, joten parempi oli pistellä rypäleet suoraa suuhun.

Lopulta ehdimme käydä myös autokorjaamolla. Korjaaja kytki letkut koneeseen ja totesi moottorin merkkivalon syttyvän, koska nopeusmittari ei toimi.  Vaijeri vaihtui ja merkkivalo pysyy sammuksissa kuten pitääkin. Öljyäkin saatiin poistettua melkoinen määrä.

Syyskuun vaihtuessa lokakuuksi lämpötila putoaa yöllä vain 13-14 asteeseen, mutta   iltapäivällä mittari näytti vielä 31C.  Taivas on oudon sininen ja suuri järvenselkä edessämme on tyyni. Taivaan väriin taitaa jo vaikuttaa se, että olemme tasan 1000 metriä merenpinnan tasosta.

Omenanviljelys on Egirdirin alueen pääelinkeino. Omenoita kerätään syyskuun lopulta aina jopa joulukuun alkuun, lajikkeesta riippuen.  Omenat kerätään puista käsin, varjellen omenoita kolhuilta. Kerääjät kiipeilevät taitavasti kolmijalkatelineillä pehmeäksi vuorattujen sankojen kanssa.

Hedelmien kerääjät tuodaan aina aamulla omenatarhalle töihin lähikaupungista pikkubussilla, parikymmentä henkeä aina päivittäin. Aikaisemmin kerääjille keitettiin omenatarhalla myös lounas, mutta nyt terveysviranomaisten määräyksellä pandemian aikana ruokailua ei saa järjestää. Kerääjiä on kaikenlaisia, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, mutta kaikilla on sama palkka, 120 liiraa, noin 15 dollaria per päivä. Toisaalta, iso lähes kilon leipä maksaa 50 senttiä, tomaatit 30 senttiä kilo, kilo tuorejuustoa dollarin. 

Poimijat ovat melkoisia ammattilaisia, poimivat lähes tonnin omenoita päivässä per henkilö kolmijalkatelineillä kiipeillen.

Omenien kanssa samanaikaisesti kerätään myös saksanpähkinöitä, puita kirjaimellisesti piiskataan pitkillä kepeillä pähkinöiden pudottamiseksi.  Nuoremmat ja vetreämmät kiipeävät korkealle kerrostalon korkuisiin puihin keppien kanssa ja hakkaavat vimmatusti oksia, muiden kerätessä pudonneet vielä vihreäkuoriset pähkinät. Vihreät kuoret poistetaan joko käsin tai rumpupesukoneelta vaikuttavalta, hiekkapaperilla sisustetulla laitteella. Käsin vihreitä kuoria poistaessa sormet mustuvat jopa kumihanskoissa eikä väri ei lähde pois kuin kulumalla. Ruskeita kovakuorisia pähkinöitä pitää vielä kuivata pari viikkoa, jolloin ne säilyvät pitkälle seuraaville vuodelle.

Lokakuun puolen välin jälkeen Egirdirissä alkoi kuitenkin kylmä jo ahdistelemaan. Iltapäivällä lämpöä oli vielä upeat 26-27, mutta aamulla lämmittämättömässä makuuhuoneessa oli aamulla enään vain 14-15C, olimmehan me noin kilometrin korkealla vuoristossa.  Egirdirissä oli viime talvena kahden kuukauden pakkasjakso, lämpötila pysytteli kuulemma -10 asteessa. Vain 30 kilometrin päässä, mutta kaksi kilometriä korkeammalla oleva Davrazin hiihtokeskus oli jo lokakuussa avaamassa laskettelukauttaan.

Rauhallisessa kesäkaupungissamme käytetään edelleen kaiuttimia kaupungin tiedotusjärjestelmässä, kovaäänisten kautta ilmoitetaan markkinat ja muut tapahtumat. Kotirauha kuitenkin rikkoontui, kun muutaman sadan metrin päässä oleva moskeija päätti asentaa juuri talomme eteen erittäin tehokkaan vahvistimen. Moskeijan muezzin kutsu rukoukseen välitettiin viidesti päivässä vahvistimen kautta aivan kohdallamme 85 desibelin voimalla. Kuulovaurioita tulee jo jatkuvasta 75 desibelistä, joten teimme valituksen kaupunginjohtajalle. Kaupunginjohtajalla ei kuitenkaan ole sananvaltaa moskeijan toimintaan, jouduimme viemään valituksemme suoraa alueen kuvernöörin ratkaistavaksi.

Muslimien päivän ensimmäiseen rukoushetkeen kutsutaan muezzin huudolla, kun minareetista pystyy erottamaan mustan ja valkoisen langan värieron sarastavassa aamussa. Käytännössä ajankohta tarkoittaa vielä aivan pimeää, joten kuulomatkan päässä oleville herätys on kesäaikana jo pian viiden jälkeen. Kutsu rukoukseen siirtyy kalenterin lehtien vähentyessä lähemmäksi kello kuutta, mutta on edelleen sietämättömän varhain. Illan viimeinen rukouskutsu kaikui lähempänä iltakahdeksaa, joten se ei enää paljoa haitannut.  

Aika kuitenkin kului kuin siivillä, joka päivälle löytyi joku tarpeelliselta tuntuva tehtävä. Illoistakaan ei edes televisio-ohjelmia ymmärtämättömälle tullut pitkiä, kun edessä oli aina kovin aikainen aamuherätys. 

Lokakuun lopulla omenasato oli kuitenkin korjattu, aika oli jälleen sulkea ovet. Auto pakattiin täyteen hedelmiä, basaarista ostettuja erilaisia juustoja, vihanneksia ja erityisen hyvää leipää toiseen kotiin viemisiksi. Hyvillä mielin palasimme takaisin sateiseksi muuttuneeseen Istanbuliin. Nyt vuossa on uusi pakkaaminen ja paluu Floridaan parin viikon päästä.

Sevgiler, Timobey ve Nezihe hanum

Osa kertomuksesta on julkaistu St. Andrewin seurakunnan marraskuun kuukausikirjeessä.

