Koronaa karussa Konstantinopolissa

NeziheAndTimo

Maskipakko

Timo ja Nezihe Vainionpää odottelevat aikaa parempaa Istanbulissa, matkaan he ovat lähteneet jo maaliskuun puolessa välissä. Pariskunnan tarkoituksena oli jatkaa hieman myöhemmin Istanbulista Suomeen saatuaan asiat Istanbulissa hoidettua.

Timon ja Nezihen kolmas kotimaa on Turkki, josta Nezihe on kotoisin. Turkin suurimmassa 14-miljoonaisessa kaupungissa asuu Nezihen 92-vuotias äiti, jonka kunto ei enää ole paras mahdollinen, joten turkinmatkat ovat olleet varsin säännöllisiä.

Lento Miamista Istanbuliin maaliskuun puolessa välissä oli vielä lähes normaali, Istanbuliin saapuneet matkustajia valvottiin vain lämpökameralla tulokäytävässä samalla kun lennon aikana jaetut terveysilmoitukset kerättiin tarkastettavaksi.

Muutama päivä Istanbuliin saapumisen jälkeen terveysviranomaiset totesivat koronaviruksen leviävän ennennäkemättömällä vauhdilla ympäri maailman, myös Turkkiin. Turkin jokseenkin kovakätinen hallitus ryhtyi hidastamaan epidemian leviämistä määräämällä erilaisia rajoituksia ihmisten elämänmenoon. Koulut ja konsertit suljettiin, virastojen aukioloaikaa rajoitettiin ja yritykset siirtyivät etätyöhön.

 

taped-off-benches

Penkit pois puistosta

Ulkonaliikkumisrajoitukset kohdistettiin ensin seniorikansalaisiin, siis yli 65-vuotiaisiin. Senioreiden liikkumista yritettiin ensin rajoittaa pehmeällä tavalla, mitätöimällä ilmaiseen julkiseen kaupunkiliikenteeseen oikeuttavat eläkeläiskortit, poistamalla puistoista penkit ja kieltämällä kaikilta kansalaisilta Istanbulissa erittäin suosittu tapa käydä onkimassa Bosborin salmesta ja Kultaisen sarven lahden ylittäviltä silloilta. 

Mikään ei kuitenkaan auttanut, vallattomat seniorit vaelsivat edelleen kaupungilla, epidemian edelleen yltyessä. Lopulta hallitus määräsi kaikki 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat kotiarestiin. Määräysten rikkomisesta tuli ankara rangaistus, noin 500 US dollarin kokoinen sakko rapsahti kaduilta luvattomasti tavatuilta. Sakko on suuri, lähes tavallisen eläkeläisen kuukauden eläke.

Virus kuitenkin jatkoi etenemistään ja hallitus kovensi otteitaan, Uutena keinona määrättiin vanhojen ihmisten lisäksi myös alle 20-vuotiaat pysymään kotioloissa.

Yllättäen tuli myös määräys Turkin 31 suurimman kaupungin täydellisestä, kaikkia koskevasta ulkonaliikkumiskiellosta viikonlopuksi. Hallituksen ilmoituksen antanut vastuuministeri ei kuitenkaan ollut ilmoittanut kaupunkien sulkemisesta kaupunkien viranomaisille lainkaan etukäteen.

market-5-800x581

Kun karanteeniviikonlopusta ilmoitettiin radiossa ja televisiossa vain muutama tunti ennen määräyksen voimaanastumista, aiheutti ilmoitus välittömästi hurjan tungoksen auki oleviin basaareihin, myös väliaikaisia epävirallisia vihannesmarkkinoita syntyi kadunkulmiin. Istanbulin suurkaupungissakin suuri osa kaupunkilaisista hankkii mielellään kasvikset ja vihannekset tuoreena vihannestoreilta. Kasvomaskeja ei kiireissään juuri kukaan ollut edes ehtinyt hankkia.

Karanteenimääräyksen antanut sisäministeri joutui aiheuttamansa sekaannuksen vuoksi jättämään eroanomuksensa, presidentti ei kuitenkaan eroa hyväksynyt ja sisäministeri sai jatkaa toimessaan.

