Olen nyt asunut Suomesta katsoen ulkomailla vain 22 vuotta ja rapiat. Monen ulkosuomalaisen mielestä aika on kovin lyhyt ja olen edelleen vihreä ja vastatullut maahanmuuttaja. Suomessa olen käynyt säännöllisen säännöttömästi, hoitamassa asioita, häissä ja hautajaisissa. Ruuhkavuosina syntyneet ystävyydet eivät ole kestäneet kovin hyvin vuosia tai maantieteellistä etäisyyttä – ja hieman erakkomaista luonnetta..
”Uudessa kotimaassa” on tehty työtä, saatu uusia ystäviä ja harrastuksia, elämän piiri on laajentunut useammallekin mantereelle. Tunnen olevani kuitenkin perin suomalainen, vahvan verisiteen vahvistaa myös jokunen vuosi sitten tehty geenitesti. Perimältäni olen 99 prosenttisesti Suomesta.
Mistä siis on oikein kysymys?
Edellisten lauseiden sanavalinnat paljastavat ilmenneen ongelman.
Jos olen edelleen kunnon suomalainen, niin kuinka voin ”vierailla” Suomessa ja ”vanhassa kotimaassa”? Parikymmentä vuotta poissa Suomesta on sittenkin muuttanut joko minua tai sitä Suomea minkä tunsin enemmän kuin ajattelinkaan.
”Uudessa kotimaassani” olen suomalaisempi kuin Suomessa. ”Uudessa kotimaassa” osallistun suomalaisyhteisön harrastuksiin, tapaamisiin ja muuhun toimintaan. Kunnioitan ja juhlin suomalaiseen tapaan nimipäiviä, joulua, juhannusta ja ”vanhan kotimaan” itsenäisyyspäivää kolmannesta maasta ja eri uskontokunnasta olevasta vaimon avustuksella ja myötäeläessä. Miksi ”uudessa kotimaassani” katselen lievästi jopa kiinnostuneena Katrillien kansantanssia ja osallistun lippujen nostamiseen salkoihin ja Talvisodan päättymisen muistojuhlaan? Aktiviteettejä, joihin en juurikaan kuvittelisi osallistuvani Suomessa pysyvästi asuessani.
Hankittuamme Suomen tukikohdaksemme asunnon niukasti Kanta-Hämeen puolelle sijoittuvasta Riihimäen pikkukaupungista, pääsimme sitä asumiskuntoon varustaessamme tarkemmin tutkailemaan, onko muutos tapahtunut meissä vai ympäristötekijöissä.
Parinkymmenen viimeisen vuoden aikana Suomesta on tullut monikansallinen, usein englanninkielinen, melko kallis ja yli-digitalisoitunut maa, jossa asuintalomme edustalla seisoo seitsemän erilaista roskapönttöä erilaisille roskille. Muovirasiat pitää pestä ennen muoviroskiin heittämistä, kahvipaketin ulkokuori kuuluu pahvinkeräykseen, mutta kiiltävä kahvipussi ties minne. Ilman taloustaidon ja kemian tutkintoa tuntuu mahdottomalta toimia oikein kun muovipullot kuuluvat yhteen ja ämpärit toiseen keräysastiaan.
”Naapurivahti” ei pikkukaupungin kerrostalossa toimi yhtä tehokkaasti kuin ”uuden kotimaan” suomalaisalueella. Naapureita tai muita talon asukkaita emme pari viikkoa asuttuamme ole nähneet kuin vilahdukselta. Vanhojen asukkaiden mielestä uuden naapurin kohtaaminen vaikuttaa varsin vaikealta. Jos hissiin mennessä tapaaminen olisi todennäköistä, on ilmeisesti parempi palata takaisin ja yrittää hetken päästä uudelleen.
Henkilökohtaisia tapaamisia pyritään välttämään entistä enemmän varsinkin pandemian aikana. Entiset asiakasystävälliset liikkeet ja jopa jotkut viranomaiset pyrkivät hoitamaan kaikki asiat asiakkaita kasvoista kasvoihin näkemättä.
Sairaan- tai terveydenhoito pyritään hoitamaan ilman terveyskeskukseen menoa. Netin kautta pitää vain kirjautua ”omaolo”-sivulle pankkitunnuksilla ja kertoa oireensa. Jos oireissa ei ole mitään hälyttävää, kehotetaan sivulla vain olemaan kotona ja tarkkailemaan tilannetta. Jos olo ei ala parantua, voi ”omaolo” –nettisivulta saada terveyskeskuslääkärin soittamaan sinulle takaisin muutamassa päivässä ja kysymään samat kysymykset puhelimessa. Terveyskeskukseen ei juuri ole asiaa kuin pää kainalossa ja hätäkeskuksen ambulanssilla.