Yksisuuntaista liikennettä… lento takaisin viruksen riivaamaan Floridaan

Matkaan Floridasta lähdimme jo maaliskuun puolessa välissä tarkoituksena olla Turkissa pistämässä asioita järjestykseen viikko ja jatkaa sitten Suomeen. Matka kuitenkin katkesi heti alkuunsa, lennot loppuivat kuin seinään ja Istanbulissa oleskelusta tuli tavattomasti arvioitua pidempi…

Istanbulin keskuskadulla Isiklalilla kävelivät vain poliisit

Turkissa julistettiin maaliskuun viimeisellä viikolla yli 65-vuotiaiden ja sitten myös alle 18-vuotiaiden totaalinen ulkonaliikkumiskielto. Kieltoa sitten kestikin kaksi (!) kuukautta. Asunnosta ei saanut poistua 600 dollarin sakon uhalla. Varmuuden vuoksi myös vanhojen ihmisten Istanbulin liikenteessä toimiva matkakortti mitätöitiin ja puistoista poistettiin penkit. Kieltoa ihan oikeasti valvottiin poliisin toimesta.

Kesäkuussa kielto sitten lieveni ja vanhat pääsivät ulkoilemaan sentään sunnuntaisin 14 -18 välisenä aikana, silloin muut iköryhmät eivät saaneet olla liikkeellä. Outo tunne kävellä normaalisti villisti liikennettä vilisevillä kaduilla autoliikenteestä välittämättä. Vasta kesäkuun kahtena viimeisenä viikkona vanhojen ihmisten ulkonaliikkumiskielto lieveni lisää ja ulkona sai olla jo joka päivä 10-18 välisenä aikana. Raittiista ilmasta ei kyllä juurikaan ollut tietoa, sillä kaikilla ulkona liikkuvilla oli ja on edelleenkin maskipakko. Maskin pois jättäminen keventää kukkaroa edelleen 150 dollaria vastaavalla rahasummalla.

Koronakaranteeniin joutuneiden haave oli päästä suurkaupungista maalle, Anatolian ylängöllä, kilometrin korkeudella, 120 kilometriä Antalyasta suoraa pohjoiseen sijaitsevaan Egirdir-nimiseen pikkukaupunkiin. Matkanteko sinne Istanbulista oli kuitenkin mahdotonta, sillä provinssista (kaikkiaan 81) toiseen siirtymiselle tarvittiin kuvernöörin kirjallinen lupa. Lupa ei heltiä millään pikkusyyllä ja jos provinssia pääsee erikoisluvalla vaihtamaan, pitää pysyä määränpäässä vähintään kuukausi ennen paluuta.

Huvittavinta oli pankissa asiointi. Jos pakollisesta syystä piti päästä pankkiin, pitää ensin ottaa yhteys oman kaupunginosan kansliaan. Sieltä sitten lähetetään poliisipartio saattamaan pankkiin laskuja maksamaan haluava konttoriin, odottamaan asioinnin ajan ja palauttamaan karanteenista katkolla oleva takaisin.

Loputtomalta tuntuneen odotuksen jälkeen Turkish Airlines ilmoitti vihdoin ensimmäisen lennon Miamiin lähtevän lopulta keskiviikkona 1 heinäkuuta. Tässä vaiheessa mielikin piristyi ja olimme jo todella halukkaita lähtemään pelotteluista huolimatta kotiin.

Määräpäivänä kentälle pääsy harvassa liikenteessä sujui helposti, takseissa kaikilla pitää tietysti olla naamarit päässä, kentälle oli ohjeistettu saapumaan jo neljä tuntia ennen lentoa. Lentoasemarakennukseen pääsee vain matkustajat, tavarat tarkastetaan ensimmäisen kerran jo ulko-ovella. Uudet matkatavarasäännöt yrittivät ahdistella lennon lähtöselvityksessä, matkustamoon hyväksyttäisiin nyt vain yksi alle neljän kilon painoinen käsi- tai tietokonelaukku – tai jostain syystä vaihtoehtona oli myös sateenvarjo. Nykyään mukavimmaksi käsimatkatavaraksi osoittautunut kevyt reppu ei tullut kuuloonkaan, vaan sekin olisi lastattava ruumaan. Lopulta lähtöselvityksen esimies saatiin paikalle, peruslääkkeet ja voileivät sisältänyt reppukin sai tulla matkustamoon mukaan. Vanha kunnon maailmaa ankarasti kiertänyt perässä vedettävä lentolaukku sai muiden matkalaukkujen mukana matkata ruumaan.

Odottelu autiuttaan kumisevalla megaluokan kentällä sujui melko mukavasti, olimme päässeet turistiluokan lipuista huolimatta business-matkustajia palvelevaan loungeen monien saman allianssin lentojen ansiosta. Tavallisesti tarjoilustaan kuuluisassa loungessa oli virus tehnyt tuhojaan. Tarjolla oli vain ”lentokoneastioihin” valmiiksi kerättyjä pieniä annoksia, tutusti muovikelmulla peitettynä. Kaikki mainiot turkkilaiset tarjoilut, pide, köfte ja lahmacun olivat poissa ja tarjoilutiskit tyhjinä. Myös ennen niin lukuisat alkoholivaunut oli siirretty jonnekin muualle parempaan käyttöön, tarjolla oli vain pahvimukeja, teetä, kahvia ja virvoitusjuomia.

Lentoasemalla oli kahviloita ja ravintoloita auki ja valmiina palvelemaan, mutta esimerkiksi verovapaat tax-free myymälät oli kaikki suljettu. Myös moni kentällä tavallisesti toimiva laukku- ja kellokauppa oli suljettu. Kokonaisia odotustiloja penkkiriveineen oli peitetty sinisellä muovilla, olivatko ne sitten käyttökiellossa vai vain suojattuna, ei ohikulkijalle kyllä selvinnyt.

Kaikki oli kuitenkin loungessa hyvin, kunnes lento ilmoitettiin perutuksi.