Kaupunkien viikonloppukaranteeneja on sittemmin jatkettu jo useampana viikonloppuna ilman suurempia ongelmia. Tulevana viikonloppukaranteeni aloitetaan jo torstaina, lasten juhlapäivän liikenteen rauhoittamiseksi.

Heti basaariongelmaa seuraavana viikkona määrättiin kaikille ulkona liikkuville kansalaisille pakolliset kasvonaamarit. Maskeja oli kuitenkin varsin rajoitetusti saatavissa, niinpä hallitus päätti lähettää postin kautta kaikille työikäisille viisi kasvomaskia viikossa ilmaiseksi, samalla kun maskien vähittäismyynti kaupoissa ja kemikalioissa kiellettiin kokonaan.

presidentinpaketti

Terveisiä presidentiltä…

Seniorikansalaiset saivat omat viisi maskiansa kertatoimituksena, kun presidentin allekirjoituksella varustetut muovipussit jaettiin koteihin. Pussissa oli presidentin kannustuskirjeen lisäksi viisi maskia ja sitruunantuoksuinen kölninvesipullo. Hajustepullo tavallisestikin kuuluu hyvinvarustelluiden kauppojen ja kotien vierasvaraan. Arvovieraiden tullessa kyläilemään tai käydessä arvokkaammilla ostoksilla, voimakashajuista alkoholipitoista eau-de-colognea on aina ollut tapana loiskauttaa käsille viilennykseksi.

Ruokaa ja muutakin tavaraa saadaan tilaamalla netin kautta, tilaussysteemit toimivat varsin hyvin. Tosin nyt kun kaikki tilausten määrä on kasvanut, pullonkaula on toimituksissa. Ruokaa saa kuitenkin tilattua, vaikka joskus toimitus tosin tapahtuu parin päivän viiveellä. Jos nettiä ei ole käytettävissä, voi soittaa omaan kunnantoimistoon, joka hakee ensin kauppalistan ja rahat kotoa ja toimittaa tilatut tavarat.
Hieman vaikeampaa on karanteenissa olevan pankkiasiointi. Karanteenissa olevan pitää soittaa poliisille, joka lähettää poliisipartion saattamaan asiakkaan pankkiin, odottaa asioinnin ajan ja lopulta tuo rahaa hakeneen tai laskuja maksaneen asiakkaan takaisin karanteeniin. Sairaalakäyntejä pyritään välttämään mahdollisimman pitkään, pääsy sairaalaan on periaatteessa vain ambulanssilla ensiapuun.

Aika kuluu selvästi hitaammin eristettynä ollessa. Turkin television ohjelmat ovat pääsääntöisesti turkinkielellä, ulkomaiset elokuvat on dubattuja eikä tekstityksiä tunneta. Kaapelikanavilla näkyy lähes sata kanavaa, sieltä voi valita vaikka arabian, malajin, kiinan tai vaikka kirgistanin -kielisiä kanavia, englanninkielisiäkin on muutamia. Parhaiten maailman menosta kieltä osaamaton pysyy perillä netin kautta. Internetnopeudet ovat varsin hyviä eikä suurempia katkoksia ainakaan viimeisen kuukauden aikana ole alueellamme ollut. Netflix jakaa omaa maakohtaista ohjelmatarjontaansa, joka on suppeampi kuin Yhdysvalloissa, mutta suurempi kuin Suomessa.

Kaupunkien välinen julkinen liikenne on pienennetty minimiin, omalla autolla oman piirikunnan ulkopuolelle liikkuminen vaatii kuvernöörin kirjallisen luvan. Kaikki kotimaan ja ulkomaiden lennot on lopetettu pitkälle toukokuuhun.

Täällä siis kaikki niin hyvin, kun voisi olettaa. Ulos tekisi jo mieli, mutta 500 dollarin uhkasakon uhkaamana pitää vain pysytellä oman talon tontilla. Eikä se niin raittiilta ilmalta edes tunnu, jos sitä ulkoilmaa pitää haistella naamarin läpi. Ilma olisi tosin houkutteleva, nyt viime päivinä sininen taivas ja lämpöäkin jo Suomen kesän lukemissa.

