Kotimatka vaihtui karanteeniksi

Timo ja Nezihe Vainionpää ovat olleet tyytyväisiä päästyään käymään syksyisellä, mutta tarpeellisella matkallaan Turkkiin, pariskunnan kolmanteen kotimaahan. Monta asiaa oli ollut hoidettava, omenoista anoppiin.  

Turkish Airlinesin lento TH077 Istanbulista Miamiin kestää tavallisesti noin 12 tuntia

Matkalla on ollut mukavaa, mutta ”oma koti kullan kallis”, eikä nyt puhuta pelkästään kiinteistöverosta. Mukavaa olisi taas päästä takaisin Floridaan, vaikka elämänmeno siellä vaikuttaa myös laantuneen varsin hiljaiseksi. Liput Istanbulista Miamiin oli kuitenkin varattu hyvissä ajoin, Turkish Airlines on kesästä lähtien lentänyt jo päivittäin Atlantin yli säännöllisesti.

Hieman huolissamme seurasimme kuitenkin Eta-myrskyn liikkeitä. Hurrikaaniksi äitynyt myrsky keräsi voimiaan nopeasti Karibialla, mutta suuntasi kulkunsa länteen Jukatanin niemimaalle, jossa sen voima katosi Maya-kansan maalle päästyään. Kuitenkin hieman kauhutarinoiden tapaan Eta kuitenkin nousi uudelleen  ”zombie-myrskynä” ja suuntasi reittinsä Kuuban yli Etelä-Floridaan.

Miamiin lentävät lentoyhtiöt eivät myrskyistä pidä, joten lentojen peruutuksia olisi odotettavissa. Turkish Airlines oli kuitenkin ottamassa riskin ja lento olisi kaikesta huolimatta lähdössä sunnuntaina iltapäivällä aivan aikataulun mukaan. Miamissa olisi tosin odotettavissa kovin kuoppaista keliä ja vettä taivaan täydeltä. Koko Etelä-Floridaan oli jo annettu lentopäiväksi myrskyvaroitus.

Matkalaukkuja pakkaavan Nezihen olo ei kuitenkaan ollut kehuttava perjantaina. Iltapäivällä kuume nousi 38 asteeseen, joten jotain oli selvästi vialla. Istanbulin suurella lentokentällä matkustajien ruumiinlämpö testattaisiin jo lentoaseman ulko-ovella, joten tavallisenkaan vilustumisen aikana lennolle pääsystä ei tulisi mitään. Muutamalla flunssapillerillä kuume talttui ja olo palautui jokseenkin normaaliksi, eikä muitakaan oireita ilmennyt. Parin päivän päässä olevasta pitkästä matkasta hieman huolestuneena, päätimme kuitenkin lähteä vielä illalla Istanbulin kansainväliseen Florence Nightingale -sairaalaan ottamaan koronatesti, aivan varmuuden vuoksi.

Saavuttuamme taksilla sairaalaan, pääovella meidät ohjattiin sairaalan ensiapu-osastolle, jossa PCR-testit suoritetaan. Sairaalan pääovella ollut automaattinen lämpökamera oli jo todennut meidät vaarattomaksi, ruumiinlämpö oli sallituissa rajoissa. Ensiapuaseman puolella kirjauduimme testiin ja maksoimme noin 35 dollarin testimaksut. Testin tulokset luvattiin 12 tunnin kuluessa tekstiviestinä puhelimeen. Jonoa ei ollut, meitä ennen testattavana oli vain selvästi hädissään oleva, ilmeisen kielitaidoton kiinalaismies, joka yritti saada Dubaihin lentäessä pakollisen testin tehdyksi.  

Florence Nightingale Hastanesi, Istanbul, Sisli

Testiä varten jouduimme vuorollamme plexilasilla eritettyyn koppiin, kopin suojalasiin oli tehty näytteenottajalle vain käsien mentävät reiät, kuten ainakin vaarallisten aineiden käsittelyssä. Pitkä näytteenottotikku työnnettiin ensin kurkkuun ja sitten syvälle molempiin sieraimiin. Epämiellyttävää, mutta ei kuitenkaan tuskallista.

Hyvillä mielin, kuin kansalaisvelvollisuuden suorittaneena palasimme ilmeisen oireettomina takaisin Istanbulin kotiimme. Matka ilman mutkia olisi varmistettu, kun testitulos tulisi.