Peruutuksen syyksi kerrottiin Yhdysvalloista tarvittavan ilmatilaan saapumisluvan puuttumisen. Mitään ei ollut tehtävissä ja lento peruutettava, kun lupaa saapua Yhdysvaltoihin ei ollut tullut. Matkustajista huolehtivan tiskin tytöt saivat nopeasti vaihdettua kaikkien paikalla olleiden liput seuraavalle mahdolliselle lennolle, jonka oli määrä lähteä pari päivää myöhemmin, siis seuraavana perjantaina. Matkustajien piti nyt vain siirtyä pois lentokentän kansainväliseltä puolelta ja etsiä lentoyhtiön oma hotellitiski, jossa voisimme lunastaa lentoyhtiön tarjoaman hotellimajoituksen voucherit pariksi päiväksi.

Megasuurella lentokentällä muutaman mailin kuljettuamme olimme jo tyystin seonneet suunnista ja annetuista ohjeista, poikkeuksellista ulospääsyreittiä ei niin helposti löytynytkään. Aina eri suuntiin ohjanneet opastajat eivät ainakaan jo päästään pyörällä olleiden asiaa ainakaan helpottaneet.  Lopulta löysimme itsemme yhdestä lentokentän keskuspisteistä, jossa oli kaikki lennot kertova suuri infotaulu.

 Hämmästys oli suuri kun huomasimme aikaisemmin perutuksi ”cancelled” ilmoitetun lentomme muuttuneen myöhässä olevaksi ”delayed”.

Nopean uudelleenmietinnän jälkeen lähdimme säntäämään takaisin ilmoitetulle lähtöportille. Onnesi emme olleet ehtineet poistua kansainväliseltä alueelta, joten paluu oli ylipäätään mahdollista. Portille oli matkaa ”jokunen maili” takaisinpäin.  Päästyämme jo hieman hengästyneenä maskit edelleen päässä lähtöportille virkailijat sanoivat varovaisesti lennon ”mahdollisesti” olevan lähdössä, mutta hieman myöhästyneenä.  Meillä kuitenkin oli jo parin päivän päähän kirjoitetut uudet liput, jotka eivät tälle ”mahdollisesti” lähtevälle lennolle olisi kuitenkaan kelvannut.

Edessä oli taas nopea spurtti takaisin nälkävuoden mittaista käytävää aikaisemmin huomaamallemme ”transit” tiskille. Tietokoneidensa takana rauhallisesti keskenään keskustelevat nuoret miehet selvästi häiriintyivät tullessamme höyryten paikalle. Ystävällisesti he kuitenkin kertoivat kaipaamamme lennon olevan peruutetun. Hieman tiukkasanaisemman uudelleentarkastuspyynnön jälkeen ilmeet vaihtuivat ja epäusko levisi maskin peittämille kasvoille ainakin silmiin saakka. Keskustelu tiskin takana kävi kuumana, puhelimella soitettiin moneen paikkaan. Lopulta asiallisen näköinen nuori nainen tuli paikalle, tarttui tietokoneen näppäimistöön ja muutti lippumme jälleen keskiviikon lennolle. Totta siis on laulun sanat – ”Kaiken takana on nainen”.

Pitkäksi venyneen odottelun jälkeen olikin jo tosi kiire takaisin lähtöportille. Kentällä on tavallisesti olemassa ikääntyneille ihmisille maksuton sähköautopalvelu kiidättämään matkustajia portilta toiselle, nyt kuitenkaan kuljetuskärryjä eikä kuljettajia näkynyt missään. Näppäräsorminen transit-virkailija sai kuitenkin paikalle nopeasti kaksi sähköpyörätuolia, joihin meidät istutettiin ja matkaan kiidettiin huimaavalla nopeudella.

Portilla vielä kerran matkatavaroiden ja passien uusintatarkastus ja olimme valmiit siirtymään reppuinemme koneeseen. Koneeseen siirryttiin entisestä poikkeavassa järjestyksessä. Lastauksessa toimittiin loogisesti, taaempana istuvat menevät koneeseen ensin, sitten vasta aikaisemmilla penkkiriveillä istuvat. Ennen matkustajat oli lajiteltu ilmeisesti lipputyypin mukaisesti. Kaikille matkustajille jaettiin koneeseen mennessä hygienia-pakkaus, jossa oli pari kasvomaskia, käsidesi ja antiseptisiä pyyhkeitä.


Maskit päällä kaikki pääsivät koneeseen, jossa maskin peittämät lentohenkilökunnan edustajat vahtivat oikeille paikoille asettautumista. Jostain oudosta syystä matkustajat oli sijoitettu pääosin suuren ”Dreamlinerin” Boeing 787 koneen etuosaan. 3-3-3 sijoitetut turistiluokan penkit täyttyivät tasaisesti, keskipenkit eivät näyttäneet olevan käytössä, mutta joka riville oli riittänyt matkustajia.

Epäonneksemme meidän taakse majoittui kaksi aikuista, joiden mukana oli kaksi ilmeisesti jalkapalloon ja kirkumiseen ihastunutta lasta. Jatkuva penkin potkiminen ja korviasärkevä kirkuminen jo ennen lähtöä ei hyvää luvannut, joten pyysimme lupaa vaihtaa istumapaikkaa koneen melko tyhjään takaosaan. ”Valitettavasti se ei näiden covid-sääntöjen vuoksi käy, kaikkien on istuttava heille määrätyllä paikalla”, tuli tyrmäävä vastaus.

Kapteenin puututtua peliin järjen käyttö kuitenkin sallittiin ja pääsimme lähes tyhjään takaosaan, josta valtasimme säännöistä piittaamatta heti kaksi kokonaista penkkiriviä. Heti ei kuitenkaan lepoasentoon voinut asettua, vielä piti täyttää Yhdysvaltojen lomakekoodilla merkitty lomake, jossa vakuutimme, ettemme ole tavanneet sairaita ihmisiä, emmekä ole vierailleet Kiinassa! Lomakkeesta sitten ei sen koomin kukaan ollut edes kiinnostunut vaan toimme sen kotiin asti matkamuistoksi.

