Paluu tuttuun vieraaseen maahan

Olen nyt asunut Suomesta katsoen ulkomailla vain 22 vuotta ja rapiat. Monen ulkosuomalaisen mielestä aika on kovin lyhyt ja olen edelleen vihreä ja vastatullut maahanmuuttaja. Suomessa olen käynyt säännöllisen säännöttömästi, hoitamassa asioita, häissä ja hautajaisissa. Ruuhkavuosina syntyneet ystävyydet eivät ole kestäneet kovin hyvin vuosia tai maantieteellistä etäisyyttä – ja hieman erakkomaista luonnetta..

”Uudessa kotimaassa” on tehty työtä, saatu uusia ystäviä ja harrastuksia, elämän piiri on laajentunut useammallekin mantereelle. Tunnen olevani kuitenkin perin suomalainen, vahvan verisiteen vahvistaa myös jokunen vuosi sitten tehty geenitesti. Perimältäni olen 99 prosenttisesti Suomesta.

Mistä siis on oikein kysymys?

Edellisten lauseiden sanavalinnat paljastavat ilmenneen ongelman.

Jos olen edelleen kunnon suomalainen, niin kuinka voin ”vierailla” Suomessa ja ”vanhassa kotimaassa”? Parikymmentä vuotta poissa Suomesta on sittenkin muuttanut joko minua tai sitä Suomea minkä tunsin enemmän kuin ajattelinkaan.

”Uudessa kotimaassani” olen suomalaisempi kuin Suomessa. ”Uudessa kotimaassa” osallistun suomalaisyhteisön harrastuksiin, tapaamisiin ja muuhun toimintaan. Kunnioitan ja juhlin suomalaiseen tapaan nimipäiviä, joulua, juhannusta ja ”vanhan kotimaan” itsenäisyyspäivää kolmannesta maasta ja eri uskontokunnasta olevasta vaimon avustuksella ja myötäeläessä. Miksi ”uudessa kotimaassani” katselen lievästi jopa kiinnostuneena Katrillien kansantanssia ja osallistun lippujen nostamiseen salkoihin ja Talvisodan päättymisen muistojuhlaan? Aktiviteettejä, joihin en juurikaan kuvittelisi osallistuvani Suomessa pysyvästi asuessani.

Kansanlauluja ja Katrilleja

Hankittuamme Suomen tukikohdaksemme asunnon niukasti Kanta-Hämeen puolelle sijoittuvasta Riihimäen pikkukaupungista, pääsimme sitä asumiskuntoon varustaessamme tarkemmin tutkailemaan, onko muutos tapahtunut meissä vai ympäristötekijöissä.

Parinkymmenen viimeisen vuoden aikana Suomesta on tullut monikansallinen, usein englanninkielinen, melko kallis ja yli-digitalisoitunut maa, jossa asuintalomme edustalla seisoo seitsemän erilaista roskapönttöä erilaisille roskille. Muovirasiat pitää pestä ennen muoviroskiin heittämistä, kahvipaketin ulkokuori kuuluu pahvinkeräykseen, mutta kiiltävä kahvipussi ties minne. Ilman taloustaidon ja kemian tutkintoa tuntuu mahdottomalta toimia oikein kun muovipullot kuuluvat yhteen ja ämpärit toiseen keräysastiaan.

Mikä mahtaa kuulua mihinkin??

”Naapurivahti” ei pikkukaupungin kerrostalossa toimi yhtä tehokkaasti kuin ”uuden kotimaan” suomalaisalueella. Naapureita tai muita talon asukkaita emme pari viikkoa asuttuamme ole nähneet kuin vilahdukselta. Vanhojen asukkaiden mielestä uuden naapurin kohtaaminen vaikuttaa varsin vaikealta. Jos hissiin mennessä tapaaminen olisi todennäköistä, on ilmeisesti parempi palata takaisin ja yrittää hetken päästä uudelleen.

Henkilökohtaisia tapaamisia pyritään välttämään entistä enemmän varsinkin pandemian aikana. Entiset asiakasystävälliset liikkeet ja jopa jotkut viranomaiset pyrkivät hoitamaan kaikki asiat asiakkaita kasvoista kasvoihin näkemättä.

