Istanbulin uudet ja vanhat moskeijat

Turkin nykyinen johtaja haluaisi olla muslimimaailman ykkösmies. Presidentin puheet ja välillä teotkin ovat puhuttaneet maailmalla presidentin pitkän valtakauden aikana.

Oikeus- ja Kehityspuolueen kohta parikymmentä vuotta kestäneen valtakauden aikana Turkki on lähestynyt arabimaailmaa ja liukunut kauemmaksi Eurooppa- ja Nato- yhteyksistään. Sotilasliitto Natoon jo vuodesta 1952 kuulunut maa on muuttunut konservatiivisemmaksi ja nyky-Turkin perustajan Kemal Ataturkin aikaisen perustuslain määräämä uskonnon ja valtion eriyttäminen on pahasti rapautunut. 

Uskonnollisia asioita Turkissa hoitaa Presidency of Religious Affairs, jonka vastuulla on uskonnollinen koulutus ja esimerkiksi Turkissa olevien 82.693 moskeijan ylläpito. Turkin hallituksen tarkassa kontrollissa oleva ”Diyanet” lähettää myös perjantaisin moskeijoihin imaamien pidettäväksi valmiin puheen.

Useimmat Turkin vanhimmista moskeijoista ovat entisiä kirkkoja. Hagia Sofia on ollut 1500 vuoden aikana katolinen ja ortodoksinen kirkko, moskeija ja museo.

Turkin kuuluisin moskeija on vuonna 537 Bysantin keisari Konstantinoksen rakennuttama Pyhän Viisauden kirkko Konstantinopolissa. Hagia Sofiana paremmin tunnettu valtava kupolirakennus toimi Bysantissa katolisena ja myöhemmin ortodoksisena kirkkona yli 900 vuotta.

Muslimit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453 ja Fatih Sultan Mehmet karautti kirkkoon hevosellaan ja määräsi kristikunnan suurimman rakennuksen muutoksen moskeijaksi. Seinämaalaukset peitettiin laastilla ja tilalle tuotiin suuret puutaulut, joissa oli koraanin lauseita.

Maailman suurin rakennus toimi moskeijana seuraavat 481 vuotta. Osmannivaltion kaatuessa ja Turkin tasavallan synnyttyä Hagia Sofia muutettiin lailla museoksi.  Museona Hagia Sofia ehti toimia 86 vuotta, kunnes Turkin presidentti Erdoganin määräys muutti rakennuksen jälleen moskeijaksi vuonna 2020. Seinämaalaukset saivat jäädä ihailtavaksi, vaikka islamin usko kieltääkin henkilökuvien maalaamisen moskeijoihin. Hagia Sofian seinämaalaukset peitetään verhoilla rukousaikojen ajaksi.

Turkin kansallismoskeija on Sultan Ahmetin vuonna 1609–1616 rakennuttama, sisältä kallisarvoisilla sinisillä kaakeleilla verhottu moskeija sijaitsee nykyisen Sultanahmetin kaupunginosassa Istanbulin vanhassa keskustassa. Sulttaani Ahmetia syytettiin korskeaksi, koska ”Siniseen moskeijaan” rakennettiin kuusi minareettia. Aikaisemmin kuusi minareettia oli ollut vain Mekassa olevassa ”ensimmäisessä moskeijassa” ja tavallisissa moskeijoissa kaksi tai neljä. Arvosteluun kiukustuneena Ahmet rakennutti silloin Osamannivaltioon kuuluvaan Kaaban moskeijaan Mekassa vielä seitsemännen minareetin.

Turkkiin on viimeisen vuosikymmenen aikana rakennettu lähes 8.000 uutta moskeijaa, vanhoja on korjattu ja monen moskeijan uusittu kupari- tai sinkkikatto erottuu jo kaukaa kiiltävänä maisemassa. Viidesti vuorokaudessa pidettäviin rukoushetkiin kutsuvat kehotukset minareeteista kaikuvat vitivarmasti maan syrjäisempiinkin kolkkiin. Pieniä ”mecid”-rukoushuoneita on lisäksi huoltoasemilla, lentokentillä, museoissa ja jopa Bosborin salmen ylittävissä lautoissa. Mecid-rukoushuone on kuin moskeija ilman imaamia ja minareettiaa.

Istanbulin Aasian-puoleiselle Camlican kukkulalle rakennettu, 110 miljoonaa dollaria maksanut, valkoisella marmorilla päällystetty moskeija on yksi Turkin megalomaanisista rakennusprojekteista. Muita megaluokan rakennuskohteita moskeijan lisäksi ovat olleet Istanbuliin rakennettu yksi maailman suurimmista lentokentistä ja vielä suunnitteluvaiheessa oleva Bosborin salmen ohittava kanava Mustaltamereltä Marmaramerelle. Lentokenttä ja Camlican moskeija avautuivat vuonna 2019, mutta uusi Istanbul-kanavan rakentaminen toistaiseksi odottaa rahoitusta.