Lentoon päästiin tavanmukaisen pehmeästi ja edessä oli 11.5 tuntia lentoaikaa. Lähdöstä ei kuitenkaan kulunut kuin hetki, kun tuli tarjoilun aika.  Hieman oli pettymyksen vivahteita ilmassa, kun tarjoilustaan korkealle arvostettu Turkish Hava Yollari tarjosi vain olevan laatikossa sämpylän, vesilasin ja mehupurkin.

Onneksi olimme vallanneet molemmille koko kolmen penkin rivin, joten takaosassa etuosaa yllättävän paljon kovempi moottorimelu sai tuuditettua molemmat jos ei nyt niin syvään, mutta ainakin koiranuneen parin ensimmäisen elokuvan loputtua. Lähdöstä kymmenen tuntia myöhemmin tuli herätys kun matkustamon valot sytytettiin uudelleen Miamin lähestyessä. Tarjoilu oli jo tuttua tasoa, sämpylä, vesilasi, kakunpala ja mehupurkki.

Miamissa ei matkustajista juurikaan piitattu, mitään erityisiä Covid-ohjeita ei ollut eikä saatu. Ilmeisesti ainoina Global Entry – korttia käyttävinä matkustajina pääsimme suoraa vapaille maahantuloautomaateille ja kuittasimme itsemme muutamassa minuutissa jälleen palanneeksi Yhdysvaltoihin.

Miamissa lopultakin

Etukäteen sovittu kuljetus kentältä kotiin meni mukavasti, kotona kaikki näytti olevan kunnossa pitkäksi venyneen poissaolon jälkeen. Seuraavana aamuna jääkaappikin saatiin täydennettyä hienosti toimivalla Costcon palvelulla. Netin kautta tilatut ruokatarpeet, munista vihanneksiin tuotiin kotiovelle vajaan kahden tunnin varoajalla. Upeata palvelua, lähimpään asiakastukkukauppa Costcoon on lähes puolen tunnin ajomatka. Tarvikkeiden hinnat olivat ilmeisesti hieman korotettuja, mutta kuljetusmaksu sisältyi hintaan. Myös tuo periamerikkalainen tippi voitiin maksaa kortilla jo tilausta tehtäessä. Ainoaksi toivomukseksi jäi, että tavarat olisi voinut kyllä laittaa johonkin laatikkoon, nyt etuoven eteen tuodut tavarat eivät olleet edes muovikassissa vaan kaikki irrallaan maassa liskojen ihmeteltävänä.

Mieliinpainuva paluumatka, vaikka mitään sinänsä ihmeellistä ei tapahtunutkaan. Pientä onnistumisen tuntua oli kuitenkin ilmassa, kun perjantaina jo kotona ollessamme kuulimme sen meille jo kertaalleen määrätyn perjantailennon peruuntuneen kokonaan, samoin kuin kaikki muutkin lennot sen jälkeen Istanbulista Miamiin Floridan pahentuneen virustilanteen vuoksi. Olimme päässeet tämän reitin toistaiseksi ensimmäiselle ja viimeiselle lennolle.

Hieman jäi kuitenkin mieleen kaihertamaan, olisihan se lentoyhtiön maksama hotelli voinut olla hyväkin…

Timo Vainionpää/Usasuomeksi.com

Koronaa karussa Konstantinopolissa

NeziheAndTimo

Maskipakko

Timo ja Nezihe Vainionpää odottelevat aikaa parempaa Istanbulissa, matkaan he ovat lähteneet jo maaliskuun puolessa välissä. Pariskunnan tarkoituksena oli jatkaa hieman myöhemmin Istanbulista Suomeen saatuaan asiat Istanbulissa hoidettua.

Timon ja Nezihen kolmas kotimaa on Turkki, josta Nezihe on kotoisin. Turkin suurimmassa 14-miljoonaisessa kaupungissa asuu Nezihen 92-vuotias äiti, jonka kunto ei enää ole paras mahdollinen, joten turkinmatkat ovat olleet varsin säännöllisiä.

Lento Miamista Istanbuliin maaliskuun puolessa välissä oli vielä lähes normaali, Istanbuliin saapuneet matkustajia valvottiin vain lämpökameralla tulokäytävässä samalla kun lennon aikana jaetut terveysilmoitukset kerättiin tarkastettavaksi.

Muutama päivä Istanbuliin saapumisen jälkeen terveysviranomaiset totesivat koronaviruksen leviävän ennennäkemättömällä vauhdilla ympäri maailman, myös Turkkiin. Turkin jokseenkin kovakätinen hallitus ryhtyi hidastamaan epidemian leviämistä määräämällä erilaisia rajoituksia ihmisten elämänmenoon. Koulut ja konsertit suljettiin, virastojen aukioloaikaa rajoitettiin ja yritykset siirtyivät etätyöhön.

 

taped-off-benches

Penkit pois puistosta

Ulkonaliikkumisrajoitukset kohdistettiin ensin seniorikansalaisiin, siis yli 65-vuotiaisiin. Senioreiden liikkumista yritettiin ensin rajoittaa pehmeällä tavalla, mitätöimällä ilmaiseen julkiseen kaupunkiliikenteeseen oikeuttavat eläkeläiskortit, poistamalla puistoista penkit ja kieltämällä kaikilta kansalaisilta Istanbulissa erittäin suosittu tapa käydä onkimassa Bosborin salmesta ja Kultaisen sarven lahden ylittäviltä silloilta. 

Mikään ei kuitenkaan auttanut, vallattomat seniorit vaelsivat edelleen kaupungilla, epidemian edelleen yltyessä. Lopulta hallitus määräsi kaikki 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat kotiarestiin. Määräysten rikkomisesta tuli ankara rangaistus, noin 500 US dollarin kokoinen sakko rapsahti kaduilta luvattomasti tavatuilta. Sakko on suuri, lähes tavallisen eläkeläisen kuukauden eläke.

