Satunnainen matkailija sai ystävän tyttären häistä syytä tarpeeksi lähteäkseen Kanadaan, sen ranskalaisempaan osaan. Matkailu kun kuulemma avartaa, joten ei muuta, kun matkaan Hopea.
Lentoyhtiöksi valikoitui aivan suuresta tuntemattomuudesta Flair Air. Ei kovin suuri yhtiö, mutta on sillä sentään 18 Boeing 737 -konetta laivastossaan. Kanadalainen halpalentoyhtiö lentää esimerkiksi Fort Lauderdalesta suoraan Ottawaan. Alkuperäinen yhdensuuntaisen matkan hinta kolmen ja puolen tunnin suorasta lennosta oli uskomattomat 27 dollaria. Kun tähän lisättiin matkalaukku, vierekkäiset istuimet ja koko joukko tulo-, laskeutumis-, turvatarkastus-, ja muita veroja niin matkan hinta nousi, mutta jäi mukavasti Deltan ja Air Canadan vaihdon vaativien lentojen hintapyyntöjä pienemmäksi, ero oli tässä vaiheessa kaksinkertainen. Kentällä tehtävästä check-innistä ja boarding passin printtaamisesta uhattiin kyllänveloittaa 25 dollaria. Parasta siis varustautua omilla voileivillä ja jo kotona tehdyllä boarding passeilla.
Hieman kokeneenkin matkustaja hermoja koetteli kuitenkin se, ettei Flair Air pysty kertomaan mistä FLL lentokentän neljästä terminaalista matkaan lähdettäisiin. Puhelinpalveluun soitettaessa Flairin asiakaspalvelu pahoitteli pitkää odotusaikaa, koska jonossa kuulemma oli 147 muuta soittajaa. Palvelussa voi kuitenkin jättää vastasoittopyynnön jonotusajan pidentyessä. Muilla yhtiöillä (lue Comcast ja ATT) yleensä kovin huonosti toimivan palvelun vastasoitto tuli kuin tulikin seuraavana päivänä aivan sopivaan aikaan. Oikeata vastausta terminaalikysymykseen ei kuitenkaan ollut edes olemassa, Flair Air kuulemma yleensä käyttää Fort Lauderdalen terminaalia Kolme, mutta se voi olosuhteiden niin vaatiessa muuttua. Tämä taas ei Uberiä tilattaessa ole varsin mukava tilanne.
Uber kuski tuli ajallaan noutamaan matkalaiset. Puhelias kuski oli ennenkin vienyt Flairin asiakkaita kentälle ja muisteli sen olleen terminaali kolmen. Kentälle saavuttaessa selvisi syykin Flairin, ja ilmeisesti monen muunkin pienyhtiön herättämään epätietoisuuteen. Kentällä on nykyisin LCD taulut kertomassa kustakin terminaalista lähtevien yhtiöiden nimet. Uusien pienten lentoyhtiöiden nimet saivat yleensä hieman aamuäreän satunnaisen matkustajankin paremmalle tuulelle. Tarjolla oli Flair Airin lisäksi esimerkiksi lentoyhtiö Swoop. Minneköhän sillä pääsisi?
Flairin ulkomaille suuntaavia matkustajia kehotetaan tulemaan kentälle jo kolme tuntia ennen lentoa. Juuri kolme tuntia ennen Flairin asiakaspalvelutiskit avautuivat. Huolimattomasti matkatavarakohdan lippujen tiedoista lukenutta satunnaista matkustajaa rangaistiin maksattamalla myös carry-on laukun mukaan ottamisesta. Lipun hintaan kuuluikin vain pieni käsimatkatavara, joka pitää sijoittaa istuimen alle.
Satunnaisella Matkustajalla on hyvästä syystä hallussaan lentokentillä olevan Priority Loungeen oikeuttava kortti. Priority Lounge on myös Fort Lauderdalen kentällä Terminaalissa Kaksi. Nyt kun aikaa koneen lähtöön oli jäänyt runsaasti, niin Satunnainenkin suuntasi askeleensa Terminaalin kolme sisätiloissa Terminaaliin kaksi. Kotvan käveltyään tuli kuitenkin terminaalin takaseinä vastaan. Kakkoseen pääsisi siis vain ulkokautta. Tätä ei kuitenkaan voi suositella, sillä silloin joutuisi uudelleen turvatarkastukseen terminaalissa kaksi ja maihinnousukortin tarkastajat eivät hyväksyisi edes pääsyä ”väärään” terminaaliin.
Pakko oli siis hyväksyä asian mahdottomuus ja pysyä sisätiloissa. Jo pimeän aikana heränneen matkailijan sielu ja ruumis ryhtyi vaatimaan kahvitaukoa. Terminaalista löytyi parikin mukavannäköistä kahvia tarjoilevaa paikkaa, valitettavasti vain niihin molempiin oli todella pitkä jono.
Mutta ei huolta, Coffee Box oli tarjolla pienen patikointimatkan päässä, eikä sinne ollut jonoa, itseasiassa ei yhtään asiakasta ollut näkyvissä. Satunnaisen olisi pitänyt jo tästä huomata ajan merkit. Coffee Boxissa oli hieman tummempi ”asianhoitaja”, joka haukansilmin valvoi kahvia koneesta pahvikuppiin jaavaa lorottajaa. Kahvimausteita, kermaa ja sokeria oli tarjolla, jopa puutikku hämmentämiseen. Jostain ilmestyneen toisen pahaa-aavistamattoman asiakkaan pujotellessa pahvisuojusta kuppiinsa sormien edelleen poltellessa päätti asiakas yrittää pistää vielä toisenkin pahvisuojan saman ympärille toisenkin pahvisuojan. Silloin sai myös kahviboxin ”tarjoilusta” ilmeisesti vastaava henkilö suunsa auki ja kiljaisi: ”Jos otat toisen, niin maksat kahdesta kupista!” Ehkä kahviboxin myyntireskontra toimiikin pahvisuojien ja kuppien määriä laskemalla.
Satunnaisen olisi pitänyt paeta viimeistään tässä vaiheessa paikalta, mutta ei osannut muuta tehdä kuin siirtyä kuppinsa kanssa itsepalvelumaksupäätteelle. Tablettilaitteelle ilmestyi kahvin hinta 4.20 dollaria, mutta maksutapahtuma ei edennyt kuin tippiä vaativalle näytölle. Valittavina oli yhden, kolmen tai viiden dollarin tippi, vasta sitten maksutapahtuma edistyisi. Nollatippivaihtoehtoa ei ollut edes olemassa. Nyt siis joutui maksamaan dollarin palvelurahaa siitä, että otti itse kahvin, etsiskeli siihen kannen ja maksoi automaattinäytölle. Tippeineen ja veroineen kahvikupin hinnaksi tuli viisi ja puoli dollaria.
Seuraavalla kerralla Satunnainen Matkailija takuulla siirtyy kiltisti jommankumman yrityksen kahvijonoon eikä valita lainkaan palvelun hitaudesta. Kahviboxin asiakkaaksi ei satunnainen matkailija enää edes vahingossa suostu.
Meriseikkailija Juan Ponce de Leon tunnetaan Floridasta hänen jatkuvasta ”Nuoruuden lähteen” etsimisestään. Lähdettä ei ilmeisesti löytynyt sillä Ponce de Leon kuoli vain 46-vuotiaana.
Juan etsi lähdettä merimatkoillaan, Karibian saarilla ja Meksikonlahdella. Juan Ponce de Leonin kunniaksi on annettu myös koko Floridan löytäminen, tosin toisten mielestä Florida ei tosin koskaan kadoksissa ole ollutkaan.
Juan Ponce de Leon
Juan Ponce de Leon 1474 – 1521
Juan Ponce oli kuninkaallista verta, Espanjan aikaisemman kuninkaan äpärätyttären kautta. Vaikka virallista sukulaisuutta ei ollut, ei se ollut haitannut Juanin isän liittämästä nimeensä de Leonia ilmaisemaan sukulaisuutta aikaisempaan kuninkaaseen. Ponce de Leonin perhe oli kuitenkin arvostettu ja ilmeisesti myös vaikutusvaltainen, koska Juan Ponce de Leon pääsi vain 19-vuotiaana Kolumbuksen 1200 miehen vahvuisen joukon toiselle retkelle Amerikkaan. Juan Ponce de Leon oli yksi 200 mukaan kelpuutetusta ”herrasmiessotilaasta”.
Kukistettuaan Hispaniolan saarella tapahtuneen alkuasukkaiden kapinan verisesti, Juan Ponce de Leon nimitettiin alueen kuvernööriksi ja rikastui käyttämällä jäljelle jääneittä alkuasukkaita orjatyövoimana maatilallaan. Orjuutta vastustaneen Espanjan kuningattaren Isabellan kuoltua Ponce de Leon lähetti orjat omistamilleen kultakaivoksille. Sieltä keräämillään varoilla tämä ”herrasmiespurjehtija”, joka todellisuudessa orjuutti ja tappoi alkuasukkaita mielin määrin omaksi edukseen, ulotti tutkimusmatkansa ympäri La Floridaksi, täynnä kukkia olevaksi maaksi kastettua niemimaata.
Löytämäänsä niemimaata kartoittaessaan Juan sattui myös Floridan kärkeen, silloin saariketjun viimeiselle saarelle ja purjehti siitä vielä 110 kilometriä lännemmäksi, pienelle kilpikonnia vilisevälle saarelle. Kilpikonnasaarelta ei kuitenkaan löytynyt vettä, jolloin saarten kilpikonnia espanjaksi tarkoittavaan Tortugas -nimeen lisättiin myöhemmin englanninkielinen määritys kuiva. Saariryhmästä tunnetaankin nyt sekakielisellä nimellä Dry Tortugas.
Luusaari?
Nykyisen Key Westin saaren nimeksi tuli Cayo Hueso, Luusaari, saarelta löytyneiden lukuisten Calusa-intiaanien luiden mukaan. Englantilaisten tultua alueelle he kuulivat espanjankielisen ”Cayo Hueso” -nimen väärin ja Luusaaresta tuli Key West. Pari sataa vuotta myöhemmin Yhdysvaltojen sisällissodan aikana Florida liittyi kapinallisiin konfederaatteihin, mutta Key West pysyi pohjoisen jenkkien hallussa saaren suuren laivastotukikohdan vuoksi.
90 mailia Kuubasta, entäs sitten?
Nykyinen Luusaari ei paljoa historiaansa esittele. Key West paremminkin tunnetaan kadut täyttävistä juhlijoista, Hemingwayn näköisistä miehistä ja monista käsi kädessä kävelevistä poikapareistaan. Key Westissä käyneet tietävät Duval-kadun ja Malloryn aukion, jolle sadat, joskus tuhannet ihmiset kokoontuvat ihailemaan upeita auringonlaskuja. Kaupungin tunnetuin ja kuvatuin muistomerkki on varmasti The Southernmost Point of the Continental U.S.A. -meripoiju, joka julistaa olevansa vain 90 mailin päässä Kuubasta. Tämän raidalliseksi maalatun betonijärkäleen yrittivät jotkut liikaa juhlineet nuoret miehet polttaa muutama vuosi sitten.
Suosikkipiirakkaa
Key Westin nykyinen kulttuuri, jos sitä markkinahumun takaa löytyy, on kotoisin Kuubasta. Kohta kaksisataa vuotta sitten kuubalaiset muuttivat Key Westiin sankoin joukoin, joka kolmas asukas oli silloin kotoisin Kuubasta. Nykyisin kuubalaisia vaikutteita löytyy parhaiten ravintoloiden ruokalistoista. Saarten kuuluisin ruoka on Key lime pie – limettimehusta, makeutetusta tiivistetystä maidosta ja munankeltuaisista tehty piirakka. Piirakka saattaa olla aivan muualla kehitelty, mutta oman erityisen makunsa piirakkaan tuo kuitenkin erityisesti Keys- saarilla kasvavat sitruunan sukuiset limetit, jotka eroavat edukseen muualla kasvaneista lajitovereistaan.