Sairaan- tai terveydenhoito pyritään hoitamaan ilman terveyskeskukseen menoa. Netin kautta pitää vain kirjautua ”omaolo”-sivulle pankkitunnuksilla ja kertoa oireensa. Jos oireissa ei ole mitään hälyttävää, kehotetaan sivulla vain olemaan kotona ja tarkkailemaan tilannetta. Jos olo ei ala parantua, voi ”omaolo” –nettisivulta saada terveyskeskuslääkärin soittamaan sinulle takaisin muutamassa päivässä ja kysymään samat kysymykset puhelimessa. Terveyskeskukseen ei juuri ole asiaa kuin pää kainalossa ja hätäkeskuksen ambulanssilla.

Aikaisemmin nopeiden käyntien aikana hämmästystä aiheutti pankkipalveluiden siirtyminen lähes kokonaan verkon kautta toimivaksi. Käteisen nosto kortittomana, tai mahdollisesti jopa satunnaisen talletuksen tekeminen on mitalin arvoinen suoritus. Juuri Kanta-Hämeen puolelle asettautuneessa 30.000 asukkaan pikkukaupungissa on parikin käyttämämme pankin konttoria, mutta kummassakaan ei tarjota kassapalveluita. Käteistä nostaaksemme meidän pitää matkustaa 35 kilometrin päähän Hämeenlinnaan, jossa käteistä on konttorissa tiistaisin ja torstaisin aamupäivällä. Missä ihmeessä ne kassavarat säilytetään muina aikoina?

Suuri liikepankki tarjoaa ratkaisuksi käteisen tilaamista Postin kautta. Pari päivää netin kautta tehdystä tilauksesta lähipostiin pitäisi saapua pankin rahalähetys, joka pitää henkilökohtaisesti käydä noutamassa. Tosin tilauksen tekeminen ja lähetyksen noutaminen postista vaatii jälleen pankkitunnukset tai suomalaisen henkilöllisyystodistuksen.

Henkilöllisyystodistuksen hankkiminen ei kuitenkaan käy aivan helposti. Poliisin sivuille pitäisi kirjautua henkilön omilla tunnuksilla, vaikka tunnuksia ollaan vasta hakemassa. Toisen puolesta hakemusta ei tietenkään voi netissä täyttää vaan hakijan on lopulta mentävä poliisin puheille ja haettava korttia henkilökohtaisesti. Ajanvaraus on tehtävä netin kautta, tosin tapaamisajan voi saada vasta usean viikon päähän ja eri kaupunkiin kuin missä sattuu asumaan. Poliisi lähettää valmistuneen kortin noin viikon kuluessa postiin, josta korttia noudettaessa on esitettävä suomalainen henkilöllisyystodistus. Muna on kohdannut kanan.

Huonekalujen hankinnasta sai enemmän kävelyaskeleita kännykän seurantaan kuin iltalenkistä puistossa. Toki pikkukaupungissamme on myös muutama huonekaluliike, mutta valinnanvara oli suppea. Suuntasimme siis matkamme Helsingin Kehä Kolmoselle, jossa on parikin tiheätä huonekalukauppojen keskittymää. Valinnan varaa ei juuri ollut enempää kuin paikallisessa kaupassammekaan. Samat mallit ja samat materiaalit esiintyivät kaikissa kaupoissa. Nyt muodissa tuntuu olevan mango-puiset pöydät, kaapit ja lipastot.

Huonekalut kuitenkin lopulta saatiin, osaksi kaupoista osaksi netistä tilaamalla. Netin kautta ostaminen ja maksujen suorittaminen ulkomaalaisella luottokortilla ruotsalaisen maksujärjestelmän kautta eivät ensin onnistunut mitenkään ilman suomalaista puhelinnumeroa, koska kaikki ilmoitukset toimituksista tulevat vain automaattisten puhelinviestien kautta vain suomalaiseen puhelinnumeroon. Tilaamamme sängyn runko tosin tehdään Virossa tilauksen mukaan, mutta yhteydenpitoon tarvitaan suomalainen matkapuhelin.