Virus kuitenkin jatkoi etenemistään ja hallitus kovensi otteitaan, Uutena keinona määrättiin vanhojen ihmisten lisäksi myös alle 20-vuotiaat pysymään kotioloissa.

Yllättäen tuli myös määräys Turkin 31 suurimman kaupungin täydellisestä, kaikkia koskevasta ulkonaliikkumiskiellosta viikonlopuksi. Hallituksen ilmoituksen antanut vastuuministeri ei kuitenkaan ollut ilmoittanut kaupunkien sulkemisesta kaupunkien viranomaisille lainkaan etukäteen.

market-5-800x581

Kun karanteeniviikonlopusta ilmoitettiin radiossa ja televisiossa vain muutama tunti ennen määräyksen voimaanastumista, aiheutti ilmoitus välittömästi hurjan tungoksen auki oleviin basaareihin, myös väliaikaisia epävirallisia vihannesmarkkinoita syntyi kadunkulmiin. Istanbulin suurkaupungissakin suuri osa kaupunkilaisista hankkii mielellään kasvikset ja vihannekset tuoreena vihannestoreilta. Kasvomaskeja ei kiireissään juuri kukaan ollut edes ehtinyt hankkia.

Karanteenimääräyksen antanut sisäministeri joutui aiheuttamansa sekaannuksen vuoksi jättämään eroanomuksensa, presidentti ei kuitenkaan eroa hyväksynyt ja sisäministeri sai jatkaa toimessaan.

Kaupunkien viikonloppukaranteeneja on sittemmin jatkettu jo useampana viikonloppuna ilman suurempia ongelmia. Tulevana viikonloppukaranteeni aloitetaan jo torstaina, lasten juhlapäivän liikenteen rauhoittamiseksi.

Heti basaariongelmaa seuraavana viikkona määrättiin kaikille ulkona liikkuville kansalaisille pakolliset kasvonaamarit. Maskeja oli kuitenkin varsin rajoitetusti saatavissa, niinpä hallitus päätti lähettää postin kautta kaikille työikäisille viisi kasvomaskia viikossa ilmaiseksi, samalla kun maskien vähittäismyynti kaupoissa ja kemikalioissa kiellettiin kokonaan.

presidentinpaketti

Terveisiä presidentiltä…

Seniorikansalaiset saivat omat viisi maskiansa kertatoimituksena, kun presidentin allekirjoituksella varustetut muovipussit jaettiin koteihin. Pussissa oli presidentin kannustuskirjeen lisäksi viisi maskia ja sitruunantuoksuinen kölninvesipullo. Hajustepullo tavallisestikin kuuluu hyvinvarustelluiden kauppojen ja kotien vierasvaraan. Arvovieraiden tullessa kyläilemään tai käydessä arvokkaammilla ostoksilla, voimakashajuista alkoholipitoista eau-de-colognea on aina ollut tapana loiskauttaa käsille viilennykseksi.

Ruokaa ja muutakin tavaraa saadaan tilaamalla netin kautta, tilaussysteemit toimivat varsin hyvin. Tosin nyt kun kaikki tilausten määrä on kasvanut, pullonkaula on toimituksissa. Ruokaa saa kuitenkin tilattua, vaikka joskus toimitus tosin tapahtuu parin päivän viiveellä. Jos nettiä ei ole käytettävissä, voi soittaa omaan kunnantoimistoon, joka hakee ensin kauppalistan ja rahat kotoa ja toimittaa tilatut tavarat.
Hieman vaikeampaa on karanteenissa olevan pankkiasiointi. Karanteenissa olevan pitää soittaa poliisille, joka lähettää poliisipartion saattamaan asiakkaan pankkiin, odottaa asioinnin ajan ja lopulta tuo rahaa hakeneen tai laskuja maksaneen asiakkaan takaisin karanteeniin. Sairaalakäyntejä pyritään välttämään mahdollisimman pitkään, pääsy sairaalaan on periaatteessa vain ambulanssilla ensiapuun.

Aika kuluu selvästi hitaammin eristettynä ollessa. Turkin television ohjelmat ovat pääsääntöisesti turkinkielellä, ulkomaiset elokuvat on dubattuja eikä tekstityksiä tunneta. Kaapelikanavilla näkyy lähes sata kanavaa, sieltä voi valita vaikka arabian, malajin, kiinan tai vaikka kirgistanin -kielisiä kanavia, englanninkielisiäkin on muutamia. Parhaiten maailman menosta kieltä osaamaton pysyy perillä netin kautta. Internetnopeudet ovat varsin hyviä eikä suurempia katkoksia ainakaan viimeisen kuukauden aikana ole alueellamme ollut. Netflix jakaa omaa maakohtaista ohjelmatarjontaansa, joka on suppeampi kuin Yhdysvalloissa, mutta suurempi kuin Suomessa.

Kaupunkien välinen julkinen liikenne on pienennetty minimiin, omalla autolla oman piirikunnan ulkopuolelle liikkuminen vaatii kuvernöörin kirjallisen luvan. Kaikki kotimaan ja ulkomaiden lennot on lopetettu pitkälle toukokuuhun.

Täällä siis kaikki niin hyvin, kun voisi olettaa. Ulos tekisi jo mieli, mutta 500 dollarin uhkasakon uhkaamana pitää vain pysytellä oman talon tontilla. Eikä se niin raittiilta ilmalta edes tunnu, jos sitä ulkoilmaa pitää haistella naamarin läpi. Ilma olisi tosin houkutteleva, nyt viime päivinä sininen taivas ja lämpöäkin jo Suomen kesän lukemissa.

Terveisin Timo ja Nezihe

Gourmet-ruokaa katukeittiöstä

IMG_6520Satunnainen matkailija osui onnekkaasti vierailemaan Bursassa, tuossa Turkissa sijaitsevassa Marmarameren reunamille ja Olympos (Uludag) vuorten väliin  kasvaneeseen 2.5 miljoonaiseen kaupunkiin.