Terveisin Timo ja Nezihe

Erikoislennolla Miamista Helsinkiin ja Ulkoministeriön kyydillä kotiin

Matka meni kaikkiaan hienosti. Useimmilla matkustajillakin oli naamarit ja vielä kumihanskat kädessä. Koko matka meni tosi hyvin. Kotiin päästyäni sain tietokoneenkin heti toimimaan, kun talossa on Wifi. Ruokaa oli odottamassa jääkaapissa ja valkoviiniä. Sukulaiset ilmeisesti arvelivat, että sitä tarvitaan.

Kotiin pääsin lauantaina 13 jälkeen. Väsytti ja menin illalla nukkumaan jo kello 6, mutta heräsin yöllä klo yksi. Katsoin englantilaisen rikosfilmin. Elokuva oli hyvä, sen päätyttyä tulinkin koneelle lähettämään kiitokset Peterille ja Timolle.

Luin ennen lähtöäni USAsuomen artikkelin, jossa kerrottiin lennonaikaisista riisutuista palveluista. Asiasta kuulutettiin myös koneessa. En kuitenkaan huomannut omalta kohdaltani mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Lennon aikana valitsin myöhäiseksi päivälliseksi annoksen lihaa, riisiä, porkkanoita (joku hyvä itämainen ruoka) ja tarjolla oli myös salaattia juustoa, leipää, voita, kahvia, teetä, viiniäkin olisi saanut ja mehuja. Vesipullot jaettiin heti alkuunsa ja kerran menin pyytämään vettä ja sain taas pullon. Aamulla oli tukeva hyvä aamiainen, joka olikin tarpeen, kun Suomessa kentällä oli edessä pitkä kävely.

Minusta kaikki oli tosi hyvin hoidettu, hyvä ystävällinen palvelu ja tosi raitis ilma koneessa koko ajan. Päällystakin otin kyllä päälleni kesken matkaa. Olisin ehkä halunnut ostaa jotain koneessa Suomeen tuotavaksi, mutta niitä ei tarjottu. Olisinkohan saanutkaan, jos olisin kysynyt. Unohdin. Ilmeisesti myyntiä ei ollut lainkaan.

Koneen laskeuduttua pyörätuoleja tai niiden kuljettajia ei ollut tarpeeksi. Kuljetus olisi vienyt todella paljon aikaa, jos olisin jäänyt odottamaan. Tuolien kuljettajia ja tuoleja vain muutama, mutta parikymmentä tarvitsijaa kuulemma. Houkuttelin yhtä kuljettajaa lähtemään erikseen, mutta hän kertoi lomautuksista ja henkilökunnan vähyydestä. Lopulta päätin lähteä itse kävelemään pitkästä istumisesta johtuvasta ”spinal stenosis” -särystä huolimatta. Lonkkasin runsaiden käsimatkavaroiden kanssa pitkää käytävää passintarkastukseen ja matkatavaroiden luovutukseen. Lopulta kävely teki myös hyvää, kun lihakset väkisin aktivoituivat. Sainpahan sen päivän kävelyt kyllä reilusti kuitattua. Lopulta vielä kakkosterminaalista ykköseen kävely. Kyllä veri rupesi kiertämään!

Takseja päästiin tilaamaan lopulta ykkösterminaalissa. Jonossa ilmoittauduttiin ja tietokoneella tilattiin takseja. Ykkösterminaalin edustalle tuli nopeasti takseja, jotka huusivat kuljetettaviaan nimeltä. Minulle sattui ystävällinen nuori taksinkuljettaja, terveydenhoidon ammattilainen ja ajaa nyt taksia. Matkalla kuljettaja soitti sukulaiselleni, joka toi avaimeni pihalle, meillä kun on vaihdettu talvella alaoven lukko putkiremontin jälkeen. Taksikyyti ei maksanut mitään, kun Ulkoministeriö kuulemma maksaa laskun. Annoin kuitenkin tippiä. Halvin matka kentältä kotiin.

Olen kyllä onnellinen, että tytär pakotti tulemaan Suomeen turvaan.