Lähikauppamme sattuu olemaan Keskon ketjuun kuuluva liike. Kaupan kanta-asiakasohjelma antaa joskus merkittäviä etuja, joten parasta oli myös ryhtyä Plussa-pisteiden kerääjäksi. Ystävällinen myyjä löysi paperipinon pohjalta kanta-asiakkaaksi liittymislomakkeen, mutta ei ollut varma mitä täytetylle lomakkeella pitäisi tehdä. Ohjeeksi tuli hoitaa liittyminen nettisovelluksen kautta. Pienen kinastelun jälkeen kauppa-apulainen suostui sentään ottamaan liittymishakemuksen vastaan.

Pari viikkoa odotettuani ja kerättyäni muutamasta isommastakin ostoksesta tavoiteltuja plussa-pisteitä luovutin ja siirryin plussa-pisteiden nettisivulle. Sieltä saamieni ohjeiden mukaan lomakkeen pitäisi päätyä kuukauden tai parin sisään pääkonttoriin käsiteltäväksi. Sitten ei menisikään kuin muutama viikko kortin toimittamiseen. Antauduin mahdottoman edessä ja tein uuden hakemuksen netin kautta, jolloin jäsenyys aukesi seuraavana päivänä. ”Pääkonttorissa kun ei valitettavasti ole henkilöitä papereiden pyörittelyyn.”

Pieniä tilauksia luvattiin toimittaa Postin kautta, ”uudessa kotimaassa” joka paikassa pörräävät Fedex tai UPS kuriiripalvelut on täällä lähes tuntematon tapaus. Tilasin ja maksoin tavaroita käyttämällä ”uuden kotimaani” luottokorttia, jossa nimestä puuttui ääkkösten pisteet. Toimitusten kuitenkin viipyessä ryhdyin tiedustelemaan kaivattujen tavaroiden mahdollista toimituspäivää. Tilausta ei tietokonejärjestelmästä nimellä löytynyt, koska varsin suomalainen nimi ää-pisteineen oli kirjautunut järjestelmään luottokortin yksinkertaistetulla ”amerikkalaisella” tavalla.

Posti onkin rivi laatikoita

Postiin toimitettuja pienempiä tavaroita ei enää haettukaan postin tiskiltä, vaan tavarat löytyvät laatikosta, jonka ovi aukeaa tietysti vain suomalaisen numeron matkapuhelimeen lähetetyllä viestillä. Voi niitä, jolla puhelinta ei ole.

”Sataa lunta, sataa vettä, sataa pieniä rakeita”

No onkos tullut talvi kesän keskelle?”

Osuimme tulemaan ”vanhaan kotimaahan” lämpimän toukokuun alun jälkeen alkaneeseen parin viikon kylmän jakson aikana. Kiinteästi seuraamamme lämpömittari pysytteli aamukahvin aikaan katsottuna totisen varmasti parissa lämpöasteessa. Harvat ulos uskaltautuneet olivat pukeutuneet uudelleen lämpimiin talvivaatteisiin ja pipoa käyttivät muutkin kuin nykymusiikin puhelaulun esittäjät. Floridan 35 asteen huippuhelteistä saapuneina katsoimme parhaimmaksi vain ihastella ikkunan takaa välillä sankaksikin yltynyttä toukokuista lumipyryä.

Pitkäksi venyneen toukokuisen kylmän kauden jälkeen tapahtui varsin nopea ilman lämpiäminen, muutamassa tunnissa lämpömittarin neula nousi parikymmentä astetta ja hätyyteltiin jopa hellerajaa. Lumisateesta toipuneet kanssakansalaiset kuoriutuivat huippuvauhtia talvivarusteistaan ja vielä kylmän kangistamiin puistikoihin ilmestyi päiväpeittoja ja uimapukuisia auringonpalvojia heti seuraavana päivänä.

Kesä tuli sittenkin,

Luonto kirjaimellisesti räjähti vihreäksi. Vielä talvimustina harottavien lehtipuiden oksien pienet silmut muuttuivat hennon vihreiksi lehdiksi tunneissa ja näkymät muuttuivat tunti tunnilta vihreämmäksi. Jopa käki ryhtyi lauluharjoituksiin läheisessä urheilupuistossa. Omituisesti sydämessä läikähti ja olo tuntuikin äkkiä oudon kotoisalta.