Bursaa kutsutaan sanotaan ”vihreäksi kaupungiksi” kaupungissa sijaitsevien lukuisten puistojen ansiosta. Kaupungin ilmeeseen vaikuttaa myös kaupungin takana nouseva Uludagin vuoristo, jonka korkeimmat huiput yltävät yli 2.5 kilometriin. Talvella alueen hiihtokeskukset ovat tupaten täynnä Istanbulista tulevia laskettelijoita, Uludagin hiihtokeskusta mainitaankin usein ”pikku-Istanbuliksi”, jossa urheiluhenkisempiä tuttuja tapaa talvella helpommin kuin itse Istanbulissa.

IMG_6503Silkkitien läntisessä päätepisteessä sijainneesta Bursasta tuli Osmannien valtakunnan pääkaupunki  osmannien vallattua kaupungin Bysantilta vuonna 1326. Osmannivaltakunnan aikana Bursasta tuli tärkeä silkkikauppapaikka. Bursan huomattavimmat tuotteet olivat kaftaanittyynyt sekä kirjottu silkki.  Nykyisin Bursa on monipuolinen teollisuuskaupunki, jossa valmistetaan myös  Fiatin ja Renaultin merkillä autoja, Coca-Cola ja Pepsi ovat rakentaneet pullottamonsa juuri Bursaan. Houkuttimena on varmaan ollut Uludag-vuorilta pulppuava lähteenkirkas vesi, jota myös Turkin suurin vedenpullottaja Nestlen omistama Erikli käyttää hyväkseen.

P1020159.JPGTarinoiden mukaan turkkilainen vartaassa pyörivä liha, ”döner kebab” on saanut syntynsä Bursassa. 1830-luvulla bursalainen kokeilunhaluinen kokki päätti nostaa vaaka-asennossa vartaassa pyörineen lihan pystyyn ja legenda syntyi siinä paikassa. Nykyisin ”pystygrillejä” löytyy  maailman jokaisesta kolkasta, vaikka maailmanvalloituksensa ”kebab” aloittikin vasta 1960-luvulla turkkilaisten vierastyöläisten mukana.

Bursasta on kotoisin myös kaikkein kuuluisin kebab-annos ”Iskender”. Erinomaisen aterian kehitti tarinan mukaan 1800-luvun lopulla Iskender Efendi.  Annosta tehdessä hiiligrillissä pyörivästä lihasta leikataan ohuita siivuja, jotka asetellaan ohuen pita-leivän palasten päälle. Leivänpalat on voideltu lampaan maidosta tehdyllä voilla, ja annokseen lisätään runsaasti jugurttia ja grillattuja tomaatinviipaleita. Vasta pöydässä lisätään annokseen tomaattisosetta mausteeksi.

Bursan vanhan kaupungin liepeillä sijaitseva Uludag-grilli on vaalinut perinteitä hienosti. Kadulle aukeavassa kuumassa grillissä pyörii aamulla vielä 11 aikaan valtava toistakymmentakiloinen lihavarras. Vartaan täyttäminen aloitetaan jo varhain aamulla. Grillin omistavat veljekset käyvät aikaisemmin viikolla tarkkaan valitsemassa lampaanlihat teurastajalta, maustaneet ne huolellisesti oman salaisen reseptinsä mukaisesti ja kokoavat aina aamuisin uuden komean, lähes metrisen lihavartaan.  Mahtivartaan kokoamiseen tarvitaan koko keittiön henkilökunta, kymmenen kokkia ja kokkien apulaista.

P1020157Hiilet grilliin on sytytetty jo vartaan rakentamisen alkaessa,  ensimmäiset siivut vartaan kyljestä leikataan noin tunnin paistamisen jälkeen.  Varras pyörii hitaasti paistuen, grillimestari käyttelee sapelin kokoista veistään välillä vain pyyhkäisten veitsensä terävämmäksi. Päivän aikana koko toistakymmenkiloinen varras katoaa nälkäisiin suihin, yhdestä vartaasta saadaan 400-500 annosta. Kun varras on pienentynyt lähes vain tikuksi, ravintola sulkeutuu.

P1020156Asiakkaita pieneen grilliin riittää koko päiväksi kadulle saakka. Iskender-kebabin, ravintolan ainoa listalla oleva ruokalaji nautitaan kadulle asetetussa muutamassa huterassa pöydässä, useimmat ottavat annokset mukaansa. Pöytään tuodaan annoksen ainoaksi lisukkeeksi ja odotusajan lyhentämiseksi ja ruokahalun kiihoittamiseksi pieniä etikkaisia maustekurkkuja. Asiakkaan onneksi suolakurkkuja, sillä kielen ja mielen polttavia tulisia pieniä säilöttyjä paprikoita alkupaloiksi tapaa pahaa aavistamattoman asiakkaan lautaselta Turkissa vähän liiankin usein.

 

Vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Uludag-grilli Bursassa tarjoaa varsinaista gourmet-ruokaa. Veljesten ravintolan alkuperäisen reseptin mukaan valmistettu Iskender-kebab kilpailisi missä tahansa sarjassa ja voittaisi ne kaikki.

                                                                                                             Timo Vainionpää

Uskadaaraa turkkilaisella kalatorilla

20190914_120455_HDR.jpgSatunnainen matkailija tunsi olevansa kuin Travel-kanavan juontaja astuessaan tutkimaan Uskudarin kalatorin ihmeitä Istanbulin Aasian puoleisella rannalla. Vaikka torilla tarjolla oli kaikenlaista muutakin tarpeellista, viiniköynnöksen suolatuista lehdistä saappaisiin ja shamppooseen, huomiota saavat eniten todella äänekkäät kalakauppiaat.

kalakauppias.jpgKalakauppiaat eivät todellakaan ole mitään kalamiehen muijia, jotka esiliinassaan kutsuisivat vienosti asiakkaita katsomaan päivän saalista. Myyjät ovat yleensä karskin näköisiä ja kovaa kailottavia sänkisiä miehenroikaleita, jotka eivät hevillä päästä hieman empivää ostajaehdokasta ohitseen.