Aikaisemmin nopeiden käyntien aikana hämmästystä aiheutti pankkipalveluiden siirtyminen lähes kokonaan verkon kautta toimivaksi. Käteisen nosto kortittomana, tai mahdollisesti jopa satunnaisen talletuksen tekeminen on mitalin arvoinen suoritus. Juuri Kanta-Hämeen puolelle asettautuneessa 30.000 asukkaan pikkukaupungissa on parikin käyttämämme pankin konttoria, mutta kummassakaan ei tarjota kassapalveluita. Käteistä nostaaksemme meidän pitää matkustaa 35 kilometrin päähän Hämeenlinnaan, jossa käteistä on konttorissa tiistaisin ja torstaisin aamupäivällä. Missä ihmeessä ne kassavarat säilytetään muina aikoina?
Suuri liikepankki tarjoaa ratkaisuksi käteisen tilaamista Postin kautta. Pari päivää netin kautta tehdystä tilauksesta lähipostiin pitäisi saapua pankin rahalähetys, joka pitää henkilökohtaisesti käydä noutamassa. Tosin tilauksen tekeminen ja lähetyksen noutaminen postista vaatii jälleen pankkitunnukset tai suomalaisen henkilöllisyystodistuksen.
Henkilöllisyystodistuksen hankkiminen ei kuitenkaan käy aivan helposti. Poliisin sivuille pitäisi kirjautua henkilön omilla tunnuksilla, vaikka tunnuksia ollaan vasta hakemassa. Toisen puolesta hakemusta ei tietenkään voi netissä täyttää vaan hakijan on lopulta mentävä poliisin puheille ja haettava korttia henkilökohtaisesti. Ajanvaraus on tehtävä netin kautta, tosin tapaamisajan voi saada vasta usean viikon päähän ja eri kaupunkiin kuin missä sattuu asumaan. Poliisi lähettää valmistuneen kortin noin viikon kuluessa postiin, josta korttia noudettaessa on esitettävä suomalainen henkilöllisyystodistus. Muna on kohdannut kanan.
Huonekalujen hankinnasta sai enemmän kävelyaskeleita kännykän seurantaan kuin iltalenkistä puistossa. Toki pikkukaupungissamme on myös muutama huonekaluliike, mutta valinnanvara oli suppea. Suuntasimme siis matkamme Helsingin Kehä Kolmoselle, jossa on parikin tiheätä huonekalukauppojen keskittymää. Valinnan varaa ei juuri ollut enempää kuin paikallisessa kaupassammekaan. Samat mallit ja samat materiaalit esiintyivät kaikissa kaupoissa. Nyt muodissa tuntuu olevan mango-puiset pöydät, kaapit ja lipastot.
Huonekalut kuitenkin lopulta saatiin, osaksi kaupoista osaksi netistä tilaamalla. Netin kautta ostaminen ja maksujen suorittaminen ulkomaalaisella luottokortilla ruotsalaisen maksujärjestelmän kautta eivät ensin onnistunut mitenkään ilman suomalaista puhelinnumeroa, koska kaikki ilmoitukset toimituksista tulevat vain automaattisten puhelinviestien kautta vain suomalaiseen puhelinnumeroon. Tilaamamme sängyn runko tosin tehdään Virossa tilauksen mukaan, mutta yhteydenpitoon tarvitaan suomalainen matkapuhelin.
Lähikauppamme sattuu olemaan Keskon ketjuun kuuluva liike. Kaupan kanta-asiakasohjelma antaa joskus merkittäviä etuja, joten parasta oli myös ryhtyä Plussa-pisteiden kerääjäksi. Ystävällinen myyjä löysi paperipinon pohjalta kanta-asiakkaaksi liittymislomakkeen, mutta ei ollut varma mitä täytetylle lomakkeella pitäisi tehdä. Ohjeeksi tuli hoitaa liittyminen nettisovelluksen kautta. Pienen kinastelun jälkeen kauppa-apulainen suostui sentään ottamaan liittymishakemuksen vastaan.