Uskudarin kaupunginosassa 282 metriä Bosborin salmen pinnasta kohoavalla Camlican kukkulalla sijaitseva valkoinen moskeija näkyy selvästi ympäri kaupunkia. Moskeijan arkkitehteina toimi kaksi turkkilaista naisarkkitehtiä, rakennuksen muoto noudattelee perinteistä ottomaaniajan kuuluisimman arkkitehdin Mimar Sinanin mallia.

Camlican 2019 valmistunut uusi moskeija on valtava, maailman 14. suurin moskeija.

Moskeijaan mahtuu 63.000 ihmistä rukoilemaan samanaikaisesti, maanjäristyksen sattuessa alueelle voidaan sijoittaa yli 100.000 henkilöä. Moskeijan kuusi minareettia kohoavat 107 metrin korkeuteen ja pääkupoli on 72 metrin korkeudessa. Kaikkiaan kupoleita on yli 70, pienemmän pääkupolin ympärysmitta on 34 metriä.

Pääsalia peittää sininen 17.000 neliömetrin, 2.5 kertaa Washingtonin Valkoisen talon kokoinen käsinkudottu matto. Valtava sali on jaettu kahtia, etuosa on varattu vain miehille. Rukoushetken alkaessa naiset hätistellään omaan toisen kerroksen rukoustilaansa ja turistien pyydetään siirtymään ulkopuolelle odottamaan.

Moskeijan alakerrassa on myös tilat kirjastolle ja museolle, mutta nämä tilat vaikuttivat vielä 2021 elokuussa tyhjiltä ja suljetuilta. Koko valtavassa kokonaisuudessa vaikutti olevan varsin vähän kävijöitä, johtuisiko mahdollisesti kukkulan melko hankalasta kulkuyhteydestä.

Camlican moskeija on nyt eittämättä yksi Istanbulin nähtävyyksistä, mutta sen todellinen merkitys määritellään ehkä vasta seuraavan parin sadan vuoden aikana.

Timo Vainionpää – USAsuomeksi.com

Orient Expressin viimeinen asema

Pitkän junamatkan teko on ollut jo pitkään haaveena. Päiviä kestävä junamatka, valkoisten lakanoiden makuuvaunuosasto ja valkoisia käsineitä käyttävien, ranskaa puhuvien tarjoilijoiden kanssa käytävä vaimea keskustelu päivän ruokalajia täydentävän viinin valinnasta.

Orient Express olisi ollut juuri se oikea ympäristö pitkälle junamatkalle.  Orient Expressin matka Pariisista Istanbuliin kesti välipysähdyksineen kuusi päivää.  Pariisista lähdettyä pysähdyttiin, Munchenissä, Wienissä, Budapestissä ja vielä Bucarestissä ennen Istanbulin Sirkecin asemalle saapumista.

Eurooppaa halkovasta 2000 kilometrin junamatkasta matkasta tuli vähitellen ylellisen, mutta hieman vaikean ja vaarallisen matkan synonyymi.

Orient Express aloitti vuonna 1883 ja ansaitsi ylellisten matkojen maineensa maailmansotien välisinä vuosikymmeninä.  Compagnie Internationale des Wagons-Lits –yhtiön suunnittelemissa   makuuvaunuissa oli vuodeosastoista huolehtimassa oma henkilökuntansa, joka  täytti matkustajien pienemmätkin toiveet.  Ravintolavaunun tarjoamat ateriat olivat kuuluisia laadustaan ja viinivalikoima verraton.

Mainetta Orient Expressille ovat myöhemmin tuoneet junaan tapahtumapaikkana sijoitetut kirjat ja elokuvat, tunnetuimpina ehkä Agatha Christien ”Idän pikajunan arvoitus” ja James Bond elokuvassa  ”From Russia with Love”.  Molemmissa elokuvissa on varsin tarkka kuvaus tästä kuuluisasta junasta.

Orient Express – junien verkosto laajentui suosion kasvaessa, junilla pääsi myös Calaisista, Genovaan, Triesteen ja vaikka Ateenaan, mutta alkuperäisen matkan tenhoa Pariisista Konstantinopoliin ei vienyt mikään.

Häivähdyksen menneestä maailmasta voi vielä aistia Istanbulin Sirkecin asemalla.

Orient Expressin kuuluisa ravintola on edelleen toiminnassa, asiakaskato vaikuttaa sitäkin vaivaavan. Pitkää ruokalistaa voi lukea jo ravintolan ulkopuolella, ravintolan sisustus noudattelee edelleen loistoaikojen tyyliä. Jos ravintolan seinät pystyisivät puhumaan, voisi kuulla mielenkiintoisia tarinoita ja vaimeata keskustelua juuri päättyneestä tai juuri alkavasta matkasta. Nyt voi vain kokea selittämätöntä mielihyvää pelkästään paikalla olosta.