Kaikki omasta mielestämme kohtaamamme outoudet ovat ehkä sittenkin olleet vain pintakuohua ja teräviä särmiä ”vanhan kotimaan” kehityksessä. Kehitys kun kehittyy eri osissa palloamme eri tahdissa hakien parasta kasvusuuntaa. Suomi on edelleenkin se paikka, jossa suomalaisen sielu on eniten kotonaan.

Elämän ihmeelliset pyörteet on voinut viedä minut pois Suomesta, mutta Suomea ei sittenkään ole viety pois minusta. ”Uuteen kotimaahan” palattuamme osaan ehkä asettaa elämän palasia uudelleen parempaan arvojärjestykseen.

Kansantanssitkin ovat ehkä ihan kivoja.

Timo Vainionpää

Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Lake Worthin St. Andrewin luterilaisen seurakunnan kuukausikirjeessä.

Kuinka suomalaisen henkilökortin saa tunnistuskäyttöön?

Useilla ulkosuomalaisilla ei ole enää Suomessa pankkitiliä, jota voisi käyttää Suomen viranomaisten vaatimaan vahvaan tunnistautumiseen. Vaikka pankkiyhteys on edelleen olemassa, sen käyttäjäksi on usein määritelty vain toinen tilinhaltijoista, jolloin vain toinen voi tunnistautua viranomaispalveluihin.

Vero.fi sivun varmennusvaihtoehdot

Vahvaa tunnistautumista vaaditaan Suomessa päästäkseen katsomaan tai hoitamaan esimerkiksi omia veroasioita (www.omavero.fi), omia eläkeasioita (www.kela.fi) tai omaan terveydenhoitoon liittyviä tehtäviä (www.omaolo.fi).  Uuden passin tai henkilökortin haku tai edes ajanvaraus ei ilman vahvaa tunnistautumista välttämättä onnistu. Omaolon kautta voisi myös ladata Suomessa tehdyt terveystodistukset, vaikka myös koronatestien tulokset.

Pääsääntöisesti edes kumppanin tekemällä vahvalla tunnistautumisella ei ole pääsyä omiin tietoihin.

Suomen viranomaisten uuden henkilökortin pitäisi ratkaista ongelmat. Aivan helppoa se ei kuitenkaan ole.

Uuden ja ensimmäisen henkilökortin saamiseksi vaaditaan henkilökohtaista asiointia poliisiasemalla. Suomen pääkonsulaattien eri maissa kierrättämillä liikkuvilla passilaitteilla voi myös tilata henkilökortin. Helpointa on tietysti asioida oman asuinpaikan poliisiasemalla, mutta ajan voi varata mihin tahansa poliisin palvelupisteeseen (www.poliisi.fi). Ainakin nyt Suomessa toukokuussa 2021 aikoja tarjottiin 3-5 viikon päähän.

Varaa aika poliisiasemalle hyvissä ajoin. Tarkasta myös naapuripaikkakuntien ajanvaraustilanne.

Henkilökohtaiseen tapaamiseen pitää varustautua kuvalla ja henkilötodistuksella. Myös Suomessa vakinaisesti asuvat ulkomaalaiset, jotka on merkitty väestötietojärjestelmään ja joilla on voimassa oleva oleskelulupa tai oleskelukortti voivat saada suomalaisen henkilökortin.

Tarkasti määritellyn muotoisen kuvan voi ladata itse etukäteen kuvapalvelimelle (www.lupakuvienvastaanotto.fi). Kuvaa varten voi myös käydä valokuvaamossa, joka siirtää pyynnöstä kuvan viranomaisten kuvapalvelimelle. Poliisilaitoksella kysytään silloin vain ladatun kuvan kuvatunnus. Poliisilaitoksella voidaan myös skannata mukana tuotu paperikuva.

Lisäksi tarvitaan suomalainen puhelinnumero, johon tieto kortin valmistumisesta lähetetään.

