Floridan Key West ja Dry Tortugas
Meriseikkailija Juan Ponce de Leon tunnetaan Floridasta hänen jatkuvasta ”Nuoruuden lähteen” etsimisestään. Lähdettä ei ilmeisesti löytynyt sillä Ponce de Leon kuoli vain 46-vuotiaana.
Juan etsi lähdettä merimatkoillaan, Karibian saarilla ja Meksikonlahdella. Juan Ponce de Leonin kunniaksi on annettu myös koko Floridan löytäminen, tosin toisten mielestä Florida ei tosin koskaan kadoksissa ole ollutkaan.
Juan Ponce de Leon
Juan Ponce oli kuninkaallista verta, Espanjan aikaisemman kuninkaan äpärätyttären kautta. Vaikka virallista sukulaisuutta ei ollut, ei se ollut haitannut Juanin isän liittämästä nimeensä de Leonia ilmaisemaan sukulaisuutta aikaisempaan kuninkaaseen. Ponce de Leonin perhe oli kuitenkin arvostettu ja ilmeisesti myös vaikutusvaltainen, koska Juan Ponce de Leon pääsi vain 19-vuotiaana Kolumbuksen 1200 miehen vahvuisen joukon toiselle retkelle Amerikkaan. Juan Ponce de Leon oli yksi 200 mukaan kelpuutetusta ”herrasmiessotilaasta”.
Kukistettuaan Hispaniolan saarella tapahtuneen alkuasukkaiden kapinan verisesti, Juan Ponce de Leon nimitettiin alueen kuvernööriksi ja rikastui käyttämällä jäljelle jääneittä alkuasukkaita orjatyövoimana maatilallaan. Orjuutta vastustaneen Espanjan kuningattaren Isabellan kuoltua Ponce de Leon lähetti orjat omistamilleen kultakaivoksille. Sieltä keräämillään varoilla tämä ”herrasmiespurjehtija”, joka todellisuudessa orjuutti ja tappoi alkuasukkaita mielin määrin omaksi edukseen, ulotti tutkimusmatkansa ympäri La Floridaksi, täynnä kukkia olevaksi maaksi kastettua niemimaata.
Löytämäänsä niemimaata kartoittaessaan Juan sattui myös Floridan kärkeen, silloin saariketjun viimeiselle saarelle ja purjehti siitä vielä 110 kilometriä lännemmäksi, pienelle kilpikonnia vilisevälle saarelle. Kilpikonnasaarelta ei kuitenkaan löytynyt vettä, jolloin saarten kilpikonnia espanjaksi tarkoittavaan Tortugas -nimeen lisättiin myöhemmin englanninkielinen määritys kuiva. Saariryhmästä tunnetaankin nyt sekakielisellä nimellä Dry Tortugas.
Luusaari?
Nykyisen Key Westin saaren nimeksi tuli Cayo Hueso, Luusaari, saarelta löytyneiden lukuisten Calusa-intiaanien luiden mukaan. Englantilaisten tultua alueelle he kuulivat espanjankielisen ”Cayo Hueso” -nimen väärin ja Luusaaresta tuli Key West. Pari sataa vuotta myöhemmin Yhdysvaltojen sisällissodan aikana Florida liittyi kapinallisiin konfederaatteihin, mutta Key West pysyi pohjoisen jenkkien hallussa saaren suuren laivastotukikohdan vuoksi.
Nykyinen Luusaari ei paljoa historiaansa esittele. Key West paremminkin tunnetaan kadut täyttävistä juhlijoista, Hemingwayn näköisistä miehistä ja monista käsi kädessä kävelevistä poikapareistaan. Key Westissä käyneet tietävät Duval-kadun ja Malloryn aukion, jolle sadat, joskus tuhannet ihmiset kokoontuvat ihailemaan upeita auringonlaskuja. Kaupungin tunnetuin ja kuvatuin muistomerkki on varmasti The Southernmost Point of the Continental U.S.A. -meripoiju, joka julistaa olevansa vain 90 mailin päässä Kuubasta. Tämän raidalliseksi maalatun betonijärkäleen yrittivät jotkut liikaa juhlineet nuoret miehet polttaa muutama vuosi sitten.