Nykyisin Key Westin turisteille pistää parhaiten silmää, tai mahdollisesti korvaan, kaduilla tepastelevat ylväät moniväriset kukot, jotka tarpeen tullen kiekaisevat kovalla äänellä mielipiteensä. Kukkojen, ja tietysti myös kanojen esi-isät tuotiin Kuubasta osallistumaan maksullisiin kukkotappeluihin. Kukkotappelussa etua oli kukon suuresta koosta, upeasta värityksestä ja terävistä kannuskynsistä. Kukkotappelut kuitenkin kiellettiin 1970-luvun lopulla ja kukot ja kanat päästettiin vapaaksi. Nyt kukot astelevat arvokkaasti turistien joukossa, niitä eivät edes kuuluisat Hemingwayn talon kuuluisat kuusivarpaiset kissat uskalla ahdistaa.
”Minähän sanoin, että olen sairas”
Mielenkiintoinen ja rauhallisempi paikka on Key Westin korkeimmalle paikalle rakennettu kaupungin hautausmaa. Hautoja ei ole kaivettu maahan, vaan ne ovat maan päälle rakennettuja, joskus varsin komeitakin valkoiseksi auringon paisteessa huuhtoutuneita muistomerkkejä. Maan päälle rakentaminen on aiheellista, aikaisemmin maahan kaivetuista haudoista huuhtoutuneita luita oli jouduttu keräämään uudelleen talteen hirmumyrskyjen jälkeen.
Latinalaiseen tapaan haudoilla käydään istuskelemassa varsinkin kuolleiden yönä lokakuun lopulla. Silloin haudoille viedään yöksi ruokaa ja juomaa ja edesmenneitä muistellaan iloisissa tunnelmissa.
Hautausmaan kuuluisimpia hautakirjoituksia ovat ehkä 1979 kuolleen Pearl Robertsin hautaan kaiverrettu ”Minähän sanoin, että olen sairas” ja Gloria Russelin huomautus vuodelta 2000, ”Lepuutan vain silmiäni”.
Vanhan kaupungin hautausmaa on tiiviisti suljettu rauta-aidalla. Hautausmaalle pääsee maksetuilla kummituskierroksilla, mutta myös päiväsaikaan määrätunneilla vartioidusta portista.
”Been there – done that”
Dry Tortugasin kansallispuisto on 100 neliökilometrin kokoinen, mutta 98% siitä on veden alla. Dry Tortugasin seitsemän pientä saarta muodostavat vain 0,4 neliökilometriä kuivaa maata.
Dry Tortugasin saariryhmä on yksi Yhdysvaltojen vähiten käytetyistä kansallispuistoista, sen ainoa rakennus on Fort Jefferson, läntisen pallonpuoliskon suurin tiilirakennus. Fort Jeffersonin rakentaminen aloitettiin vuonna 1846 ja jatkui yli 30 vuotta. Linnoitus sisältää yli 16 miljoonaa tiiliä ja kattaa lähes koko saaren. Vaikka valtavaa rakennusta rakennettiin vuosikausia, linnoitusta ei saatu koskaan valmiiksi.
Sisällissodan aikana linnoitusta käytettiin vangittujen karkureiden sotilasvankilana. Siellä pidettiin myös neljää miestä, jotka tuomittiin osallisuudesta presidentti Abraham Lincolnin salamurhaan vuonna 1865. Tunnetuin vangeista oli tohtori Samuel Mudd.
Fort Jeffersonissa oli huippunsa aikana yli 1 700 miestä, mutta sitä vaivasivat rakennusongelmat ja keltakuume-epidemiat. Linnoituksen sadevesisäiliöt murtuivat oman painonsa alla päästäen suolaisen veden tunkeutumaan arvokkaaseen juomavesivarastoon.
Tykkien käyttöönotto teki lopulta linnoituksesta vanhanaikaisen, paksut seinät voitiin tykillä läpäistä. Lopulta armeija hylkäsi Fort Jeffersonin vuonna 1874.
Saaressa ylläpidetään kahdeksan puistovahdin henkilökuntaa. Puiston syrjäisen sijainnin vuoksi vartijoiden tuotettava oma sähkönsä generaattorilla ja makea vesi suolanpoistolaitoksella. Vartijat saavat päivittäistavaransa ja tarvikkeensa kerran viikossa National Park Servicen huoltoveneellä. Saarella ei edes kuulu kännykkäpuhelimet, saari kun on noin 110 kilometriä lähimmästä vahvistinantennista.
Key Westistä Dry Tortugasin kansallispuistoon saarelle pääsee katamaraanilautalla ja vesitasolentokoneella. Liput molempiin kulkuneuvoihin pitää varata mieluummin kuukausia etukäteen. Lautalle otetaan vajaa parisataa matkustajaa runsaan kahden tunnin matkalle, vesitaso sujahtaa Key Westin lentokentältä noin 40 minuutissa Dry Tortugasin rantaan.
Vesitasoon otetaan kerrallaan 10 matkustajaa, vain polvihousuisen kapteenin paikka tarvitaan lentokoneen ohjaajalle. Seaplane Adventures -yhtiö lentää kahdella melko vanhalla DHC-3 DeHavilland Turbine Otter Amphibians -koneella viidesti päivässä Dry Tortugasin saarelle. Yhtiö kehuu mainoksessaan lentäneensä jo yli 15.000 lentoa saarelle, joten kyyti on ilmeisen turvallista vanhan koneen lievästä räminästä huolimatta. Lento lähtee Key Westin lentokentältä pyöriltään, laskeutuminen tapahtuu saaren rantaveteen. Rantaan ei suinkaan tarvitse kahlata, vaan lentäjä taitavasti peruuttaa koneen ponttoonit rantahietikolle. Lentoja joudutaan valitettavasti varsin usein peruuttamaan liian korkean merenkäynnin vuoksi.
Vesitaso lentää hitaasti ja matalalla esitellen matkan varrella olevan edelleen aktiivisen aarteenetsintäalueen, josta kalastaja löysi espanjalaisten galleonien ”Atochan” ja ”Margaritan” aarteet. Yli puolen miljardin dollarin arvosta kultaa ja hopeaa on hajallaan kahdeksan mailin alueella. Nykyäänkin alueelta löytyy valtavia espanjalaisia smaragdeja. Matkalla näkyy myös muutama laivanhylky, jotka Yhdysvaltain laivasto upotti pommitusharjoituksia varten.
Katamaraanirunkoisella lautalla matka sujuu hitaammin. Viikkoja etukäteen lippunsa varanneet ehtivät saarelle hieman aamukymmenen jälkeen ja paluumatkalle lautta lähtee jo hieman ennen neljää iltapäivällä. Lautalla saa ostettua vettä ja pientä purtavaa.
Saarelle on järjestetty muutama alkeellinen telttapaikka retkeilijöille, nämäkin paikat halukkaiden on syytä varata etukäteen. Koko saarella ei ole mitään palveluita, kaikki tarvittava on tuotava mukana ja vietävä roskat takaisin mantereelle palatessa. Edes vessaa ei kävijöille tarjota, laivan ollessa satamassa, kaikkia kehotetaan käyttämään laivan mukavuuslaitoksia.
Kuivien kilpikonnien mukaan nimetty Dry Tortugasin kansallispuisto on mielenkiintoinen nähtävyys ja käymisen arvoinen paikka elämyksiä etsiville. Saaren mainostetut uimarannat ovat kyllä kehnompia kuin Floridan suomalaisalueen rannat, eikä koralleista tai merenelävien tarkkailusta voi juurikaan puhua.
Kuivien kilpikonnien puistosta Key Westiin palattua voikin sitten suolat iholta pyyhkivän suihkun jälkeen pistää kesäsandaalit jalkaan ja tropiikkikuvioinen paita päälle ja suunnistaa vaikka Hemingwayn suosimaan Sloppy Joen baarin ainaiseen meteliin.
Suomen kunniakonsuli Floridassa Peter Mäkilä oli suunnitellut palaavansa Arjan kanssa Suomesta Floridaan jo lokakuun alkupuolella. Finnairin muutettua aikataulujaan ylimääräinen yöpyminen New Yorkissa alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoajan supistuttua liian lyhyeksi.
Peter ja Arja Louhisaaren nurmikolla Askaisissa
Peterin hyvät tuttavuussuhteen olivat avuksi, kun korvaavaksi reitiksi löytyikin yllättävä vaihtoehto. Finnair kertoi aloittavansa suorat lentonsa Tukholmasta Miamiin lokakuun 23 päivä ja lippuja olisi neitsytlennolle saatavissa.
Uudeksi reitiksi Floridaan tulikin ensin lyhyt aamulento Helsingistä Tukholmaan ja sieltä Finnairin suora noin 10 tunnin lento Miamiin. Varhaisen aamulennon vuoksi tosin olisi yövyttävä lentokenttähotellissa. Mäkilöiden hotelliksi valikoitui Mäkilöiden ennenkin käyttämä hotelli GLO, jonka erikoisuutena on ikkunattomat huoneet.
Uudella Finnair reitityksellä oli parempien yhteyksien lisäksi muitakin etuja tarjottavanaan. Finnairin koronatestipiste oli melko mukavasti lentokentän kupeessa, ajanvarauksella saatava koronatestin hinta on edullinen 65 Euroa verrattuna muihin, jopa 300 Euron arvoisiin testeihin. Testeihin Mäkilät pääsivätkin jopa etuajassa. Testitulosten vastaanottaminen sähköpostiin osoittautui hankalaksi, sähköpostin toimittaminen amerikkalaiseen bellsouth-osoitteeseen on osoittautunut muuallakin ongelmalliseksi.
Finnair tarjoaa myös mahdollisuuden jättää matkatavarat kuljetettavaksi jo lentoa edellisenä iltana. Monen matkalaukun kanssa hotelliin olisikin ollut kovin vaivalloista, nyt lennolle bookkaus voitiin tehdä jo matkaa edeltävänä iltana, jolloin aamulla voi mennä suoraa käsimatkatavaroiden kanssa lähtöportille.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla on terminaalijärjestelyt edelleen menossa, jolloin matkatavaroiden kanssa olisikin ollut varsin hankalaa päästä oikealle portille. Terminaali oli todella täynnä jo viideltä aamulla. Suuri osa matkustajista vaikutti olevan lomalennoille lähdössä, lomalle lähtöä oli ilmeisesti juhlistettu jo perinteisin menoin, joten terminaalin anniskelupisteissä vaikutti olevan jo täysi meno päällä varhaisesta aamusta huolimatta.
Finnair Arlanda
Lento Tukholmaan tehtiin Finnairin uudenkarhealla isolla Airbus 350-koneella, jonka business-luokkaan mahtuu 46 matkustajaa ja koneen loppuosassa on istuimet noin 250 economy-luokan matkustajalle. Lentoaika oli vain vajaa tunti ja kone pääsi jäänpoiston jälkeen ajallaan matkaan. Matkustajia tuntui olevan kovin vähän.
Matkustamohenkilökuntaa edustavan ammattiyhdistyksen ja Finnairin riitojen vuoksi koneen miehistö piti Tukholmassa vaihtaa eri yhtiön kautta palkatuiksi henkilökunnaksi, sama kone olisi kuitenkin lähdössä muutamaa tuntia myöhemmin Atlantin ylitykseen. Atlantin ylityksellä henkilökunta oli huomattavasti kansainvälisempi, mutta mukana miehistössä oli kuitenkin suomea puhuvia lentoemäntiä.