Kunniakonsuli Peter Mäkilä ja USAsuomeksi-lehden Timo Vainionpää tekivät todella hienon työn lennon hankkimiseksi. Siitä suurkiitos. Peterkin soitteli lennon hankkimisen edistymisestä moneen kertaan ja piti toivoa yllä. Pääkonsulaatista sain tosin maanantaina sähköpostia, jossa kehotettiin ostamaan Americanilta tai British Airwaysilta lippu Suomeen, koska mitään muuta lentoa ei tulisikaan.

Tiistai-aamuna aikaisin oli kuitenkin USAsuomeksi-sivulla ilmoitus ylimääräisen Finnarin lennon järjestymisestä, jonka onneksi Anja-naapurini (kiitos!) heti aamuvirkkuna oli huomannut. Sain Finnairilta lipun saman tien. Menolipun hinnaksi tuli vahan yli 1000$, kun otin paikan, jossa oli enemmän jalkatilaa (hyvin kannatti) ja vielä maksoin lennon peruuntumismahdollisuudestakin.

Hieman myöhemmin sain myös ilmoituksen pääkonsulaatista lennon järjestymisestä. Tyttäreni oli ollut kovin aktiivinen saadakseen minut Suomeen. Jos itse olisin ollut innokkaampi lähtemään, olisin ehkä jo maanantaina ryhtynyt matkajärjestelyihin Americanin kanssa. Pääkonsulaatista soitettiin myös vielä huomaavaisesti torstaina ja kysyttiin, oliko matkani kunnossa. Tuntui turvalliselta, kun Suomen viranomaiset huolehtivat tällaisena kriisiaikana kansalaistensa kotiin pääsystä. Lentokentälläkin oli vastanaottokomitea tiedustelemassa, mihin menee, tarvitseeko apua,onko sairas ja neuvottiin, mistä saa taksin. Taksi piti ottaa, jos ei ollut vastaanottajaa. Yleisiin kulkuneuvoihin ei saanut mennä.

Sain muuten nyt yöllä usasuomeksi-sivulta tietää, että Suomessa siirretään kellot tunnilla eteenpäin. Minulla ei ollut asiasta aavistustakaan. Tuskin olisin huomannut täällä ruveta kellonaikoja kyselemään, kun olen karanteenissa. Suurkiitos Timolle siitäkin.

Hyvin Floridan suomalaisyhteisössä asiat hoidetaan. Olemme ulkomailla kuin ”herran kukkarossa”.

Kaarina Langeland

(3/29/2020)

”Lento floridansuomalaisille järjestyi sittenkin”, huokaa kunniakonsuli Makila

Peter Makila, Suomen kunniakonsuli Lake Worthissa joutui aikamoiseen puristukseen presidentti Trumpin yllättäen ilmoittaessa eurooppalaisten maahantulokiellosta Yhdysvaltoihin. Lentoyhtiöt reagoivat nopeasti tilanteeseen lopettamalla liikennöinnin Yhdysvaltoihin kokonaan.

Kunniakonsulaatin puhelin alkoi soida Lake Worthissa entistä kiivaammin.

Konsulaatista on totuttu kysymään neuvoja niin ajokorteista kuin paikallisten yritysten puhelinnumeroista, mutta nyt kysymyksissä kuului todellinen hätä. Keskimääräistä suurempi joukko Floridan suomalaisalueen asukkaista on iäkkäämpää väkeä, joka on tullut aurinkovaltioon viettämään Suomen pimeitä talvikuukausia. Osalla näistä lumilinnuista on myös omat asunnot, jonne he ovat uskollisesti palanneet vuosittain käyttäen hyväkseen Finnairin talvikauden vaivattomia suoria lentoja Helsingistä.

Yhdysvalloilla ja Suomella on ollut matkailijoille mukava viisumivapauskäytäntö, Suomen passilla matkustavat ovat voineet tulla Yhdysvaltoihin pelkän matkustusilmoituksen turvin. Helpossa matkustusluvassa on kuitenkin ehto, että maasta pitää poistua kolmen kuukauden määräajan puitteissa, sallitun ajan ylittämisestä on rapsahtanut kahden, kolmen vuoden maahantulokielto.