Pari viikkoa odotettuani ja kerättyäni muutamasta isommastakin ostoksesta tavoiteltuja plussa-pisteitä luovutin ja siirryin plussa-pisteiden nettisivulle. Sieltä saamieni ohjeiden mukaan lomakkeen pitäisi päätyä kuukauden tai parin sisään pääkonttoriin käsiteltäväksi. Sitten ei menisikään kuin muutama viikko kortin toimittamiseen. Antauduin mahdottoman edessä ja tein uuden hakemuksen netin kautta, jolloin jäsenyys aukesi seuraavana päivänä. ”Pääkonttorissa kun ei valitettavasti ole henkilöitä papereiden pyörittelyyn.”
Pieniä tilauksia luvattiin toimittaa Postin kautta, ”uudessa kotimaassa” joka paikassa pörräävät Fedex tai UPS kuriiripalvelut on täällä lähes tuntematon tapaus. Tilasin ja maksoin tavaroita käyttämällä ”uuden kotimaani” luottokorttia, jossa nimestä puuttui ääkkösten pisteet. Toimitusten kuitenkin viipyessä ryhdyin tiedustelemaan kaivattujen tavaroiden mahdollista toimituspäivää. Tilausta ei tietokonejärjestelmästä nimellä löytynyt, koska varsin suomalainen nimi ää-pisteineen oli kirjautunut järjestelmään luottokortin yksinkertaistetulla ”amerikkalaisella” tavalla.
Postiin toimitettuja pienempiä tavaroita ei enää haettukaan postin tiskiltä, vaan tavarat löytyvät laatikosta, jonka ovi aukeaa tietysti vain suomalaisen numeron matkapuhelimeen lähetetyllä viestillä. Voi niitä, jolla puhelinta ei ole.
”Sataa lunta, sataa vettä, sataa pieniä rakeita”
Osuimme tulemaan ”vanhaan kotimaahan” lämpimän toukokuun alun jälkeen alkaneeseen parin viikon kylmän jakson aikana. Kiinteästi seuraamamme lämpömittari pysytteli aamukahvin aikaan katsottuna totisen varmasti parissa lämpöasteessa. Harvat ulos uskaltautuneet olivat pukeutuneet uudelleen lämpimiin talvivaatteisiin ja pipoa käyttivät muutkin kuin nykymusiikin puhelaulun esittäjät. Floridan 35 asteen huippuhelteistä saapuneina katsoimme parhaimmaksi vain ihastella ikkunan takaa välillä sankaksikin yltynyttä toukokuista lumipyryä.
Pitkäksi venyneen toukokuisen kylmän kauden jälkeen tapahtui varsin nopea ilman lämpiäminen, muutamassa tunnissa lämpömittarin neula nousi parikymmentä astetta ja hätyyteltiin jopa hellerajaa. Lumisateesta toipuneet kanssakansalaiset kuoriutuivat huippuvauhtia talvivarusteistaan ja vielä kylmän kangistamiin puistikoihin ilmestyi päiväpeittoja ja uimapukuisia auringonpalvojia heti seuraavana päivänä.
Luonto kirjaimellisesti räjähti vihreäksi. Vielä talvimustina harottavien lehtipuiden oksien pienet silmut muuttuivat hennon vihreiksi lehdiksi tunneissa ja näkymät muuttuivat tunti tunnilta vihreämmäksi. Jopa käki ryhtyi lauluharjoituksiin läheisessä urheilupuistossa. Omituisesti sydämessä läikähti ja olo tuntuikin äkkiä oudon kotoisalta.
Kaikki omasta mielestämme kohtaamamme outoudet ovat ehkä sittenkin olleet vain pintakuohua ja teräviä särmiä ”vanhan kotimaan” kehityksessä. Kehitys kun kehittyy eri osissa palloamme eri tahdissa hakien parasta kasvusuuntaa. Suomi on edelleenkin se paikka, jossa suomalaisen sielu on eniten kotonaan.
Elämän ihmeelliset pyörteet on voinut viedä minut pois Suomesta, mutta Suomea ei sittenkään ole viety pois minusta. ”Uuteen kotimaahan” palattuamme osaan ehkä asettaa elämän palasia uudelleen parempaan arvojärjestykseen.
Kansantanssitkin ovat ehkä ihan kivoja.
Timo Vainionpää
Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Lake Worthin St. Andrewin luterilaisen seurakunnan kuukausikirjeessä.
Matkalla maailmalla - USAsuomeksi Blog 