Orient Expressin pitkä asemalaituri huokuu nyt hiljaisuutta, mutta kuuluisa asemabaari on edelleen toiminnassa. Baarin viiksekkäät tarjoilijat puhuvat edelleen sekä ranskaa että englantia, joten Gilbey’s gin and tonicin tilaaminen sujuu kansainväliseen tyyliin. Tarjoilijoiden sekoittama tonic-vettä varsin säästeliäästi käyttävä juoma tuodaan ripeästi  asemalaiturille sijoitettuun pöytään. 

Pöydässä hiljalleen juomaa nautiskellessa voi  tarkastella viereisen asemalaiturin vilkkautta. Vaikka Orient Expressin laituri kumisee tyhjyyttään satunnaisesti saattaa edelleen erottaa idän eksotiikkaa raiteiden toisella puolella olevan Aasian puolelle johtavan metroradan sisäänkäynnissä. Silmiin osuu useita mustiin kaapuihin pukeutuneita naisia, joita johtaa valkoiseen djellabaan pukeutunut mies.

Hitaiden iltapäivän tuntien aikana menneiden aikojen haaveisiin uppoutumisen katkaisee vain läheiseltä Ankara-kadulta kaikuva ambulanssien ulina.

Miamista maailmalle vaikka pandemia piinaa

Miamista matkaan kolmanteen kotimaahan Euroopan reunalle päästiin mukavasti. Lentoyhtiö oli kertonut jo hyvissä ajoin etukäteen matkalle mukaanoton vaatimuksensa.  Matkaan mielivien olisi esitettävä jo lähtötiskillä korkeintaan 72 tuntia vanha negatiivinen Covid-19 testi ja Turkin valtion vaatima HES-koodi, jolla voidaan seurata matkustajien liikkeitä myös Turkissa. HES-koodi vaaditaan kaikilta, myös ulkomaalaisilta.  Lentoyhtiön sivulta onneksi löytyi linkki englanninkieliselle Turkin terveysministeriön sivulle mokoman koodin hakuun.

Kenttä on jo lähellä – ajoissa ollaan

Ulkomaille lähtiessä lentoyhtiöt kehottavat saapumaan vähintään kolme tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Miamin isolla lentokentällä palvelut ovat edelleen vähissä, vain muutamia kioskeja on auki. Kiitokseksi monista aikaisemmista matkoista olimme kuitenkin saaneet oikeuden käyttää lentoyhtiön omaa odotustilaa, VIP loungea. Turkish Airlines on vihdoin saanut oman loungensa myös Miamiin, avajaisia kuulemma oli pidetty jo joulukuussa. Muutto omaan tilaan on suuri parannus aikaisempaan, yhteiseen lentoyhtiö Latamin kanssa jaettuun Star Alliance loungeen, johon ei edes tiettyihin kellonaikoihin ollut mitään asiaa.

Ehdottomasti yksi parhaista

Aivan parhaimmillaan edes uusi lounge pandemian rajoittamana ollut. Alkoholijuomia oli baarista tarjolla, keittoa kattilasta ja pienen pieniä yksittäispakattuja juustopalasia tai minikokoisia folioon käärittyjä täytettyjä voisarvia.

Turkish Airlinesin laajarunkoiseen, uudenkarheaan Boeing 787 koneeseen päästiin hyvässä järjestyksessä, istuimet täytettiin koneen perältä alkaen, business-luokka tosin aivan ensimmäiseksi. Lentoa varatessa olimme olevinamme viisaita ja varasimme silloin vielä varsin tyhjästä koneen takaosasta keskiriviltä molemmat käytävän puoleiset paikat toivoen keski-istuimen silloin jäävän tyhjäksi. Pelonsekaisin tuntein seurasimme istuimien nopeata täyttymistä, mutta lopulta uhkapelimme osoittautui onnistuneen. Lievästi itseemme tyytyväisinä katselimme kaikkien kolmen istuimen pääosin täyttyvän lähes joka rivillä, yhdessä matkustavien varattua viereiset paikat.

Lopulta kone oli varustettu lähtökuntoon ja moottorit käynnistettiin. Pitkä rullaus kiitotiellä ja lopulta lähes täynnä oleva kone pääsi ilmaan taittamaan 6000 mailin, lähes 10.000 kilometrin taivalta. Istuimen edessä olevasta ruutua seuraamalla aina elokuvien välillä voi vain ihmetellä matkan pituutta. Arvioitu lentoaika on lähes 12 tuntia, mutta tällä kerralla perätuuli siivitti Boeingin uuden 787 koneen yli 1000 kilometrin tuntivauhtiin ja lyhensi myös matka-aikaa noin tunnilla.