Kortin tilaus on nopea prosessi, maksu on 55 Euroa. Valmistunut kortti lähetetään kahdeksan päivän sisään asiakkaan lähimpään noutopisteeseen. Kortin noutamisesta poliisi lähettää matkapuhelimeen viestinä noutopaikan osoitteen ja noutokoodin, henkilöllisyystodistusta noudettaessa on esitettävä jokin suomalaisen viranomaisen myöntämä henkilöllisyystodistus. Ulkomaisen henkilön, jolla ei ole mitään suomalaisen viranomaisen antamaa henkilöllisyystodistusta on valtuutettava joku toinen henkilö, jolla on suomalainen passi tai henkilöllisyystodistus noutamaan kortti.

Ilman muita toimenpiteitä kortti kelpaa joissakin maissa matkustusasiakirjana, mutta vahvaa tunnistautumista varten kortti pitää aktivoida.

Aktivointi tarkoittaa varmenteen käyttöönottoa ja henkilökohtaisten tunnuslukujen luomista.  Kortilla olevan varmenteen aktivointiin tarvitset aktivointitunnusluvun, tietokoneen, kortinlukijan ja kortinlukijaohjelmiston.

Aktivointitunnus tulee postin kautta kortin jälkeen

Aktivointitunnusluku saapuu sinulle postitse kahden viikon kuluessa kortin valmistumisesta. Aktivointi kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä kirjeestä irrotettu aktivointitunnus saattaa himmentyä lukukelvottomaksi ajan kuluessa.

Aktivointiin tarvitset erityisen sirukortin lukulaitteen. Suomessa USB-liitäntäisen lukulaitteen hinta on noin 30 Euroa.

Ennen lukulaitteen liittämistä tietokoneeseesi, sinun pitää ladata maksuton mPollux DigiSign Client-ohjelma https://dvv.fi/kansalaisvarmenne-kortinlukijaohjelmisto -sivulta. Ohjelma ladataan tietokoneeseen ja asennetaan ainakin Windows-ympäristössä oletusarvoissaan, mitään muutoksia ohjelman näyttämiin parametreihin ei kannata tehdä.  Sivulta löytyy myös ohjeet kortinlukuohjelmiston latauksesta Mac- ja Linux tietokoneille. Mac koneilla suositellaan muun kuin Safari-selaimen käyttöä kortinlukuohjelman asennukseen.

Kun kortinlukija-ohjelmisto on ladattu, liitä lukija tietokoneeseesi. Työnnä sirukortti lukulaitteeseen ja tarkista miten päin kortin kuuluu olla. Aktivoinnin pitäisi alkaa automaattisesti. Jos aktivointi ei käynnisty, kokeile korttia toisin päin.

Aktivoinnissa kortille asetetaan perustunnusluku ja allekirjoitustunnusluku. Tunnusluvut saat päättää itse. Mieti haluamasi tunnusluvut valmiiksi etukäteen, sillä aktivoinnin aikana sinulla on noin 30 sekuntia aikaa kunkin tunnusluvun syöttämiseen. Perustunnusluku voi olla pituudeltaan 4-8 numeroa ja allekirjoitustunnusluku 6-8 numeroa.

Uudet koodit tulevat voimaan välittömästi.

Kokeile kortin toimintaa esimerkiksi www.vero.fi sivulla kirjautumalla omaveroon. Valitse tunnistautumistavaksi ”varmennekortti” jolloin kone kertoo kortin käyttäjän nimen ja pyytää antamaan juuri luodun PIN-koodin. Jos sivut avautuvat, kaikki on kunnossa.

Varmennekortti on eri asia kuin mobiilivarmenne. Teleyhtiöt ovat lanseeranneet oman vahvan tunnistautumistavan, palvelun voit ostaa teleyhtiöltäsi.  Mobiilivarmenne toimii vain puhelimellasi ja se vaatii suomalaisen puhelinnumeron, palvelu maksaa tällä hetkellä noin 2 Euroa kuukaudessa.

Esimerkiksi koronatestauksia tekevän sairaalayrityksen Mehiläisen Digi-palvelu voidaan varmentaa vain mobiilivarmenteella, eikä siihen kelpaa valtion viralliseen henkilökorttiin perustuva, aktivoitu vahva tunnistautuminen.