Arlandassa neitsytlennolle lähdössä
Helsingistä liityntälennolla neitsytlennolle lähteviä ei juuri mitenkään opastettu jatkolennolle, vaan samalle koneelle pääsyä piti jopa kysellä harvoilta paikalla olevilta toimihenkilöiltä. Lopulta oikea portti kuitenkin löytyi lähtevien kerroksesta, ilmapallojen koristama lähtöportti oli vain kovin kaukana.
Yhdysvaltoihin lähtevät tarkastetaan vielä uudelleen portilla, Mäkilöiden tarkastaja oli kovin kiinnostunut Mäkilöiden viisi kuukautta kestäneestä Suomessa oleskelusta. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja vielä oli aikaa lyhyeen keskusteluun paikalleen saapuneiden Finnairin paikallisjohtajien kanssa. Johtajat saivat kiitoksia lentojen järjestymisestä mutta risuja jaettiin puuttuvasta opastuksesta ja vajavaisesta lentojen mainonnasta.
Arvaa ketkä näistä ovat ruotsalaisia! – Company policy rules!
Matka Atlantin yli oli tasainen, tarjoilu toimi mainiosti ja ruoka oli hyvää. Perille Miamiin päästiin ajallaan. Finnairin lento parkkeerasi aikansa rullausteillä pyörittyään todella kauaksi, josta pääterninaaliin kuljetaan junalla, kävelymatkaakin tulee vielä reippaan iltalenkin verran.
Yhdysvaltojen rajamuodollisuudet on nykyään karsittu minimiin ainakin Yhdysvaltojen passinhaltijoilta. Passin tarkastus tapahtuu nopeasti, eikä tullitarkastajia nykyään näy mailla halmeilla. Edessä oli enää matkatavaroiden poimiminen hihnalta ja kävely aulaan vastaanottajia tervehtimään.
Puhelinkeskustelusta muistiin merkinnyt Timo Vainionpää.
Olen nyt asunut Suomesta katsoen ulkomailla vain 22 vuotta ja rapiat. Monen ulkosuomalaisen mielestä aika on kovin lyhyt ja olen edelleen vihreä ja vastatullut maahanmuuttaja. Suomessa olen käynyt säännöllisen säännöttömästi, hoitamassa asioita, häissä ja hautajaisissa. Ruuhkavuosina syntyneet ystävyydet eivät ole kestäneet kovin hyvin vuosia tai maantieteellistä etäisyyttä – ja hieman erakkomaista luonnetta..
”Uudessa kotimaassa” on tehty työtä, saatu uusia ystäviä ja harrastuksia, elämän piiri on laajentunut useammallekin mantereelle. Tunnen olevani kuitenkin perin suomalainen, vahvan verisiteen vahvistaa myös jokunen vuosi sitten tehty geenitesti. Perimältäni olen 99 prosenttisesti Suomesta.
Jos olen edelleen kunnon suomalainen, niin kuinka voin ”vierailla” Suomessa ja ”vanhassa kotimaassa”? Parikymmentä vuotta poissa Suomesta on sittenkin muuttanut joko minua tai sitä Suomea minkä tunsin enemmän kuin ajattelinkaan.
”Uudessa kotimaassani” olen suomalaisempi kuin Suomessa. ”Uudessa kotimaassa” osallistun suomalaisyhteisön harrastuksiin, tapaamisiin ja muuhun toimintaan. Kunnioitan ja juhlin suomalaiseen tapaan nimipäiviä, joulua, juhannusta ja ”vanhan kotimaan” itsenäisyyspäivää kolmannesta maasta ja eri uskontokunnasta olevasta vaimon avustuksella ja myötäeläessä. Miksi ”uudessa kotimaassani” katselen lievästi jopa kiinnostuneena Katrillien kansantanssia ja osallistun lippujen nostamiseen salkoihin ja Talvisodan päättymisen muistojuhlaan? Aktiviteettejä, joihin en juurikaan kuvittelisi osallistuvani Suomessa pysyvästi asuessani.
Kansanlauluja ja Katrilleja
Hankittuamme Suomen tukikohdaksemme asunnon niukasti Kanta-Hämeen puolelle sijoittuvasta Riihimäen pikkukaupungista, pääsimme sitä asumiskuntoon varustaessamme tarkemmin tutkailemaan, onko muutos tapahtunut meissä vai ympäristötekijöissä.
Parinkymmenen viimeisen vuoden aikana Suomesta on tullut monikansallinen, usein englanninkielinen, melko kallis ja yli-digitalisoitunut maa, jossa asuintalomme edustalla seisoo seitsemän erilaista roskapönttöä erilaisille roskille. Muovirasiat pitää pestä ennen muoviroskiin heittämistä, kahvipaketin ulkokuori kuuluu pahvinkeräykseen, mutta kiiltävä kahvipussi ties minne. Ilman taloustaidon ja kemian tutkintoa tuntuu mahdottomalta toimia oikein kun muovipullot kuuluvat yhteen ja ämpärit toiseen keräysastiaan.
Mikä mahtaa kuulua mihinkin??
”Naapurivahti” ei pikkukaupungin kerrostalossa toimi yhtä tehokkaasti kuin ”uuden kotimaan” suomalaisalueella. Naapureita tai muita talon asukkaita emme pari viikkoa asuttuamme ole nähneet kuin vilahdukselta. Vanhojen asukkaiden mielestä uuden naapurin kohtaaminen vaikuttaa varsin vaikealta. Jos hissiin mennessä tapaaminen olisi todennäköistä, on ilmeisesti parempi palata takaisin ja yrittää hetken päästä uudelleen.
Henkilökohtaisia tapaamisia pyritään välttämään entistä enemmän varsinkin pandemian aikana. Entiset asiakasystävälliset liikkeet ja jopa jotkut viranomaiset pyrkivät hoitamaan kaikki asiat asiakkaita kasvoista kasvoihin näkemättä.
Sairaan- tai terveydenhoito pyritään hoitamaan ilman terveyskeskukseen menoa. Netin kautta pitää vain kirjautua ”omaolo”-sivulle pankkitunnuksilla ja kertoa oireensa. Jos oireissa ei ole mitään hälyttävää, kehotetaan sivulla vain olemaan kotona ja tarkkailemaan tilannetta. Jos olo ei ala parantua, voi ”omaolo” –nettisivulta saada terveyskeskuslääkärin soittamaan sinulle takaisin muutamassa päivässä ja kysymään samat kysymykset puhelimessa. Terveyskeskukseen ei juuri ole asiaa kuin pää kainalossa ja hätäkeskuksen ambulanssilla.
Aikaisemmin nopeiden käyntien aikana hämmästystä aiheutti pankkipalveluiden siirtyminen lähes kokonaan verkon kautta toimivaksi. Käteisen nosto kortittomana, tai mahdollisesti jopa satunnaisen talletuksen tekeminen on mitalin arvoinen suoritus. Juuri Kanta-Hämeen puolelle asettautuneessa 30.000 asukkaan pikkukaupungissa on parikin käyttämämme pankin konttoria, mutta kummassakaan ei tarjota kassapalveluita. Käteistä nostaaksemme meidän pitää matkustaa 35 kilometrin päähän Hämeenlinnaan, jossa käteistä on konttorissa tiistaisin ja torstaisin aamupäivällä. Missä ihmeessä ne kassavarat säilytetään muina aikoina?
Suuri liikepankki tarjoaa ratkaisuksi käteisen tilaamista Postin kautta. Pari päivää netin kautta tehdystä tilauksesta lähipostiin pitäisi saapua pankin rahalähetys, joka pitää henkilökohtaisesti käydä noutamassa. Tosin tilauksen tekeminen ja lähetyksen noutaminen postista vaatii jälleen pankkitunnukset tai suomalaisen henkilöllisyystodistuksen.
Henkilöllisyystodistuksen hankkiminen ei kuitenkaan käy aivan helposti. Poliisin sivuille pitäisi kirjautua henkilön omilla tunnuksilla, vaikka tunnuksia ollaan vasta hakemassa. Toisen puolesta hakemusta ei tietenkään voi netissä täyttää vaan hakijan on lopulta mentävä poliisin puheille ja haettava korttia henkilökohtaisesti. Ajanvaraus on tehtävä netin kautta, tosin tapaamisajan voi saada vasta usean viikon päähän ja eri kaupunkiin kuin missä sattuu asumaan. Poliisi lähettää valmistuneen kortin noin viikon kuluessa postiin, josta korttia noudettaessa on esitettävä suomalainen henkilöllisyystodistus. Muna on kohdannut kanan.
Huonekalujen hankinnasta sai enemmän kävelyaskeleita kännykän seurantaan kuin iltalenkistä puistossa. Toki pikkukaupungissamme on myös muutama huonekaluliike, mutta valinnanvara oli suppea. Suuntasimme siis matkamme Helsingin Kehä Kolmoselle, jossa on parikin tiheätä huonekalukauppojen keskittymää. Valinnan varaa ei juuri ollut enempää kuin paikallisessa kaupassammekaan. Samat mallit ja samat materiaalit esiintyivät kaikissa kaupoissa. Nyt muodissa tuntuu olevan mango-puiset pöydät, kaapit ja lipastot.
Huonekalut kuitenkin lopulta saatiin, osaksi kaupoista osaksi netistä tilaamalla. Netin kautta ostaminen ja maksujen suorittaminen ulkomaalaisella luottokortilla ruotsalaisen maksujärjestelmän kautta eivät ensin onnistunut mitenkään ilman suomalaista puhelinnumeroa, koska kaikki ilmoitukset toimituksista tulevat vain automaattisten puhelinviestien kautta vain suomalaiseen puhelinnumeroon. Tilaamamme sängyn runko tosin tehdään Virossa tilauksen mukaan, mutta yhteydenpitoon tarvitaan suomalainen matkapuhelin.
Lähikauppamme sattuu olemaan Keskon ketjuun kuuluva liike. Kaupan kanta-asiakasohjelma antaa joskus merkittäviä etuja, joten parasta oli myös ryhtyä Plussa-pisteiden kerääjäksi. Ystävällinen myyjä löysi paperipinon pohjalta kanta-asiakkaaksi liittymislomakkeen, mutta ei ollut varma mitä täytetylle lomakkeella pitäisi tehdä. Ohjeeksi tuli hoitaa liittyminen nettisovelluksen kautta. Pienen kinastelun jälkeen kauppa-apulainen suostui sentään ottamaan liittymishakemuksen vastaan.
Pari viikkoa odotettuani ja kerättyäni muutamasta isommastakin ostoksesta tavoiteltuja plussa-pisteitä luovutin ja siirryin plussa-pisteiden nettisivulle. Sieltä saamieni ohjeiden mukaan lomakkeen pitäisi päätyä kuukauden tai parin sisään pääkonttoriin käsiteltäväksi. Sitten ei menisikään kuin muutama viikko kortin toimittamiseen. Antauduin mahdottoman edessä ja tein uuden hakemuksen netin kautta, jolloin jäsenyys aukesi seuraavana päivänä. ”Pääkonttorissa kun ei valitettavasti ole henkilöitä papereiden pyörittelyyn.”
Pieniä tilauksia luvattiin toimittaa Postin kautta, ”uudessa kotimaassa” joka paikassa pörräävät Fedex tai UPS kuriiripalvelut on täällä lähes tuntematon tapaus. Tilasin ja maksoin tavaroita käyttämällä ”uuden kotimaani” luottokorttia, jossa nimestä puuttui ääkkösten pisteet. Toimitusten kuitenkin viipyessä ryhdyin tiedustelemaan kaivattujen tavaroiden mahdollista toimituspäivää. Tilausta ei tietokonejärjestelmästä nimellä löytynyt, koska varsin suomalainen nimi ää-pisteineen oli kirjautunut järjestelmään luottokortin yksinkertaistetulla ”amerikkalaisella” tavalla.