Favicovir

Lauantai-aamuna puhelin kilahtikin lupaavasti ja tekstiviestillä kerrottiin Timon näytteen olleen negatiivinen. Nezihen tulos kuitenkin tuntui viipyvän, luvattu 12 tunnin testiaikakin oli jo umpeutunut. Soitto sairaalaan selvitti surkean tilanteen. Nezihen koronatesti oli todettu positiiviseksi, testin aiheuttamia jatkotoimia juuri lopeteltiin. Hetken odottelun jälkeen tulos varmistettiin, Nezihe oli varotoimista huolimatta saanut koronavirustartunnan!


Yksityisestä Florence Nightingale -sairaalasta tieto positiivisesta testituloksesta oli jo välitetty valtion terveysviranomaisille. Valtion tartuntatautilääkäri ja sairaanhoitaja tulisivat jo samana iltapäivänä testaamaan kaikki samassa asunnossa olevat henkilöt ja tuomaan Nezihelle automaattisesti määrätyt, Turkissa koronan hoitoon kehitetyt Favikovir-pillerit. Sairastuneille annetaan 40 pilleriä viidelle päivälle, ensimmäisen päivän annos olisi heti niistä 16.

Halloweenista hurahtaneilta näyttävät kuupukuiset henkilöt ilmestyivät ovelle jo iltapäivällä, vain muutaman tunnin kuluttua testitiedon tulosta. Nopeasti selvitettiin kaikki sairastuneen kanssa samassa asunnossa asuvat ja kaikilta otettiin sama kurkku- ja nenätesti kuin sairaalassakin. Tulokset luvattiin vuorokauden kuluessa. Kaikille asunnossa oleville määrättiin myös 14 päivän karanteeni, ulos asioille ei rangaistuksen uhalla edes oireettomilla olisi asiaa.

Sunnuntaina seurasi lisää yllätyksiä. Piirikunnan pormestarin (kaimakan) toimistosta tulleessa soitossa tiedusteltiin sairastuneelta lämpimän aterian tarvetta. Tarjolla sairastuneelle olisi lämpimänä kotiin kuljetettu kokonainen ateria – veloituksetta. Myös kaupunginosan oma ”kyläpäällikkö”, muhtar tiedusteli sairastuneen vointia ja tarjosi tarvittaessa apuaan.


Koronatartunnan paljastuminen tiesi tietysti myös kotimatkan siirtymistä ainakin kahdella viikolla. Turkish Airlines lupasi muuttaa lippumme veloituksetta avoimiksi, ilman määräpäivää oleviksi, kunhan toimittaisimme sairaalasta saadun testituloksen lentoyhtiölle sähköpostilla. Lippujen vaihtomaksua ei tarvitsisi maksaa, mutta lentoja uudelleen varatessa saattaa tulla lisämaksu lippuluokan mahdollisesti muuttuessa. Olimme onnistuneet saamaan mielestämme varsin edulliset liput Atlantin ylitykselle, joten lentoja uudelleen varatessa lisämaksu on varsin todennäköinen. Onneksi jatkuvasti voimassa olevan matkavakuutuksen pitäisi hoitaa tämä ylimääräiset kulut. Vakuutus oletettavasti hoitaa myös koronatesteistä ja matkan viivästymisestä aiheutuvia kuluja.

Kotikatu Istanbulissa, naapurissa Suomen konsulaatti ja Microsoftin EMEA-pääkonttori

Määrättyä karanteenia tosiaan myös valvotaan. Paikallinen, virallinen vaaleilla valittu virkamies muhtar, joka hoitaa esimerkiksi kaupunginosan henkikirjat, ilmaantui kadulle asuntomme eteen maanantaina puolelta päivin. Muhtar halusi itse näkemällä varmistaa, että karanteenimääräyksiä ei ole rikottu ja kaikki asuntoon kirjatut ovat kotona.

Rikkomuksen seuraukset ovat ankarat, jos karanteenimääräyksiä rikkova tavataan ulkona, matka jatkuu suoraa vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Muhtar kertoi tulevansa tekemään tarkastuksensa joka päivä koko karanteenin ajan.

Onneksi Nezihen kunto ei ole huonontunut, eikä muutkaan negatiivisen testituloksen saaneet ei ole saaneet mitään oireita, joten elämä jatkuu vielä tavallistakin hiljaisemmissa merkeissä.

Olisiko tällä kerralla onni onnettomuudessa.

Timo Vainionpaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s