Suosikkipiirakkaa
Key Westin nykyinen kulttuuri, jos sitä markkinahumun takaa löytyy, on kotoisin Kuubasta. Kohta kaksisataa vuotta sitten kuubalaiset muuttivat Key Westiin sankoin joukoin, joka kolmas asukas oli silloin kotoisin Kuubasta. Nykyisin kuubalaisia vaikutteita löytyy parhaiten ravintoloiden ruokalistoista. Saarten kuuluisin ruoka on Key lime pie – limettimehusta, makeutetusta tiivistetystä maidosta ja munankeltuaisista tehty piirakka. Piirakka saattaa olla aivan muualla kehitelty, mutta oman erityisen makunsa piirakkaan tuo kuitenkin erityisesti Keys- saarilla kasvavat sitruunan sukuiset limetit, jotka eroavat edukseen muualla kasvaneista lajitovereistaan.
Nykyisin Key Westin turisteille pistää parhaiten silmää, tai mahdollisesti korvaan, kaduilla tepastelevat ylväät moniväriset kukot, jotka tarpeen tullen kiekaisevat kovalla äänellä mielipiteensä. Kukkojen, ja tietysti myös kanojen esi-isät tuotiin Kuubasta osallistumaan maksullisiin kukkotappeluihin. Kukkotappelussa etua oli kukon suuresta koosta, upeasta värityksestä ja terävistä kannuskynsistä. Kukkotappelut kuitenkin kiellettiin 1970-luvun lopulla ja kukot ja kanat päästettiin vapaaksi. Nyt kukot astelevat arvokkaasti turistien joukossa, niitä eivät edes kuuluisat Hemingwayn talon kuuluisat kuusivarpaiset kissat uskalla ahdistaa.
”Minähän sanoin, että olen sairas”
Mielenkiintoinen ja rauhallisempi paikka on Key Westin korkeimmalle paikalle rakennettu kaupungin hautausmaa. Hautoja ei ole kaivettu maahan, vaan ne ovat maan päälle rakennettuja, joskus varsin komeitakin valkoiseksi auringon paisteessa huuhtoutuneita muistomerkkejä. Maan päälle rakentaminen on aiheellista, aikaisemmin maahan kaivetuista haudoista huuhtoutuneita luita oli jouduttu keräämään uudelleen talteen hirmumyrskyjen jälkeen.
Latinalaiseen tapaan haudoilla käydään istuskelemassa varsinkin kuolleiden yönä lokakuun lopulla. Silloin haudoille viedään yöksi ruokaa ja juomaa ja edesmenneitä muistellaan iloisissa tunnelmissa.
Hautausmaan kuuluisimpia hautakirjoituksia ovat ehkä 1979 kuolleen Pearl Robertsin hautaan kaiverrettu ”Minähän sanoin, että olen sairas” ja Gloria Russelin huomautus vuodelta 2000, ”Lepuutan vain silmiäni”.
Vanhan kaupungin hautausmaa on tiiviisti suljettu rauta-aidalla. Hautausmaalle pääsee maksetuilla kummituskierroksilla, mutta myös päiväsaikaan määrätunneilla vartioidusta portista.
”Been there – done that”
Dry Tortugasin kansallispuisto on 100 neliökilometrin kokoinen, mutta 98% siitä on veden alla. Dry Tortugasin seitsemän pientä saarta muodostavat vain 0,4 neliökilometriä kuivaa maata.
Dry Tortugasin saariryhmä on yksi Yhdysvaltojen vähiten käytetyistä kansallispuistoista, sen ainoa rakennus on Fort Jefferson, läntisen pallonpuoliskon suurin tiilirakennus. Fort Jeffersonin rakentaminen aloitettiin vuonna 1846 ja jatkui yli 30 vuotta. Linnoitus sisältää yli 16 miljoonaa tiiliä ja kattaa lähes koko saaren. Vaikka valtavaa rakennusta rakennettiin vuosikausia, linnoitusta ei saatu koskaan valmiiksi.
Sisällissodan aikana linnoitusta käytettiin vangittujen karkureiden sotilasvankilana. Siellä pidettiin myös neljää miestä, jotka tuomittiin osallisuudesta presidentti Abraham Lincolnin salamurhaan vuonna 1865. Tunnetuin vangeista oli tohtori Samuel Mudd.
Fort Jeffersonissa oli huippunsa aikana yli 1 700 miestä, mutta sitä vaivasivat rakennusongelmat ja keltakuume-epidemiat. Linnoituksen sadevesisäiliöt murtuivat oman painonsa alla päästäen suolaisen veden tunkeutumaan arvokkaaseen juomavesivarastoon.