Posti onkin rivi laatikoita
Postiin toimitettuja pienempiä tavaroita ei enää haettukaan postin tiskiltä, vaan tavarat löytyvät laatikosta, jonka ovi aukeaa tietysti vain suomalaisen numeron matkapuhelimeen lähetetyllä viestillä. Voi niitä, jolla puhelinta ei ole.
”Sataa lunta, sataa vettä, sataa pieniä rakeita”
”No onkos tullut talvi kesän keskelle?”
Osuimme tulemaan ”vanhaan kotimaahan” lämpimän toukokuun alun jälkeen alkaneeseen parin viikon kylmän jakson aikana. Kiinteästi seuraamamme lämpömittari pysytteli aamukahvin aikaan katsottuna totisen varmasti parissa lämpöasteessa. Harvat ulos uskaltautuneet olivat pukeutuneet uudelleen lämpimiin talvivaatteisiin ja pipoa käyttivät muutkin kuin nykymusiikin puhelaulun esittäjät. Floridan 35 asteen huippuhelteistä saapuneina katsoimme parhaimmaksi vain ihastella ikkunan takaa välillä sankaksikin yltynyttä toukokuista lumipyryä.
Pitkäksi venyneen toukokuisen kylmän kauden jälkeen tapahtui varsin nopea ilman lämpiäminen, muutamassa tunnissa lämpömittarin neula nousi parikymmentä astetta ja hätyyteltiin jopa hellerajaa. Lumisateesta toipuneet kanssakansalaiset kuoriutuivat huippuvauhtia talvivarusteistaan ja vielä kylmän kangistamiin puistikoihin ilmestyi päiväpeittoja ja uimapukuisia auringonpalvojia heti seuraavana päivänä.
Kesä tuli sittenkin,
Luonto kirjaimellisesti räjähti vihreäksi. Vielä talvimustina harottavien lehtipuiden oksien pienet silmut muuttuivat hennon vihreiksi lehdiksi tunneissa ja näkymät muuttuivat tunti tunnilta vihreämmäksi. Jopa käki ryhtyi lauluharjoituksiin läheisessä urheilupuistossa. Omituisesti sydämessä läikähti ja olo tuntuikin äkkiä oudon kotoisalta.
Kaikki omasta mielestämme kohtaamamme outoudet ovat ehkä sittenkin olleet vain pintakuohua ja teräviä särmiä ”vanhan kotimaan” kehityksessä. Kehitys kun kehittyy eri osissa palloamme eri tahdissa hakien parasta kasvusuuntaa. Suomi on edelleenkin se paikka, jossa suomalaisen sielu on eniten kotonaan.
Elämän ihmeelliset pyörteet on voinut viedä minut pois Suomesta, mutta Suomea ei sittenkään ole viety pois minusta. ”Uuteen kotimaahan” palattuamme osaan ehkä asettaa elämän palasia uudelleen parempaan arvojärjestykseen.
Kansantanssitkin ovat ehkä ihan kivoja.
Timo Vainionpää
Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Lake Worthin St. Andrewin luterilaisen seurakunnan kuukausikirjeessä.
Miamista matkaan kolmanteen kotimaahan Euroopan reunalle päästiin mukavasti. Lentoyhtiö oli kertonut jo hyvissä ajoin etukäteen matkalle mukaanoton vaatimuksensa. Matkaan mielivien olisi esitettävä jo lähtötiskillä korkeintaan 72 tuntia vanha negatiivinen Covid-19 testi ja Turkin valtion vaatima HES-koodi, jolla voidaan seurata matkustajien liikkeitä myös Turkissa. HES-koodi vaaditaan kaikilta, myös ulkomaalaisilta. Lentoyhtiön sivulta onneksi löytyi linkki englanninkieliselle Turkin terveysministeriön sivulle mokoman koodin hakuun.
Kenttä on jo lähellä – ajoissa ollaan
Ulkomaille lähtiessä lentoyhtiöt kehottavat saapumaan vähintään kolme tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Miamin isolla lentokentällä palvelut ovat edelleen vähissä, vain muutamia kioskeja on auki. Kiitokseksi monista aikaisemmista matkoista olimme kuitenkin saaneet oikeuden käyttää lentoyhtiön omaa odotustilaa, VIP loungea. Turkish Airlines on vihdoin saanut oman loungensa myös Miamiin, avajaisia kuulemma oli pidetty jo joulukuussa. Muutto omaan tilaan on suuri parannus aikaisempaan, yhteiseen lentoyhtiö Latamin kanssa jaettuun Star Alliance loungeen, johon ei edes tiettyihin kellonaikoihin ollut mitään asiaa.
Ehdottomasti yksi parhaista
Aivan parhaimmillaan edes uusi lounge pandemian rajoittamana ollut. Alkoholijuomia oli baarista tarjolla, keittoa kattilasta ja pienen pieniä yksittäispakattuja juustopalasia tai minikokoisia folioon käärittyjä täytettyjä voisarvia.
Turkish Airlinesin laajarunkoiseen, uudenkarheaan Boeing 787 koneeseen päästiin hyvässä järjestyksessä, istuimet täytettiin koneen perältä alkaen, business-luokka tosin aivan ensimmäiseksi. Lentoa varatessa olimme olevinamme viisaita ja varasimme silloin vielä varsin tyhjästä koneen takaosasta keskiriviltä molemmat käytävän puoleiset paikat toivoen keski-istuimen silloin jäävän tyhjäksi. Pelonsekaisin tuntein seurasimme istuimien nopeata täyttymistä, mutta lopulta uhkapelimme osoittautui onnistuneen. Lievästi itseemme tyytyväisinä katselimme kaikkien kolmen istuimen pääosin täyttyvän lähes joka rivillä, yhdessä matkustavien varattua viereiset paikat.
Lopulta kone oli varustettu lähtökuntoon ja moottorit käynnistettiin. Pitkä rullaus kiitotiellä ja lopulta lähes täynnä oleva kone pääsi ilmaan taittamaan 6000 mailin, lähes 10.000 kilometrin taivalta. Istuimen edessä olevasta ruutua seuraamalla aina elokuvien välillä voi vain ihmetellä matkan pituutta. Arvioitu lentoaika on lähes 12 tuntia, mutta tällä kerralla perätuuli siivitti Boeingin uuden 787 koneen yli 1000 kilometrin tuntivauhtiin ja lyhensi myös matka-aikaa noin tunnilla.
Lentomatkailun kohokohtia, jostain omituisesta eikä takuulla kulinaristisista syistä on ollut lentokoneruokailu. Lentokoneruoka on kuulemma tavallista suolaisempaa ja enemmän maustettua, makuhermotkin kärsivät yli kymmenen kilometrin korkeudessa ilmanpaineen laskusta. Turkish Airlines oli myyntivalttinaan ennen pandemiaa pukenut yhden matkustamohenkilökunnastaan kansainväliseen kokin asuun, tötteröhattuun, mustavalkoisiin ruutuhousuihin ja keittiömestarin takkiin tarjoten varsin säällisen, useita vaihtoehtoja ja ruokalajeja käsittävän aterian pitkän matkan lyhentämiseksi.
Kokki kadoksissa – palautettava löydettäessä
Pandemian pahiten raivotessa kokki oli ilmeisesti pistetty kilometritehtaalle tai ehkä tavalliseen univormuunsa, koska ateriana tarjottiin vain valmiiksi pahvilaatikkoon pakattu folioon piilotettu sämpylä, jälkiruokakakunpala ja purkillinen vettä. Nytkään kokkia ei vielä näkynyt, mutta tarjoilussa on kuitenkin sentään siirrytty taas lämpimän aterian tarjoiluun. Viiniä tai väkevämpiäkään juomia ei vielä lennolla tarjota vaan palan painikkeeksi pitää tyytyä veteen tai tuoremehuun. Lennon lopulla aamu-ateriana tarjotun munakokkelin valmistus oli mahdollisesti ulkoistettu jo ennen pandemian alkua jollekin uudelle muuhun tarkoitukseen tehdylle laitteelle, rutikuivaksi polttouunissa kärvennetty munakas jäi koskematta.
Aterian jälkeen vain penkki mahdollisimman suoraksi (joka tosin ei turistiluokassa ole kovin paljon) ja tutkimaan elokuvavalikoimaa. Ruudulta löytyi premier-, uutuus- ja blockbusters-nimikkeistä huolimatta lähes samat elokuvat, jotka Netflix oli jo tarjonnut kotona pitkien korona-kuukausien aikana. Onneksi muutama uusi ja ennen näkemätönkin oli päässyt joukkoon, niiden avulla saatiin sentään muutama tunti matkaa lyhennettyä.
Nukkumistakin piti kokeilla, mutta edes kolmen penkin valtaamisesta kahdelle hengelle ei oikein ollut apua, tilaa vaan ei ole tarpeeksi. Ikääntyessä unen saaminen koneessa on entistä vaikeampaa eikä jäykistynyt vartalokaan enää valitettavasti taivu kaikille tarpeellisille mutkille.
Matka kuitenkin edistyi puolihorroksessa. Lopulta määränpäähän ei ollut enää kuin kaksi tuntia kun matkustamoon palautettiin valot ja ikkunat kirkastuivat taas läpinäkyviksi. Ulkona oli tässä vaiheessa jo iltapäivä, olimme lentäneet koko yön läpi ja päässet ehtineet pitkälle iltapäivään. Koneen laskeuduttua koleaan ja sateiseen Istanbuliin alkoi jälkeen matkustajien joukossa tuttu kuhina, laukkuja nosteltiin valmiiksi käytävälle ja oltiin valmiina ryntäämään varsalauman tavoin passintarkastukseen ja sieltä karuselleille haalimaan matkatavarat mukaan.
Istanbulin uusi lentoasema on mahtavan kokoinen, sen on suunniteltu muodostuvan jopa maailman vilkkaimmaksi lentokentäksi. Yhteen tasoon rakennetulla lentoasemalla on kilometreittäin käytäviä ja liukuportaita. Tuloportilta onkin melkoinen matka passintarkastukseen. Passintarkastus käy suhteellisen sähäkästi, Suomen passilla ei edes viisumia tarvita. Yhdysvaltojen passilla matkustavilta vaaditaan etukäteen netin kautta hankittava viisumi, viisumilla voi sitten maassa oleskella 90 päivää.
Kilometreittäin käytäviä. Onneksi ikäihmisille on maksuton ”buggy” kuljetus.
Matkalaukkujen palautuskaruselleille päästäkseen on pakko vielä kulkea tax-free myymälän kautta. Heräteostoksia voisi vielä tehdä esittämällä vain passi, lippukantaa ei turhaa kyselty. Hinnat esitetään aina euroina ja tavarat tuntuvat melko hinnakkailta.
Oma matkatavarakaruselli on tietysti aina se kaukaisin, tulipa sitten mistä suunnasta tahansa. Ulospääsy on vastaavasti tietenkin aina hehtaarihallin toisesta päästä, joten hurttia urheiluhenkeä ja hyvää kuntoa tarvitaan edelleen.
Taksi jonossa tai liikenteessä
Lopulta päästään taksien jonotukseen. Takseja on runsaasti, tavallisten taksien väliin on sujuttautunut myös muutama sininen. Siniset taksit ovat ”parempia” tai ainakin tavallisia takseja kalliimpia. Varsin monet takseista on muutettu kaasukäyttöisiksi, matkatavaratilassa oleva suuri kaasusäiliö voi haukata aimo osan tilasta. Keltaisissa takseissa on tavallinen taksamittari, jonka mukaan maksu määräytyy. Varsin harvoin sovitaan matkan hinta etukäteen. Nyt maaliskuussa 2021 taksien minimisumma on 14.50 liiraa, noin 2 dollaria, vaikka ei autoa ajattaisi kuin muutaman sata metriä. Kaikkiaan taksilla ajo Istanbulissa on varsin edullista. Joskus ruuhkapäivinä Istanbulin liikenne keskustassa onkin kovin keltaisen väristä. Takseihin on pandemian seurauksena ilmestynyt muoviseinä kuljettajien ja matkustajien väliin. Mittarin osoittaman maksun voi suorittaa paikallisella rahalla ja varsin monessa taksissa nykyisin myös luottokortilla. Luottokorttia käytettäessä summaan lisätään kuitenkin erillinen palvelumaksu. Lisämaksu tulee myös Bosborin sillan ylittämisestä, pidemmästä sillasta tulee aina suurempi maksu.
Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen edessä on vain viimeinen ponnistus rahdata kaikki mukana kuljetettu kotiin.
Sitten vihdoin vain pää tyynyyn ja odotetaan sielunkin saapumista perille.
Matkaan Floridasta lähdimme jo maaliskuun puolessa välissä tarkoituksena olla Turkissa pistämässä asioita järjestykseen viikko ja jatkaa sitten Suomeen. Matka kuitenkin katkesi heti alkuunsa, lennot loppuivat kuin seinään ja Istanbulissa oleskelusta tuli tavattomasti arvioitua pidempi…
Istanbulin keskuskadulla Isiklalilla kävelivät vain poliisit
Turkissa julistettiin maaliskuun viimeisellä viikolla yli 65-vuotiaiden ja sitten myös alle 18-vuotiaiden totaalinen ulkonaliikkumiskielto. Kieltoa sitten kestikin kaksi (!) kuukautta. Asunnosta ei saanut poistua 600 dollarin sakon uhalla. Varmuuden vuoksi myös vanhojen ihmisten Istanbulin liikenteessä toimiva matkakortti mitätöitiin ja puistoista poistettiin penkit. Kieltoa ihan oikeasti valvottiin poliisin toimesta.
Kesäkuussa kielto sitten lieveni ja vanhat pääsivät ulkoilemaan sentään sunnuntaisin 14 -18 välisenä aikana, silloin muut iköryhmät eivät saaneet olla liikkeellä. Outo tunne kävellä normaalisti villisti liikennettä vilisevillä kaduilla autoliikenteestä välittämättä. Vasta kesäkuun kahtena viimeisenä viikkona vanhojen ihmisten ulkonaliikkumiskielto lieveni lisää ja ulkona sai olla jo joka päivä 10-18 välisenä aikana. Raittiista ilmasta ei kyllä juurikaan ollut tietoa, sillä kaikilla ulkona liikkuvilla oli ja on edelleenkin maskipakko. Maskin pois jättäminen keventää kukkaroa edelleen 150 dollaria vastaavalla rahasummalla.
Koronakaranteeniin joutuneiden haave oli päästä suurkaupungista maalle, Anatolian ylängöllä, kilometrin korkeudella, 120 kilometriä Antalyasta suoraa pohjoiseen sijaitsevaan Egirdir-nimiseen pikkukaupunkiin. Matkanteko sinne Istanbulista oli kuitenkin mahdotonta, sillä provinssista (kaikkiaan 81) toiseen siirtymiselle tarvittiin kuvernöörin kirjallinen lupa. Lupa ei heltiä millään pikkusyyllä ja jos provinssia pääsee erikoisluvalla vaihtamaan, pitää pysyä määränpäässä vähintään kuukausi ennen paluuta.
Huvittavinta oli pankissa asiointi. Jos pakollisesta syystä piti päästä pankkiin, pitää ensin ottaa yhteys oman kaupunginosan kansliaan. Sieltä sitten lähetetään poliisipartio saattamaan pankkiin laskuja maksamaan haluava konttoriin, odottamaan asioinnin ajan ja palauttamaan karanteenista katkolla oleva takaisin.
Loputtomalta tuntuneen odotuksen jälkeen Turkish Airlines ilmoitti vihdoin ensimmäisen lennon Miamiin lähtevän lopulta keskiviikkona 1 heinäkuuta. Tässä vaiheessa mielikin piristyi ja olimme jo todella halukkaita lähtemään pelotteluista huolimatta kotiin.
Määräpäivänä kentälle pääsy harvassa liikenteessä sujui helposti, takseissa kaikilla pitää tietysti olla naamarit päässä, kentälle oli ohjeistettu saapumaan jo neljä tuntia ennen lentoa. Lentoasemarakennukseen pääsee vain matkustajat, tavarat tarkastetaan ensimmäisen kerran jo ulko-ovella. Uudet matkatavarasäännöt yrittivät ahdistella lennon lähtöselvityksessä, matkustamoon hyväksyttäisiin nyt vain yksi alle neljän kilon painoinen käsi- tai tietokonelaukku – tai jostain syystä vaihtoehtona oli myös sateenvarjo. Nykyään mukavimmaksi käsimatkatavaraksi osoittautunut kevyt reppu ei tullut kuuloonkaan, vaan sekin olisi lastattava ruumaan. Lopulta lähtöselvityksen esimies saatiin paikalle, peruslääkkeet ja voileivät sisältänyt reppukin sai tulla matkustamoon mukaan. Vanha kunnon maailmaa ankarasti kiertänyt perässä vedettävä lentolaukku sai muiden matkalaukkujen mukana matkata ruumaan.
Odottelu autiuttaan kumisevalla megaluokan kentällä sujui melko mukavasti, olimme päässeet turistiluokan lipuista huolimatta business-matkustajia palvelevaan loungeen monien saman allianssin lentojen ansiosta. Tavallisesti tarjoilustaan kuuluisassa loungessa oli virus tehnyt tuhojaan. Tarjolla oli vain ”lentokoneastioihin” valmiiksi kerättyjä pieniä annoksia, tutusti muovikelmulla peitettynä. Kaikki mainiot turkkilaiset tarjoilut, pide, köfte ja lahmacun olivat poissa ja tarjoilutiskit tyhjinä. Myös ennen niin lukuisat alkoholivaunut oli siirretty jonnekin muualle parempaan käyttöön, tarjolla oli vain pahvimukeja, teetä, kahvia ja virvoitusjuomia.
Lentoasemalla oli kahviloita ja ravintoloita auki ja valmiina palvelemaan, mutta esimerkiksi verovapaat tax-free myymälät oli kaikki suljettu. Myös moni kentällä tavallisesti toimiva laukku- ja kellokauppa oli suljettu. Kokonaisia odotustiloja penkkiriveineen oli peitetty sinisellä muovilla, olivatko ne sitten käyttökiellossa vai vain suojattuna, ei ohikulkijalle kyllä selvinnyt.
Kaikki oli kuitenkin loungessa hyvin, kunnes lento ilmoitettiin perutuksi.
Peruutuksen syyksi kerrottiin Yhdysvalloista tarvittavan ilmatilaan saapumisluvan puuttumisen. Mitään ei ollut tehtävissä ja lento peruutettava, kun lupaa saapua Yhdysvaltoihin ei ollut tullut. Matkustajista huolehtivan tiskin tytöt saivat nopeasti vaihdettua kaikkien paikalla olleiden liput seuraavalle mahdolliselle lennolle, jonka oli määrä lähteä pari päivää myöhemmin, siis seuraavana perjantaina. Matkustajien piti nyt vain siirtyä pois lentokentän kansainväliseltä puolelta ja etsiä lentoyhtiön oma hotellitiski, jossa voisimme lunastaa lentoyhtiön tarjoaman hotellimajoituksen voucherit pariksi päiväksi.
Megasuurella lentokentällä muutaman mailin kuljettuamme olimme jo tyystin seonneet suunnista ja annetuista ohjeista, poikkeuksellista ulospääsyreittiä ei niin helposti löytynytkään. Aina eri suuntiin ohjanneet opastajat eivät ainakaan jo päästään pyörällä olleiden asiaa ainakaan helpottaneet. Lopulta löysimme itsemme yhdestä lentokentän keskuspisteistä, jossa oli kaikki lennot kertova suuri infotaulu.
Hämmästys oli suuri kun huomasimme aikaisemmin perutuksi ”cancelled” ilmoitetun lentomme muuttuneen myöhässä olevaksi ”delayed”.
Nopean uudelleenmietinnän jälkeen lähdimme säntäämään takaisin ilmoitetulle lähtöportille. Onnesi emme olleet ehtineet poistua kansainväliseltä alueelta, joten paluu oli ylipäätään mahdollista. Portille oli matkaa ”jokunen maili” takaisinpäin. Päästyämme jo hieman hengästyneenä maskit edelleen päässä lähtöportille virkailijat sanoivat varovaisesti lennon ”mahdollisesti” olevan lähdössä, mutta hieman myöhästyneenä. Meillä kuitenkin oli jo parin päivän päähän kirjoitetut uudet liput, jotka eivät tälle ”mahdollisesti” lähtevälle lennolle olisi kuitenkaan kelvannut.
Edessä oli taas nopea spurtti takaisin nälkävuoden mittaista käytävää aikaisemmin huomaamallemme ”transit” tiskille. Tietokoneidensa takana rauhallisesti keskenään keskustelevat nuoret miehet selvästi häiriintyivät tullessamme höyryten paikalle. Ystävällisesti he kuitenkin kertoivat kaipaamamme lennon olevan peruutetun. Hieman tiukkasanaisemman uudelleentarkastuspyynnön jälkeen ilmeet vaihtuivat ja epäusko levisi maskin peittämille kasvoille ainakin silmiin saakka. Keskustelu tiskin takana kävi kuumana, puhelimella soitettiin moneen paikkaan. Lopulta asiallisen näköinen nuori nainen tuli paikalle, tarttui tietokoneen näppäimistöön ja muutti lippumme jälleen keskiviikon lennolle. Totta siis on laulun sanat – ”Kaiken takana on nainen”.
Pitkäksi venyneen odottelun jälkeen olikin jo tosi kiire takaisin lähtöportille. Kentällä on tavallisesti olemassa ikääntyneille ihmisille maksuton sähköautopalvelu kiidättämään matkustajia portilta toiselle, nyt kuitenkaan kuljetuskärryjä eikä kuljettajia näkynyt missään. Näppäräsorminen transit-virkailija sai kuitenkin paikalle nopeasti kaksi sähköpyörätuolia, joihin meidät istutettiin ja matkaan kiidettiin huimaavalla nopeudella.
Portilla vielä kerran matkatavaroiden ja passien uusintatarkastus ja olimme valmiit siirtymään reppuinemme koneeseen. Koneeseen siirryttiin entisestä poikkeavassa järjestyksessä. Lastauksessa toimittiin loogisesti, taaempana istuvat menevät koneeseen ensin, sitten vasta aikaisemmilla penkkiriveillä istuvat. Ennen matkustajat oli lajiteltu ilmeisesti lipputyypin mukaisesti. Kaikille matkustajille jaettiin koneeseen mennessä hygienia-pakkaus, jossa oli pari kasvomaskia, käsidesi ja antiseptisiä pyyhkeitä.
Maskit päällä kaikki pääsivät koneeseen, jossa maskin peittämät lentohenkilökunnan edustajat vahtivat oikeille paikoille asettautumista. Jostain oudosta syystä matkustajat oli sijoitettu pääosin suuren ”Dreamlinerin” Boeing 787 koneen etuosaan. 3-3-3 sijoitetut turistiluokan penkit täyttyivät tasaisesti, keskipenkit eivät näyttäneet olevan käytössä, mutta joka riville oli riittänyt matkustajia.
Epäonneksemme meidän taakse majoittui kaksi aikuista, joiden mukana oli kaksi ilmeisesti jalkapalloon ja kirkumiseen ihastunutta lasta. Jatkuva penkin potkiminen ja korviasärkevä kirkuminen jo ennen lähtöä ei hyvää luvannut, joten pyysimme lupaa vaihtaa istumapaikkaa koneen melko tyhjään takaosaan. ”Valitettavasti se ei näiden covid-sääntöjen vuoksi käy, kaikkien on istuttava heille määrätyllä paikalla”, tuli tyrmäävä vastaus.
