Miamista matkaan kolmanteen kotimaahan Euroopan reunalle päästiin mukavasti. Lentoyhtiö oli kertonut jo hyvissä ajoin etukäteen matkalle mukaanoton vaatimuksensa. Matkaan mielivien olisi esitettävä jo lähtötiskillä korkeintaan 72 tuntia vanha negatiivinen Covid-19 testi ja Turkin valtion vaatima HES-koodi, jolla voidaan seurata matkustajien liikkeitä myös Turkissa. HES-koodi vaaditaan kaikilta, myös ulkomaalaisilta. Lentoyhtiön sivulta onneksi löytyi linkki englanninkieliselle Turkin terveysministeriön sivulle mokoman koodin hakuun.
Ulkomaille lähtiessä lentoyhtiöt kehottavat saapumaan vähintään kolme tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Miamin isolla lentokentällä palvelut ovat edelleen vähissä, vain muutamia kioskeja on auki. Kiitokseksi monista aikaisemmista matkoista olimme kuitenkin saaneet oikeuden käyttää lentoyhtiön omaa odotustilaa, VIP loungea. Turkish Airlines on vihdoin saanut oman loungensa myös Miamiin, avajaisia kuulemma oli pidetty jo joulukuussa. Muutto omaan tilaan on suuri parannus aikaisempaan, yhteiseen lentoyhtiö Latamin kanssa jaettuun Star Alliance loungeen, johon ei edes tiettyihin kellonaikoihin ollut mitään asiaa.
Aivan parhaimmillaan edes uusi lounge pandemian rajoittamana ollut. Alkoholijuomia oli baarista tarjolla, keittoa kattilasta ja pienen pieniä yksittäispakattuja juustopalasia tai minikokoisia folioon käärittyjä täytettyjä voisarvia.
Turkish Airlinesin laajarunkoiseen, uudenkarheaan Boeing 787 koneeseen päästiin hyvässä järjestyksessä, istuimet täytettiin koneen perältä alkaen, business-luokka tosin aivan ensimmäiseksi. Lentoa varatessa olimme olevinamme viisaita ja varasimme silloin vielä varsin tyhjästä koneen takaosasta keskiriviltä molemmat käytävän puoleiset paikat toivoen keski-istuimen silloin jäävän tyhjäksi. Pelonsekaisin tuntein seurasimme istuimien nopeata täyttymistä, mutta lopulta uhkapelimme osoittautui onnistuneen. Lievästi itseemme tyytyväisinä katselimme kaikkien kolmen istuimen pääosin täyttyvän lähes joka rivillä, yhdessä matkustavien varattua viereiset paikat.
Lopulta kone oli varustettu lähtökuntoon ja moottorit käynnistettiin. Pitkä rullaus kiitotiellä ja lopulta lähes täynnä oleva kone pääsi ilmaan taittamaan 6000 mailin, lähes 10.000 kilometrin taivalta. Istuimen edessä olevasta ruutua seuraamalla aina elokuvien välillä voi vain ihmetellä matkan pituutta. Arvioitu lentoaika on lähes 12 tuntia, mutta tällä kerralla perätuuli siivitti Boeingin uuden 787 koneen yli 1000 kilometrin tuntivauhtiin ja lyhensi myös matka-aikaa noin tunnilla.
Lentomatkailun kohokohtia, jostain omituisesta eikä takuulla kulinaristisista syistä on ollut lentokoneruokailu. Lentokoneruoka on kuulemma tavallista suolaisempaa ja enemmän maustettua, makuhermotkin kärsivät yli kymmenen kilometrin korkeudessa ilmanpaineen laskusta. Turkish Airlines oli myyntivalttinaan ennen pandemiaa pukenut yhden matkustamohenkilökunnastaan kansainväliseen kokin asuun, tötteröhattuun, mustavalkoisiin ruutuhousuihin ja keittiömestarin takkiin tarjoten varsin säällisen, useita vaihtoehtoja ja ruokalajeja käsittävän aterian pitkän matkan lyhentämiseksi.
Pandemian pahiten raivotessa kokki oli ilmeisesti pistetty kilometritehtaalle tai ehkä tavalliseen univormuunsa, koska ateriana tarjottiin vain valmiiksi pahvilaatikkoon pakattu folioon piilotettu sämpylä, jälkiruokakakunpala ja purkillinen vettä. Nytkään kokkia ei vielä näkynyt, mutta tarjoilussa on kuitenkin sentään siirrytty taas lämpimän aterian tarjoiluun. Viiniä tai väkevämpiäkään juomia ei vielä lennolla tarjota vaan palan painikkeeksi pitää tyytyä veteen tai tuoremehuun. Lennon lopulla aamu-ateriana tarjotun munakokkelin valmistus oli mahdollisesti ulkoistettu jo ennen pandemian alkua jollekin uudelle muuhun tarkoitukseen tehdylle laitteelle, rutikuivaksi polttouunissa kärvennetty munakas jäi koskematta.