Ja tarjottavaa riittää, kalavalikoimassa on kaikkia mahdollisia, tavalliselle kävijälle aivan vieraita meren herkkuja. Tarjolla olevat kalat ovat yleensä aika pieniä, kilojen painoisia rumiluksia ei juuri tällä torilla näy. Kampeloita, lohta ja isompia mustekaloja varmaan tuodaan jostakin muualta, mutta pääosassa tarjonnassa ovat Bosborin salmesta pyydetyt kalat. ”Whitefish”, pieniruotoinen lufer on suosittu rasvainen ruokakala, jolla on hämäävästi eri nimi pienenä, keskikokoisena ja vajaan kilon kokoisena täysikasvuisena. Lufer on vaelluskala, joka kulkee Bosborin salmea ylös Mustalle merelle ja palaa sitten takaisin Marmarameren kautta Välimerelle.

20190914_120438_HDR.jpgMustaltamereltä, vain noin parinkymmenen kilometrin päästä Uskudarista  torille tulee myös pieniä muikulta näyttäviä hamzi-kaloja. Hamzit ovat erinomaisen makuisia ihan suomalaiseen tapaan pannulla voissa paistettuna, niitä myös friteerataan vaikka välipalaksi voileivän väliin. Hieno ruoka valmistuu pistämällä kaloja kakkuvuokaan reunoille ja sitten täyttämällä vuoka maustetulla, valmiiksi keitetyllä riisillä ja hauduttamalla vuokaa uunissa miedossa lämmössä vielä tunnin verran..

Parhaimmat ja tuoreimmat kalat löytyivät kalamarkkinoiden eteläpäästä, jossa kalakaupan takahuoneessa oli myös kuumuutta hohkava hiiligrilli ja pieni parinkymmenen ihmisen ravintola.

Kalatiski on jo puoliksi kalabasaarin käytävällä, taaempana on kalojen perkaajien marmorinen perkuupöytä. Siellä kolme todella taitavaa kalanperkaajaa siivoaa kalat, suomustavat isommat ja putsaavat ”muikkujen” sisälmykset todella nopeasti. Kalafileitä syntyy kuin Charlie Chaplinin tehtaan liukuhihnalla. Peratut kalat voi ottaa paketissa mukaan kotiin tai antaa ne viereiselle kokille, joka grillaa avotulella isommat ostokset tai pistää pienemmät pannuun tiristymään.

Lautasen voi lopulta pyytää toimittamaan kalakaupan perille pöytään, herkuttelu voi alkaa.  Sormin syömistä ei katsota lainkaan pahaksi tavaksi tässä ravintolassa.

Kalan kanssa ei tarjota mitään lisukkeita, mahdollisesti vain leipää. Yllättävän usein paikalliset näyttävät ottavan makeaa kokista palan painikkeeksi. Koti-oloissa yleensä grillatun kalan kanssa syödään vain vihreää salaattia, rasvaa suupielistä pyyhkäistään leivänpalalla.

Kala-annoksen jälkeen yleensä tarvitaan jotakin makeaa. Todella makea helva (tai halva jos niin halutaan sanoa)  valmistetaan  seesaminsiemenistä puristetusta tahnasta johon lisätään keittämisen aikana runsaasti sokeria. 100 grammaa helvaa sisältääkin 500 kaloria, joten linjoistaan huolta pitäville sitä ei juurikaan kannata suositella. Helvaa syödään myös kahvin kanssa, mutta varsin erinomaista se on kalaruoan jälkeen, uunissa pehmeäksi paistettuna.

Parasta on käydä Uskudarin kalatorilla heti aamulla ja valita parhaimmat merenelävät kotiin vietäväksi. Jos kuitenkaan ei ole kiire takaisin, kannattaa valita vielä lisäannos heti paikan päällä nautittavaksi.

                                                                                                      Timo Vainionpää

Maailman suurin lentokenttä on nyt koettu – koneenvaihtoa Istanbulissa suunnittelevien kannattaa varata runsaasti aikaa

20190416_055945

Maailman suurimmaksi ja vilkkaimmaksi pyrkivä Istanbulin ”Yeni Havalimani”, ”Uusi Lentokenttä” on avattu liikenteelle

Turkin Istanbulin uusi lentokenttä noin 40 kilometriä miljoonakaupungin keskustasta, Mustanmeren läheisyydessä, Turkin Euroopan-puoleisessa osassa. Nimeltään yksinkertaisesti ”Uusi Lentokenttä” , ”Yeni Havalimani” avattiin vähän toista viikkoa sitten monen kuukauden viivytysten jälkeen. Uuden lentokentän epäiltiin olevan rakennusteknisesti ja sijainniltaan epäonnistuneen, myös tieyhteyden arveltiin tukkeutuvan liikenteen suuntautuessa uudelle kentälle. Epäilykset olivat sankkoja myös toiminnan siirtämisestä uudelle kentälle vain 36 tunnin siirtymisaikana.

 

Epäilijät taisivat saada pahasti nenälleen.

Uusi lentokenttä, kenttäkoodinsa sulkeutuvalta Ataturkin kentältä perimänsä IST-tunnuksella toimiva  on kaikilta mittasuhteiltaan valtava.  Kenttä avautuu nyt kahdella samansuuntaisella kiitoradalla, kenttää tullaan laajentamaan kaikkiaan kuutta kiitorataa käyttäväksi muutamassa vuodessa.  Matkustajia uudella, vain kaksi terminaalirakennusta käsittävällä kentällä lasketaan käyvän jopa 150 miljoonaa vuodessa. Vanhan, käytöstä poistettavan Ataturkin lentokentän  (uusi kenttäkoodi on ISL) jo kovin ruuhkautuneen ja tilanahtaudesta kärsineen lentoterminaalin kaikki matkustajat olivat kovin vähälukuisen näköisiä uutuuttaan kiiltelevällä ja avaralla lentoasemalla. Tosin pääsimme kokeilemaan vain maahantuloa, lähtöpuolen kokemukset odottavat vasta parin viikon kuluttua.