Lentomatkailun kohokohtia, jostain omituisesta eikä takuulla kulinaristisista syistä on ollut lentokoneruokailu.  Lentokoneruoka on kuulemma tavallista suolaisempaa ja enemmän maustettua, makuhermotkin kärsivät yli kymmenen kilometrin korkeudessa ilmanpaineen laskusta. Turkish Airlines oli myyntivalttinaan ennen pandemiaa pukenut yhden matkustamohenkilökunnastaan kansainväliseen kokin asuun, tötteröhattuun, mustavalkoisiin ruutuhousuihin ja keittiömestarin takkiin tarjoten varsin säällisen, useita vaihtoehtoja ja ruokalajeja käsittävän aterian pitkän matkan lyhentämiseksi.

Kokki kadoksissa – palautettava löydettäessä

Pandemian pahiten raivotessa kokki oli ilmeisesti pistetty kilometritehtaalle tai ehkä tavalliseen univormuunsa, koska ateriana tarjottiin vain valmiiksi pahvilaatikkoon pakattu folioon piilotettu sämpylä, jälkiruokakakunpala ja purkillinen vettä. Nytkään kokkia ei vielä näkynyt, mutta tarjoilussa on kuitenkin sentään siirrytty taas lämpimän aterian tarjoiluun. Viiniä tai väkevämpiäkään juomia ei vielä lennolla tarjota vaan palan painikkeeksi pitää tyytyä veteen tai tuoremehuun. Lennon lopulla aamu-ateriana tarjotun munakokkelin valmistus oli mahdollisesti ulkoistettu jo ennen pandemian alkua jollekin uudelle muuhun tarkoitukseen tehdylle laitteelle, rutikuivaksi polttouunissa kärvennetty munakas jäi koskematta.

Aterian jälkeen vain penkki mahdollisimman suoraksi (joka tosin ei turistiluokassa ole kovin paljon) ja tutkimaan elokuvavalikoimaa. Ruudulta löytyi premier-, uutuus- ja blockbusters-nimikkeistä huolimatta lähes samat elokuvat, jotka Netflix oli jo tarjonnut kotona pitkien korona-kuukausien aikana. Onneksi muutama uusi ja ennen näkemätönkin oli päässyt joukkoon, niiden avulla saatiin sentään muutama tunti matkaa lyhennettyä.

Nukkumistakin piti kokeilla, mutta edes kolmen penkin valtaamisesta kahdelle hengelle ei oikein ollut apua, tilaa vaan ei ole tarpeeksi. Ikääntyessä unen saaminen koneessa on entistä vaikeampaa eikä jäykistynyt vartalokaan enää valitettavasti taivu kaikille tarpeellisille mutkille.

Matka kuitenkin edistyi puolihorroksessa. Lopulta määränpäähän ei ollut enää kuin kaksi tuntia kun matkustamoon palautettiin valot ja ikkunat kirkastuivat taas läpinäkyviksi. Ulkona oli tässä vaiheessa jo iltapäivä, olimme lentäneet koko yön läpi ja päässet ehtineet pitkälle iltapäivään. Koneen laskeuduttua koleaan ja sateiseen Istanbuliin alkoi jälkeen matkustajien joukossa tuttu kuhina, laukkuja nosteltiin valmiiksi käytävälle ja oltiin valmiina ryntäämään varsalauman tavoin passintarkastukseen ja sieltä karuselleille haalimaan matkatavarat mukaan.

Istanbulin uusi lentoasema on mahtavan kokoinen, sen on suunniteltu muodostuvan jopa maailman vilkkaimmaksi lentokentäksi. Yhteen tasoon rakennetulla lentoasemalla on kilometreittäin käytäviä ja liukuportaita. Tuloportilta onkin melkoinen matka passintarkastukseen. Passintarkastus käy suhteellisen sähäkästi, Suomen passilla ei edes viisumia tarvita. Yhdysvaltojen passilla matkustavilta vaaditaan etukäteen netin kautta hankittava viisumi, viisumilla voi sitten maassa oleskella 90 päivää.

Kilometreittäin käytäviä. Onneksi ikäihmisille on maksuton ”buggy” kuljetus.

Matkalaukkujen palautuskaruselleille päästäkseen on pakko vielä kulkea tax-free myymälän kautta. Heräteostoksia voisi vielä tehdä esittämällä vain passi, lippukantaa ei turhaa kyselty. Hinnat esitetään aina euroina ja tavarat tuntuvat melko hinnakkailta.