Kapteenin puututtua peliin järjen käyttö kuitenkin sallittiin ja pääsimme lähes tyhjään takaosaan, josta valtasimme säännöistä piittaamatta heti kaksi kokonaista penkkiriviä. Heti ei kuitenkaan lepoasentoon voinut asettua, vielä piti täyttää Yhdysvaltojen lomakekoodilla merkitty lomake, jossa vakuutimme, ettemme ole tavanneet sairaita ihmisiä, emmekä ole vierailleet Kiinassa! Lomakkeesta sitten ei sen koomin kukaan ollut edes kiinnostunut vaan toimme sen kotiin asti matkamuistoksi.
Lentoon päästiin tavanmukaisen pehmeästi ja edessä oli 11.5 tuntia lentoaikaa. Lähdöstä ei kuitenkaan kulunut kuin hetki, kun tuli tarjoilun aika. Hieman oli pettymyksen vivahteita ilmassa, kun tarjoilustaan korkealle arvostettu Turkish Hava Yollari tarjosi vain olevan laatikossa sämpylän, vesilasin ja mehupurkin.
Onneksi olimme vallanneet molemmille koko kolmen penkin rivin, joten takaosassa etuosaa yllättävän paljon kovempi moottorimelu sai tuuditettua molemmat jos ei nyt niin syvään, mutta ainakin koiranuneen parin ensimmäisen elokuvan loputtua. Lähdöstä kymmenen tuntia myöhemmin tuli herätys kun matkustamon valot sytytettiin uudelleen Miamin lähestyessä. Tarjoilu oli jo tuttua tasoa, sämpylä, vesilasi, kakunpala ja mehupurkki.
Miamissa ei matkustajista juurikaan piitattu, mitään erityisiä Covid-ohjeita ei ollut eikä saatu. Ilmeisesti ainoina Global Entry – korttia käyttävinä matkustajina pääsimme suoraa vapaille maahantuloautomaateille ja kuittasimme itsemme muutamassa minuutissa jälleen palanneeksi Yhdysvaltoihin.
Miamissa lopultakin
Etukäteen sovittu kuljetus kentältä kotiin meni mukavasti, kotona kaikki näytti olevan kunnossa pitkäksi venyneen poissaolon jälkeen. Seuraavana aamuna jääkaappikin saatiin täydennettyä hienosti toimivalla Costcon palvelulla. Netin kautta tilatut ruokatarpeet, munista vihanneksiin tuotiin kotiovelle vajaan kahden tunnin varoajalla. Upeata palvelua, lähimpään asiakastukkukauppa Costcoon on lähes puolen tunnin ajomatka. Tarvikkeiden hinnat olivat ilmeisesti hieman korotettuja, mutta kuljetusmaksu sisältyi hintaan. Myös tuo periamerikkalainen tippi voitiin maksaa kortilla jo tilausta tehtäessä. Ainoaksi toivomukseksi jäi, että tavarat olisi voinut kyllä laittaa johonkin laatikkoon, nyt etuoven eteen tuodut tavarat eivät olleet edes muovikassissa vaan kaikki irrallaan maassa liskojen ihmeteltävänä.
Mieliinpainuva paluumatka, vaikka mitään sinänsä ihmeellistä ei tapahtunutkaan. Pientä onnistumisen tuntua oli kuitenkin ilmassa, kun perjantaina jo kotona ollessamme kuulimme sen meille jo kertaalleen määrätyn perjantailennon peruuntuneen kokonaan, samoin kuin kaikki muutkin lennot sen jälkeen Istanbulista Miamiin Floridan pahentuneen virustilanteen vuoksi. Olimme päässeet tämän reitin toistaiseksi ensimmäiselle ja viimeiselle lennolle.
Hieman jäi kuitenkin mieleen kaihertamaan, olisihan se lentoyhtiön maksama hotelli voinut olla hyväkin…
Toimittajalle tuli tarve lähettää pari pakettia tavaroita Suomeen. Ei mitään niin tähdellistä, mutta tavallisia tarvikkeita Suomen asunnolle.
Voisihan ne tavarat viedä matkatavaroinakin?
Tavallisina matkalaukkutavaroina olisi tavarat tietysti voinut kuljettaa vähitellen, mutta ylimääräisten matkalaukkujen rahtaaminen on sekä työlästä että nykyisin myös kallista. Olisiko siis parempi pistää tavarat pakettiin ja antaa rahdinkuljettajien hoitaa koko kuljetus?
Rahtauspäätöksen jälkeen ensimmäisenä toimenpiteenä oli hankkia sopivat laatikot. Aika nopeasti nettihaku osui mukavannäköisiin Home Depotin 200 litran (70 US gallonan) mustiin muovisiin, hieman yli metrin mittaisiin kuljetuslaatikoihin, joissa oli arvokkaan näköinen keltainen kansi. Hieman päälle parikympin hintaa ei asiaa tuntematon osannut edes kauhistua, hinta tuntui itse asiassa varsin kohtuulliselta.
Kuljetuslaatikot täyttyivät helposti kaikenlaisella tavaralla. Laatikoiden täytyttyä kansi vain nippusiteillä kiinni, vastaanottajan osoitelappu laatikon kanteen ja rahdinkuljettajan puheille. Laatikot mahtuivat jopa toimittajan pieneen autoon takapenkkien kaatuessa kuljetusasentoon.
Hienot laatikot täyttyivät liiankin helposti
Paketit matkaan.
Sikasen rahtitoimistossa käydyn lyhyen hintaneuvottelun jälkeen nimikirjoitus rahtikirjaan ja laatikot varastolle odottamaan konttia. Rahdin hinnaksi per paketti sovittiin kohtuullinen korvaus, suunnilleen saman verran kuin ylimääräisen matkalaukun hinta Finnairilla kuljettaessa.
Käytettyjä taloustavaroita ja vaatteita pääasiallisesti sisältävien laatikoiden, nyt tavarakolleiksi kutsutut paketit pääsivät sattuman oikusta juuri lähdössä olevaan isoon merikonttiin antiikkiauton seuraksi ja tilan täytteeksi. Kontin ollessa lähdössä, matka-ajaksi Suomeen arvioitiin noin viisi viikkoa. Rahtaukseen kuului tavaroiden kuljettaminen Suomeen, Vuosaaren satamaan. Kontin purkamisen ja tavaroiden tullaamisen noutovarastoon Suomessa hoitaisi sitten Sikasen yhteistyökumppani eri hintaan.
Kontissa kulkee isompiakin autoja
Laivauspapereista näki, että Washington Express –niminen, noin 3200 konttia kerrallaan kuljettava lähes neljänneskilometrin mittainen alus kuljettaisi merikontit Atlantin yli. Hämmästyneenä seurasimme netissä laivan poukkoilua Fort Lauderdalesta yllättäen ensin Meksikonlahdelle, sieltä Georgiaan ja saman tien Atlantille. Muutaman päivän Atlantin ylityksen jälkeen laiva oli jo Hampurissa. Vain vuorokautta myöhemmin 250 metrinen ampaisi Hampurista taas takaisin Lontooseen suuntanaan jo Virginian osavaltion satamakaupunki Norfolk Yhdysvalloissa.
Kunhan laivan nimen tietää, netistä löytyy useita tapoja seurata laivojen liikkeitä. Tiedot laivoista, reiteistä, kulkunopeudesta ja kaikki tarkat tiedot ovat ilmaiseksi kaikkien kiinnostuneiden seurattavissa. Kuvista löytyvät ajantasaisesti myös pienet huviveneet. Miehistön kuvia tai lounaslistaa ei sentään näkynyt.
Washington Express saapui Hampuriin purkamaan amerikankontit
Hämmästyneenä konttilaivan liikkeistä piti jo ottaa yhteyttä Suomen päässä toimivaan TN Huolintaan. Puhelimeen vastannut Kaj Tarvainen kertoi kontin todellakin puretun laivasta Hampurissa, josta se kyllä tulisi toisella laivalla Helsingin Vuosaareen. Tuontihuolintaa ja tullausta varten Tarvainen kehotti jo hyvissä ajoin toimittamaan tulossa olevien tavaroiden kauppalaskut, henkilötunnuksen ja osoitteen sähköpostilla.
Tavaroiden lasketun saapumisajan aikoihin myös maailmanlaajuinen Covid-19 pandemia alkoi tosissaan tuntua kulkemisessa ja kuljettamisessa, joten Tarvainen epäili kontin saapumisen hieman viivästyvän.
Hieman aikataulustaan myöhässä kontti saapui Vuosaareen.
Kun yhteydenotto tuli sähköpostilla huolintaliikkeestä, konttia oltiin jo purkamassa. Tullauspapereille olikin jo kiire. Sinänsä vähäarvoisten tavaroiden tullauksen voisi tehdä maksamalla kiltisti tavaroiden arvosta 5.3 prosenttia tullimaksua ja 24 prosenttia arvonlisäveroa. Vanhojen omien tavaroiden ollessa kysymyksessä tullaukseen tarvittavan kauppalaskun tekeminen tuntuu varsin vaikealta. Oma selvitys tavaroista ja niiden hankinta-arvosta ei oikein sytyttänyt huolitsijan mielenkiintoa.
Amerikassa pitkään asunut voi tuoda omia tavaroitaan Suomeen muuttotavaroina. Tavaroista ei tarvitsisi maksaa tulli- tai liikevaihtoveroa, mutta silloin kyseessä on virallinen paluumuuttajan paluu. Kaikki loputkin muuttotavarat on silloin tuotava maahan 12 kuukauden aikana muutosta ja muuton on todistettava todella tapahtuneen.
Kun TN-Huolinta oli valmis tullaamaan tavarat, lähetti Tarvainen sähköpostilla laskun. Laskussa oli maksu kontin kappaletavaran purkamisesta ja palvelupalkkio. Valuuttaa siihen hupeni jälleen hieman enemmän kuin Finnairilla yhden ylimääräisen matkalaukun kuljettamisesta. Tavaroiden hakemiseen huolintaliikkeen varastosta olisi aikaa kolme työpäivää, sen jälkeen noutamattomista tavaroista alettaisiin periä varastomaksua.
Vuosaaren satama-alue on todella suuri
Tavarat olivat maksun suorittamisen jälkeen noudettavissa valtavan kokoisesta Vuosaaren satamasta. Oikea katu, logiikka-alue, terminaali, ja ovi kuitenkin löytyi ilman erillistä opastusta. Tavarat sai haltuunsa yllättävän helposti vain kertomalla nimensä ja pakettien kotimatkan viimeinen vaihe sai alkaa.
Oppia ja ohjausta.
Jos olet väsynyt kuljettamaan ylimääräisiä matkalaukkuja lennoilla mukanasi, mutta haluaisit kuitenkin saada hankkimiasi Amerikan tavaroita maasta toiseen, kappaletavaran konttikuljetus jokseenkin vaivaton tapa. Aivan halpaa se ei ole, mutta hintansa arvoista. Aikaa tosin tuhraantuu kuljetuksessa, mutta jos tavaroilla ei ole kiire, kuuden – seitsemän viikon odotusaika ei ole lainkaan mahdoton.
Kontissa kulkevista tavaroista kannattaa ehdottomasti tehdä jo pakatessa luettelo ja lisätä niihin hankintahinta, koska tavaroista on maksettava Suomeen saavuttaessa tullimaksut ja varsin kovalta tuntuva 24 prosentin liikevaihtovero.
Timo ja Nezihe Vainionpää odottelevat aikaa parempaa Istanbulissa, matkaan he ovat lähteneet jo maaliskuun puolessa välissä. Pariskunnan tarkoituksena oli jatkaa hieman myöhemmin Istanbulista Suomeen saatuaan asiat Istanbulissa hoidettua.