 

20190416_060042_HDR

Välimatka lähtöporttien välillä lasketaan kilometreissä

Istanbul on ollut suosittu lentojen vaihtopaikka ennenkin, kentältä kun pääsee kaikkiaan 120 maahan kolmen tunnin tai lyhyemmällä lennolla. Lentoaan odottaville istumapaikkoja on varattu enemmän kuin pienelle stadionille, yhteensä 20.000, autojen parkkitilojakin on varattu 40.000 autolle.  Lähtöportteja on kaikkiaan 114, joten omaa lähtöporttia on parasta on alkaa haeskelemaan jo hyvissä ajoin.

 

Istanbuliin suunnannut lentomme oli Turkin kansallisen lentoyhtiön, Turkish Airlinesin pitkän matkan lento Kaukoidästä. Isosta koneesta ja maan oman yhtiön pitkästä lennosta huolimatta kone sai laskeuduttuaan haeskella melko pitkään omaa parkkipaikkaansa. Kone jopa pysähtyi toviksi rullaustielle paikkaansa hakiessaan, olisiko kapteenilta ollut kentän kartta hukassa. Lopulta kone pääsi kuitenkin parkkeeraamaan syöttöputkensa päähän ja matkustajat pääsivät poistumaan koneesta terminaaliin.

 

Terminaaliin päästessä kentän valtavuus paljastuu. Edessä on kilometrien pituiselta vaikuttava käytävä, liukuvat kuljettimet käytävillä tosin helpottavat hieman pitkästä lennosta vielä kankeita matkustajia. Käytävä tuntuu loputtomalta, askelmittarin perusteella matkaa passintarkastukseen kertyi toista kilometriä.

 

Passintarkastuspisteitä kentällä on kaikkiaan 228. Nopeasti toimineiden maahantulomuodollisuuksien jälkeen pitää jälleen lähteä taivaltamaan kohti matkatavaroiden luovutusta. Matkaa tuntuu olevan jälleen tuhottomasti, päästyämme lopulta uupuneina monitoreiden osoittamalle hihnalle, matkatavaramme tulivat suurin piirtein samaan aikaan. Matkatavarakärryjä on tarjolla, kärryistä pitää maksaa automaattiin viiden liiran tai yhden euron talletus, jonka tosin saa takaisin kärryjä palautettaessa.

20190416_060718Jos rahaa matkalta on vielä jäänyt, voi Istanbuliin saapuva matkustaja vielä täydentää kantamuksiaan vierailemalla tulohallin lukuisissa verovapaissa myymälöissä. Hinnat kaupoissa on ilmoitettu Euroina, laskutuksen voi pyytää myös Turkin liiroina, niin halutessaan. Ostoksia maksaessa pitää esittää vain passi, tulotietoja tai lipun kantoja ei sen kummemmin kysellä.

 

Ostosreissun jälkeen on vielä edessä jälleen pitkältä tuntuva kävelymatka tullin läpi. Melko monet kanssamatkustajista ohjattiin reitille, jossa he joutuivat nostamaan matkatavaransa vielä kerran läpivalaistavaksi. Sitten vielä viimeinen spurtti ja päästään lopulta useammankin urheiluhallin kokoiseen vastaantuloaulaan.

 

Kentältä kaupunkiin

havaist

Lentokenttäbusseissa on televisiot ja matkapuhelimien latausmahdollisuus jokaiselle istuimelle

Matka uudelta lentokentältä Istanbulin keskustaan kestää noin 40 minuuttia. Jos matkatavaroita ei ole aivan liiaksi asti, kätevin ja edullisin kulkuneuvo on lentokentän oma ”shuttle bus”. Bussit liikennöivät useaa eri reittiä 17 miljoonaiseen kaupunkiin eri suuntiin. Keskustaan pääsee ainakin Taksim-aukiolle, Besiktasin kautta, Yenikapiin ja turistien suosimaan Sultanahmetin alueelle matkaavat bussit pysähtyvät myös muutamilla pysähdyspaikoilla. Bussit lentoasemalta ja lähtöpaikoista kaupungissa kulkevat puolen tunnin välein.

 

HAVAIST bussien lähtöpaikkaan pääsee laskeutumalla liukutietä vielä parin kerroksen verran vastaantulokerroksesta. Maanalaisessa bussien lähtöpaikassa avuliaat bussikuskit merkitsevät jälleen kerran matkalaukut omilla merkeillään ja pakkaavat tavarat bussin pohjatilaan.

 

istanbul-kartBussimatka suuntaansa maksaa varsin kohtuulliset 18 liiraa, noin kolmen Euron verran. Maksun voi maksaa kertamaksuna luottokortilla tai ostamalla myöhemminkin metroissa, Bosporinsalmen ylittävillä lautoilla ja busseissa toimivan varsin kätevän ja automaateissa uudelleenladattavan Istanbul-kortin.

 

Ainakin käyttämämme Besiktasiin matkaava bussi oli upea, bussissa oli kaikille tv-ruudut ja Internet-yhteydet. Jos tietää tarkemmin määränpäänsä voi kyydistä päästä myös kesken matkaa, bussilla on pari pysäkkiä matkalla. Uutta, lähes tyhjää moottoritietä matka Metrokeskukseen Zincirlikuyuun ei kestänyt juuri puolta tuntia pidempään. Metrokeskuksesta sitten alkaakin keskustaan päin yleensä erittäin vilkas liikenne ja matka hidastuu merkittävästi, perille päästessä aikaa on saattanut vierähtää vielä tunnin enemmän. Aikanaan lentokentän tulee yhdistämään myös metrorata, lentokenttämetron pääteasema on jo Aasian puolella.

Taksillakin tietenkin kaupunkiin pääsee, vastaantuloaulan edustalta taksimatkan hinta määräytyy taksamittarin mukaan, hieman keskustan ruuhka-ajasta riippuen noin 120 Turkin liiraa, parinkymmenen Euron verran, ja ehkä 40 Liiraa enemmän kuin vanhalta liikenteensä nyt jo lopettaneelta Ataturkin kentältä keskustaan.

Timo Vainionpää