Oma matkatavarakaruselli on tietysti aina se kaukaisin, tulipa sitten mistä suunnasta tahansa. Ulospääsy on vastaavasti tietenkin aina hehtaarihallin toisesta päästä, joten hurttia urheiluhenkeä ja hyvää kuntoa tarvitaan edelleen.

Taksi jonossa tai liikenteessä

Lopulta päästään taksien jonotukseen. Takseja on runsaasti, tavallisten taksien väliin on sujuttautunut myös muutama sininen. Siniset taksit ovat ”parempia” tai ainakin tavallisia takseja kalliimpia. Varsin monet takseista on muutettu kaasukäyttöisiksi, matkatavaratilassa oleva suuri kaasusäiliö voi haukata aimo osan tilasta. Keltaisissa takseissa on tavallinen taksamittari, jonka mukaan maksu määräytyy. Varsin harvoin sovitaan matkan hinta etukäteen. Nyt maaliskuussa 2021 taksien minimisumma on 14.50 liiraa, noin 2 dollaria, vaikka ei autoa ajattaisi kuin muutaman sata metriä. Kaikkiaan taksilla ajo Istanbulissa on varsin edullista. Joskus ruuhkapäivinä Istanbulin liikenne keskustassa onkin kovin keltaisen väristä. Takseihin on pandemian seurauksena ilmestynyt muoviseinä kuljettajien ja matkustajien väliin. Mittarin osoittaman maksun voi suorittaa paikallisella rahalla ja varsin monessa taksissa nykyisin myös luottokortilla. Luottokorttia käytettäessä summaan lisätään kuitenkin erillinen palvelumaksu. Lisämaksu tulee myös Bosborin sillan ylittämisestä, pidemmästä sillasta tulee aina suurempi maksu.

Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen edessä on vain viimeinen ponnistus rahdata kaikki mukana kuljetettu kotiin.

Sitten vihdoin vain pää tyynyyn ja odotetaan sielunkin saapumista perille.

USAsuomeksi.com/Timo Vainionpää 8.4.2021

Kotimatka vaihtui karanteeniksi

Timo ja Nezihe Vainionpää ovat olleet tyytyväisiä päästyään käymään syksyisellä, mutta tarpeellisella matkallaan Turkkiin, pariskunnan kolmanteen kotimaahan. Monta asiaa oli ollut hoidettava, omenoista anoppiin.  

Turkish Airlinesin lento TH077 Istanbulista Miamiin kestää tavallisesti noin 12 tuntia

Matkalla on ollut mukavaa, mutta ”oma koti kullan kallis”, eikä nyt puhuta pelkästään kiinteistöverosta. Mukavaa olisi taas päästä takaisin Floridaan, vaikka elämänmeno siellä vaikuttaa myös laantuneen varsin hiljaiseksi. Liput Istanbulista Miamiin oli kuitenkin varattu hyvissä ajoin, Turkish Airlines on kesästä lähtien lentänyt jo päivittäin Atlantin yli säännöllisesti.

Hieman huolissamme seurasimme kuitenkin Eta-myrskyn liikkeitä. Hurrikaaniksi äitynyt myrsky keräsi voimiaan nopeasti Karibialla, mutta suuntasi kulkunsa länteen Jukatanin niemimaalle, jossa sen voima katosi Maya-kansan maalle päästyään. Kuitenkin hieman kauhutarinoiden tapaan Eta kuitenkin nousi uudelleen  ”zombie-myrskynä” ja suuntasi reittinsä Kuuban yli Etelä-Floridaan.

Miamiin lentävät lentoyhtiöt eivät myrskyistä pidä, joten lentojen peruutuksia olisi odotettavissa. Turkish Airlines oli kuitenkin ottamassa riskin ja lento olisi kaikesta huolimatta lähdössä sunnuntaina iltapäivällä aivan aikataulun mukaan. Miamissa olisi tosin odotettavissa kovin kuoppaista keliä ja vettä taivaan täydeltä. Koko Etelä-Floridaan oli jo annettu lentopäiväksi myrskyvaroitus.

Matkalaukkuja pakkaavan Nezihen olo ei kuitenkaan ollut kehuttava perjantaina. Iltapäivällä kuume nousi 38 asteeseen, joten jotain oli selvästi vialla. Istanbulin suurella lentokentällä matkustajien ruumiinlämpö testattaisiin jo lentoaseman ulko-ovella, joten tavallisenkaan vilustumisen aikana lennolle pääsystä ei tulisi mitään. Muutamalla flunssapillerillä kuume talttui ja olo palautui jokseenkin normaaliksi, eikä muitakaan oireita ilmennyt. Parin päivän päässä olevasta pitkästä matkasta hieman huolestuneena, päätimme kuitenkin lähteä vielä illalla Istanbulin kansainväliseen Florence Nightingale -sairaalaan ottamaan koronatesti, aivan varmuuden vuoksi.