Vaikka Suomen ja Yhdysvaltojen välillä onkin sovittu monesta asiasta, sairausvakuutus ei ole koskaan päässyt edes keskusteluihin. Matkailijoiden on pitänyt hoitaa Suomesta mukaansa tarvitsemansa lääkkeet ja hankkia onnettomuudet ja sairastumiset kattava matkavakuutus. Varsinkin ikääntyneimmille matkustajille vakuutusta ei ole myönnetty kuin korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi, jotkut vakuutusyhtiöt jopa vielä sitä lyhyemmäksi ajaksi.

Lentojen peruuntuminen oli lumilinnuille katastrofi.

Maailman terveysjärjestön julistettua Covid-19 viruksen aiheuttaman sairauden maailmanlaajuiseksi epidemiaksi, pandemiaksi, pystyivät lento- ja vakuutusyhtiöt kieltäytymään normaaleista vastuistaan kuljettaa lipun ostaneet matkustajat määränpäähänsä ja korvaamaan esimerkiksi matkan keskeyttämisestä ja aikaistetusta kotimaahan paluusta koituvat kulut.


Yhdysvaltoihin matkustaneet saivat kovan pähkinän purtavakseen.

Suomen valtiovalta kehotti kaikkia suomalaisia palaamaan kotimaahansa, mutta samanaikaisesti valtion enemmistöomistama lentoyhtiö Finnair lopetti liikennöinnin. Finnairin toimisto sai valtavan vyöryn asiakkaiden yhteydenottoja, johon Finnair ei mitenkään pystynyt vastaamaan ja antoi ensin jopa harkitsemattoman lausunnon ”emme voi auttaa yksittäisiä matkustajia, edellytämme heiltä omatoimisuutta matkojen järjestelyssä”.

Muutamat nopeimmat alkoivat järjestää kotimaahan paluutaan käyttäen American Airlinesin lentoa Lontooseen ja sieltä British Airwaysin jatkolentoa Helsinkiin. Nämäkin matkat nopeasti täyttyivät, matka-ajan pituudesta huolimatta.

Rannalle oli kuitenkin edelleen jäämässä suuri joukko henkilöitä, joiden Yhdysvaltojen oleskelu- ja matkustuslupa oli päättymässä ja matkalle varatut lääkkeet loppumassa.

Kunniakonsuli ryhtyy toimeen.

Suomen kunniakonsuli Floridassa Peter Makila otti rannalle jääneiden hädänalaisen aseman huolekseen ja päätti ryhtyä toimenpiteisiin onnettomien matkailijoiden auttamiseksi. Kunniakonsuli päätti käyttää hyviä yhteyksiänsä Suomen suurlähetystöön Washingtonissa ja pääkonsulaattiin New Yorkissa, vaikka tiedossa oli Suomen Ulkoministeriön nihkeä suhtautuminen floridalaisen kunniakonsulin pyyntöihin lumilintujen paluulentojen järjestämisestä.

Ulkoministeriö voi järjestää evakuointilentoja ilman paluulentoja jääneiden Suomen kansalaisten noutamiseksi kriisialueilta. Ulkoministeriö ei kuitenkaan nähnyt tilannetta Floridassa näin pahana, olihan vaihtoehtoiset yhteydet kuitenkin vielä käytettävissä.

Makila päätti kuitenkin käyttää kaikki mahdollisuudet ylimääräisen kaupallisen erikoislennon järjestämiseksi. Makila otti yhteyttä ystäväänsä Timo Vainionpäähän, joka toimittaa laajalle leviävää USAsuomeksi internetsivustoa. Vainionpää kirjoitti tunteikkaan vetoomuksen molempien miesten nimissä ja lähetti sen omien yhteyksiensä kautta suomalaisille päättäjille. Postia saivat muun muassa Finnairin omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen ja oikeusministeri Anna-Lisa Henriksson sekä suurimpien puolueiden kansainvälisiä asioita hoitavat henkilöt. Ministeri Tuppurainen suhtautui asiaan vakavasti ja vastasi itse yhteydenottoon luvaten tutkia auttamismahdollisuuksia. Oikeusministeri Henrikssonin avustajalta puolestaan tuli kapulakielinen vastaus viitaten hallituksen tekemiin päätöksiin.