Aterian jälkeen vain penkki mahdollisimman suoraksi (joka tosin ei turistiluokassa ole kovin paljon) ja tutkimaan elokuvavalikoimaa. Ruudulta löytyi premier-, uutuus- ja blockbusters-nimikkeistä huolimatta lähes samat elokuvat, jotka Netflix oli jo tarjonnut kotona pitkien korona-kuukausien aikana. Onneksi muutama uusi ja ennen näkemätönkin oli päässyt joukkoon, niiden avulla saatiin sentään muutama tunti matkaa lyhennettyä.
Nukkumistakin piti kokeilla, mutta edes kolmen penkin valtaamisesta kahdelle hengelle ei oikein ollut apua, tilaa vaan ei ole tarpeeksi. Ikääntyessä unen saaminen koneessa on entistä vaikeampaa eikä jäykistynyt vartalokaan enää valitettavasti taivu kaikille tarpeellisille mutkille.
Matka kuitenkin edistyi puolihorroksessa. Lopulta määränpäähän ei ollut enää kuin kaksi tuntia kun matkustamoon palautettiin valot ja ikkunat kirkastuivat taas läpinäkyviksi. Ulkona oli tässä vaiheessa jo iltapäivä, olimme lentäneet koko yön läpi ja päässet ehtineet pitkälle iltapäivään. Koneen laskeuduttua koleaan ja sateiseen Istanbuliin alkoi jälkeen matkustajien joukossa tuttu kuhina, laukkuja nosteltiin valmiiksi käytävälle ja oltiin valmiina ryntäämään varsalauman tavoin passintarkastukseen ja sieltä karuselleille haalimaan matkatavarat mukaan.
Istanbulin uusi lentoasema on mahtavan kokoinen, sen on suunniteltu muodostuvan jopa maailman vilkkaimmaksi lentokentäksi. Yhteen tasoon rakennetulla lentoasemalla on kilometreittäin käytäviä ja liukuportaita. Tuloportilta onkin melkoinen matka passintarkastukseen. Passintarkastus käy suhteellisen sähäkästi, Suomen passilla ei edes viisumia tarvita. Yhdysvaltojen passilla matkustavilta vaaditaan etukäteen netin kautta hankittava viisumi, viisumilla voi sitten maassa oleskella 90 päivää.
Matkalaukkujen palautuskaruselleille päästäkseen on pakko vielä kulkea tax-free myymälän kautta. Heräteostoksia voisi vielä tehdä esittämällä vain passi, lippukantaa ei turhaa kyselty. Hinnat esitetään aina euroina ja tavarat tuntuvat melko hinnakkailta.
Oma matkatavarakaruselli on tietysti aina se kaukaisin, tulipa sitten mistä suunnasta tahansa. Ulospääsy on vastaavasti tietenkin aina hehtaarihallin toisesta päästä, joten hurttia urheiluhenkeä ja hyvää kuntoa tarvitaan edelleen.
Lopulta päästään taksien jonotukseen. Takseja on runsaasti, tavallisten taksien väliin on sujuttautunut myös muutama sininen. Siniset taksit ovat ”parempia” tai ainakin tavallisia takseja kalliimpia. Varsin monet takseista on muutettu kaasukäyttöisiksi, matkatavaratilassa oleva suuri kaasusäiliö voi haukata aimo osan tilasta. Keltaisissa takseissa on tavallinen taksamittari, jonka mukaan maksu määräytyy. Varsin harvoin sovitaan matkan hinta etukäteen. Nyt maaliskuussa 2021 taksien minimisumma on 14.50 liiraa, noin 2 dollaria, vaikka ei autoa ajattaisi kuin muutaman sata metriä. Kaikkiaan taksilla ajo Istanbulissa on varsin edullista. Joskus ruuhkapäivinä Istanbulin liikenne keskustassa onkin kovin keltaisen väristä. Takseihin on pandemian seurauksena ilmestynyt muoviseinä kuljettajien ja matkustajien väliin. Mittarin osoittaman maksun voi suorittaa paikallisella rahalla ja varsin monessa taksissa nykyisin myös luottokortilla. Luottokorttia käytettäessä summaan lisätään kuitenkin erillinen palvelumaksu. Lisämaksu tulee myös Bosborin sillan ylittämisestä, pidemmästä sillasta tulee aina suurempi maksu.
Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen edessä on vain viimeinen ponnistus rahdata kaikki mukana kuljetettu kotiin.
Sitten vihdoin vain pää tyynyyn ja odotetaan sielunkin saapumista perille.
USAsuomeksi.com/Timo Vainionpää 8.4.2021
Matkalla maailmalla - USAsuomeksi Blog 
Mukava seikkaperäinen matkakertomus.. Lantanaan ikävä, mutta eiköhän se tänä vuonna tapahdu. Kiitos terv Terttu S
TykkääTykkää
Mukava lukea matkakertomustanne! Toivottavasti syksyllä saamme suunnata Floridan lämpöön. Riittävästi paleltu ja tehty lumitöitä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi!
TykkääTykkää