Saavuttuamme taksilla sairaalaan, pääovella meidät ohjattiin sairaalan ensiapu-osastolle, jossa PCR-testit suoritetaan. Sairaalan pääovella ollut automaattinen lämpökamera oli jo todennut meidät vaarattomaksi, ruumiinlämpö oli sallituissa rajoissa. Ensiapuaseman puolella kirjauduimme testiin ja maksoimme noin 35 dollarin testimaksut. Testin tulokset luvattiin 12 tunnin kuluessa tekstiviestinä puhelimeen. Jonoa ei ollut, meitä ennen testattavana oli vain selvästi hädissään oleva, ilmeisen kielitaidoton kiinalaismies, joka yritti saada Dubaihin lentäessä pakollisen testin tehdyksi.  

Florence Nightingale Hastanesi, Istanbul, Sisli

Testiä varten jouduimme vuorollamme plexilasilla eritettyyn koppiin, kopin suojalasiin oli tehty näytteenottajalle vain käsien mentävät reiät, kuten ainakin vaarallisten aineiden käsittelyssä. Pitkä näytteenottotikku työnnettiin ensin kurkkuun ja sitten syvälle molempiin sieraimiin. Epämiellyttävää, mutta ei kuitenkaan tuskallista.

Hyvillä mielin, kuin kansalaisvelvollisuuden suorittaneena palasimme ilmeisen oireettomina takaisin Istanbulin kotiimme. Matka ilman mutkia olisi varmistettu, kun testitulos tulisi.

Favicovir

Lauantai-aamuna puhelin kilahtikin lupaavasti ja tekstiviestillä kerrottiin Timon näytteen olleen negatiivinen. Nezihen tulos kuitenkin tuntui viipyvän, luvattu 12 tunnin testiaikakin oli jo umpeutunut. Soitto sairaalaan selvitti surkean tilanteen. Nezihen koronatesti oli todettu positiiviseksi, testin aiheuttamia jatkotoimia juuri lopeteltiin. Hetken odottelun jälkeen tulos varmistettiin, Nezihe oli varotoimista huolimatta saanut koronavirustartunnan!


Yksityisestä Florence Nightingale -sairaalasta tieto positiivisesta testituloksesta oli jo välitetty valtion terveysviranomaisille. Valtion tartuntatautilääkäri ja sairaanhoitaja tulisivat jo samana iltapäivänä testaamaan kaikki samassa asunnossa olevat henkilöt ja tuomaan Nezihelle automaattisesti määrätyt, Turkissa koronan hoitoon kehitetyt Favikovir-pillerit. Sairastuneille annetaan 40 pilleriä viidelle päivälle, ensimmäisen päivän annos olisi heti niistä 16.

Halloweenista hurahtaneilta näyttävät kuupukuiset henkilöt ilmestyivät ovelle jo iltapäivällä, vain muutaman tunnin kuluttua testitiedon tulosta. Nopeasti selvitettiin kaikki sairastuneen kanssa samassa asunnossa asuvat ja kaikilta otettiin sama kurkku- ja nenätesti kuin sairaalassakin. Tulokset luvattiin vuorokauden kuluessa. Kaikille asunnossa oleville määrättiin myös 14 päivän karanteeni, ulos asioille ei rangaistuksen uhalla edes oireettomilla olisi asiaa.

Sunnuntaina seurasi lisää yllätyksiä. Piirikunnan pormestarin (kaimakan) toimistosta tulleessa soitossa tiedusteltiin sairastuneelta lämpimän aterian tarvetta. Tarjolla sairastuneelle olisi lämpimänä kotiin kuljetettu kokonainen ateria – veloituksetta. Myös kaupunginosan oma ”kyläpäällikkö”, muhtar tiedusteli sairastuneen vointia ja tarjosi tarvittaessa apuaan.


Koronatartunnan paljastuminen tiesi tietysti myös kotimatkan siirtymistä ainakin kahdella viikolla. Turkish Airlines lupasi muuttaa lippumme veloituksetta avoimiksi, ilman määräpäivää oleviksi, kunhan toimittaisimme sairaalasta saadun testituloksen lentoyhtiölle sähköpostilla. Lippujen vaihtomaksua ei tarvitsisi maksaa, mutta lentoja uudelleen varatessa saattaa tulla lisämaksu lippuluokan mahdollisesti muuttuessa. Olimme onnistuneet saamaan mielestämme varsin edulliset liput Atlantin ylitykselle, joten lentoja uudelleen varatessa lisämaksu on varsin todennäköinen. Onneksi jatkuvasti voimassa olevan matkavakuutuksen pitäisi hoitaa tämä ylimääräiset kulut. Vakuutus oletettavasti hoitaa myös koronatesteistä ja matkan viivästymisestä aiheutuvia kuluja.