Floridaan pulaan jääneiden suomalaisten tilanne sai myös julkisuutta lehdistössä, Peter Makilan kommentit julkaistiin myös Helsingin Sanomissa. Enemmän julkisuutta saivat kuitenkin Ulkoministeriön järjestämät todelliset evakuointilennot Espanjasta ja Kyprokselta, paikoista joista ei ollut mahdollista palata ilman Ulkoministeriön apua. Olipa sitten kyseessä kaupallinen erikoislento, kuten Floridasta tai Ulkoministeriön järjestämä evakuointilento Kyprokselta, matkustajat joutuvat aina maksamaan omat matkansa. Vanhan muistikuvan ”konsulinkyytejä” ei ole olemassa.

Epäilyksistä huolimatta Kunniakonsulaatti ryhtyi keräämään apua tarvitsevien nimilistaa. USAsuomeksi-sivun rummutuksen ja sosiaalisen median avulla listalle saatiinkin nopeasti toistasataa nimeä. Makilan lähetettyä edelleen kasvavan nimiluettelon pääkonsulaattiin, erikoislennon järjestyminen Miamista Helsinkiin alkoi vähitellen vaikuttaa mahdolliselta. Arvokasta taustatyötä Finnairin painostamiseksi tekivät myös useat Floridassa asuvat suomalaiset, joilla oli suhteita Suomen kansalliseen lentoyhtiöön.

Puhelinneuvotteluissa mukana olivat Makilan kanssa pääkonsuli Mika Koskinen New Yorkista, Suomen Washingtonin suurlähetystön päällikön sijainen Jani Raappana ja Finnairin New Yorkin edustaja Kati Kaivonen. Matkan järjestelytyössä mukana ovat olleet myös Hanna Luhtala ja Ossi Karvonen.

Viimein viikon tiiviin työn jälkeen Finnair ilmoitti järjestävänsä yhden erikoislennon Miamista Helsinkiin. Tähän tarkoitukseen Finnair valitsi lähes 300-paikkaisen Airbus-koneensa, joka lennätetään lähes tyhjänä Miamiin vain lähteäkseen pari tuntia myöhemmin takaisin Helsinkiin. Lennon hinnan Finnair on laskenut normaalien kaavojen mukaisesti, yksisuuntaisen lennon hinnaksi Miamista Helsinkiin tuli $877 dollaria.

Korona-viruksen vuoksi erikoislennolla on turha odottaa täyttä palvelua, Finnair on jo etukäteen kertonut riisuneensa tarjoilua entisestään. Matkustajien onkin parasta varata omia eväitä matkan varalle.

Hieman epäselvää on myös Helsinkiin saapuneiden matkustajien kohtelu. Lehdistössä on jo väläytetty esimerkiksi Espanjasta palaavien matkustajien pakollista eristämistä lentokentän lähistöllä sijaitsevaan ”karanteenihotelliin” kahdeksi viikoksi. Päätöstä tästä ei kuitenkaan ole virallisesti tehty. Uuttamaata koskevat matkustusrajoitukset tulevat voimaan perjantaina, muualla Suomessa asuvat voivat kuitenkin palata koteihinsa rajoituksista huolimatta. Kotimatkaa voi kyllä myös mutkistaa julkisten kulkuneuvojen vuorojen vähyys ja jopa loppuminen. Varmin matka kotiin voikin olla omaisten järjestämä kuljetus tai taksimatka.

Makilalle lennon järjestyminen laukaisi viikon kestäneen stressin ankarana päänsärkynä, mutta onnistumisen tuoma mielihyvä peitti sen nopeasti. ”Olen aina halunnut auttaa parhaani mukaan apua tarvitsevia, nyt onnistuimme alkamassamme tehtävässä. Tunne siitä on hieno. Haluan kiittää kaikkia prosessiin osallistuneista ja välittää pääkonsuli Mika Koskisen onnittelut hyvin päättyneestä peräänantamattomasta toiminnasta”, päättää kunniakonsuli Peter Makila.

Timo Vainionpaaa
(3/27/2020)