Timon ja Nezihen kolmas kotimaa on Turkki, josta Nezihe on kotoisin. Turkin suurimmassa 14-miljoonaisessa kaupungissa asuu Nezihen 92-vuotias äiti, jonka kunto ei enää ole paras mahdollinen, joten turkinmatkat ovat olleet varsin säännöllisiä.
Lento Miamista Istanbuliin maaliskuun puolessa välissä oli vielä lähes normaali, Istanbuliin saapuneet matkustajia valvottiin vain lämpökameralla tulokäytävässä samalla kun lennon aikana jaetut terveysilmoitukset kerättiin tarkastettavaksi.
Muutama päivä Istanbuliin saapumisen jälkeen terveysviranomaiset totesivat koronaviruksen leviävän ennennäkemättömällä vauhdilla ympäri maailman, myös Turkkiin. Turkin jokseenkin kovakätinen hallitus ryhtyi hidastamaan epidemian leviämistä määräämällä erilaisia rajoituksia ihmisten elämänmenoon. Koulut ja konsertit suljettiin, virastojen aukioloaikaa rajoitettiin ja yritykset siirtyivät etätyöhön.
Penkit pois puistosta
Ulkonaliikkumisrajoitukset kohdistettiin ensin seniorikansalaisiin, siis yli 65-vuotiaisiin. Senioreiden liikkumista yritettiin ensin rajoittaa pehmeällä tavalla, mitätöimällä ilmaiseen julkiseen kaupunkiliikenteeseen oikeuttavat eläkeläiskortit, poistamalla puistoista penkit ja kieltämällä kaikilta kansalaisilta Istanbulissa erittäin suosittu tapa käydä onkimassa Bosborin salmesta ja Kultaisen sarven lahden ylittäviltä silloilta.
Mikään ei kuitenkaan auttanut, vallattomat seniorit vaelsivat edelleen kaupungilla, epidemian edelleen yltyessä. Lopulta hallitus määräsi kaikki 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat kotiarestiin. Määräysten rikkomisesta tuli ankara rangaistus, noin 500 US dollarin kokoinen sakko rapsahti kaduilta luvattomasti tavatuilta. Sakko on suuri, lähes tavallisen eläkeläisen kuukauden eläke.
Virus kuitenkin jatkoi etenemistään ja hallitus kovensi otteitaan, Uutena keinona määrättiin vanhojen ihmisten lisäksi myös alle 20-vuotiaat pysymään kotioloissa.
Yllättäen tuli myös määräys Turkin 31 suurimman kaupungin täydellisestä, kaikkia koskevasta ulkonaliikkumiskiellosta viikonlopuksi. Hallituksen ilmoituksen antanut vastuuministeri ei kuitenkaan ollut ilmoittanut kaupunkien sulkemisesta kaupunkien viranomaisille lainkaan etukäteen.
Kun karanteeniviikonlopusta ilmoitettiin radiossa ja televisiossa vain muutama tunti ennen määräyksen voimaanastumista, aiheutti ilmoitus välittömästi hurjan tungoksen auki oleviin basaareihin, myös väliaikaisia epävirallisia vihannesmarkkinoita syntyi kadunkulmiin. Istanbulin suurkaupungissakin suuri osa kaupunkilaisista hankkii mielellään kasvikset ja vihannekset tuoreena vihannestoreilta. Kasvomaskeja ei kiireissään juuri kukaan ollut edes ehtinyt hankkia.
Karanteenimääräyksen antanut sisäministeri joutui aiheuttamansa sekaannuksen vuoksi jättämään eroanomuksensa, presidentti ei kuitenkaan eroa hyväksynyt ja sisäministeri sai jatkaa toimessaan.
Kaupunkien viikonloppukaranteeneja on sittemmin jatkettu jo useampana viikonloppuna ilman suurempia ongelmia. Tulevana viikonloppukaranteeni aloitetaan jo torstaina, lasten juhlapäivän liikenteen rauhoittamiseksi.
Heti basaariongelmaa seuraavana viikkona määrättiin kaikille ulkona liikkuville kansalaisille pakolliset kasvonaamarit. Maskeja oli kuitenkin varsin rajoitetusti saatavissa, niinpä hallitus päätti lähettää postin kautta kaikille työikäisille viisi kasvomaskia viikossa ilmaiseksi, samalla kun maskien vähittäismyynti kaupoissa ja kemikalioissa kiellettiin kokonaan.
Terveisiä presidentiltä…
Seniorikansalaiset saivat omat viisi maskiansa kertatoimituksena, kun presidentin allekirjoituksella varustetut muovipussit jaettiin koteihin. Pussissa oli presidentin kannustuskirjeen lisäksi viisi maskia ja sitruunantuoksuinen kölninvesipullo. Hajustepullo tavallisestikin kuuluu hyvinvarustelluiden kauppojen ja kotien vierasvaraan. Arvovieraiden tullessa kyläilemään tai käydessä arvokkaammilla ostoksilla, voimakashajuista alkoholipitoista eau-de-colognea on aina ollut tapana loiskauttaa käsille viilennykseksi.
Ruokaa ja muutakin tavaraa saadaan tilaamalla netin kautta, tilaussysteemit toimivat varsin hyvin. Tosin nyt kun kaikki tilausten määrä on kasvanut, pullonkaula on toimituksissa. Ruokaa saa kuitenkin tilattua, vaikka joskus toimitus tosin tapahtuu parin päivän viiveellä. Jos nettiä ei ole käytettävissä, voi soittaa omaan kunnantoimistoon, joka hakee ensin kauppalistan ja rahat kotoa ja toimittaa tilatut tavarat.
Hieman vaikeampaa on karanteenissa olevan pankkiasiointi. Karanteenissa olevan pitää soittaa poliisille, joka lähettää poliisipartion saattamaan asiakkaan pankkiin, odottaa asioinnin ajan ja lopulta tuo rahaa hakeneen tai laskuja maksaneen asiakkaan takaisin karanteeniin. Sairaalakäyntejä pyritään välttämään mahdollisimman pitkään, pääsy sairaalaan on periaatteessa vain ambulanssilla ensiapuun.
Aika kuluu selvästi hitaammin eristettynä ollessa. Turkin television ohjelmat ovat pääsääntöisesti turkinkielellä, ulkomaiset elokuvat on dubattuja eikä tekstityksiä tunneta. Kaapelikanavilla näkyy lähes sata kanavaa, sieltä voi valita vaikka arabian, malajin, kiinan tai vaikka kirgistanin -kielisiä kanavia, englanninkielisiäkin on muutamia. Parhaiten maailman menosta kieltä osaamaton pysyy perillä netin kautta. Internetnopeudet ovat varsin hyviä eikä suurempia katkoksia ainakaan viimeisen kuukauden aikana ole alueellamme ollut. Netflix jakaa omaa maakohtaista ohjelmatarjontaansa, joka on suppeampi kuin Yhdysvalloissa, mutta suurempi kuin Suomessa.
Kaupunkien välinen julkinen liikenne on pienennetty minimiin, omalla autolla oman piirikunnan ulkopuolelle liikkuminen vaatii kuvernöörin kirjallisen luvan. Kaikki kotimaan ja ulkomaiden lennot on lopetettu pitkälle toukokuuhun.
Täällä siis kaikki niin hyvin, kun voisi olettaa. Ulos tekisi jo mieli, mutta 500 dollarin uhkasakon uhkaamana pitää vain pysytellä oman talon tontilla. Eikä se niin raittiilta ilmalta edes tunnu, jos sitä ulkoilmaa pitää haistella naamarin läpi. Ilma olisi tosin houkutteleva, nyt viime päivinä sininen taivas ja lämpöäkin jo Suomen kesän lukemissa.
Matka meni kaikkiaan hienosti. Useimmilla matkustajillakin oli naamarit ja vielä kumihanskat kädessä. Koko matka meni tosi hyvin. Kotiin päästyäni sain tietokoneenkin heti toimimaan, kun talossa on Wifi. Ruokaa oli odottamassa jääkaapissa ja valkoviiniä. Sukulaiset ilmeisesti arvelivat, että sitä tarvitaan.
Kotiin pääsin lauantaina 13 jälkeen. Väsytti ja menin illalla nukkumaan jo kello 6, mutta heräsin yöllä klo yksi. Katsoin englantilaisen rikosfilmin. Elokuva oli hyvä, sen päätyttyä tulinkin koneelle lähettämään kiitokset Peterille ja Timolle.
Luin ennen lähtöäni USAsuomen artikkelin, jossa kerrottiin lennonaikaisista riisutuista palveluista. Asiasta kuulutettiin myös koneessa. En kuitenkaan huomannut omalta kohdaltani mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Lennon aikana valitsin myöhäiseksi päivälliseksi annoksen lihaa, riisiä, porkkanoita (joku hyvä itämainen ruoka) ja tarjolla oli myös salaattia juustoa, leipää, voita, kahvia, teetä, viiniäkin olisi saanut ja mehuja. Vesipullot jaettiin heti alkuunsa ja kerran menin pyytämään vettä ja sain taas pullon. Aamulla oli tukeva hyvä aamiainen, joka olikin tarpeen, kun Suomessa kentällä oli edessä pitkä kävely.
Minusta kaikki oli tosi hyvin hoidettu, hyvä ystävällinen palvelu ja tosi raitis ilma koneessa koko ajan. Päällystakin otin kyllä päälleni kesken matkaa. Olisin ehkä halunnut ostaa jotain koneessa Suomeen tuotavaksi, mutta niitä ei tarjottu. Olisinkohan saanutkaan, jos olisin kysynyt. Unohdin. Ilmeisesti myyntiä ei ollut lainkaan.
Koneen laskeuduttua pyörätuoleja tai niiden kuljettajia ei ollut tarpeeksi. Kuljetus olisi vienyt todella paljon aikaa, jos olisin jäänyt odottamaan. Tuolien kuljettajia ja tuoleja vain muutama, mutta parikymmentä tarvitsijaa kuulemma. Houkuttelin yhtä kuljettajaa lähtemään erikseen, mutta hän kertoi lomautuksista ja henkilökunnan vähyydestä. Lopulta päätin lähteä itse kävelemään pitkästä istumisesta johtuvasta ”spinal stenosis” -särystä huolimatta. Lonkkasin runsaiden käsimatkavaroiden kanssa pitkää käytävää passintarkastukseen ja matkatavaroiden luovutukseen. Lopulta kävely teki myös hyvää, kun lihakset väkisin aktivoituivat. Sainpahan sen päivän kävelyt kyllä reilusti kuitattua. Lopulta vielä kakkosterminaalista ykköseen kävely. Kyllä veri rupesi kiertämään!
Takseja päästiin tilaamaan lopulta ykkösterminaalissa. Jonossa ilmoittauduttiin ja tietokoneella tilattiin takseja. Ykkösterminaalin edustalle tuli nopeasti takseja, jotka huusivat kuljetettaviaan nimeltä. Minulle sattui ystävällinen nuori taksinkuljettaja, terveydenhoidon ammattilainen ja ajaa nyt taksia. Matkalla kuljettaja soitti sukulaiselleni, joka toi avaimeni pihalle, meillä kun on vaihdettu talvella alaoven lukko putkiremontin jälkeen. Taksikyyti ei maksanut mitään, kun Ulkoministeriö kuulemma maksaa laskun. Annoin kuitenkin tippiä. Halvin matka kentältä kotiin.
Olen kyllä onnellinen, että tytär pakotti tulemaan Suomeen turvaan.