Kotikatu Istanbulissa, naapurissa Suomen konsulaatti ja Microsoftin EMEA-pääkonttori

Määrättyä karanteenia tosiaan myös valvotaan. Paikallinen, virallinen vaaleilla valittu virkamies muhtar, joka hoitaa esimerkiksi kaupunginosan henkikirjat, ilmaantui kadulle asuntomme eteen maanantaina puolelta päivin. Muhtar halusi itse näkemällä varmistaa, että karanteenimääräyksiä ei ole rikottu ja kaikki asuntoon kirjatut ovat kotona.

Rikkomuksen seuraukset ovat ankarat, jos karanteenimääräyksiä rikkova tavataan ulkona, matka jatkuu suoraa vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Muhtar kertoi tulevansa tekemään tarkastuksensa joka päivä koko karanteenin ajan.

Onneksi Nezihen kunto ei ole huonontunut, eikä muutkaan negatiivisen testituloksen saaneet ei ole saaneet mitään oireita, joten elämä jatkuu vielä tavallistakin hiljaisemmissa merkeissä.

Olisiko tällä kerralla onni onnettomuudessa.

Timo Vainionpaa

Maailman suurin lentokenttä on nyt koettu – koneenvaihtoa Istanbulissa suunnittelevien kannattaa varata runsaasti aikaa

20190416_055945

Maailman suurimmaksi ja vilkkaimmaksi pyrkivä Istanbulin ”Yeni Havalimani”, ”Uusi Lentokenttä” on avattu liikenteelle

Turkin Istanbulin uusi lentokenttä noin 40 kilometriä miljoonakaupungin keskustasta, Mustanmeren läheisyydessä, Turkin Euroopan-puoleisessa osassa. Nimeltään yksinkertaisesti ”Uusi Lentokenttä” , ”Yeni Havalimani” avattiin vähän toista viikkoa sitten monen kuukauden viivytysten jälkeen. Uuden lentokentän epäiltiin olevan rakennusteknisesti ja sijainniltaan epäonnistuneen, myös tieyhteyden arveltiin tukkeutuvan liikenteen suuntautuessa uudelle kentälle. Epäilykset olivat sankkoja myös toiminnan siirtämisestä uudelle kentälle vain 36 tunnin siirtymisaikana.

 

Epäilijät taisivat saada pahasti nenälleen.

Uusi lentokenttä, kenttäkoodinsa sulkeutuvalta Ataturkin kentältä perimänsä IST-tunnuksella toimiva  on kaikilta mittasuhteiltaan valtava.  Kenttä avautuu nyt kahdella samansuuntaisella kiitoradalla, kenttää tullaan laajentamaan kaikkiaan kuutta kiitorataa käyttäväksi muutamassa vuodessa.  Matkustajia uudella, vain kaksi terminaalirakennusta käsittävällä kentällä lasketaan käyvän jopa 150 miljoonaa vuodessa. Vanhan, käytöstä poistettavan Ataturkin lentokentän  (uusi kenttäkoodi on ISL) jo kovin ruuhkautuneen ja tilanahtaudesta kärsineen lentoterminaalin kaikki matkustajat olivat kovin vähälukuisen näköisiä uutuuttaan kiiltelevällä ja avaralla lentoasemalla. Tosin pääsimme kokeilemaan vain maahantuloa, lähtöpuolen kokemukset odottavat vasta parin viikon kuluttua.

 

20190416_060042_HDR

Välimatka lähtöporttien välillä lasketaan kilometreissä

Istanbul on ollut suosittu lentojen vaihtopaikka ennenkin, kentältä kun pääsee kaikkiaan 120 maahan kolmen tunnin tai lyhyemmällä lennolla. Lentoaan odottaville istumapaikkoja on varattu enemmän kuin pienelle stadionille, yhteensä 20.000, autojen parkkitilojakin on varattu 40.000 autolle.  Lähtöportteja on kaikkiaan 114, joten omaa lähtöporttia on parasta on alkaa haeskelemaan jo hyvissä ajoin.

 

Istanbuliin suunnannut lentomme oli Turkin kansallisen lentoyhtiön, Turkish Airlinesin pitkän matkan lento Kaukoidästä. Isosta koneesta ja maan oman yhtiön pitkästä lennosta huolimatta kone sai laskeuduttuaan haeskella melko pitkään omaa parkkipaikkaansa. Kone jopa pysähtyi toviksi rullaustielle paikkaansa hakiessaan, olisiko kapteenilta ollut kentän kartta hukassa. Lopulta kone pääsi kuitenkin parkkeeraamaan syöttöputkensa päähän ja matkustajat pääsivät poistumaan koneesta terminaaliin.