Tykkien käyttöönotto teki lopulta linnoituksesta vanhanaikaisen, paksut seinät voitiin tykillä läpäistä. Lopulta armeija hylkäsi Fort Jeffersonin vuonna 1874.
Saaressa ylläpidetään kahdeksan puistovahdin henkilökuntaa. Puiston syrjäisen sijainnin vuoksi vartijoiden tuotettava oma sähkönsä generaattorilla ja makea vesi suolanpoistolaitoksella. Vartijat saavat päivittäistavaransa ja tarvikkeensa kerran viikossa National Park Servicen huoltoveneellä. Saarella ei edes kuulu kännykkäpuhelimet, saari kun on noin 110 kilometriä lähimmästä vahvistinantennista.
Key Westistä Dry Tortugasin kansallispuistoon saarelle pääsee katamaraanilautalla ja vesitasolentokoneella. Liput molempiin kulkuneuvoihin pitää varata mieluummin kuukausia etukäteen. Lautalle otetaan vajaa parisataa matkustajaa runsaan kahden tunnin matkalle, vesitaso sujahtaa Key Westin lentokentältä noin 40 minuutissa Dry Tortugasin rantaan.
Vesitasoon otetaan kerrallaan 10 matkustajaa, vain polvihousuisen kapteenin paikka tarvitaan lentokoneen ohjaajalle. Seaplane Adventures -yhtiö lentää kahdella melko vanhalla DHC-3 DeHavilland Turbine Otter Amphibians -koneella viidesti päivässä Dry Tortugasin saarelle. Yhtiö kehuu mainoksessaan lentäneensä jo yli 15.000 lentoa saarelle, joten kyyti on ilmeisen turvallista vanhan koneen lievästä räminästä huolimatta. Lento lähtee Key Westin lentokentältä pyöriltään, laskeutuminen tapahtuu saaren rantaveteen. Rantaan ei suinkaan tarvitse kahlata, vaan lentäjä taitavasti peruuttaa koneen ponttoonit rantahietikolle. Lentoja joudutaan valitettavasti varsin usein peruuttamaan liian korkean merenkäynnin vuoksi.
Vesitaso lentää hitaasti ja matalalla esitellen matkan varrella olevan edelleen aktiivisen aarteenetsintäalueen, josta kalastaja löysi espanjalaisten galleonien ”Atochan” ja ”Margaritan” aarteet. Yli puolen miljardin dollarin arvosta kultaa ja hopeaa on hajallaan kahdeksan mailin alueella. Nykyäänkin alueelta löytyy valtavia espanjalaisia smaragdeja. Matkalla näkyy myös muutama laivanhylky, jotka Yhdysvaltain laivasto upotti pommitusharjoituksia varten.
Katamaraanirunkoisella lautalla matka sujuu hitaammin. Viikkoja etukäteen lippunsa varanneet ehtivät saarelle hieman aamukymmenen jälkeen ja paluumatkalle lautta lähtee jo hieman ennen neljää iltapäivällä. Lautalla saa ostettua vettä ja pientä purtavaa.
Saarelle on järjestetty muutama alkeellinen telttapaikka retkeilijöille, nämäkin paikat halukkaiden on syytä varata etukäteen. Koko saarella ei ole mitään palveluita, kaikki tarvittava on tuotava mukana ja vietävä roskat takaisin mantereelle palatessa. Edes vessaa ei kävijöille tarjota, laivan ollessa satamassa, kaikkia kehotetaan käyttämään laivan mukavuuslaitoksia.
Kuivien kilpikonnien mukaan nimetty Dry Tortugasin kansallispuisto on mielenkiintoinen nähtävyys ja käymisen arvoinen paikka elämyksiä etsiville. Saaren mainostetut uimarannat ovat kyllä kehnompia kuin Floridan suomalaisalueen rannat, eikä koralleista tai merenelävien tarkkailusta voi juurikaan puhua.
Kuivien kilpikonnien puistosta Key Westiin palattua voikin sitten suolat iholta pyyhkivän suihkun jälkeen pistää kesäsandaalit jalkaan ja tropiikkikuvioinen paita päälle ja suunnistaa vaikka Hemingwayn suosimaan Sloppy Joen baarin ainaiseen meteliin.
Matkalla maailmalla - USAsuomeksi Blog 