Kunniakonsuli Peter Mäkilä ja USAsuomeksi-lehden Timo Vainionpää tekivät todella hienon työn lennon hankkimiseksi. Siitä suurkiitos. Peterkin soitteli lennon hankkimisen edistymisestä moneen kertaan ja piti toivoa yllä. Pääkonsulaatista sain tosin maanantaina sähköpostia, jossa kehotettiin ostamaan Americanilta tai British Airwaysilta lippu Suomeen, koska mitään muuta lentoa ei tulisikaan.
Tiistai-aamuna aikaisin oli kuitenkin USAsuomeksi-sivulla ilmoitus ylimääräisen Finnarin lennon järjestymisestä, jonka onneksi Anja-naapurini (kiitos!) heti aamuvirkkuna oli huomannut. Sain Finnairilta lipun saman tien. Menolipun hinnaksi tuli vahan yli 1000$, kun otin paikan, jossa oli enemmän jalkatilaa (hyvin kannatti) ja vielä maksoin lennon peruuntumismahdollisuudestakin.
Hieman myöhemmin sain myös ilmoituksen pääkonsulaatista lennon järjestymisestä. Tyttäreni oli ollut kovin aktiivinen saadakseen minut Suomeen. Jos itse olisin ollut innokkaampi lähtemään, olisin ehkä jo maanantaina ryhtynyt matkajärjestelyihin Americanin kanssa. Pääkonsulaatista soitettiin myös vielä huomaavaisesti torstaina ja kysyttiin, oliko matkani kunnossa. Tuntui turvalliselta, kun Suomen viranomaiset huolehtivat tällaisena kriisiaikana kansalaistensa kotiin pääsystä. Lentokentälläkin oli vastanaottokomitea tiedustelemassa, mihin menee, tarvitseeko apua,onko sairas ja neuvottiin, mistä saa taksin. Taksi piti ottaa, jos ei ollut vastaanottajaa. Yleisiin kulkuneuvoihin ei saanut mennä.
Sain muuten nyt yöllä usasuomeksi-sivulta tietää, että Suomessa siirretään kellot tunnilla eteenpäin. Minulla ei ollut asiasta aavistustakaan. Tuskin olisin huomannut täällä ruveta kellonaikoja kyselemään, kun olen karanteenissa. Suurkiitos Timolle siitäkin.
Hyvin Floridan suomalaisyhteisössä asiat hoidetaan. Olemme ulkomailla kuin ”herran kukkarossa”.
Peter Makila, Suomen kunniakonsuli Lake Worthissa joutui aikamoiseen puristukseen presidentti Trumpin yllättäen ilmoittaessa eurooppalaisten maahantulokiellosta Yhdysvaltoihin. Lentoyhtiöt reagoivat nopeasti tilanteeseen lopettamalla liikennöinnin Yhdysvaltoihin kokonaan.
Kunniakonsulaatin puhelin alkoi soida Lake Worthissa entistä kiivaammin.
Konsulaatista on totuttu kysymään neuvoja niin ajokorteista kuin paikallisten yritysten puhelinnumeroista, mutta nyt kysymyksissä kuului todellinen hätä. Keskimääräistä suurempi joukko Floridan suomalaisalueen asukkaista on iäkkäämpää väkeä, joka on tullut aurinkovaltioon viettämään Suomen pimeitä talvikuukausia. Osalla näistä lumilinnuista on myös omat asunnot, jonne he ovat uskollisesti palanneet vuosittain käyttäen hyväkseen Finnairin talvikauden vaivattomia suoria lentoja Helsingistä.
Yhdysvalloilla ja Suomella on ollut matkailijoille mukava viisumivapauskäytäntö, Suomen passilla matkustavat ovat voineet tulla Yhdysvaltoihin pelkän matkustusilmoituksen turvin. Helpossa matkustusluvassa on kuitenkin ehto, että maasta pitää poistua kolmen kuukauden määräajan puitteissa, sallitun ajan ylittämisestä on rapsahtanut kahden, kolmen vuoden maahantulokielto.
Vaikka Suomen ja Yhdysvaltojen välillä onkin sovittu monesta asiasta, sairausvakuutus ei ole koskaan päässyt edes keskusteluihin. Matkailijoiden on pitänyt hoitaa Suomesta mukaansa tarvitsemansa lääkkeet ja hankkia onnettomuudet ja sairastumiset kattava matkavakuutus. Varsinkin ikääntyneimmille matkustajille vakuutusta ei ole myönnetty kuin korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi, jotkut vakuutusyhtiöt jopa vielä sitä lyhyemmäksi ajaksi.
Lentojen peruuntuminen oli lumilinnuille katastrofi.
Maailman terveysjärjestön julistettua Covid-19 viruksen aiheuttaman sairauden maailmanlaajuiseksi epidemiaksi, pandemiaksi, pystyivät lento- ja vakuutusyhtiöt kieltäytymään normaaleista vastuistaan kuljettaa lipun ostaneet matkustajat määränpäähänsä ja korvaamaan esimerkiksi matkan keskeyttämisestä ja aikaistetusta kotimaahan paluusta koituvat kulut.
Yhdysvaltoihin matkustaneet saivat kovan pähkinän purtavakseen.
Suomen valtiovalta kehotti kaikkia suomalaisia palaamaan kotimaahansa, mutta samanaikaisesti valtion enemmistöomistama lentoyhtiö Finnair lopetti liikennöinnin. Finnairin toimisto sai valtavan vyöryn asiakkaiden yhteydenottoja, johon Finnair ei mitenkään pystynyt vastaamaan ja antoi ensin jopa harkitsemattoman lausunnon ”emme voi auttaa yksittäisiä matkustajia, edellytämme heiltä omatoimisuutta matkojen järjestelyssä”.
Muutamat nopeimmat alkoivat järjestää kotimaahan paluutaan käyttäen American Airlinesin lentoa Lontooseen ja sieltä British Airwaysin jatkolentoa Helsinkiin. Nämäkin matkat nopeasti täyttyivät, matka-ajan pituudesta huolimatta.
Rannalle oli kuitenkin edelleen jäämässä suuri joukko henkilöitä, joiden Yhdysvaltojen oleskelu- ja matkustuslupa oli päättymässä ja matkalle varatut lääkkeet loppumassa.
Kunniakonsuli ryhtyy toimeen.
Suomen kunniakonsuli Floridassa Peter Makila otti rannalle jääneiden hädänalaisen aseman huolekseen ja päätti ryhtyä toimenpiteisiin onnettomien matkailijoiden auttamiseksi. Kunniakonsuli päätti käyttää hyviä yhteyksiänsä Suomen suurlähetystöön Washingtonissa ja pääkonsulaattiin New Yorkissa, vaikka tiedossa oli Suomen Ulkoministeriön nihkeä suhtautuminen floridalaisen kunniakonsulin pyyntöihin lumilintujen paluulentojen järjestämisestä.
Ulkoministeriö voi järjestää evakuointilentoja ilman paluulentoja jääneiden Suomen kansalaisten noutamiseksi kriisialueilta. Ulkoministeriö ei kuitenkaan nähnyt tilannetta Floridassa näin pahana, olihan vaihtoehtoiset yhteydet kuitenkin vielä käytettävissä.
Makila päätti kuitenkin käyttää kaikki mahdollisuudet ylimääräisen kaupallisen erikoislennon järjestämiseksi. Makila otti yhteyttä ystäväänsä Timo Vainionpäähän, joka toimittaa laajalle leviävää USAsuomeksi internetsivustoa. Vainionpää kirjoitti tunteikkaan vetoomuksen molempien miesten nimissä ja lähetti sen omien yhteyksiensä kautta suomalaisille päättäjille. Postia saivat muun muassa Finnairin omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen ja oikeusministeri Anna-Lisa Henriksson sekä suurimpien puolueiden kansainvälisiä asioita hoitavat henkilöt. Ministeri Tuppurainen suhtautui asiaan vakavasti ja vastasi itse yhteydenottoon luvaten tutkia auttamismahdollisuuksia. Oikeusministeri Henrikssonin avustajalta puolestaan tuli kapulakielinen vastaus viitaten hallituksen tekemiin päätöksiin.
Floridaan pulaan jääneiden suomalaisten tilanne sai myös julkisuutta lehdistössä, Peter Makilan kommentit julkaistiin myös Helsingin Sanomissa. Enemmän julkisuutta saivat kuitenkin Ulkoministeriön järjestämät todelliset evakuointilennot Espanjasta ja Kyprokselta, paikoista joista ei ollut mahdollista palata ilman Ulkoministeriön apua. Olipa sitten kyseessä kaupallinen erikoislento, kuten Floridasta tai Ulkoministeriön järjestämä evakuointilento Kyprokselta, matkustajat joutuvat aina maksamaan omat matkansa. Vanhan muistikuvan ”konsulinkyytejä” ei ole olemassa.
Epäilyksistä huolimatta Kunniakonsulaatti ryhtyi keräämään apua tarvitsevien nimilistaa. USAsuomeksi-sivun rummutuksen ja sosiaalisen median avulla listalle saatiinkin nopeasti toistasataa nimeä. Makilan lähetettyä edelleen kasvavan nimiluettelon pääkonsulaattiin, erikoislennon järjestyminen Miamista Helsinkiin alkoi vähitellen vaikuttaa mahdolliselta. Arvokasta taustatyötä Finnairin painostamiseksi tekivät myös useat Floridassa asuvat suomalaiset, joilla oli suhteita Suomen kansalliseen lentoyhtiöön.
Puhelinneuvotteluissa mukana olivat Makilan kanssa pääkonsuli Mika Koskinen New Yorkista, Suomen Washingtonin suurlähetystön päällikön sijainen Jani Raappana ja Finnairin New Yorkin edustaja Kati Kaivonen. Matkan järjestelytyössä mukana ovat olleet myös Hanna Luhtala ja Ossi Karvonen.
Viimein viikon tiiviin työn jälkeen Finnair ilmoitti järjestävänsä yhden erikoislennon Miamista Helsinkiin. Tähän tarkoitukseen Finnair valitsi lähes 300-paikkaisen Airbus-koneensa, joka lennätetään lähes tyhjänä Miamiin vain lähteäkseen pari tuntia myöhemmin takaisin Helsinkiin. Lennon hinnan Finnair on laskenut normaalien kaavojen mukaisesti, yksisuuntaisen lennon hinnaksi Miamista Helsinkiin tuli $877 dollaria.
Korona-viruksen vuoksi erikoislennolla on turha odottaa täyttä palvelua, Finnair on jo etukäteen kertonut riisuneensa tarjoilua entisestään. Matkustajien onkin parasta varata omia eväitä matkan varalle.
Hieman epäselvää on myös Helsinkiin saapuneiden matkustajien kohtelu. Lehdistössä on jo väläytetty esimerkiksi Espanjasta palaavien matkustajien pakollista eristämistä lentokentän lähistöllä sijaitsevaan ”karanteenihotelliin” kahdeksi viikoksi. Päätöstä tästä ei kuitenkaan ole virallisesti tehty. Uuttamaata koskevat matkustusrajoitukset tulevat voimaan perjantaina, muualla Suomessa asuvat voivat kuitenkin palata koteihinsa rajoituksista huolimatta. Kotimatkaa voi kyllä myös mutkistaa julkisten kulkuneuvojen vuorojen vähyys ja jopa loppuminen. Varmin matka kotiin voikin olla omaisten järjestämä kuljetus tai taksimatka.
Makilalle lennon järjestyminen laukaisi viikon kestäneen stressin ankarana päänsärkynä, mutta onnistumisen tuoma mielihyvä peitti sen nopeasti. ”Olen aina halunnut auttaa parhaani mukaan apua tarvitsevia, nyt onnistuimme alkamassamme tehtävässä. Tunne siitä on hieno. Haluan kiittää kaikkia prosessiin osallistuneista ja välittää pääkonsuli Mika Koskisen onnittelut hyvin päättyneestä peräänantamattomasta toiminnasta”, päättää kunniakonsuli Peter Makila.