 

Terminaaliin päästessä kentän valtavuus paljastuu. Edessä on kilometrien pituiselta vaikuttava käytävä, liukuvat kuljettimet käytävillä tosin helpottavat hieman pitkästä lennosta vielä kankeita matkustajia. Käytävä tuntuu loputtomalta, askelmittarin perusteella matkaa passintarkastukseen kertyi toista kilometriä.

 

Passintarkastuspisteitä kentällä on kaikkiaan 228. Nopeasti toimineiden maahantulomuodollisuuksien jälkeen pitää jälleen lähteä taivaltamaan kohti matkatavaroiden luovutusta. Matkaa tuntuu olevan jälleen tuhottomasti, päästyämme lopulta uupuneina monitoreiden osoittamalle hihnalle, matkatavaramme tulivat suurin piirtein samaan aikaan. Matkatavarakärryjä on tarjolla, kärryistä pitää maksaa automaattiin viiden liiran tai yhden euron talletus, jonka tosin saa takaisin kärryjä palautettaessa.

20190416_060718Jos rahaa matkalta on vielä jäänyt, voi Istanbuliin saapuva matkustaja vielä täydentää kantamuksiaan vierailemalla tulohallin lukuisissa verovapaissa myymälöissä. Hinnat kaupoissa on ilmoitettu Euroina, laskutuksen voi pyytää myös Turkin liiroina, niin halutessaan. Ostoksia maksaessa pitää esittää vain passi, tulotietoja tai lipun kantoja ei sen kummemmin kysellä.

 

Ostosreissun jälkeen on vielä edessä jälleen pitkältä tuntuva kävelymatka tullin läpi. Melko monet kanssamatkustajista ohjattiin reitille, jossa he joutuivat nostamaan matkatavaransa vielä kerran läpivalaistavaksi. Sitten vielä viimeinen spurtti ja päästään lopulta useammankin urheiluhallin kokoiseen vastaantuloaulaan.

 

Kentältä kaupunkiin

havaist

Lentokenttäbusseissa on televisiot ja matkapuhelimien latausmahdollisuus jokaiselle istuimelle

Matka uudelta lentokentältä Istanbulin keskustaan kestää noin 40 minuuttia. Jos matkatavaroita ei ole aivan liiaksi asti, kätevin ja edullisin kulkuneuvo on lentokentän oma ”shuttle bus”. Bussit liikennöivät useaa eri reittiä 17 miljoonaiseen kaupunkiin eri suuntiin. Keskustaan pääsee ainakin Taksim-aukiolle, Besiktasin kautta, Yenikapiin ja turistien suosimaan Sultanahmetin alueelle matkaavat bussit pysähtyvät myös muutamilla pysähdyspaikoilla. Bussit lentoasemalta ja lähtöpaikoista kaupungissa kulkevat puolen tunnin välein.

 

HAVAIST bussien lähtöpaikkaan pääsee laskeutumalla liukutietä vielä parin kerroksen verran vastaantulokerroksesta. Maanalaisessa bussien lähtöpaikassa avuliaat bussikuskit merkitsevät jälleen kerran matkalaukut omilla merkeillään ja pakkaavat tavarat bussin pohjatilaan.

 

istanbul-kartBussimatka suuntaansa maksaa varsin kohtuulliset 18 liiraa, noin kolmen Euron verran. Maksun voi maksaa kertamaksuna luottokortilla tai ostamalla myöhemminkin metroissa, Bosporinsalmen ylittävillä lautoilla ja busseissa toimivan varsin kätevän ja automaateissa uudelleenladattavan Istanbul-kortin.

 

Ainakin käyttämämme Besiktasiin matkaava bussi oli upea, bussissa oli kaikille tv-ruudut ja Internet-yhteydet. Jos tietää tarkemmin määränpäänsä voi kyydistä päästä myös kesken matkaa, bussilla on pari pysäkkiä matkalla. Uutta, lähes tyhjää moottoritietä matka Metrokeskukseen Zincirlikuyuun ei kestänyt juuri puolta tuntia pidempään. Metrokeskuksesta sitten alkaakin keskustaan päin yleensä erittäin vilkas liikenne ja matka hidastuu merkittävästi, perille päästessä aikaa on saattanut vierähtää vielä tunnin enemmän. Aikanaan lentokentän tulee yhdistämään myös metrorata, lentokenttämetron pääteasema on jo Aasian puolella.

Taksillakin tietenkin kaupunkiin pääsee, vastaantuloaulan edustalta taksimatkan hinta määräytyy taksamittarin mukaan, hieman keskustan ruuhka-ajasta riippuen noin 120 Turkin liiraa, parinkymmenen Euron verran, ja ehkä 40 Liiraa enemmän kuin vanhalta liikenteensä nyt jo lopettaneelta Ataturkin kentältä keskustaan.

Timo Vainionpää